Sunday 26 October 2008

Lauantaina heräsimme jo aikaisin ja lähdimme Vipava laakson ja sen viereiseen Nanos vuorirykelmän yhdelle huipulle Gradiška Turalle (793m). Sinne oli tunnin ajomatka Ljubljanasta, ja menimme sinne Jernejn kiipeilyseurueen mukana. Minun oli tarkoitus joko jäädä katsomaan kun hän kiipeää kalliota ylös tai vaihtoehtoisesti lähteä hänen veljensä ja koirien kanssa tuolle huipulle samoamaan. Paikka oli tuulisin kokemani ikinä! Tuuli yli 90 km/h, ja huipulla luultavasti vieläkin enemmän. Lähdin aluksi vaeltamaan hänen veljensä ja koirien kanssa ylös Nanosta. Alkumatka oli rankaa. Monen päivän nuhani verotti yleiskunnosta, ja tulinkin jälkijunassa nelikosta. Dina (koira) piti huolen kokoajan, että pysyin mukana matkassa, ja jäi odottelemaan että saavuttaisin hänet, jotta hän voisi taas juosta Jernejn veljen luokse.

kuva Jernej Burkeljca

Huipun tasangolle päästyämme matkanteko olikin jo helppoa. Aivan kuin olisi kävellyt missä tahansa metsässä. Olimme valinneet metsäisen reitin ylös vuorelle, jotta säästyisimme edes jotenkin tuulelta, mutta siltikin tuuli aivan valtavasti, ja sen aiheuttama melu oli valtava. Korvatulppiahan, tai suojaimia siellä olisi tarvinut! Tasangolla ylitimme tai alitimme muutaman aitauksen, ja näimme pian, että aitaukset olivta hevosia varten. Koirat olivat haistaneet hepat jo kauempaa, ja ne saavutettuamme, he villiintyivät ja juoksivat hevosien joukkoon saaden ne aika vauhkoiksi. Siinä samalla kun hevoset alkoivat ryntäilemään päin minua pääsin nappaamaan muutaman tilanne kuvan. Olin jotenkin niin tilanteessa mukana piiloutuneena kamerani taakse, että en edes tajunnut itse juosta hevosia karkuun tai väistää näitä otuksia. Kukaan ei onneksi törmännyt minuun, koirat saivat tosin vähän hittiä, vähintään nuorempi egoonsa.


Villiintyneitä hevosia

Pääsimme tavoittelemallemme huipulle jossa tuuli entistäkin enemmän. Huipulla piti liikkua kyykyssä tai jopa melkein ryömien, ettei tuulenpuuska vetäissyt mukanaan kielekkeeltä alas. Sellainen lentäjäfiilis taas tuli. Matka alas puolestaan olikin haastavampaa, niin varpaille kuin ketteryydenkin kannalta. Koko matka oli jyrkkää alamäkeä, sellaisia vaaleita irtokiviä pitkin, jotka liikkeelle lähtiessään aiheuttivat pienimuotoisen vyöryn perässään. Kun näytimme olevan jossain puolenvälin paikkeilla alas, pidimme tauon ja söin mukaani pakkaaman porkkanan. Koirat tulivat innoissaan nuuskimaan mitö herkkuja rapistelin repustani, mutta kääntyivätkin takaisin haukkuen, kun huomasivat mistä oli kyse. Siinä samalla Jernej soittikin veljelleen, ja sanoi kuulleensa koirien haukuntaa, ja käski kääntyä oikealle. He olivat jossain aivan lähistöllä kiipeämässä. Meidän ei tarvinut kuin korkeintaan minuutti kävellä hänen suuntaansa kun jo saavutimmekin heidän kiipeilypaikkansa, ja jäimme seuraamaan kuinka heidän uskelias viisokkonsa kiipeili vuoronperään kallionseinämää pitkin. He kiipesivät 5c asteikkoista seinämää.


Nanosilla

Söin lisää evästä, kerta olimme pakaneet kaikkea mahdollista syötävää mukaamme, kun alunperin meidän piti olla reissussa koko päivä. Suunnitelmiin tulikin muutos, kun poikien pitikin olla jo kahden aikaan kotona auttamassa remontissa. Niinpä lähdimme ennen yhtä takaisin lounaaksi kotiin, katsottuamme Jernejn yhden kiipeilysuorituksen. Kotimatkalla bongasin taas vaarallisia aineita kuljettavia rekkoja.

