Lähiretkeilyä

Kastanjoiden aikaan.

Lokakuu on Sloveniassa kanstanjoiden keruu- ja syömisaikaa. Keräilimme silloin tällöin metsistä kastanjoita, joiden tiesimme olevan syötäviä. Niitä kun on kahdenlaisia. Onneksi syötävät kastanjat tunnistaa helposti ei syötävistä niiden piikikkään ulkokuoren perusteella. Syötävissä kastanjoissa on tiheään kasvavat oikein terävät vaaleat piikit, kun taas ei syötävissä on matalat tumman ruskeat piikit. Kastanjoita voi syödä paahdettuna tai keitettynä. Jos ne paahtaa, niin niihin täytyy tehdä pieni viilto veitsellä ennen kypsentämistä, jotta siemenen saa sitten auki.


Alla olevat kuvat on Mariborin lähistöltä. Ensimmäinen on aika Suomalaista pienoisjärveä muistuttava järvi črno jezero, joka on kasvamassa umpeen. Toiset kuvat ovat Veliki Šumik vesiputouksen luota. Putouksen luo johti mukava kävelyreitti Lobnica joen vartta, tosin kyltit varoittivat, että polkua saa jatkaa vain omalla vastuulla sillä maasto on siltä osin vaativaa.


Kuva Jernej Burkeljca


Seuraava alla oleva kuva on itseasiassa pyöräretkeltä Mariborin alueelta, Dravajoen varrelta.

Sitten kävimme taas puolestaan Ljubljanan lähistöllä koirien kanssa. Ensimmäinen kuva on paikasta, jossa on normaalisti pieni vesilätäkkö, mutta sillä hetkellä se oli muuttunut enemmänkin pieneksi järveksi. Lammikko sijaitsi kuopassa Dolenja Brezovican kukkuloilla alueella jossa laidunnettiin karjaa. Heiteltiin koirille frisbiitä.



Olemme jo usein käyneet lähistön korkeimman kukkulan tuntumassa, jossa yläpuolisenkin kuvan tapahtuma paikka oli, Krimin kukkuloilla (paikassa jossa ollaan esimerkiksi pyöräilty ja käyty "karhunluolassa". Nyt menimme puolestaan hieman ylemmäs korkeuteen, jossa lumi oli pysynyt maassa vaikka oli vielä kunnon plussakelit. Käveltyämme Rakitnan metsässä hetken meidän takaa kapsutteli ratsumies. Koirat lähtivät luonnollisesti perään ja hevonen ampaisi laukkaan ja sai koirat kannoiltaan. Koirien huomio saatiin pois hevosesta kun heille heiteltiin muutamia lumipalloja. He vain niin rakastavat lunta!

Kuva Jernej Burkeljca

Pyöräilin vaihteeksi aamulla Mariborissa kun Jernej oli töissä. Polkaisin mutkan kautta lähi kukkuluoille Meljski Hribille ja takaisin.



Kävimme myös eräs viikonloppu Jernejn kavereiden kanssa Pohorjen takana kävelyllä kukkulametsässä Bistriški Vintgarissa. On kiva kun joka paikassa aina löytyy raikkaita jokia. Nyt innostuin ylittämään joen kaatunutta tukkia pitkin. Mitä nopeammin tukkia eteni, sitä vakaammalta meno tuntui. Löysin kivan kiipeilypuun, sellaisen puoliksi vinon alarinteeseen nojaavan yksilön. Bongasin myös salamanterin ja muutaman hienon kohdan kävelyretkeltämme. Viimeisenä kuvana on luola, jota muinaiset roomalaiset käyttivät kivenhankkimiseen. Kaipa he kivimuureja rakentivat.

Kuva Jernej Burkeljca

Bratislava - world dog show 2009

Kävimme lokakuussa Bratislavassa koiranäyttelyssä Dinan ja Hanibalin kanssa. Siellä oli yllättävän paljon suomalaisia appenzellereitä.



Yövyimme tosin Itävallan puolella. Siinä lähistöllä oli Neusiedler see -järvi, jossa näimme tuulisena päivänä järvisurffareita.

Dina ja Hanibal olivat innoissaan päästessään veteen telminään. He hyppivät kohti rannan aaltoja ja koittivat juoda vettä pärskyistä, tai sitten vain jahtasivat liikkuvia aallonharjanteita.


