Thursday 22 July 2010

kierrätyskangaspuut

Sain toissa iltana päähänpiston, joka oli muhinut takaraivossani jo jonkin aikaa. Halusin tehdä kangaspuut!

Tarkoitus ei ollut tehdä mitään kopioitua, vaan kehitellä ja ideoida miten kangaspuut edes toimivat, ilman näkemättä mallikappaletta kymmeneen vuoteen. Insinöörin aivosoluni pääsivät vihdoin koetukselle. Ideana oli valmistaa kangaspuut kotoota löytyvistä materiaaleista, mutta ilman nikkarointia, vaan askartelumielessä.

Sain ensimmäisen mallikappaleen, ja ideantyngän väsättyä muutamassa kymmenessä minuutissa idean puhkeamisesta ja käytännön järjestelyiden aloittamisesta. Tässä ensimmäinen tulos:
Se on yksinkertainen, mutta hankala työstää, sillä jouduin joka kerroksella poimimaan nuo jokatoiset langat ylös. Niimpä kehitin ideaa eteenpäin. Tämä ensimmäinen vedos toimisi paremmin jos se olisi pystyssä, eikä vaakasuunnassa, mutta aloin silti kehittämään toista vaakasuunnassa olevaa mallikappaletta.

Kaivoin kaapeista ja laatikoista kaikkea mitä kuvittelin tarvitsevani, klemmarit ja sukkapuikot tulivat aika oleellisiksi osiksi uutta prototyyppiäni. Olin myös muutama päivä sitten kaivanut kaupan ylijäämähenkarilaatikosta vaatekokoa ilmaisevia muovisia nippuloita, joita käytin tasakokoisina välikappaleina pitämään langat tietyn välimatkan päässä toisistaan.

Väsisin ehkä viisitoista minuuttia ennen kuin pääsin kokeilemaan muutamaa ensimmäistä riviä. olin tähän asti saanut niin, että pystyn nostamaan jokatoisen langan ylös vaivatta, mutta silti jokatoinen jäi nostamatta vuorollaan. Päättelin, että minun täytyy kehitellä pidemmät koukut molemmille parittomille ja parillisille langoille, jotteivät ne jäisi kiinni toisiinsa ja jotta ne sulautuisivat paremmin lomittain. Aluksi siis minulla kiersi langat vain yhtien klemmareitten lävitse.

Viimein sain monen klemmarin väännön ja kipeän peukalonpään jälkeen tämänhetkiset kangaspuut valmiiksi. Kudoin ehkä viitisen senttiä villakangasta ennekuin muistin, että tämähän oli vain mallikappale, ja nyt odotan inspiraatiota mitä itseasiassa haluaisin näillä kangaspuilla tehdä. Mallikappaleen leveys on nyt 8 senttimetriä, mutta näillä kangaspuilla voin tehdä jotain aina kahdenkymmenen neljän sentin leveydelle asti.


Kangaspuut tarvitsevat edelleen lisää painoa, muutoin lankojen kiristys on hankalaa ja jos sukkapuikko putoaa korokkeeltaan, joudun setvimään lankoja vähän aikaa. Alareunaan väkersin rautalangasta silmukoita puiseen keittokauhaan. Näiden silmukoiden kautta alalanka kiertää. Ylempänä nostin lankojen kiinnityskohdan ylemmäs sukkapuikoilla, jotka iskin tuon mustan reikäisen keittiövaasin lävitse. Tämä kulma helpottaa työskentelyä kummasti.

Kehitän ehkä joku päivä ideaa vielä pidemmälle, tekemällä vähemmän huteran kokonaisuuden, kun saan hyvän idean mitä haluan tehdä näillä kierrätyskangaspuilla. Tai sitten tämä oli vain insinöörin aivosolujen aktivointia ja työnäyte. Mutta minulle ainakin tuli hyvä mieli tämän askartelun myötä, kun sain toteuttaa itseäni ja ratkaista mekaanisia ongelmia - niin ja tietenkin kyky luoda kangasta.

