Keskiviikko 9.7.2008
Tänään sain toivoa. Nyt uskon, että saan valmiiksi kaikki tiedostoni ennen lähtöäni ja kirjoitettua raporttini. Keksin nimittäin uuden tekniikan, jolla hallita monta asiaa samalla kertaa ja vieläpä kerätä samaan paikkaan tietoa, mitkä lajit ovat löytyneet mistäkin jokiosuudesta. eli siis mistä kaikista jokiosuuksista olen löytänyt vaikka mansikkapuun. Oli hieno tunne olla taas iloinen ja nauttia toimistotöistä ilman epätoivoon vaipumista. Sain jopa päivän aikana kolme sektiota käsiteltyä 1/9 tiedostoista. Eli o-ou, sen mukaanhan mulla menis vielä yhdeksän päivää aikaa. Voih… Ei ois pitäny ruveta pohtimaan tätä…

No onneksi saimme päivälliseksi piristäviä lettuja. Meillä ei tosin ollut mitään oikeeta ruokaa sitä ennen, pelkkiä lettuja. Ajattelin olevani kovin nälkäinen tänään muutaman tunnin päästä, mutta silloin oli jo paljon muuta menossa, joka vei huomion nälästä.

Yksi pomoistamme palasi Ateenasta, ja pidimme tänään esitykset, jotka piti alun perin olla eilen. Sitä ennen keräännyimme kuitenkin kaikki kuuntelemaan Jernejn viimeistä esitystä. Hän näytti kaikki tekemänsä työt ja paljon ottamiaan valokuvia. Tunnistin monet paikat hänen kuvistaan ympäri saarta, sillä olin ollut aika monessa paikassa mukana. Olimme askarrelleet hänelle kortin, johon olimme kukin kirjoittaneet omat viimeiset terveisemme. Itse kirjoitin varmaan kaikista lyhyimmän lauseen, enkä mitään romaania, niin kuin minulla olisi varmaan ollut sanottavana. Osasin kuitenkin tiivistää kaikki seitsemään sanaan.

Loppupäivästä olin aika allapäin. Viimeinenkin henkilö, joka tunsi minut oikeasti Jonnana, lähti nyt pois. Menin ennen hänen lähtöään muiden pitäessään esityksiään auttamaan häntä tekemään limonadia kaikille ennen lähtöään. Hän oli myös tehnyt ison kulhollisen jäätelöä aiemmin päivällä. Menimme takaisin toimistolle, jossa kerkesimme istahtaa alas viideksi minuutiksi, kunnes hänen taksinsa saapui pihaan. Hän kertoi kaikille, mitä keittiössä odotti, ja juoksi hakemaan tavaransa ja häipyi taksilla pois. Ei yhtään sellainen lähtö niin kuin olisi kuvitellut, kaikki olivat ylhäällä toimiston tasanteella, eikä kukaan halannut tai kätellyt hänen lähtiessään. Outoa. Kaikki tapahtui niin äkkiä.

Itse menin syömään jäätelöä piristykseksi.

Myöhemmin illalla kävimme Mian kanssa viemässä pyykit. En ollut ikuisuuteen pessyt vaatteitani koneessa. Viimeaikoina kun on tullut pestyä käsin. Nyt kuitenkin se on mahdotonta ranteeni takia. Olin itse pitänyt esitykseni ensimmäisenä ennen keittiöön katoamista, ja esityksen aikana kun kerroin myös tästä ranneviasta sain romanialaiselta kommentin, et miks ihmeessä mainitsin asiasta, ei tämä mun käsivika kuulemma mitään ole, hänen lapsillaan on kuulemma sama vika joka viikko. Hän ei varmaan kuitenkaan puhunut ihan samasta viasta, joka minun ranteessani on. Monetkaan ei ole varmaan tajunneet, että kuinka kivuliasta tämä tosissaan on. Ja eivät ymmärrä että se kipu on ranteen sisällä, eikä missään lihaksissa. Hänkin oli auttanut minua muutamaan kertaan levittämään sitä reumatismi rasvaa käteeni, ja hän hieroo sitä pitkin ranteesta kyynärpäihin olevia lihaksiani, keskittymättä itse ranteeseeni ja peukalon alueelle, jonne asti kipu oli levinnyt viimeyönä . Ei se haittaa, käsivarsilihas hieronta tuntuu kuitenkin hyvältä, ja varmaan auttaa omalta osaltaan joitakin kipuja.

Minulta kysyttiin illalla, josko haluaisin lähteä Samokselle viikonloppuna. Tiesin, että päätöksestä tulisi hankala. Halusin nimittäin kovasti nähdä muitakin Kreikan saaria, mutta toisaalta oli levon tarpeessa ja tiesin, että kaksi yötä rannalla tai tavernassa ei tekisi hyvää. Toisena vaihtoehtona minulta kysyivät puolalaiset tytöt, josko haluaisin viedä heidät vaeltamaan. Sinnekkin haluaisin kovati lähteä, mutta edelleen kaipasin lepoa, enkä aamu kuudelta ylösnousemista ja kävelyä kaksi päivää putkeen. Halusin kovasti saada sellaisen oman ajan viikonlopun, jossa voisin kirjoittaa, ja järjestellä kuvatiedostoitani ja lähteä vihdoin ötökän kuvausreissulle. Miksi kaikki juuri tänä viikonloppuna!? Ihmettelin, kuinka minua nyt kovasti pidettiin saarta tuntevana henkilönä, että minut kutsuttiin oppaaksi näyttämään paikkoja jalan. Ehkä siinä on jotain perää, että tunnen jo aika hyvin saaren, kun olen kävellyt pitkin ja poikin ties mistä kohtaa saarta. En kuitenkaan päättänyt mitään vielä.

Kävin illalla hakemassa pyykit yksikseni pyykkilästä ja soitin samalla Matille. Join vielä mukillisen kaakaota ja pyysin apuria leikkaamaan minulle iltapalaksi muutaman viipaleen leipää. Keitimme myös ison kannullisen teetä puolalaisen tytön kanssa ja hän teki minulle ranskanletit. Koitin aloittaa kirjoittamaan muutaman päivän takaisia tekstejä, mutta en meinannut muistaa paljoakaan ja olin kovin väsynyt.