Löysin myös yhdestä ostoskeskuksesta Robinson-laivan, joka oli osa ravintolaa.


Kotimatkalla pysähdyimme ulkoiluttamaan koiria Itävallan vuoristossa Wechselissä jossa Hanibalin isä Klemens asustaa kesäajat perheensä metsästysmökillä.

Boč - kukkula toisensa perään

Kävimme yhtenä viikonloppuna taas ihailemassa maisemia ylhäältä käsin.

Menimme Jernejn kavereiden kanssa pienelle vaellukselle Mariborin lähistöön Bočin kukkulalle. Olimme varanneet aikaa kolme ja puolituntia ylös ja alas kävelyyn yhteensä. Lähdimme liikkeelle aika myöhään aamusta, mutta niin että joka paikka oli vielä täynnä aamu-usvaa.

Meitä oli kuusi kävelijää neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Aluksi kävelimme metsäosuutta yhtenä ryhmänä, mutta pian saavuimme kohtaan jossa polku jakaantui kahteen osaan. Toisella puolella sanottiin olevan jyrkkä nousu ja toisella loivempi. Tytöt halusivat mennä loivaa ylös ja me pojat sitten sitä jyrkempää. Toimin letkan vetäjänä ylöspäin mentäessä, harpoin jyrkkää mäkeä ylös minkä kintuistani pääsin ja pojat pysyivät nätisti perässäni. Saavuttuamme kukkulan ylätasanteelle, jossa sijaitsi armeijan jokin tukikohta, pidimme pienen huilitauon ja vähensimme vaatetusta. Minua kiiteltiin hyvästä vetovauhdista samalla kun koitin tuulettaa heleän punaisia poskiani ja tasata sydämen rytmiäni.

Katselimme ympärillemme odotellessamme jos tytöt tulisivat vaikka pian näkyviin ja huomasimme kuinka armeija oli maastouttanut hyvin sisäänkäynnin johonkin oviaukkoon, joka vei kukkulan sisälle. Se näytti kuin sammaleiselta kiveltä, eikä sitä varmaan bongaa lentokoneesta hyvin. Se oli kuitenkin julkisella alueella niin uskalsin ottaa siitä kuvan.

Jatkoimme siis vielä hetken ylöspäin, sillä aivan kukkulan huipulla oli näköalatorni johon sai kiivetä. Kukkula itse oli melkein kilometrin korkuinen (978m). Torniin kiivettyämme vaikutti kuin olisimme olleet koko tienoon korkeimmalla huipulla. Näin ei kuitenkaan ollut. Näkyvyys oli aivan mahtava. Näimme ainakin sata kilometria joka suuntaan. Toisella suunnassa näkyi kukkula kukkulan perään ja perällä vuoria, ja toisella puolella laaksomaisuus yhdistettynä kukkulamaisemiin. Kaiken kruunasi kukkuloiden alla oleva usva, joka myös kantautui silmienkantamattomiin. Huipulla tuuli.

Kun olimme aikamme ihastelleet maisemia näimme kuinka tytöt kävelivät puurajalta tornille. Kukkulan toinen korkea elementti oli valtavan suuri antenni.

Kuva Jernej Burkeljca


Takaisin tornin alapuolella, jossa ei ollut niin tuulista osa porukasta söi eväitä. Minä päätin kiivetä lähipuuhun, kun sen oksat näyttivät niin kutsuvilta.

Kuva Jernej Burkeljca

Kun aloitimme matkamme alas näimme metsässä laiduntavia lampaita. Ihailimme myös kalliomuodostelmia, jotka vaikuttivat todella hyviltä kiipeilykallioilta. Haaveilimme pääsevämme joku kerta kiipeämään kyseiseen paikkaan.

Menimme retken jälkeen juomaan teetä parkkipaikan vieressä olevaan tavernaan lämmittelemään mieltä ja kehoa reippaan ulkoilun päätteeksi.

Arjen sanakömmällyksiä

Ajattelin kerätä ylös joitakin viime aikaisia sanallisia kömmällyksiä.