Sunday 18 July 2010

Lähihistoria nykypäivää - aikamatkustusta kulttuurinvaihdoksella

Ne vanhat hyvät ajat ovat lähempänä Sloveniaa kuin Suomea!

Olen kiinnittänyt huomiota pikkuasioihin täällä asuessani, sellaisiin joista minulle tulee mieleen vanhanajan käytännöt Suomessa (tai siis ne minun lapsuuden ajan ja sitä vanhemmat ajat). Lihaa saa vielä joka kaupasta lihatiskiltä (samoin kuin juustoa ja leipää), televisio toimii analogisena, kassalla käteinen mielletään paremmaksi maksutavaksi ja persiljaa voi ostaa juurineen päivineen! Tässä muutama esimerkki. Nämä esimerkit eivät enää ole jokapäiväisiä Suomessa, toisin kuin täällä. Tosin, ajat ovat muuttumassa..

Sain juuri selville, että täällä on aikoinaan myyty pyykinpesujauhetta keittiöliinoihin pakattuna. Eikö olekin aivan mahtava myynti-idea - ja ekologinen! Siis, että pyykinpesujauhe eli tule moneenkertaan pakatussa muovi- ja pahvipakkauksissa, vaan se on suoraan pakattu monikäyttöiseen puuvillaiseen keittiöliinaan. Tämä ei ole ollut vain yhden pyykinpesujauheyrityksen käytäntö, vaan useammatkin yritykset käyttivät samaa pakkausideaa. Näistä mainittakoon esimerkiksi Omo, Persil ja Faks.

Käytännössä se tapahtui niin, että pesujauhe oli pakattu näiden liinojen sisään ja liina oli ommeltu kiinni. Ja katsokaa kuinka hyvässä kunnossa nämä keittiöliinat ovat vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen, kun ne ovat palvelleet tiensä ahkerasti pakkausmateriaalista arkikulutustavarksi!
Mietin onko Suomessa ollut vastaavaa? Tulin niin iloiseksi kuultuani tästä vanhasta jo pois käytännöstä olevasta pakkaustavasta, että halusin kirjoittaa ja ihmetellä sitä julkisesti. Vieläkö jossain maassa ollaan näin käytännönläheisiä ja mitä muita tuotteita olette nähneet pakattavan vastaavanlaisesti uudelleenkäytettäviin pakkauksiin? Itse ostin jokin aika sitten riisiä, joka oli askarreltu myös puuvillapussiin. Tosin sen sisällä oli myös muovipussi.

Saturday 10 July 2010

Secret ingredient

Sloveniassa asuessa on täytynyt muokata omia makutottumuksiaan monipuolisemmiksi. On täytynyt olla avarakatseinen ja maistella uusia makuja. Muistan kuinka reilu vuosi sitten minulla oli vielä hankaluuksia totutella vaikkapa keitettyyn lihaan ja suuriin määriin raakaa valkosipulia, mutta nykyään nekin ovat aivan tavallisia aineksia ruuissa.

Olen päässyt muokkaamaan myös vähintään Jernejn makutottumuksia siitä lähtien kun itse pääsin kokkikauhan pää hämmentäjäksi. Olen parhaani mukaan soveltanut kahden kulttuurin välisiä makuja ja koittanut loihtia jotain uutta pitäen molempien maiden perinneruokia yllä. Silti viikonloppuisin syömme pääasiallisesti Jernejn äidin valmistamia slovenialaisia ruokia. Voisin kuitenkin sanoa, että enemmän perinteisiä ruokia valmistaa Jernejn isoäiti. Olen päässyt monta kertaa auttamaan häntä ruuanvalmistuksessa tai leivonnassa. Jo ensimmäisellä kerralla kun tulin käymään Sloveniassa minut laitettiin keittiöön isoäidin kanssa kahdestaan ja annettiin meidän tutustua toisiimme vaikkemme ymmärtäneet sanaakaan toistemme kielistä. Silloin opin kuinka tärkeä ja suuri osa kommunikaatiosta kehon kieli on. Tulimme hyvin toimeen jo heti alkututustumisesta asti. Siitä lähtien meillä on ollut tietynlainen ymmärrys toisiamme kohtaan, vaikka tietenkin nykyään voidaan käydä jo ihan tavallisiakin keskusteluja kun osaan jo tarpeaksi sloveenia ilmaistakseni itseni hänelle.

