Sunday 3 August 2008

Kotimatkan jatko-osa

Taksi matka lautalle kotia kohti oli hurja ja täynnä jännitystä. Alkumatkasta, kun olimme kaikki sulloutuneet samaan autoon matkatavaroidemme kanssa, taksikuski ajoi rauhallisesti, vaikka meillä oli hurjan kiire. Pyysimme jopa, että hän ajaisi hurjempaa, vaikka tiesimme millainen rallikuski hän oikeasti oli. Onneksi tätä hiljaista stressaavaa matkaa ei kestänyt kuin muutaman kylän halki, jossa meitä odotti toinen taksikuski, ja joka otti kaksi matkustajaa ja matkatavaraa kyytinsä. Jäin itse vanhaan autoon, ja edessä oli toisella tavalla stressaava autokyyti. Nyt ajoimme niin hurjaa, etten ollut ikinä kenenkään nähnyt niin hurjasti ajavan. Oli vielä tullut jo hämäräkin, eikä tällöin näkyvyys ollut mikään mahtava, ja kaikki ne kurvit, tienposken rotkot, vastaantulevat autot, ja ties mitkä muut sykettä nostattavat seikat yhdessä tosiasian kanssa, että lautta lähtisi muutaman minuutin päästä, ja olimme silti pitkin pitkän ajomatkan päässä.

Edellämme meni tämä toinen taksi, joka johdatti meidät kaikkiin pahoihin kurviin ja muihin. Onneksi mitään kamalaa ei käynyt, mutta olimme kovin huolissamme takapenkillä turvavyöt tiukasti kiinnitettyinä varmaan ensimäistä kertaa tällä saarella. Koitimme katsella vasemmalle merelle, josko lauttaa näkyisi. Toivoimme todella hartaasti, että lautta noudattaisi ikarialaista aikakäsitystä, ja lähtisi vasta reilusti sovitusta ajasta satamasta.

Jostain kumman syytä selvisimme satamaan, ennen kuin lautta sinne lipui. Joku paikallinen suojelijatar oli koko päivän suonut hyvän, onnellisen lopun, vaikka kaikki aluksi näyttää menevän pieleen. Meillä jäi paljon aikaa odotella lauttaa, ja ostaa pientä purtavaa, pähkinäpatukoita, sataman kuppakahvilasta. Olimme jättäneet matkatavaramme vähän keskelle katua, johon romanialaiset olivat leiriytyneet, Itse piti istua oikein alas matkapahoinvointisen taksimatkan jälkeen. Meiltä kysyttiin kolmiosaisen lipun ensimmäistä osaa jo heti taksista ylösnoustuamme, ja toista osaa kun lautta saapui rannalle, mutta ennekuin ketään otettiin sisälle, tai vanhat matkustajat olivat purkautuneet ulos lautasta. Portit edestämme suljettiin, ja matkatavaramme täytyi siirtää väkijoukon jaloista pois. Menimme aitauksen taakse jonottamaan vuoroamme, ja seurasimme kuinka lautan peräosasta kaikki purkautuivat samaan aikaan ulos; matkustajat, autot, rekat, pienlaivat, kaikki, mitä nyt lautan sisällä matkustikaan. Se näytti yhdeltä sekasorrolta. Kaikki poukkoilivat minne sattuu ja meinasivat törmäillä toisiinsa, eivätkä tienneet miten päin autoaan kääntäisivät.


Tätä farssia seuratessa huomasin vierelläni tutun näköiset kasvot. Nämä kasvot seurasivat meitä Ateenaan asti. Takanamme oli myös ilmestynyt Faroslaisia, jotka olivat lähdössä kotiin, ja olivat nyt vähän sekaisin, että mikä lautta oli juuri tullut maihin. He olivat menossa seuraavalla lautalla, joka kertoi, että meidän lautta oli todella myöhässä, jos jo seuraavan lautan matkustajat luulevat omanlauttansa olevan ajoissa satamassa. Kun oli meidän vuoro mennä lautan sisään, sanoimme hyvästit meitä saattamaan tulleelle kreikkalaiselle työntekijälle ja marssimme rinkkojemme kanssa sisään lautan takakontista.

Lautassa ei ollut hissiä, vaan kaikki ahtautuivat pieneen portaikkoon jonossa ja koittaen mahduttaa matkalaukkunsa tai rinkkansa kurveista. Rinkan kanssa ei ollut ongelmia, mutta varmasti matkalaukun kanssa olisi ollut niissä portaissa. Mietimme, miten liikuntarajoitteiset, lapsiperheet, tai muut vastaavat erikoistilaa tai -välineitä tarvitsevat onnistuivat kulkemaan näissä rappusissa. Meillä olisi ollut mahdollisuus jättää matkatavaramme avonaisiin hyllyihin säilytettäväksi, mutta tarvitsimme niiden sisältöä kun leiriydyimme ulos kannelle.