Ninkuin varmaan monet tietävät, puhutaan Jernejn kanssa vielä englantia keskenämme. Siinä yhteydessä on monesti käynyt sanakömmällyksiä ja oivalluksia jotka on jäänyt muistoon. Niinpä valaisen joitakin esimerkkejä teille.

Olin yhtenä päivänä tehnyt sieniruokaa ja joku aika ruuan jälkeen lähdimme kiipeilemään. Näin meidän keskustelumme meni kävellessämme neljännestä kerroksesta portaita alas kellarivarastoon, jossa pidämme polkupyöriämme:

Jernejn versio:
"Did you try my shoes?"
"Yes."
"Did they fit?"
"Yes?"
"But I thought they were too big..."

Jonnan versio:
"Did you try mushrooms?"
"Yes."
"Did they fit?"
"Yes?"
"But I thought they were too big..."

Siinä vaiheessa tajusin kuinka me ei luultavasti puhuttu ihan samasta asiasta. Jernej puhui kiipeilykengistään ja minä luulin sen puhuvan sienistä. Näin meillä :)

Sitten muutama "uusi" sana jota en ole aiemmin hoksannut
vine=viiniköynnös
wine=viini
Tämän huomasin slovenian kielestä kun näin kyltin "Stara trta" ja tiesin sen tarkoittavan Mariborissa sijaitsevaa maailman vanhinta viiniköynnöstä (n. 440v vanha). Kyltin alla luki englanniksi "old vine" Kysyin ihmetyksekseni, että miksei kyltissä lukenut "stara vina", joka olisi vanha viini. Samaan aikaan kun Jernej aloitti kertomaan eroa vinen ja winen välillä tajusin sen slovenian kielisen eron mikä käy järkeen ihan kuin suomeksikin on erikseen viini ja viiniköynnös, mutten ikinä tätä ennen olisi hoksannut "vine" ja "wine" sanojen eroa. Viiniköynnös sanan olisin luultavasti kääntänyt tätä ennen sanoina viini ja köynnös ja yhdistänyt ne.

Toinen käännöstä koskeva hoksaus koski "sisäkatto" sanaa. Hämmästystä se herätti jo slovenian oppitunnilla kun en millään ymmärtänyt mita tarkoittaa "strop" kun sitä selitettiin minulle englanniksi, että se on "ceiling". En ole eläissäni kuullut, että Suomessa puhuttaisiin sisätiloissa olevasta kataosta muulla nimellä kuin katto, joten olin kovin hämmentynyt, että sana löytyy kuitenkin englanninkielestä. Tein siis nopean googlauksen ja kävi ilmi, että sisäkattoa kutsutaan ainakin rakennuskielellä laipioksi. Korjatkaa jos olen ihan väärässä.

Elämää Mariborin ja Ljubljanan välillä

Tässä jotakin viime aikoina tapahtunutta:

Ostimme vuosikortit Mariborin liikunta keskuksen kiipeilyseinälle. Niimpä pääsemme kiipeämään kolme kertaa viikossa jos haluamme. Alla olevan kuvan kiipeilyseinä on tullut tutuksi viime viikkojen kuluessa. Melkein kaikkia ratoja on tullut kokeiltua vaihtelevalla menestyksellä. Kaikista tiukimmissa paikoissa tarvitsen vielä apua, että pääsen reunaman yli, sillä käsissä ei riitä lihaksia nostamaan loppuvartaloa kielekkeen yli. Eli leuan vetoon!

Kuva Jernej Burkeljca

Olen kuvassa koripallon kanssa, sillä kiipeilyjen välillä täytyy verrytellä lihaksia ja sormia. Koripalloilu auttaa kovasti ranteisiin ja muihinkin käden lihas-alueisiin. Viiden minuutin palloittelun jälkeen on taas valmiina kapuamaan seinälle ilman lihasväsymys ongelmia.

Löysimme Mariborin pyöräilyradan sopivan pyöräilymatkan varrelta. Tai siis Jernej oli jo tiennyt sen olemassa olosta, mutta oli tyystin unohtanut sen ennen kuin vahingossa satuimme sen ohi pyöräilemään. Päätimme siis mennä testailemaan pomppimistaitojamme möykykkäässä pyöräilypuistossa.

