Lauantai 19.7.2008
Ette uskokkaan millainen seikkailu tämä päivä on ollut.. Aamu alkoi ehkä liiankin tavallisesti. Heräsin nimittäin seitsemältä, enkä saanut enää unta, joten ihmettelin vähän aikaa maailmaa, ja hämähäkkiä sänkyni yläpuolella katossa. Vasta vähän ajan päästä tajusin, että voisin lukea vihdoin kirjaani, jotta saisin sen päätökseen ennen kuin vein sen takaisin keittiön kirjahyllyyn ennen lähtöäni. Tiesin, ettei kukaan muu ollut hereillä, ja itse en vieläkään voinut leikata leipää, joten odotin pari tuntia, että ensimmäiset nousisivat sängystään ja auttaisivat minua käsivammani aiheuttaman leivän leikkuu kyvykkyyteni kanssa. Menin yhdeksältä keittiöön, ja valmistin kaikki muut ainekset valmiiksi herkkuleipiä varten, leivänleikkaaja vain puuttui. Onneksi jouduin odottamaan vain puolisen tuntia, että ensimmäinen henkilö astuu keittiöön sisään. Sitä odotellessa kerkesin taas siivota keittiötä ja juomaan extra kupin teetä.

Kun olin itse lopettanut aamupalani, aloin käsittelemään eilisiä syntymäpäivä kuvia. Kaikki keittiössä olijat kerääntyivät ympärilleni, ja poistelin huonoimpia otoksia, tai jos joku läsnäolija halusi epäonnistuneen naamavärkkinsä pois tiedostoistani, ennen kuin antaisin koko kansin yleiseen käyttöön. Juuri kun olin lähdössä valmistautumaan skootterin vuokrausta varten, huomasin, että joku hengailee toimiston edessä. Tervehdin keski-ikäistä naista kreikaksi ja kävelin lähemmäksi. Hän huuteli jotain takaisin kreikaksi ja kyseli pomoja. Koitin selittää alkeillani, että paikan johtaja tulisi tänne kymmenessä minuutissa, ja hänen vaimonsa on toisessa päässä saarta Faroksessa (nii-in vieläkin, jo toista viikkoa, samoin kuin käyttämäni makuupussi…) Kun tavoitin hänet ylätasanteella kysyin puhuuko hän englantia, ja koko keskustelu kääntyikin päälaelleen, että hän joutui miettimään unohtamiaan tai tietämättömiä sanoja. Onnistuimme kuitenkin hyvin kommunikoimaan, ja lähdin saattamaan häntä pomomme asunnolle.

Jonkun ajan kuluttua kun itse olin valmiina lähtemään päivän seikkailuja kohti odotin vielä puolalaista tyttöä, sillä hänen kameransa oli unohtunut labraan, ja odotimme nyt kaikki pomon saapumista tukikohdalle avaamaan labran oven. Hänen tuliessa, myös häntä etsinyt nainen seurasi perässä ja tervehti minua nimen kera innokkaasti: ”Jasu Johanna” Tervehdin takaisin ja hymyilin leveästi, yleensä kun en itse ainakaan muistaisi nimeä ensimmäisen esittelykerran jälkeen.

Lähdimme viimein matkaan, ja pomomme varoitteli vielä kuumasta auringosta ohittaessamme hänet. Siinä samassa kaivoinkin repustani merimieshuivini ja laitoin sen päähäni peilaillen lähimmän auton peilistä. Kävelimme oikopolun, tai siis tiehän se on, tuo jyrkkä ylä-/alamäki, jonka ylöskiipeämiseen kestää se 18 minuuttia, vai mitä se nyt olikaan. En ole ikinä mitannut aikaa alas. Enkä varmaan mittaakaan. Pääsimme alas sillalle, joka vie Agios Dimitrioksesta Agios Polikarpokseen, ja saimme aika nopeasti kyydin Polikarpoksen toiselle reunalle. Siitä jatkoimme yhden kivan pariskunnan ja jommankumman äidin kyydissä alas Armenistikseen. He olivat itse menossa rannalle Messachtiin, mutta veivät meidät silti perille asti Armenistikseen.

