Torstai 3.7.2008
Työskentelin aamupäivän vieläkin edellisen kerran retken aineiston kanssa. Olimme kävelleet siis viimeksi kaksi joen osa-aluetta, joten myös tutkimusaineistoa oli tuplasti verrattuna yhden osa-alueen retkiin. Kävin jo aamulla kertomassa, että lähdemme ruokailun jälkeen kentälle, ennen kuin kukaan pomoista kerkeäisi kysymään sitä, jotta työmme ei vaikuttaisi niin suunnittelemattomalta. Täällä kun ei voi suunnitella etukäteen varmasti, että maanantaina lähdetään kello yhdeksän retkelle, ja keskiviikkona 14.30. Se ei vaan toimi niin. Täytyy ottaa huomioon kaikki tekijät; retkeilijät, esitykset, ruokailu, toimistotyönmäärä… Minun ei esimerkiksi kannata lähetä kentälle ennne kuin olen saanut käsiteltyä edellisen kerran aineiston nimeämiskuntoon.

Ruokailun jälkeen teimme jäätelöä, kun meillä ei ollut ollut aikaa tehdä sitä eilen illalla. Saisimme syödä sitä sitten iltaruuan aikoihin. Teimme tällä kertaa isommanmääränjäätelöä, laitoimme enemmänmaitoa, ja lisäsimme kananmunaa sekaan. Retkelle lähti mukaan kaksi tyttöä, jotka jatkaisivat omalla tavallaan työtäni minun suoritettuani työharjoittelunloppuun. Kerroin heille mitä pakata mukaan ja mitä vaatetta ja varusteita päällensä. Huomasi kyllä, että he eivät välttämättä tienneet mitä tuleman piti, sillä toisella oli pikkulaukku repun sijasta ja esimerkiksi tennarit jalassa. Kehotin vaihtamaan vähintään laukun repuksi, sillä parempia kenkiä ei häneltä löytynyt jokimaastoon.

Järjestin kaikki asiat kuntoon ennen lähtöä, menin pomoille kertomaan mihin mennään, kuka lähtee mukaan ja milloin palataan takaisin. Otin myös GPS:n ja jokikartan piirtomuistiinpano aa-nelosen Heikille. Meillä ei ollut pitkä kävely alas sillalle tukikohdan vieressä sijaitsevaa jyrkkää ylämäkeä, joka johti Polikarpokseen. Aloitin sillalla kirjaamaan ylös ensin kaikki näkemäni puut ja isoimmat pusikot, sillä silta oli niin korkealla, että näkyi hyvin pitkälle eteenpäin jokea, jonne kohta kävelisimme. Näytin tytöille, mitä kirjaan ylös ja muutenkin pitkin päivää tutkimustekniikoitani. He olivat välillä ällistyneitä kuinka osasin niin monia lajeja ulkoa. Toinen tytöistä koitti kirjoittaa ylös näkemiään lajeja, mutta sai kirjattua vain viisi. Minulla oli taas päivän päätteeksi aanelonen täynnä pientä sökerrystä latinankielistä nimistä ja omista lempi- tai kutsumanimistäni lajeille, joiden nimeä en juuri silloin muistanut.

Maastossa pääsimme kiipeämään muutamaan otteeseen kallioilla. Minä ja Heikki menimme edeltä ja odottelimme tai tarjosimme apuamme perässä tuleville tytöille. Tällä kertaa itse en raapinut jalkojani vattupuskiin, tai en saanut mitään allergista ylireaktiota pusikoissa kävelystä, sillä emme joutuneet kävelemään pusikoissa. Minulla oli tosin edellisen kerran paita päällä, ja selässäni pisteli viimekerralla sinne päätyneet piikikkäät kasvien siemenet ja havunneulaset. Mutta uusia tulokkaita iholleni en siis saanut.

Tällä kertaa oli jännää, kun minä olin se joka tunsi maaston parhaiten ja johdin joukkoa kertomalla missä vaiheessa jokea mennään ja mistä päästään minnekin. Muut siis kävelivät useasti edelläni ja pysähtyivät istahtamaan kivennokalle tai jutustelemaan paikoilleen kun odottelivat, että minä kirjaan kaikki näkemäni ylös. Minulla kestää aina alkumatkassa hirveän kauan, kun kirjaan kaikki näkemäni heti alussa, ja samat lajit tietenkin toistuvat ja vähenevät kun menee ylös jokea. Ja loppumatkasta ei tule enää uusia kasveja lainkaan, mutta silloin pääsee keskittymään ötökkäbongaukseen.

Näimme matkan varrella useita vanhoja kivisiä vesimyllyjä, jotka aikoinaan olivat hyödyntäneet joen voimia. Nyt emme nähneet juuri paljoakaan vettä, ja varmaan joka vuosi sitä olisi vähemmän. Myllyt oli rakennettu joko juuri suurimpien loivien, ja leveiden vesiputousten varrelle tai sitten tasaiselle maalle muuten vain joen varteen. Mutta tällaiset tasaisenmaan hökkelit näyttivät olevan ehkä kuitenkin jatkokäsittelypaikkoja, joissa jauhetaan vaikka viljaa. Täytyy käydä joku päivä paremmin tutustumassa niiden sisältöihin, että näkee mitä niissä on touhuttu. Tuli ihan mieleen viimekesäinen työ, kun luin Immilänjoen historiaa ja siinä olleista myllyistä.

Päätimme retkemme yhdelle sillalle, joka oli alhaalla laaksossa, lähellä tukikohtaamme oikopolun varrella. Sen oikopolun, joka lähtee paloasemalta. Minulla saattaa olla siitä sillasta ehkä kuva pari kuukautta sitten, tai ainakin olen kertonut kuinka olin kerran sillan alla kuin se sillan alla oleva mörkö, en juuri muista nimeä.