Nämä kaksi naista ovat olleet suurimmat vaikuttajani minun slovenialaisen keittiön tutustumisessani. He ovat tuoneet uusia makuja elämääni ja luoneet yksinkertaisista, paikallisista raaka-aineista mitä herkullisempia ruokia. Koitin puolisen vuotta sitten tehdä joitakin samoja ruokia mitä olen nähnyt täällä tehtävän. Kysyin mitä ruokiin tulee ja valmistin samoja ruokia samoilla raaka-aineilla, mutta en ikinä saanut niistä samanmakuisia kuin mitä ne heidän valmistaminaan oli, en edes lähelle. Katsoin monta kertaa uudelleen vierestä kuinka ne ruuat tehdään ja kokeilin ja kokeilin uudelleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitten aloin kiinnittämään huomiota mausteisiin. Halusin selvittää mikä on se tekijä, jota en ole osannut huomioida vaikka mielestäni olen ollut jokaisen raaka-aineen lisäyksen aikana paikan päällä vieressä katsomassa. Minulla oli tosi epäilykseni voisiko se olla mauste vai ei, sillä aivan kuten suomalaiseenkin keittiöön kuuluu perinteisesti vain muutama mauste, kuten mustapippuri ja ainainen oregano, niin täällä puolestaan on mustapippurin lisäksi paprikajauhe ja esim. kumina. Huomasin kuitenkin kerran Jernejn äidin kaapissa aromisuolaa. Päätin, että tämä olisi se salainen raaka-aine, jota olen etsinyt. Joten menin kauppaan ja ostin aromisuolaa ja yritin uudelleen.

Mutta jo avattuani aromisuolapakkauksen, epäilyni heräsivät. Sillä aromisuola ei ollut lähellekään meidän suomalaisessa keittiössä tunnettua keltaista aromisuolaa, vaan täällä se oli suolaa, jossa oli yrttejä seassa, eikä se mielestäni tuoksunut hyvältä. Kävin salaa viemässä ostamani aromisuolan Jernejn äidin kaappiin, jotta se tulisi parempaan käyttöön. Ostin myöhemmin vielä toisen valmistajan aromisuolan, mutta se oli samanlainen outo yrttisuola.

Seuraava vaihtoehtoni oli vegeta. Se on jauheseos, jotakin meidän kasvisliemikuution tapaista, eli jossa on kuivattuja vihanneksia, mausteita ja suolaa. Tämä on ollut hyvä lisäys kaikkiin keittoihin, patoihin ja kastikkeisiin, mutta sekään ei ollut etsimäni salainen raaka-aine.

Vasta viime aikoina kun taas muistin tämän ikuisuusprojektini olin alkanut epäilemään uutta ideaa mikä se mahtaisi olla. Olin seurannut vierestä kuinka uuden keittiön myötä tuli myös uusia ruokalajeja, mutta silti pysyi tämä samainen jokaista ruokaa yhdistävä sivumaku. Vihdoin minulle valkeni, että kyse oli öljystä, oliiviöljystä. Olen kuullut kuinka monet ovat tykästyneet tietyn alueen oliiviöljyyn, kuten monet suomalaiset varmaan kreikkalaiseen. En ollut aiemmin sitä täysin ymmärtänyt, eikö ruokaöljy nyt ole vain öljy, miten siinä nyt niin paljon makuvivahteita voisi olla. Mutta niin vaan kävi, että minäkin tykästyin tietyn alueen oliiviöljyyn ja jäin sen makuun koukkuun. Mietin vain tietävätkö monet suomalaiset tarkemmin mistä alueelta heidän suosikkioliiviöljynsä tulee, vai vain maittain? Meidän oliiviöljy tulee perhetutuilta Šoltan saarelta Kroatiasta. Varsinaista neitsytoliiviöljyä, ja saadaan sitä suoraan omaan pulloon niin paljon kuin tarvitaan.