Olimme siis kahdestaan puolalaisen tytön kanssa liikkeessä, ja myös varmasti ainoat ajokuntoiset. Menimme ensimmäiseen vuokrausfirmaan ja ilmoitimme haluavamme vuokrata skootterit. Ennen kuin mitään suoraa toimintaa toimistossa tapahtui juttelimme hetken yleisistä asioista, ja kävi ilmi, että emme saaneet ajaa skootterilla. Ihmettelimme kovasti, miten niin emme muka saaneet, sillä meidän kotimaissamme olimme ainakin ymmärtäneet, että B ajokortilla saa ajaa alle 49, vai viiskyt kuutioisia menopelejä. Näin kuitenkin kävi ja meidät passitettiin seuraavaan firmaan, joka saattaisi olla enemmän kaidantien kulkija. Kävelimme siis sillan yli ja vasemmalle seuraavaan vuokrausfirmaan, jossa selitettiin sama homma, mutta neuvottiin vielä kolmas paikka, joka aivan varmasti vuokraisi meille skootterit.

Menimme siis vielä kolmanteen vuokrausfirmaan, ja olimme jo valmiita kuulemaan kolmannen kerran saman kertomuksen, kuinka kreikassa ei saa ajaa skootteria pelkällä B-ajokortilla. Yllätys kuitenkin, tämän paikan pitäjä oli jo samalla hetkellä kirjoittamassa nimiä papereihin kun ilmoitimme haluavamme vuokrata skootterit, vaikka ilmoitin mitä muissa vuokrausfirmoissa oli käynyt, ja kerroin vielä ettemme olleet ajaneet skootterilla koskaan. Hän lupasi näyttää miten homma toimii allekirjoitettua sopimukset ja maksettuamme vuokrausmaksun.

Menimme tien toiselle puolelle ja harjoittelimme aluksi kuinka skootterille laitettiin jalka, tai jalka pois, ja kuinka istuinluukku avataan. Sitten jatkoimme skootterin käynnistämiseen ja valojen käyttöön. Kaiken tarpeellisen tiedon kerrottuaan kysyin vielä meille kypärät päähän. Käänsimme skootterit alamäkeen ja aloimme ajamaan. Ihmettelin kuinka pysyin pystyssä, enkä tuntunut kaatuvan, niin kuin luulin asian olevan. Puolalainen tyttö oli jo koko meidän kävely tai kyytimatkan monta kertaa sanonut, että kuinka hän on varma, että osaa ajaa heti alkumetreillä hyvin, eikä häntä pelottanut tai jännittänyt. Tämänkin kääntyi päälaelleen. Minä olin ollut se, kuka pelkäsi mitä tapahtuisi ja kuinka osaisin ajaa, mutta nyt kun pääsimme itse tienpäälle, kävi kuitenkin ilmi, että minä olin se joka ei panikoinut, ja kenellä meni kaikki hyvin.

Puolalaisella tytöllä puolestaan epäonni vei voiton. Hänellä meni ensimmäiset aivan hyvin kun vain rullattiin alamäkeen, muta alamäen alla oli mutka, jossa oli silta, ja hän ei osannutkaan kontrolloida pyöräänsä, ja hänen koittaessaan kääntyä mutkassa, hän väänsikin kaasua jarrun sijasta ja törmäsi kivimuuriin. Itse katselin vähän reilu puolestavälistä mäkeä kauhuissani, mitä oikein tapahtui, enkä tiennyt pitikö minun rientää apuun vai mitä tehdä. Näin, ettei hän kaatunut, eikä hän ollut osunut muuriin mitenkään voimallas, siis että hänellä oli kaikki kunnossa. Siinä samalla vuokrausfirman mies ajoi ohitseni kolmannella skootterilla ja meni puolalaisen tytön viereen ja sammutti moottorin ja talutti skootterin muurin viereen parkkiin. Itse olin pysähtynyt keskelle ajoteitä ja nyt ajoin muurin viereen. Sain ensimmäistä kertaa itse vääntää kaasua alamäen ollessa jo lievä. Sain siis ajaa itse skootterilla ehkä kymmenen-kaksikymmentä metriä kaasun kanssa. Vein skootterin myös muurin vireen ja katselin vieläkin vähän tapahtumista hämilläni, kuinka puolalainen tyttö otti jo kypäräänsä pois päästä ja reppuaan istuinsäilytystilasta pois. Tämä oli siis meidän skootterilla ajon loppu.

