Torstai 17.7.2008
Minulla jäi taas tuttuun tapaan paljon aikaa keittiössä touhuamiseen aamupalan jälkeen, mutta halusin testata, kuinka kaaos kuivaustelineessä leviäisi ilman minun osallisuuttani sen tyhjentämiseen. Asiat menivät niin kuin arvasin. Kukaan ei sitä tyhjentänyt ennen kuin oli aivan äärimmäisen pakko. Koko päivä siihen taas ladattiin astia toisensa perään mitään siitä poistamatta.

Käteni eivät ole vieläkään parantuneet. Tänään itse asiassa huomasin kipua oikeassa kädessäni kun leikkasin kurkkua. Koskaan aiemmin tomaatin tai kurkun leikkaamisesta ei ole tullut kipua. Nyt sekin sitten koettiin. Pelkään joka päivä, että saan samanlaisen kyhmyn oikeaan käteeni, millainen minulle on muodostunut vasempaan ranteeseeni. Ei siis mikään huomattava, mutta kivulias sisältä, ja sellainen rutiseva. Jos käännän kättäni tiettyyn asentoon, niin käden sisältä kuuluu rutinaa ja muita jänniä ääniä.

Jalkani myös näyttävät yhä kaamealta. En usko, että ruvet häviävät mihinkään ennen joulua.

Töissä en kerennyt itse tehdä raportilleni mitään, mutta yksi englantilainen tyttö tarkisti englanninkielisen tekstini, mitä nyt olin tähän asti saanut kirjoitettua. Eli projekti etenee. Muuten työstin taas tiedostojani. Sain käsiteltyä kahden tutkimusmatkan aineistot. Arvatkaa montako ERI lajia olen tähän mennessä kirjannut tiedostoihini? 391, ja luku vain kasvaa mitä enemmän saan käsiteltyä tiedostojani. Lopullinen luku on luultavammin jotain 400-500 välistä.

Tänään kauhistuin, kun yksi pomoista tuli puhumaan minulle ja oikein istui vakavana alas. Hän nimittäin aloitti lauseensa: ”Johanna, how long does it take to…” Minä luulin että saan vihdoin valituksia, kun minulla kestää ikuisuus tiedostojeni kanssa, että tämän on pakosti oltava jotain todella raskauttavaa..Lause kuitenkin jatkui ”..walk to Nas” Huoh, huojennuin kysymyksestä, ja olin itse asiassa otettu, kun minulta tultiin moista kysymään. Hänen sukulaisiaan oli tullut vierailulle, ja he halusivat nähdä saarta jalan, ja nykyään minua pidetään saaren tuntevana experttinä kun on puhe kävelyreiteistä. Kerroin, että jos kävelee koko matkan täältä tukikohdalta Nasiin maisemareittiä, niin se kestää kaksi ja puoli tuntia. Sitten hän vielä kysyi missä tämä maisemareitti menee, ja kiitteli tiedosta.

Vähän ajan päästä tuli isompi pomo, joka pyysi minua tulemaan näyttämään näille henkilöille henkilökohtaisesti kartasta, että mistä he löytävät minkäkin risteyksen tai polun. Kerroin myös mitä pitää tehdä jos kadottaa punaiset pilkut maassa ja kuinka silti löytää perille. Heidät suunniteltiinkin jätettäväksi yhden polunpäähän autolla, eikä niin, että he olisivat kävelleet täältä asti. Mainitsin siinä yhteydessä, että siinä tapauksessa matka kestäisi vain tunnista puoleentoista. Retkeilyneuvojani kiiteltiin ja toivotin hyvää seikkailua matkaan lähtijöille. Ihmettelin jälkikäteen, mikseivät kreikkalaiset pomot itse tienneet tätä yleistä maisema reittiä Nasiin, mutta minä tiesin, ja he tiesivät, että minä tiesin. No kuitenkin, olin otettu, kun osaamistani arvostettiin, niinkin paljon, että sukulaiset uskallettiin lähettää maastoon ilman karttaa pelkällä minun ohjeistuksellani.

Töiden jälkeen oli taas suursiivouspäivä. Olin jo päivällisellä (joka oli todella hyväkeittoa) ilmoittanut, että voin viedä roskat, mutta päädyin siivoamaan myös vähän keittiötä Mian kanssa. Roskien vieminen näyttä olevan kaikista epähalutuin homma, ja itse ajattelin pystyväni siihen käsieni kanssa. Keittiön suuressa roskiksessa ei ole ollut suurta roskapussia ikuisuuteen, sillä miellä on täällä roskapussit aina lopussa. Niinpä olemme käyttäneet pieniä leipäpusseja isossa roskakorissa, jolloin roskat pursuavat hetkessä ulos yhdessä päivässä. Roskikseen ängetään roskia, vaikka roskapussi olisi kukkuroillaan täynnä ja roskiksen kansi ei edes mahdu kiinni. Vähän sama ongelma kuin kuivaustelineen kanssa.

Haahuilin jonkun aikaa keittiön ja barakkien välissä vietyäni roskat, sillä keittiöön en voinut enää mennä sisälle, kun siellä lakaistiin lattiaa ja hiekanpöly leijaili ilmassa. Myöhemmin siivouksen jälkeen istahdin aloilleni kirjoittamaan, kun kaikki muut ihmettelivät mitä he keksivät tekemisekseen kun ei ole internetiä. Heikki tuli tekemään munavoita, tavalla, joka oli minulle uusi. Muistaakseni ainakin. En muista maistaneeni munavoita, jossa olisi ollut sipulia ja valkosipulia. Pyysin toissapäivänä, että hän tekisi meille vielä sitä hänen hyvän makuista pitsaansa, jota hän teki joku viikko sitten, ennen kuin me lähdemme pois.

Farosista tullut tyttö ei taaskaan päässyt työskentelemään koko päivänä netin ollessa poikki, joten hän luki paksua kirjaansa. Päätimme pestä tänään valkoista pyykkiä iltaruuan jälkeen, jonka valmistumisesta ei taas oltu varmoja. En tiedä miksi ruokailuasiat näyttävät nyt olevan niin pinnalla, tai siis kun on aina puute jostain..

Olemme suunnitelleet autojen vuokrasta viimeiseksi viikonlopuksi täällä ollessamme. Vuokraamme kolme autoa, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Ensiviikonloppuna minun olisi tarkoitus opetella ajamaan skootterilla. Siinä ne viikonloput sitten olivatkin.