Nyt minäkin sain oman pulloni oliiviöljyä ja pääsin kokeilemaan viimein kuinka sen täyteläinen maku toi oman vivahteensa ruokiin.

Tosin, aina ei ole kyse yhdestä tietystä "salaisesta" ruoka-aineesta joka saa täkäläisen ruuan maistumaan tietynlaiselta. Nimittäin Jernejn isoäiti onkin jo toinen tarina. Hän ei siis käytä tätä kyseistä oliiviöljyä, ja hänen ruokansa maistuvat aivan erilaiselta kuin Jernejn äidin. Nyt vasta viime aikoina kun olen taas päätynyt keittiöön hääräämään hänen kanssaan olen päässyt selville muutamasta salaisuudesta, joka saa ruuan maistumaan niin taivaalliselta. Kyse on tietynlaisesta tekotavasta, ei niinkään raaka-aineista. Tämä jääköön kuitenkin perhesalaisuudeksi.

Dober tek!

Thursday 1 July 2010

Liian kuuma Ljubljana

Kesä on taas tullut ja rytinällä. Sillä välin kun olimme Islannissa, kesä kerkesi hiipimään Sloveniaan muutamassa viikossa liian äkkikuumiin mittarilukemiin. Ennen matkaa oli vielä aika, jolloin saatoimme välillä tarvita lämmitystä talossa, mutta Islannin jälkeen kattohuoneistomme oli kuin sauna ja harkitsimme jopa ilmastointilaitteen ostoa. Päädyimme kuitenkin ekologisempaan ratkaisuun pitää ikkunoita auki ilta- ja aamuhämärillä. Tämä tosin on hankalaa nyt kun konsertti jytää juuri ikkunan allamme aina puolille öin asti.

Pääsin viikonlopuksi koiravahdiksi Ljubljanaan ja päätin mennä koirien kanssa kaupunkikävelylle. Vedin kesämekon ylle ja sandaalit jalkaan, sekä pakkasin reppuun kameran ja muutaman litran vettä. Ajatuksena oli käydä ottamassa joitakin kaupunkikuvia Ljubljanasta tulevaa blogikirjoitustani varten, mutta idea rysähti heti alkumatkasta.

Pääsimme nimittäin vain lähikaupalle asti kun kaikki jo läähätimme kuumuutta kielet pitkinä. Pysähdyimme vanhainkodin viereen varjoiselle penkille ja joimme jo siitä istumalta litran vettä. Minun täytyi tehdä ratkaisu, joka johti meidät takaisin kotiin. Emme millään olisi päässeet keskustaan asti jos kymmenenminuutin kävely kuluttaa kolme desiä per naama. Pysähdyimme vielä puolivälissä kotimatkaa juomaan loputkin vedet ennekuin pääsimme autotalliin vilvoittelemaan.