Vuokrausfirman mies selitti, kuinka olisi meille parempi, että pysyttelisimme neljällä pyörällä, tai kuinka olisi vaikka parempi vuokrata maastopyörät. Hän tuli myös sammuttamaan minun skootterini ja otti jo avaimen pois virtalukosta, ja minun piti huomauttaa, että reppuni oli vielä lukkojen takana istuimen alla. Mies pyysi meidät takaisin toimistoonsa, ja sanoi palauttavansa rahat takaisin meille. Toisaalta olimme onneissamme, että joku muu oli sanonut, ettei tuo skootterilla ajo ollut meidän juttu, mutta toisaalta harmittelimme tapahtunutta, kuinka olisimme voineet viettää kivan päivän skoottereilla. Mies piti maksustamme 13 prosentin verot itsellään ja palautti loput rahat kiltisti takaisin. Niin ja siis skootterillekaan ei käynyt mitään, jos jollekkin jäi epäselväksi.

Lähdimme kävelemään pois tapahtumapaikoilta molemmat vähän epäuskoisessa mielentilassa mitä oli oikein tapahtunut. Ohitimme ensimmäisen vuokrausfirman, ja toivoimme, etteivät he olleet nähneet tapahtunutta. Koitimme vähin äänin vähän nolostuneina liueta paikalta, kylän keskustasta vähän syrjemmälle. Puolalainen tyttö pahoitteli tapahtunutta, kuinka oli myös aiheuttanut minun skootterin ajoni epäonnistumista. Tai siis kun meiltähän molemmilta otettiin pyörät pois, joten minäkään en saanut jatkaa skootterilla ajoa ja harjoittelua. Sanoin voivani ihan hyvin harjoitella skootterilla ajoa myös Suomessa turvallisemmissa ympäristöissä. Skootterilla ajo täällä oli yksi minun tavoitteista opetella tällä saarella, mutta sain sentään muutaman minuutin istua aivan yksin pyörän kyydissä, tai siis sitä ajaen ilman kyydissä istumista. Sai luvan riittää tällä saarella harjoittelusta. Enää minulla ei edes ollut aikaa vuokrata skootteria minkään muu päivä, sillä ensi viikonloppuna olisimme autoilla liikenteessä.

Päätimme silti jatkaa seikkailuamme, emmekä luovuttaa pienen skootterijupakan takia. Ja aloimme liftaamaan Evdilokseen. Sinne olisimme muutekin lähteneet skoottereilla. Olimme kävelleet ehkä kaksi kymmentä metriä kylän nurkan taakse, kun nelkyt luvun lopulla syntynyt mies pysähtyi ja otti meidät kyytinsä. Minä istuin etupenkille ja juttelimme koko matkan Evdilokseen kaikesta jännästä. Hän kertoi minulle uusia juttuja saaresta, millainen se oli kun hän oli pikkupoika, ja osasin hyvin kuvitella saaren sellaisena kuinka hän sen kuvaili. Itse hän asui nykyään talvet Floridassa ja kesät täällä Ikarialla. Kommunikointi onnistui siis paljon paremmin kuin useissa kyydeissä, jossa kyyditsijät yleensä osaa vain joitain yksinkertaisia lauseita, eivätkä ymmärrä kaikkea mitä koittaa heidän kanssaan puhua.