Olimme perillä vähän viiden jälkeen. Ei siis mennyt kauaakaan tässä retkessä, verrattuna kaikkiin edellisiin. Suurimpana syynä oli varmaan, että tämä jokiosuus oli kaikista lähimpänä tukikohtaamme, vain kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Menin toimistolle lataamaan kuvia ja jatkoin edellisen kerran aineiston nimeämistä. Huomasin, että olin tehnyt tänään ennätysvähänkuvamateriaalia, vain 183 kuvaa! Otan siis edelleen vielä joistain jo tunnistetuistakin lajeista kuvia, eli en ole löytänyt183 uutta lajia tällä kertaa. Tiedän esimerkiksi ne lajit, joista minulla on surkea kuva, ja josta tarvitsen paremman kuvan, ja esimerkiksi on helpompi ottaa kuva niistä, joiden nimeä ei muista sillä hetkellä, mutta toimistossa niiden nimen löytää minun tiedostoistani muutamassa sekunnissa. Välillä tosin saatan piirtää nopeasti oman muistisääntöni mukaan kuvan kasvista, josta tiedän tasan tarkkaan, mitä kasvia tarkoitan, vaikka kuva saattaa muiden silmissä näyttää epämääräiseltä.

Töiden jälkeen meillä alkoi taas suursiivous. Menin keittiöön apuriksi. Aloin pesemään keittiön ulko-oven ikkunoita ja muita ikkunoita, mutta työ osoittautui ylitsepääsemättömän hankalaksi. Ensinnäkin, ikkunat näyttivät likaisilta, vaikka kuinka monta kertaa ne pesin, tajusin kuitenkin vähän ajan päästä, että lika oli ikkunoiden välissä, eikä siihen päässyt käsiksi. toisekseen, minun ranteisiini sattui aivan valtavasti, enkä voinut oikeastaan käyttää voimiani ikkunoiden puhtaiksi kiillottamiseksi, vaikka yritin parhaani. Edes rätin kuivaksi puristaminen vaikutti olevan liian tuskallista. Menin kuitenkin auttamaan aterin välinelaatikon pesemisessä ja muiden vetolaatikoidenputsaamisessa. Heikki aloitti tekemään hommaa, jota minä olen halunnut tehdä jo parinkuukauden ajan, mutta jostain syystä unohtanut tai en ole saanut aikaiseksi. Meillä siis tuo laatikko, jossa kaikki aterimet on, on aivan todella likainen ja haisee kammottavalta. Heikki putsasi sen muoviosan, jossa aterimia pidetään, ja koitti parhaansa saada sen takaisin valkoisesti. Hän sai sen mielestäni oikein puhtaaksi.

Minä jatkoin muiden vetolaatikoiden putsaamista, ja kun olin ottanut kaikki laatikot irti kaapistosta, näin hajun syyn. Koko kaapisto oli täynnä mustaa haisevaa hometta. Otin huonomman rätinkäyttööni ja aloin putsaamana äärettömän likaista kaapistoa, vaikka ranteisiini sattui mielettömästi. Onneksi Mia auttoi ottamalla kaapiston lattian lattia mopilla, mutta kaapiston katossa, seinämissä ja nurkissa oli iso homma saada edes jotenkin puhtaiksi. Tein taas parhaani ja koitin välttää saamastani ylinmääräistä annostusta hometta itseeni. Tajusin, kuinka hankalaa elämä olisi, jos ei voisi edes puristaa siivousrättiä kuivaksi. Aloin siis tajuamaan kuinka vakava rannevammani oli.

Illalla minua kehotettiin jättämään kirjoittaminen tyystin. Siis aivan tosissaan. Harkitsin pitkän aikaa asiaa, joka oli minulle yksi tärkeimmistä ja mielekkäimmistä oman ajan tekemisistä täällä. Kirjoittamisesta luopuminen olisi minulle suorastaan katastrofi. Päätin loppujenlopuksi noudattaa kuitenkin lakkautusneuvoa muutaman päivän, sillä tiesin, että rätin kuivaksi puristaminen, ja muut ranteiden käyttöhommien lopettaminen olisi vieläkin suurempi katastrofi, joka saattaisi joidenkin tietojen mukaan muuttua elinikäiseksi vammaksi. Minulla siis luki pari päivää koneellani vain torstai kolmas heinäkuuta 2008. Pällistelin vähän aikaa mitä ihmettä tekisin, kun en ollut kirjoittamassa normaalin iltarutiinin omaisesti. Niinpä menin seuraamaan telkassa pyörivää kahdenkymmenen yhden gramman kuulemma masentavaa elokuvaa. Ihmeteltiin kun istuin kerrankin edes melkein koko elokuvan ajan paikoillani seuraten elokuvaa, kun yleensä koko elokuva saattaa mennä tyystin alusta loppuun ohi kun kirjoitan vain kirjoittamistani keittiössä. Tai sitten, kun täällä suurin osa elokuvista on mielestäni todella tylsiä, niin jätän ne helposti kesken ja lähden tekemään muita hyödyllisempiä hommia. En ole katsonut montaakaan elokuvaa täällä alusta loppuun. Ehkä kaksi, tai en ole kyllä varma, olen saattanut kyllä käydä tiskaamassa siinä välissä. No kuitenkin, tylsiä elokuvia.

Ennen nukkumaan menoa sain Mian kanssa vaihdettua hänen tuomiaan salmiakkeja. Olin saanut yhdenpussin häneltä, mutta halusin vähän vaihtelua, joten sain vaihtaa muista pusseista tai askeista ja antaa omastani pois.