Tiistai 29.7.2008
Tänään huomasi jälleen kerran, kuinka paniikissa tulen olemaan aivan viime hetkeen asti työni takia. Onneksi sain itsestäni niskasta kiinni, ja lopetettua työskentelyn edellisenä iltana edes kahdelta. En tiedä kuinka monesta hermoromahduksesta olen välttynyt täällä ollessani, mutta jollain ihmeenkaupalla pääkoppani on kestänyt kaiken poksahtamatta.

Aamulla heräsin sen verran aikaisin, että kerkesin kirjoittaa eilisen tapahtumat ja lisästä ne blogiin. Eilen jakamani tiedostot, eivät olleetkaan menestys. Olin antanut yhdelle tytölle tehtäväksi lajitella löytämäni lajit luokittain yhteen tiedostoon, kun alkuperäisessä ne olivat aakkosjärjestyksessä. Kun sain tiedostoni takaisin, siitä kuitenkin puuttui reilu kaksikymmentä lajia ja jouduin selvittämään mysteeriä. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tarkoituksella deletoinut joitakin lajeja tiedostoistani, sillä niissä oli pelkkä luokan väri ilman tekstiä. Kun minulla on esimerkiksi perhoset ja yököt samassa luokassa, ja ne ovat violetilla värillä, ja siten kun olen löytänyt toukkia, niin enhän voi tietää, ovatko ne perhosen vai yökön, joten olen käyttänyt pelkää luokkaväriä jaotellessani tiedostojani. Tälläiset tapaukset ja monet muut epäselvät lajit hän oli kylmän rauhallisesti poistanut kysymättä minulta apua, miten se olisi kuulunut tehdä.

Portugalilainen puolestaan auttoi minua pitkin päivää, ja ahersi yhtä kovasti kuin minäkin. Hän korjasi tuon mysteerin ja piirsi minulle histogrammeja. Itse työstin raporttiani. Aamulla olin kadottanut edellisenä iltana kirjoittamani viimeisen blogitekstin organisaation nettisivuille. Koneeseeni tuli taas se sama errori, kuin aina ennenkin, jossa kaikki vaihtaa väriä ja kokoa, ja säikähdin taas mitä tiedostoilleni tapahtuu. Luulin, että kirjoittamani teksti hävisi siinä samassa, mutta olinkin kadottanut sen tallentamalla väärään paikkaan väärällä nimellä, ja minulta meni puolituntia sen etsimiseen. Ja toinen mokoma sen lisäämiseen organisaation nettisivuille, sillä lisäämäni kuvat pomppivat minne sattuu sivustolla, eikä mikään kikka onnistunut. Annoin yhden työntekijän lukea sen ennen nettiin lisäämistä, ja hän sanoi sen olevan hyvä! Yleensä täällä olijat ovat moneen otteeseen joutuneet kirjoittamaan blogitekstinsä alusta alkaen uudelleen, kun eivät ole kirjoittaneet asoita, jotka kuuluisivat olla tekstissä. Huh, ehkä minussa on jotain kirjoittajan ainesta.

Tämä käsitys kuitenkin ei päde jos on kyse tieteellisestä kirjoittamisesta. Päivällä sain aikaiseksi abstraktin, ja lisää tutkimustuloksia, päätelmöineen, vaikken ollut vielä nähnyt histogrammeja, jotka valmistuivat vasta seitsemän jälkeen illalla. Oli kuitenkin jo asioita, joita tiesin, ja pystyin lukemaan alkuperäisestä excel tiedostostani, ja niillä perusteilla kirjoittamaan edes jotain. Pitkin päivää minua autettiin tekstini kanssa, milloin pyysin kirjoitusvirhe tarkastusta tai mielipidettä, miten asiat ilmaistaan. Tein myös raporttiini kaikki tarvittavat tekstinmuokkaukset, kirjoitin kunnollisen lähdeluettelon, ja käytin Heikin kertomaa hyvää systeemiä, miten viitataan tekstissä lähteisiin, ilman normaalia tapaa. Nyt minulla on myös sisällysluettelo. Eli kaikki oli tutkimustuloksia vaille valmista. Ainiin, ja siten kirjoitin vielä aims ja objectives osuuden.

Kun yksi pomoistamme tuli takaisin Ateenasta tänään, pyysin häntä katsomaan tähän asti kirjoittamaani raporttia, niin kuin olin pyytänyt häneltä jo kauan aikaa, että hän tulisi katsomaan tiedostojani, ja kertomaan, jos asiat eivät ole hänen haluamallaan tavalla. Nyt kuitenkin kävi tyypillinen tapaus, että kaikki miten olin organisoinut tiedostoni, tai kirjoittanut raporttiini, piti aloittaa alusta. Niin missä välissä!? Hän luki raporttiani milloin sana sanalta, milloin skrollaamalla, ja häntä miellytti vain discussion osio, jossa olin käytännössä haukkunut työni, ja kertonut kaikki mikä meni pieleen. Yksitoista sivua tekstiä muuttuikin yhdeksi sivuksi tekstiä. Kylmät väreet vain menivät selkärankaani pitkin kun työni deletoitiiin muutamalla napinpainalluksella. Pahoiteltiin vain, että tiedetään kyllä kuinka paljon olet työstänyt tätä, mutta mitäs et järjestänyt enempää aikaa itsellesi.

Kävipähän mielessä kuinka olin kertonut jo kahden ensimmäisen tutkimusmatkan jälkeen, että aikani ei tule riittämään, sillä meidät painostettiin menemään ulos kentälle liian usein, ennen kuin olin kerennyt käsitellä edellisen tutkimusmatkan tiedostot loppuun. Sillä muu jokitiimi tarvitsi vain viisi-kymmemen minuuttia toimistossa kenttätyön jälkeen, kun minä puolestani vähintään kolme päivää. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan kukaan ottanut tosissaan, ja jäin yksin nuolemaan näppejäni kuinka selviän suuren työmääräni kanssa, ja vasta nyt viimeisellä viikoilla olen saanut apua. No, kuitenkin…

Lähdimme kahdeksan jälkeen tapaamaan retkeilykartan tekijää. Halusin nähdä hänet viimeistä kertaa ennen lähtöni, ja englantilaisella tytöllä oli hänelle asiaa hänen projektiinsa liittyen. Niinpä järjestimme hänen kanssaan tapaamisen. Hän taas kertoi kuinka kuuluisia olen Ikarialla blogini ansiosta, ja kehui hienoja kuiviani. En vieläkään tiedä kuinka suuressa levityksessä blogini on, mutta täällä se on menestys, vaikkei kukaan sitä ymmärräkään lukea. Hän pyysi, että saa käyttää viimeviikonloppuna ottamaani kuvaa itsestäni yhden vanhan vesimyllynraunioissa, ja laittaa sen etusivukuvaksi heidän nettisivuilleen.

Illalla palasin vielä työskentelemään samaan kellonlyömään asti kuin viimeyönäkin. Kerkesin kirjoittamaan uudelleen methods and materials osuuden, ja työstämään loppuesitystäni muutaman minuutin. Minulle oltiin myös sanottu, että en saa esittää esityksessäni mitään valokuvia saaresta, tai elämästäni täällä, vaan vain tutkimustuloksen histogrammeineen, en kuulemma ole mikään valokuvaaja. Kaikilla muillakin on loppuesitys ollut täynnä valokuvia täällä kokemistaan asioista, niin miksei minullakin saisi olla.