Pääsimme koko matkan hänen kyydissään alas kylän keskustaan asti. Siitä jatkoimme kävellen automaatille, josta jatkoimme jäätelölle. Menimme paikkaan, jossa tiesin olevan hyvää irtojäätelöä. Puolalainen tyttö otti samat makupallot kuin minäkin ja tykästyi niihin niin, että pyysi, että voitaisiin tulla samaan paikkaan vielä uudelleen samana päivänä. Juuri kun olimme lähdössä kahvilasta pois, pieni poika tuli soittamaan sylirumpua vireemme ja pyysi viittäkymmentä senttiä. Hän oli hassu poika, itki vielä leikillään aluksi kun epäröimme kukkaroittemme kanssa. Lopuksi päädyimme kaikki nauramaan tilanteelle, jopa pikkupoika. Hän näytti seuraavan meitä mihin ikinä kävelimmekään välillä kädessään joku pikku herkkuvanukas tai vastaava pikkurahalla saatava hyväke.

Jäätelöiden jälkeen jatkoimme kylän kiertelyä, ja paikallisia kauppoja. Menimme vain kaupasta toiseen ostamatta mitään, mutta sitten löysin herkkukaupan. Olin seisonut sen vieressä jo tovin, tuijotellut tyhjyyteen, mutta kun puolalainen tyttö ilmestyi viereeni katseltuaan viereisen kaupan ulkotelineillä olevia läpsyköitä, tajusin viimein mitä itse olin tuijotellut. Edessäni olevan kaupan näyteikkuna oli herkkuja täynnä, ja sisälle näkyi, että hyllyt olivat täynnä keksejä ja muita herkkuja. Menimme kipinkapin herkkukauppaan sisään vesikielellä haistelemaan pikkuleipien tuoksua ja ihastelemaan hienoja karkkipurnukoita. Itse löysin irtokarkkitelineen, josta laitoin pussiin jotain karkkeja, joissa luki toffee. Ainiin, unohdin tyystin, että ostin niitä, täytyykin kaivaa ne jostain repunpohjalta En vieläkään tiedä olivatko ne toffeita vai eivät..

Ostin myös mehua ja halvaa. Puolalainen tyttö osti sellaisessa vanhanaikaisen näköisessä lasipurnukassa, joka muistutti hillopurkkia kangaspalan kera, olevia kovia karkkeja. jotka puolestaan näyttivät joulukarkeilta, niiltä sellaisilta punavalkoisilta kepeiltä, joita voi varmaan ripustaa joulukuuseen, mutta tyynyn muotoisia. En löytänyt herkkukaupan hyllyltä mitään herkullisen näköistä tai hajuista, joka olisi saanut minut ostamaan itsensä. Ainiin, olin syönyt siinä jäätelöpaikassa sellaisen pannukakun tapaisen leivonnaisen. En yhtään tiennyt mikä se oli kun ostin, sillä sen nimi oli kreikaksi, ja oletin sen sisällä ehkä olevan juustoa. Lehtitaikinaleivoksen sisältä löytyi kuitenkin sisään leivottua valkoista mömmöä, joka maistui vähän kermavaahdolta. Tai ei se kyllä ihan lehtitaikina ollut, ja siis ei se kermavaahto ollut kermavaahtoa, vaan taikinan sisään laitettua jotain pehmeetä..äh no kuitenkin, hyvän makuinen leivos suussa.