Meidän oli siis tarkoitus nukkua ulkosalla kannellamakuupusseissa, mutta myöhemmin kävi ilmi, että oli myös parempikin vaihtoehto. Vietimme kuitenkin hetken kannella, minä makuupussiin kääriytyneenä tuulen takia, ja luimme meille kirjoitettuja kortteja ajatuksella. Kiitos kauniista sanoista kaikille kirjoittajille! Mia kävi ostamassa purtavaa ja tutkimassa lauttaa sisältä. Hän tuli takaisin ulos syömään, ja ehdotti, että muuttaisimme sisätiloihin, sillä melkein koko lautta oli tyhjillään.

Sisällä oli paljon nojatuoli penkkejä lentokoneen tapaan, mutta tietysti rutkasti enemmän. Kaikki osoittivat samaan suuntaan lautan menosuuntaan päin. Kävelimme lautan päätyyn ja näimme, kuinka osa matkustajista oli jo asettunut nukkumaan joka nojatuoli penkeille, tai niiden väliin lattialle. Mekin kannatimme enemmän kokolattiamatolla nukkumista, kuin epäluonnollisesti puolipystyasennossa tuolissa, joten valitsimme rahallisen tuolirivistön käytävän johon majoituimme siksi yöksi.

Romanialaiset olivat jääneet ehkä lautan keskiosaan, ja halusivat viettää yönsä penkeissä, mutta näimme heidät vielä myöhemmin lauttamatkan päättyessä. Minä menin ostamaan iltapalaksi lautan kahvilasta toastin, jonka söin ennen nukkumaanmenoa. Levitimme makuupussimme lattialle ja pääsimme vihdoin lepäämään pitkän päivän päätteeksi, ja matkaamaan lähemmäs kotia.

Saturday 2 August 2008

Torstai 31.7.2008

Viimeinen päivä Ikarialla. Aamulla toin keittiöön kaikille yhteisiksi tavaroita tai suomisyömistä, jota olin pantannut vielä viimeisiin päiviin asti. Jenkki purkkaa, hapankorppuja ja näkkileipää.

Alkutyöpäivä oli yhtä säätämistä ja kiirettä; saatoin tiedostoni valmiiksi, järjestelin kansioitani palautuskuntoon, ja latasin kaikki työtiedostot viimein muistitikulle palautettavaksi varmuuskopiointiin. Olin edellisenä yönä saanut raporttini valmiisi ja nyt aamulla englantilainen tyttö vielä tarkisti kirjoitusasuani. Viimeistelin vielä loppuesitykseni, johon olin vasta kerennyt katsoa haluamani kuvat valmiiksi. Nyt lisäsin ne powerpointtiin, ja täydensin muutamalla lauseella. Pää asiallisesti halusin esittää kolme kuukautta kuvina, ja puhua, enkä esittää tekstin täysiä tylsiä kalvoja.

Meille oli kerrottu, että kahdelta olisi loppuesitysten aika, ja juuri kun kello löi kaksi, raporttini oli valmis, ja back-up tiedostot paremmassa tallessa. En voinut uskoa, että sain kaiken valmiiksi juuri ajoillaan. Esitykset eivät tosin alkaneet ajoillaan, kuten aina käy, ja sain hetken itselleni aikaa. Menin pakkaamaan tietokonettani, ja muita toimistossa käyttämiäni välineitä nyt kotimatkaa varten.

Päivän aikana palautin myös organisaatiolta lainaamina tarvikkeita; kameran ladattavat patterit, käyttämäni tunnistuskirjat, sekä ulkoisen nettiyhteyden. Kaikki alkoivat valmistautua esityksiä varten ja keräsimme taas kaikkien esitykset samalle tikulle nopeuttaaksemme esitysten kulkua. Kun kaikki muut olivat pitäneet esityksensä, oli minun vuoro aloittaa omani. Halusin olla viimeinen, sillä tiesin, että omassa esityksessäni oli kaikista eniten asiaa saarella elämisestä ja kokemisesta, ja oli näin ollen hyvä päätösesitys, eikä keski- tai aloitus. Halusin välittää kokemani asiat, niin, että muutkin kokisivat ne nyt pikakelauksena, mutta tunteella.

Näytin kuvia alkuajoista, kaikista hienoista retkikokemuksistani ympäri saarta, seikkailuistani jokilaaksoissa tai vuoristossa, kuvia joista vesiputouksineen ja jylhine maisemineen; kanjonit, isot jokeen muodostuneet syvänteet, korkeimmat, vesisimmät vesiputoukset, piikikkäimmät pusikot... Näytin myös kuvia työstäni ja tiimiläisistäni, kuinka kaikki oli muuttunut ajan edetessä. Näytin tietenkin myös tutkimustulokseni, mutta kuvien kera, katsojaystävällisesti ajatellen. Kun esitin vaikka, kuinka monta floraa ja faunaa olen yhteensä löytänyt, sen vieressä oli kuva ötökästä kukkasessa, ja flora kohdassa oli kuva samaan sävyyn sopivasta kukkasesta, ja fauna osuudessa edelleen samaan värisävyyn sopiva hyönteinen.