Kuva Jernej Burkeljca

Vietämme usein viikonloput Ljubljanassa. Viime viikonloppuna kävimme kävelemässä yhdellä pellolla koirien kanssa ja heittelimme frisbiitä. Kerrankin oli tilaa myös minulle heittää frisbiitä, kun en täällä naapuristossa uskalla ettei lennä toisten ikkunoihin tai katoille. En kuitenkaan hallitse sen lentorataa mitenkään hyvin. Koirat ovat ihan hurmissaan onneksi pelkästään minunkin frisbeenheittotaidoistani, kunhan saavat juosta jonkun kiitävän esineen perässä, napata sen ja tuoda voitonringin jälkeen takaisin heittäjälle. Hanibal on uskomattoman hyvä hyppäämään ja nappaamaan koppeja. Tosin usein jos molemmat koirat lähtee saman frisbeen perään niin ne usein törmäävät ilmassa tai lösähtävät toistensa päälle kun taas koskettavat maata. Tähän asti on onneksi näyttänyt harmittomalta se tömähtely.
Hanibal hyppää korkealle napatakseen frisbeen

Kuva Jernej Burkeljca

Viime aikoina on ollut todella kylmä. Mittari näyttää nollaa tai sen lähellä mutta käytännössä keli tuntuu kuin parinkymmenen asteen pakkanen. Täällä kun on niin kovin erilaista tuo kylmyys. On kosteaa ja kylmää kun Suomessa on varmaan kuivaa ja kylmää. Itse en ainakaan huomaa Suomessa suurtakaan eroa -10 ja -30 asteen välillä, mutta täällä kaikki nollan tienoilla olevat lämpötilat ovat kauhean kylmiä

Sunny Šolta

Kävimme joku aika sitten rentoutumassa Croatian auringon alla. En nyt jaksa kirjoittaa yksityiskohtaista selvitystä mitä tapahtui, mutta ehkä kuvat selventävät paremmin vähäsanaista tarinaa.

Eli ajoimme kahdestaan Jernejn kanssa autolla Ljubljanasta Croatian rannikolle Splitiin vuorotellen kuskia vaihdellen, sillä matka oli pitkä. Splitistä jatkoimme eteenpäin autolautalla Šoltan saarelle, joka on Jernejlle kuin toinen koti.

Split

Lautta saapui saaren suurimpaan satamakylään Rogačiin, josta jatkoimme matkaamme kiemurtelevia pikkuteitä pitkin Stomorskaan. Stomorska on pieni kalastajakylä jossa kaikki talot ovat rakennettu rinteisiin niin että väliin mahtuu betoniteitä ja pieniä puutarhoja. Jokapuolella on paljon rantaviivaa ja kristallinkirkasta vettä.
Kävimme viiden päivän vierailumme aikana esimerkiksi pyöräilemässä. Maasto oli aika vaihtelevaa ja siis ylämäkistä, mutta pyörällä liikuimme vain Stomorskan alueella päästen paikasta a paikkaan b.

Kuva Jernej Burkeljca

Kävimme uimassa milloin missäkin. Saimme mennä majapaikkamme isännän veneellä ajelemaan ja löytämään mukavia meren poukamia, jossa voi uida kaikessa rauhassa ilman turisteja. Sidoimme veneen yhteen teräväreunaiseen kivenmörkäleeseen. Snorklasimme kivikkoisessa niemessä ja näimme paljon erivärisiä ja kokoisia pikkukaloja.


Sitten kiipesimme saaren korkeimpaan kohtaan yhtenä iltana auringon laskun aikaan.

Samana iltana kävimme saaren toisessa päässä Maslinicassa, ja näimme kuinka viereisen saarten väliin oli kasaantunut koko joukko kalastajia iltakalalle.

Saarella kasvoi paljon oliiveja ja manteleita, ja majapaikan isännällä oli omat oliivi ja manteli viljelmät johon kävimme tutustumassa ja saimme mennä poimimaan manteleita omiin tarpeisiimme. Se oli kummallista touhua. Manteli puu oli aivan kuiva, ja sitten siellä täällä roikkui manteleita joita piti tökkiä pitkävartisella kepillä pudottaen ne maahan.