Menimme pieniä kujia myöten, kujia, joita koristivat violetit tai punaiset kukkaset tavallaan kattona, kaduilla ollessa useita skoottereita ja moottoripyöriä parkkeerattuna. Yhden kujan varrelta löysin kaupan, jonka ulkopuolella oli snorkkeleita. Ajattelin hetken, ja päätin, että nyt oli vihdoin hyvä aika opetella snorklaamaan. Olin aivan tyystin unohtanut, että sellainenkin taito olisi hyvä tällaisessa paikassa opetella. Katselin ja vertailin hetken snorkkeleita ja koitin arvuutella mikä mahtuisi minun päähäni. Menin sisälle kysymään josko olisi mahdollista kokeilla snorkkeleita naamaan ennen ostamista, että tietäisin ostanko sian säkissä vai en. Kukaan kaupan sisällä ei puhunut sanaakaan englantia, ja koitimme kommunikoida viittoen ja muuten elekieltä käyttäen. Hassun näköistä varmaan kun koitin selittää, että haluan laittaa snorkkelin naamani. Lopulta kaupanpitäjä, ja hänen seurakseen tulleet ystävänsä äkkäsivät arvuuttelu leikin oikein, ja kaupanpitäjä avasi pakkauksen ojentaen snorkkelin maskin minulle. Hihnat olivat kuitenkin kovin tiukassa, enkä halunnut rikkoa vielä ostamatonta tuotetta, joten ojensin maskin hänelle löysennettäväksi. Hän joutui löysentämään sitä useaan otteeseen, ennen kuin se lopulta mahtui päähäni. Onko minulla niin iso pää? Snorkkelin maski mahtui päähäni, ja ihmettelin hetken kuinka olisi hankala elää ilman nenän tuomaa hengitystietä. EN kokeillut tietenkään maskia missään veden alla, että olisin tiennyt, oliko se aivan varmasti vesitiivis minun naamassani. Mutta silmän ympärillä olevat muoviosat vaikuttivat olevan hyvin tiiviitä. Ostin siis tuotteen.

Kävelimme kylän ympäri tietä pitkin, joka johti kylän yläpuolelle. Näimme kauniita maisemia vuorineen ja merenrantoineen pitkälle kaukaisuuteen saakka. Palasimme takaisin kylälle pitkiä valkoisia kivirappusia alas. Juuri kun palasimme keskustaan takaisin kierreltyämme kylän ympäri, päätimme palata takaisin kauppoihin jossa olimme nähneet jotain kivaa, nyt kun olimme kiertäneet kaikki tuotevalikoima kaupat lävitse ja nähneet hinnatkin. Sillä aikaa kun olimme olleet snorkkelikaupassa ja kiertäneet kylän, koko kaupunki oli kuitenkin hiljentynyt ja kaupat menneet kiinni. Ihmettelimme taas tuuriamme, kuinka meille aina käy hassusti, varsinkin tänään. Päätimme siis, että nyt olisi hyvä hetki jäätelön uusintakierrokselle. Syötyämme jäätelöt, ja vielä frapetkin, päätimme, että on aika palata kotiin, sillä kaupat aukeaisivat luultavasti vasta kuuden tai yhdeksän jälkeen, ja kello oli nyt vasta vähän yli kolme.

Kävelimme tuhottoman pitkät kivirappuset ylös, ja huomasin muutaman työhön liittyvän jutun, jota jäin kuvailemaan. Päästyämme portaiden yläpäähän ja laitettuani kamerani pois takaisinreppuun, ojensimme peukalomme pystyyn tien varrelta pienen keltaisen autonsa ensimmäisen auton meitä lähestyessä. Nyt meillä kävi tuuri. Kaksi kreikkalaista tyttöä poimivat meidät kyytiin ja ajoivat meidät Messachtiin asti ja kertoivat kuinka siellä olisi illalla näytelmä Ikaroksesta.

Saimme pian kyydin Armenistikseen, en muista keneltä, ja jatkoimme keskeytynyttä shoppailuamme jonkin aikaa kahdessa kaupassa Armenistiksessa. Koko päivän tuntui kuin olisi joku suomituristi tällä saarella. Nytkin kävin ensimmäistä kertaa näissä kaupoissa sisällä, missä nyt kävimme katselemassa vaatteita. Aiemmin olen vain käynyt jäätelöostoksilla ruokakaupassa. Päädyimme yhteen mukavaan vaate/korukauppaan josta löysin mukavia mekkoja sovitettavaksi. Päädyin sovittamaan mekkoja kaupan käytävällä, kun sovituskoppia ei ollut olemassa. Ostin kaikista kivoimman mekon, vihdoinkin jotain itselleni muutakin kuin vain jäätelöä, jugurttia tai muita herkkuja. Samasta kaupasta löysin myös kätevän vyölaukun, joka ei ollut sellainen perus suomituristi vyölaukku vaan kiva usean vaatteen kanssa sopiva.