Friday 24 October 2008

Päivitettyä tietoa elämästäni

Tuossa joku aika sitten Jerjej käväisi Suomessa, viipyi pitkän viikonlopun verran minun huostassani. Tuona aikana hän näki sukulaisiani ja Lahden lähiympäristoä, sekä vietimme yhden ikimuistoisen ja ainutlaatuisen erikoisen yön repoveden kansallispuistossa riippumatossa (myönnän, oli kylmä). Meloimme myčs kajakilla järviä ja saunoimme suomalaisessa puusaunassa järven rannalla vedessä kastautuen.

Kajakointia Vuohijärvellä kuva Jernej Burkeljca

Jokatapauksessa, nyt oli minun vuoroni vierailla, joten reissaan tällähetkellä Euroopan keskiosassa, Slovenisassa jälleen, ja lähiympäristossä. Kerron lyhyesti muutaman päivän tapahtumia, sen kummemmin tapaani tyypillisesti kirjoitellessa jaaritellen.


Päätin lentää kerrankin omatoimisesti Tampereen kautta Ryanairilla Lontoon kautta Italian Triesteen. Matkani oli pitkä, ja tapasinkin Suomen puolella matkaseuraa Lahdesta asti Lontooseen. Saavuin Lontooseen puolenyon jälkeen, ja yövyin lentokentällö muiden matkalaisten tapaan matkatavaroideni ympäröimana lattialla. Aseistetut vartijat tulivat herattämään koko poppoon aamu neljältä, josta lähtien haahuilin lentokentällä syöden useita aamupaloja odotellen puolenpäivan aikaan lähtevää lentoani. Stanstedin lentokenttä on aika selkeä paikka, ja otin seuraavalle kerralle ylos aikoja, kuinka kauan kestää koneen laskeutumisesta siihen, että pääsee seuraavaan koneeseen passintarkastuksen, checkinnin ja turvatarkastuksen jälkeen. Sanottakoon, että neljän minuutin päästä siitä kun Ryanairin koneen pyörat osuivat maahan, niin koko porukka oli ulkokautta käveltyään jo terminaalin sisällä. Passintarkastusjonot tosin sitten veivätkin 45 minuuttia.

Italian puolella Jernej olikin jo vastassa, ulkona oli t-paita keli. Lähdimme Italian rannikkoa pitkin ajamaan kohti Slovenian rannikkoa, kaunista seutua, ja pysähdyimme matkalla Kroatiaan Slovenian puolella syömässä hienossa ravintolassa. Söin ensimmäistä kertaa elamässäni usemman kuin yhden aterinsetin kattauksen äärellä. Matka Kroatiaan meni leppoisasti maisemia katsellen ja kuulumisia vaihdellen. Oli jo hämärää kun pääsimme lähemmas kohdettamme, Kroatian rannikolle. Maa näytti aivan erilaiselta, kuin Slovenia, jotenkin turistimainen, sellainen rantalomaturistimainen paikka. Kylät ja kaupungit olivat rakennettu vuoristojen soliin tai rannalle jyrkästi vuoristoon nousevasti. Kaikki talot oli läntätty samaan kasaan. Saavuimme hotellille, joka oli pääasiallisesti suunnattu sukeltajille. Jernej lähti heti samantien yösukellukselle, ja minä jäin rannalle katsomaan, kuinka taskulampuilla valaistu seurue katosi kirkkaaseen, mutta sillä hetkellä tummaan veteen. Ufomainen tunnelma tuli, kun veden alla välkkyi ja liikkui epämääräisesti valoryhmittymiä. Illalla parin päivän reissaamiset kuitattiin nukahtamalla jo yhdeksän maissa.
Sukellusta Kostrenalla kuva Jernej Burkeljca
Galathea strigosa kuva Jernej Burkeljca

Seuraavana aamuna lauantaina lähdimme ajamaan kohti Krk saarta. Matkalla näimme teollisuuskaupunkeja ja hienoja ranta-maisemia kirkkaine vesineen. Päädyimme sukeltajille suunnattuun keskukseen, jossa pojat suunnittelivat sukeltavansa tämän päivän sukelluksensa. Odotimme tunnin verran vuoroamme, etta edellinen sukellusseurue tulisi veneellä takaisin maihin. Siinä samalla Jernej ehdotti, että minä pääsisin kokeilemaan laitesukellusta.