Kuva Jernej Burkeljca

Kuva Jernej Burkeljca

Muutaman aamuna kävimme poimimassa naapurustosta kuivan banaanin näköisiä papuja. Niistä voi tehdä esimerkiksi leivonnaisia tai jotain rommintapaista juotavaa. Kiipeilimme helposti kiipeiltäviin puihin ja roikuimme muovikassiemme kanssa melkein puiden latvoissa keräillen noita aromikkaita papuja.

Kuva Jernej Burkeljca

Yleensä Jernej tulee Šoltaan sukeltamaan, ja niin kävi tälläkin kerralla. Sain ajaa sukellusfirman venettä.
Kuva Jernej Burkeljca

Tai istua keulassa

Kuva Jernej Burkeljca

Tai käydä snorklaamassa kun muut menivät sukeltamaan. Opin muuten vihdoin ja viimein snorklaamaan oikeaoppisesti niin, että voin sukeltaa pinnanalle niin, että snorkkelin tuubi ei täyty vedestä joka päätyisi suuhuni. Tai siis täyttyyhän se joka tapauksessa vedestä, mutta nyt osaan pitää kieleni oikeassa kohtaa ja puhaltaa vedet pois oikeaan aikaan. Alla oleva sukelluspaikka oli kirkasvetisessä niemessä yli puolentunnin venematkan päässä Stomorskasta. Kävimme myös joskus ensimmäisinä päivinä snorklaamassa ja sukelluksissa veden alla paikassa johon oli uponnut alus. Jernej sukelteli alukselle asti, minä katselin muutaman metrin alapuolelta pinnan alla kuinka hän ui ja pidätti hengitystään kuin merenelävät. Kävimme samassa kohtaa myöhemminkin yhden Slovakialaisen sukellusryhmän kanssa. Jernej ei mennyt sukeltamaan silloin happilaitteiteiden kanssa vaan hän vain laittoi uimalasit päähän ja sukelsi samaan syvyyteen kuin Slovakialaiset sukeltajat.

Sitten olikin minun vuoroni sukeltaa. Pääsin vihdoin ja viimein kokeilemaan oikeaa sukellusta kaikkien varusteiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla kävin tutustumissukelluksella mutta toisella kerralla olin jo pinnan alla puolisen tuntia. Olin aina kuvitellut, että en ikinä pystyisi sukeltamana korvaongelmieni takia, mutta korvat eivät onneksi olleetkaan ongelma metrien syvyyksissä kun aikaa oli riittävästi korvien tasapainottamiseen. Snorklauksessa itselläni ei ikinä riitä happi sen vertaa keuhkoissa että pystyisin tarpeeksi kauaa puhaltamaan samalla kun pidän nenästä kiinni, onneksi sukelluksessa ei ole hapensaantiongelmia. Tai siis, tällä toisella sukelluskerralla happipulloni tosin putosi kesken sukellusmatkan, onneksi sukelluskaveri auttoi laittamaan sen takaisin selkään. Pullonputoaminen ei siis katkaissut mitenkään hengitystä, vaan letkut olivat tarpeeksi pitkiä. Alla olevassa kuvassa olen juuri menossa pinnan alle.


Niin, ja meinasin melkein unohtaa hienon kokemuksen vanhan Renault nelosen kanssa. Samaisella majapaikan pitäjällä oli tämä vanha legendaarinen auto, jolla menimme Jernejn kanssa hänen oliivi viljelmilleen. Autossa istuessa tuli ihan hippifiilis. Viiniviljelmät sijaitsivat lähellä saaren osaa, jossa oli ollut pari vuotta sitten iso tulipalo. Monet oliivinviljelijät menettivät psatoaan ja maanomistajat puitaan. Nyt maassa näkyi jo uutta kasvunalkua vihreitä versoja siellä täällä. Alempi kuva on alueelta jossa oli pystyyn palaneita puita.


Sitten viimein koitti aika mennä takaisin kotiin. Pysähdyimme Splitin vanhassa kaupungissa sataman laidalla ostamassa hedelmiä kotimatkaa varten. Kuljimme muinaisten roomalaisten liukkailla marmorikaduilla.
Ajomatkalla kotiin vaihdoimme taas kuskia kuin lennosta aina tunnin välein. Saavuimme todella myöhään takaisin Ljubljanaan