Koitimme taas mennä vähin äänin kylän läpi, jos paikalla olisi ollut vaikka joku, kuka olisi nähnyt puolen päivän tapahtumat. Meidän oli tarkoitus vielä lähteä rannalle, mutta meillä ei ollut ranta kamoja mukana ja muuten oli paljon kannettavaa, jotka oli syytä pudottaa kotiin ennen rannalle lähtöä. Toisaalta oli ollut niin helppoa kävellä muutama kilometri rannikkoa pitkin lähimmälle rannalle, toisinkuin koko matka ylös Kastanjesiin. Aluksi kukaan ei mennyt ohitsemme ja tulimme jo epätoivoisiksi kävelyn kanssa. Päädyimme istumaan tienposkessa, ja minä päädyin vaihtamaan kevyen mekon päälleni keskellä tietä. En tiedä vaikuttiko mekon ylläpitäminen kyydin nopeaan saamiseen, vai oliko muuten vain hyvä tuuri. Pääsimme jonkin rokkaripojankyydissä Kristosiin asti.

Seuraava kyyti olikin erikoinen. Kerkesimme kävellä jo pitkän matkaa kotia kohti ennen kuin pickup auto nappasi meidät kyytiinsä. Ahtauduimme molemmat etupenkille takaosan ollessa likainen ja täynnä. Mies autossa siirteli tavaroitaan pois tieltä, mutta hän jätti yhden esineen koskemattomaksi viereensä. Se oli haulikko, joka oli kääritty ruskean takin sisään. Kauhistuin ensin ajatusta istua autossa haulikon kanssa. ja vielä, kun hän esitti, ettei muka tiennyt haulikon olemassaolosta, enkä nyt tietenkään voinut kysyä, et hei voitko siirtää pyssyäs. Niinpä päädyin istumaan pyssyn piipun päälle, ja haulikon puuosa jalkojeni välissä jalkatilassa. Aika extreme kyyti. Hetken istuttuamme kyydissä, vastaamme ajoi poliisi. Tälle saarelle tulee poliisit vain viikonloppuisin partioimaan. Miehen käytöksestä huomasi, että hän oli vähän paniikissa nähtyään poliisin, jotka tuijottivat meitä ohittaessaan. Hän kaivoi puhelimensa, ja yritti soittaa jollekin hiki otsalla. Vaikutti siltä kun hän olisi koittanut tavoittaa jotain ja varoittaakseen poliiseista. Hän ei saanut kuitenkaan signaalia.

Juttelimme loppumatkan kangertelevaa kreikkaa ennekuin hän jätti meidät lähikaupallemme. Puolalainen tyttö oli ollut koko matkan epätietoinen haulikkokokemuksestani, ja kerroin hänelle heti autosta ulos päästyäni mitä juuri olin kokenut. Ennen kun ei ole tullut haulikonpäällä istuttua. Tyttö kauhisteli, ja oli onneissaan, ettei itse joutunut minun tilanteeseeni, sillä olisi vain panikoinut. Siksi en kertonut hänelle sitä autossa, vaikka tiesin, ettei kuski ymmärtänyt englantia.

Tukikohdalla uudelleen pakkasimme reppumme ja söimme vähän ennen lähtöä. Koitimme neljästi lähteä tukikohdalta rannalle, mutta koiranpennut seurasivat meitä joka kerta alas oikopolkua. Olimme aivan uuvuksissa joka ylösnousun jälkeen kun veimme pennut takaisin ylös tukikohdalle. Viimeisellä kerralla pomomme näki tapahtuman ja riitti vain yksi karjaisu, ja koiranpennut juoksivat häntä koipien välissä pitkän matkaa häntä karkuun ylös.