Sääennuste lupaa vain kuumempaa ja kuumempaa. Olen viimeaikoina opetellut sloveenista juuri säätietoja ja liikennetietoja ja olen törmännyt yhteen kummallisuuteen. Melkein joka päivä näinä päivinä kerrotaan, että voi ukostaa. Tämä on ihan normaalia täällä ja tähän aikaan vuodesta, muistan sen viime- ja toissakesäisiltä vuoristoseikkailuiltamme, mutta minua aina kummastuttaa kun kerrotaan radiouutisissa tai seuraamastani ilmaisjakelulehdestä, että voi tulla paikallisia ukkoskuuria. Miksei ikinä voida tarkemmin kertoa missä päin Sloveniaa ne mahdollisesti ilmenevät, muuta kuin sääkarttakuvilta. Tännekin mahtuu ties minkälaista säävaihtelua ihan ilman ukkoskuurojakin. Siitä on tullut jo sanavarastoni perus fraasi "krajevne nevihte".
Ehkä tämä johtuu siitä, että näin kesäaikaan jokapaikassa tosiaan ukostaa, eikä ole pointtia kertoa kaikkia niitä paikkoja erikseen. Ja toisaalta seuraamalleni ilmaisjakelulehdelle voisi löytää parempia vaihtoehtoja säätietojen seuraamiseen. Slovenialla on kuitenkin erittäin kattavat verkkosivut säätietojen ja siihen liittyvine ilmiöineen todella paikkakuntakohtaisesti kerrottuna. Aina ei vaan haluaisi istua naama näytön edessä.

Ostin kaksi omenaa - sain banaanin kaupan päälle

Kävin eilen torilla ostamassa maitoa mlekomaatista, mikä on tullut jo viikottaiseksi tavakseni. Olin päättänyt tehdä sinä päivänä suomalaista perunasalaattia ja tarvitsin nyt muutaman omenan. Menin torille iltapäivästä, jolloin kojut olivatkin jo kiinni. Yleensä siis menen aamupäivästä, jolloin torilla on paljon vilinää, mutta sinä päivänä erehdyin menemään toriajan ulkopuolella. Onneksi tiesin lähistöllä olevan muutaman jokapäiväisen kojun, jotka eivät ole riippuvaisia toriaikatauluista. Ensimmäinen koju myi omenoita vain korikaupalla eikä yksittäisinä, joten kävelin vielä vähän matkaa Drava joen vartta länteen toiselle kojulle.

Siellä myyjä antoi minulle vapauden valita omat omenani. Oli muutamaakin eri lajiketta; punaisia, vihreitä ja keltaisia. Halusin punertavia ja myyjä ojensi minulle ystävällisesti pussin. En kuitenkaan ylttynyt niihin omenoihin joita päätinkin haluta, joten myyjä katsoi minulle nätimmät omenat.

Syy miksi halusin kirjoittaa tästä, oli ostoksieni hinta. Maksoin kahdesta omenasta 50 senttiä, ja sain vielä kaupan päälle banaanin. Tuli hyvä mieli. Pointti tässä oli, että mitä ikinä muuta olen torilta ostanut Sloveniassa maksaa aina tasan euron. Oli se sitten salaattia, kananmunia, vihanneksia, aina torimyyjät pyytävät minulta euron. Havahduin tähän muutama kuukausi sitten ja tajusin, että hehän luultavasti huijaavat minulta paremman hinnan kun kuulevat aksentistani, etten ole natiivi Slovenialainen. Heidän on helppo pyytää minulta sitä euroa, kun en osaa väittää vastaan ja tinkiä parempaa hintaa. Se vaan kuulostaa aina hassulta miten peräperään jokainen aina pyytää yhtä euroa. Ja nyt eilen, hinta olikin 50 senttiä. Minua ei haittaa, vaikka maksankin torilta ostamistani tuotteista korkeamman hinnan, mukava palvelu ja paikallisten tuotteiden ja työvoiman tukeminen tekee siitä käynnin arvoista. Välillä jos olen ostanut vaikka salaattia niin jo hinnan sanottuaan myyjä saattaa lapata vielä kourallisen salaattia kaupan päälle. Aivan kuin katuisi liian korkeaa hintaa. En sitten tiedä. Mutta menen jatkossakin ostamaan torilta tiettyjä tuotteita.

Kävelin takaisin kotiin jokakesäisen Lent-festivaali alueen lävitse ja pääsin keittiööni valmistamaan päivällistä - čevapčičiä ja perunasalaattia.