Pojat vaihtoivat sukelluspuvut päälleen ja tarvittavat kamppeet ylleen, ja kipusimme laivaan. Minäkin sain tulla istumaan ja seuraamaan tilannetta, vaikken sukeltaa saanutkaan. Kohteena oli merenpohjaan uponnut kreikkalainen rahtialus Peltastis, joka oli nyt suosittu sukelluskohde. Pystyin näkemään maston veneestäkäsin. Katselin, kuinka sukeltajat yksi toisensa perään astuivat veneestä mereen ja asetteleivat vielä happilaitteitaan kunnolla. Sukellus kesti luultavasti neljäkymmenta minuuttia, sillä aikaa minä vain katselin merestä nousevia ilmakuplia ja kyselin laivan kapteenilta kaikkea sukelluksesta.

Myöhemmin pääsimme samalla veneellä toiselle reissulle, johon minäkin olin varustautunut bikinein. Sain myos snorkkelin käyttööni, jos uskaltautuisin 15 asteiseen veteen asti. Katselin taas kun toiset lähtivat veneestä yksitellen ja katosivat näkymättömiin jättaen kuplavanan taakseen. Odottelin vähän aikaa jutellen kroatialaiselle kapulle, ennekuin päätin itsekkin polskahtaa kirkkaaseen veteen. Puhuimme kuinka erilaisista vesista on kyse kun verrataan Itämerta ja Adrianmerta, ja kuinka harjoittaa itsensä hyväksi sukeltajaksi hengenpidätyskyvyn suhteen. Kiersin ensin laivan ympäri uiden ja palasin takaisin snorkkeleiden kanssa. Viimekertainen snorkkelointiyritykseni ei oikein onnistunut Ikarialla, mutta tällä kertaa minulle jäi vain positiivista sanottavaa. Kaikki onnistui hyvin, ja polskuttelin värikkaiden kalojen seurana laivan lähistöllä, ilman sen kummempia tragedioita hengityksen suhteen.

Kun sukeltajat palailivat kierrokseltaan, menin takaisin veteen. Kaikki ihmettelivät, kuinka pystyin uimaan pelkilla bikineillä niin kylmässä vedessä kun märkäpuvullakin polskutellessakin tulee jo kylma. Eiköhän suomalaisuudella ole jotain asian kanssa tekemista. Jernej viittoi luokseen, ja hän antoi minun kokeilla hengityslaitteitaan, niin, että hän itse kuitenkin kantoi pulloa selässään. Minulla oli snorkkelin maski ja hänen ilmansa käytettävissään, ja pääsin uimaan pää veden alla samalla kun hän polskutteli takaperin pidellen minusta samalla kiinni, ja varmistaen, että regulaattori ei irtoa kesken kaiken.

Lähdimme taas hämärän tultua ajamaan kohti Sloveniaa. Koko porukka oli aika nälissään ja väsähtänyt päivän tapahtumista. Pysähdyimme kotimatkalla slovenialiasessa ravintolassa, jossa söin nuudelikeittoa. Ajoimme maisemareittejä takaisin, kukkuloiden ja laaksojen yli, läpi, ja välistä, paikoista, jossa karhut tykkäävät asustaa

INA Kroatialainen öljynjalostamo

Sukeltamaan valmistautumista Šilossa Krk saarella


Peltastis rahtialuksen kansi kuva Jernej Burkeljca

Sunnuntaina lähdimme käymään Ljubljanan lähistöllä olevalla kukkulalla/vuorella Grmadalla koirien kanssa. Ylös huipulle kesti tunnin kävellä paikasta, johon jätimme auton. Huippu oli 898 metrissä. Ylhäältä näkyi kauas alpeille ja muihin korkeisiin huippuihin, ja kyliin, joidenka läpi olimme juuri ajeneet. Monet olivat joen lähistöllä laaksoissa vuorien ympäröimänä, ja kylän keskellä korkeimman kukkulan huipulla oli kirkko. Automatkalla bongasin vaarallisia aineita kuljettavia rekkoja. Myohemmin Jernej oli huomannut lehdesta lukea, että illala olisi Slovenia vs Suomi improvisaatio esitys läheisessä teatterissa, johonka sitten lähdimme kannattamaan maitamme.