Olimme koittaneet tavoittaa muita jo rannalla olijoita, että mahtoivatko he vielä olla rannalla. Kukaan ei kuitenkaan vastannut kentän ollessa huono, joten päätimme itse ottaa asiasta selvää millä rannalla he oleskelivat. Saimme kyydin Messachtiin jonkun matkaa käveltyämme, ja päätimme ensin katsastaa sen rannan. Kuinka ollakaan, näimme, kuinka toinen puolalaisista tytöistä istui kivimuurilla puhumassa poikaystävänsä kanssa puhelimessa. tiesimme siis, ettemme lähtisi enää seikkailemaan kohti Nasia, sillä ilta aurinkokin oli juuri laskemassa. Päädyimme istumaan rannan rantabaariin, jossa oli kaksi muuta toveriamme. Emme päätyneet veteen ollenkaan, vaan aloimme odottamaan näytelmän alkua.

Ihmisiä alkoi kerääntymään rannalle suurin väkijoukoin ja näimme, kuinka osa ihmisistä viihdyttivät toisiaan, tai itseään, mistäs sitä ikinä tietää muiden tekojen syytä. Rantabaarin edessä oli vekotin, jossa pystyi harjoittamaan tasapainoaan surffausta varten, rakennettu laudan pätkästä ja lieriöstä. Siinä taitelivat vuorollaan pikkulapset tai isommat miehet. Ja loppuillasta näimme kuinka yksi mies taiteili tässä vekottimessa baarijakkaran päällä ja lapsi olkapäillään. Aivan uskomaton tasapaino.

Kävelimme pitkän rannan toiseen päähän ja näimme ison lavan lavasteineen ja äänentoistolaitteineen. Lavalla oli muutama vanhapylväs, korkea kivi ja valtaistuimet pylväiden välissä. Lavan reunalla paloi soihtuja. Lavan ympärille oli kerätty valtavasti penkkejä, ja me löysimme istumapaikat kolmannesta rivistä. Emme joutuneet kauaakaan odottamaan esityksen alkua, jossa kaksi näyttelijää, isä ja poika nykyajasta juttelivat menneistä ajoista. Yhtäkkiä väkijoukko yleisöä rupesi meluamana ja huutelemaan. Näyttelijöiden mikit eivät toimineet ja ääni kiersi pahasti. Asia korjattiin, mutta esitys jatkui jo kauas eteenpäin hiljaisin äänin. Näimme kuinka Ikaros lensi, ja sen ajan jumalat pitivät yllä valtaansa. Muuta ei sitten paljoa ymmärrettykään, ja päätimme lähteä kesken esityksen pois.

Itse olin yhdessä vaiheessa esitystä keskittynyt tuijottamaan vuoren taakse ilmestynyttä valtavaa valonmäärää. Aivan kuin urheilukeskuksen valot, mutta asetettuna vuoren taakse. Vähän aikaa ilmiötä pällisteltyäni tajusin mistä oli kyse. Kuuhan se sieltä nousi. Ja se nousi vauhdilla. Ensin näkyi vain pieni osa kuuta, mutta jo puolenminuutin päästä varmana puolet kuusta. Päätin kuvata tätä minulle ainutlaatuista kokemusta nähdä kuun tulevan esiin vuoren takaa, mutta kamerani on kovin huono pimeissä olosuhteissa, eikä kuvauksesta tullut mitään.

Puolalaiset tytöt halusivat lähteä kotiin nukkumaan, ja meitä jäi kolme ketkä lähdimme Armenistikseen vielä iltaa jatkamaan. Menimme meriaiheiseen baariin istumaan ja tilasimme koktailit, jonka jälkeen vielä joimme yhdet kaljat. En ollut aiemmin käynyt tässä paikassa, ja ihmettelin nyt tutkivin katsein ympäristöni. Näin, kuinka sisälle baaria oli rakennettu kivasti akvaario telkkarin sisään, ja vielä valaistu turkoosin sinisellä lampulla. Itse istuimme ulkona parveke terassilla, ja ihastelimme merta, joka oli myös valaistu baarin vierestä. Meri näytti niin houkuttelevan siniseltä kaikkine liplattelevine äänineen.

Oli jo myöhä kun aloimme kävelemään takaisin tukikohdalle. Saimme huonosti kyytiä ylös, ja kävelimme ainakin yhteensä tunnin ylämäkeä. Muut olivat jo sikeässä unessa kun vihdoin saavuimme tukikohdalle.