Esitysten jälkeen pomomme kiitti meitä kaikkia, meidän panoksesta organisaatiolle, ja kertoi kauniita asioita meihin, heidän työhönsä, ja meidän mahdolliseen yhteistyöhön tulevaisuudessa liittyen. Myöhemmin illalla meille annettiin sertifikaatit täällä tekemistämme töistä. Yleensä saa vaan sertifikaatin, jossa lukee, että kuka on ollut ja kenellä töissä, mutta me pyysimme sellaisen version, josta käy ilmi, että mitä työnkuvaamme kuului.

Koko loppuiltapäivä ja ilta oli vapa-aikaa. Tuntui kuin olisi jättänyt hyvästejä kaikille vähintään puolikkaan vuorokauden verran. Minulla ei ollut ikuisuuteen ollut vapaa-aikaa, aikaa itselleni, tai muiden kanssa istumiseen ja jutteluun, kun olin vain työskennellyt yötä päivää liian monta päivää tai viikkoa, en edes enää muista. Nyt vapauden tunne oli outo. Paikallaan istuminen oli luonnotonta ja tuntui kokoajan, että pitäisi olla tekemässä jotakin. Istuimme isolla porukalla barakkien kuistilla toiset pnekeille ja toiset lattioilla. Tytöillä näytti olevan kynsien hoito päivä.

Meille oli tilattu taksi kahdeksaksi hakemaan meitä. Juuri illallis aikaan. Harmittelin jo päivällä, kuinka emme kerkeäisi syömään illallista, ja kuinka nälissämme olisimme koko kotimatkan. Sitä harmitellessani ja vapaa-aikaani kuluttaessani pakkaisin viimeisetkin tavarani, ja varmistin vielä, että kaikki tärkeimmät olivat mukana. Kuinka ollakaan huomasin, että koti avaimeni olivat hukassa. Olin siis juuri saanut kaikki omaisuuteni siististi rinkkaan, ja nyt jouduin purkamaan kaiken uudelleen monta kertaa kun en millään löytänyt avaimiani. Tarkistin joka ikisen taskun ja vetoketjullisen paikan, tai minkä vaan, mihin ne olisivat voineet päätyö, mutta ei, ei missään. Surkeana menin ilmoittamaan muille, kuinka olin hävittänyt pääsyni kotiin. Koitin tavoittaa kotipuolesta väkeä, jotta saisin järkättyäni itseni sisään. Monella vain vaikutti olevan puhelin jossain tavoittelemattomassa paikassa. Onneksi sain Kaitsun kiinni, joka lupasi tehdä parhaansa minun kotiin pääsyni eteen. Kiitos!

Kerkesimme sittenkin syömään iltaruokaa. Odotimme taksien saapumista millä hetkellä hyvänsä, ja koitimme saada tavaramme ajoissa keittiöille, ettei niiden raahaamisessa alas barakeilta kuluisi turhaa aikaa. Kerkesimme sanoa hyvästit jo kaikille pomoille, ja he toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi uudelleen. Odotimme odottamistamme, mutta taksia ei kuulunut. Kello tuli jo puoli yhdeksän, ja ajattelimme, että eihän pieni viivästys nyt haittaa, lautta lähtisi vasta kymmentä vaille kymmenen. Kello tuli nopeasti jo yhdeksän, ja kaikki aloimme jo huolestumaan. Me kaikki lähtijät saimme muilta jääjiltä heidän askartelemansa kortit, joihin kaikki olivat laittaneet viimeiset terveisiensä, ja keränneet ajatuksensa muutaman lauseeseen.

Kello tuli kymmentä yli yhdeksän, lautan lähtöön neljäkymmentä minuuttia, ja lautan lähtökylä puolentunnin ajomatkan päässä. Taksikuskille soitettiin, ja hän lupasi olla paikalla puolelta. Kaikki vähän kiivastuivat, että eihän millään kerennyt siinä ajassa ajoissa ajamaan meitä lautalle. Menimme vähän ennen puolta kaikki paikalla olijat tienvarteen reppujen ja rinkkojemme kanssa. ja ne kenellä oli matkalaukut, niin matkalaukkujen kanssa. Kuuntelimme tarkasti, jos joku ylhäällä hiekkatiellä ajavista autosta kääntyis meidän pihaan. Ei kuitenkaan mitään pitkään aikaan. Puolelta rupesimme jo sanomaan hyvästejä, ja halailemaan viimeisiä kertoja. Olimme seisoskelleet siinä kadunvarressa tai odottaneet taksia keittiön ulkopuolella jo useamman tunnin ajan ja viimein kaksikymmentä vaille kymmenen taksi kurvais pihaan.

Vielä viimeiset halaukset ja sanat, ennen kuin pakkauduimme viisi lähtijää taksikuskin lisäksi, ja kaikkien matkalaukut, rinkat ja reput takakonttiin paklattuna. Kreikkalaiseen tapana, auton pakkaaminen täyteen ei näyttänyt olevan ongelma. Matkatavaramme kaikki tungettiin samaan konttiin, niin että päälimmäiset pursusivat auki olevasta kontista ulos. Kontti kiinnitettiin mustekalalla kiinni, ja hurja taksimatka alkoi.