Grmadalta etelään katsottuna

Grmadalta etelään katsottuna


kuva Jernej Burkeljca

Maanantaina oli paljon liikkumista Ljubljanan eri osissa pyörällä tai kävellen. Ulkoilutimme koiria, kävelimme jokivarsilla suunnitellen kanoottien vuokrausta ja ihmetellen kastanjoiden kypsymistä, sekä pyöräilimme pitkin kyliä. Minä koitin ensimmäistä kertaa elämässäni miesten maastopyorää. Voitte kuvitella millainen näky se oli ja millainen epäkaaos vallitsi pääni sisällä ja lähiympäristössä minun siellä koittaen selviytyä autojen seassa hoiperrellen kuin juuri ajamaan oppinut. Selvisin naarmuitta, mutta yhden hankalan tienylityksen olisin mieluummin jättanyt välistä, sillä en luonnollisesti osaa hyppiä pyörällä katukivetyksien yli ruuhkaisesta ja painostavasta liikenteestä huolimatta. Kävellessamme poikkesimme kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa haistelimme ympärillamme olevia tuoksuja, ja ihmettelimme latinan kielisten ja slovenialaisten nimien englannin ja suomenkielisiä käännöksiä.



Tiistaina
Englannin kuningatar saapui British airwayssilla Sloveniaan. Koko kaupunki oli hektinen, ja joka tuutista uutisissa tuli juttua hänen tekemisistään. Päivän puheenaihe siis. Ennen puoltapäivää pyöräilin Jernejn isoäidille ja autoin häntä ruuanlaitossa. Myöhemmin päivällä menin Jernejn äidin kanssa ruokaostoksille, ja poikkesimme kaakaolla. Saavuttuamme takaisin kotiin, hänen ystävättärensä tuli kylään, ja istuimme kolmisteen toisillemme seuraapitäen, silla aikaa kun odottelin Jernejn tulenvan takaisin kotiin uimasta.

Keskiviikkona lähdimme jälleen pyöräilemään. Osasin jo polkea suhtkoht hyvin, ja olin saanut lyhyemmän miestenpyärän myös käyttööni, tai se oli kuulemma naisten pyörä, mutta siina oli silti se vaakasuora putki jalkojen tiellä, niinkuin miesten pyörissä. Pyöräilimme niin keskustassa kuin kaupungin laitamilla puistoissa, vanhoja kiskoja pitkin. Ohitimme myos eläintarhan, johon Jernej lupaili minut vielä viedä lähiaikoina. Päätepaikkana oli Ljubljannan linna, johon en ollut aiemmin kiinnittänyt kummemmin huomiota. Linna sijaitsee korkealla keskustassa, ja pyöräily linnan juurelle oli aika voimia raastavaa. Minun oli tarkoitus päästä katsomaan, kun Jernej kiipeää kavereidensa kanssa linnan yhdellä seinämää, mutta tunti oli jostain syystä siirretty kaukaiseen paikkaan, siita kaikille ilmoittamatta, kuningattaren läsnäolon järjestelyiden seurauksesta. Niinpa jatkoimme kaupunkikierroksella pyörien kanssa, ja minä suunistin meidät takaisin kotiin. Illalla aloitin tekemään itselleni säärystimiä 70-luvulla valmistetuilla langoilla.


Ljubljanan linnalta näkymä länteen

Torstaina pääsin vihdoin eläintarhaan. Näimme kaikkea kivaa! Oli possuja, lehmiä, ilveksiä, leijonia, puumia, norsuja, kirahveja.. mitä nyt yleensä eläintarhasta löytää. Mukana olevat koirat toimivat myos viihteenä; heidän ilemensä, ja reaktionsa kaiken maailman hajuihin ja ääniin olivat aivan mahtavia. Illalla menimme teatteriin katsomaan suomalaisten omaa englanninkielistä improvisaatio esitystä. Saimme ilmaisliput, kun olin edellisellä kerralla jäänyt juttelemaan yhden suomalaisen esiintyjän kanssa, ja hän oli luvannut järkätä meidät sisään. Nimeni luki siis VIP-listassa :)

Papiga


Slon


Lev


Zebra

Pujs


Perjantaina
olisimme lähteneet jälleen jollekkin kukkulaiseen metsään koirien kanssa, mutta takakontti oli jostain syystä jumissa, ja kävelimmekin sitten pitkästi lähinaapuristossa. Kävelyn jälkeen menimme laskemaan naapurituntilla kaadettujen puiden ikiä. Ne olivat keskimäärin ainakin 60 vuotta vanhoja kastanjoita. Illemmalla kavimme kaupassa hakemassa lauantain kokopaivan kiipeilyä varten evästä.