Maanantai 28.7.2008

Työpäivä ei ollutkaan niin hankala kuin kuvittelin. Tiedostoni ovat nyt graminoita vaille valmis. Kysyin viimeiset apuneuvot biologilta, ja kiitin tähänastisesta avusta. Aloitin kirjoittamaan raporttini disscussionia. En ole kyllä varma, onko ne asiat, mitä siihen kirjoitin, niin juuri sen otsikon alle, mutta paljon sain tekstiä aikaiseksi. Kirjoitin kaikki epäkohdat ja parannus ehdotukset projektilleni, ja lista näytti olevan loputon. Niin moni asia olisi voitu tehdä paremmin. Varmaan yhdessäkään lauseessa ei lue, että kuinka fiksusti olen jotain keksinyt tehdä. Tai siis kun kirjoitan koko tekstin passiivissa, niin eihän siitä edes käy ilmi kuka teki. Mutta kerroin toisaalta, että kun joku meni pieleen, niin mitä sitten tein, kuinka asiat menivät sen jälkeen fiksummin, joten ei se loppujen lopuksi olutkaan pelkkää työni haukkumista. Onneksi.

Oli suuri helpotus saada vihdoin tiedostoni edes johonkin kuntoon, että pääsin vihdoin taas kirjoittamaan. En tosin tietenkään voinut mitään tutkimustuloksia kirjoittaa, muta yleistä höpinää ilman numeroita sain aikaiseksi myös tutkimus tulokset kohtaan. Sain apua kolmelta henkilöltä myöhemmin, jotka jatkoivat tiedostojeni käsittelyä, jakamalla niitä osioihin ja muuta, jotta saataisiin aikaiseksi piirrettyä joitain histogrammeja. Jakelin tiedostojani kaikille, kenellä oli sillä hetkellä aikaa niitä työstää, ja monet jäivät minun tapaani jopa ylitöihin tiedostojeni takia.

Annoin Mialle myös jokien alkuperäisiä tiedostoja muokattavaksi, jotta hän laittaisi luokkajaon lajien perään, mikä on villikukka, mikä puu, mikä koppakuorianen…Tiedot, jotka hän näki yhteenveto taulukostani, ja työ, joka itseltäni veisi viimeisetkin työtuntini. Hänkin viimein tajusi, kuinka pitkäkestoista työtiedostojeni käsittely on, eikä yhtään ihmetellyt vaikka olisin saanut jonkun hermoromahduksen itselleni niitä käsitellessäni.

Heikki lupasi myös viimein auttaa heinien kanssa, illalla tai seuraavana aamuna. Kiva, että sain nyt vihdoin apua kaikilta, sillä aiemmin minulla ei ollut mahdollisuutta jakaa tiedostani kenellekään, mutta nyt on.

Työskentelimme seitsemään asti toimistossa, ennekuin lopetimme työt hetkeksi ja menimme siivoamaan yleissiivousta. Pidin siinä vaiheessa tunnin tauon töissäni ennekuin jatkoin ahertamista. Saimme myös ruokaa normaalia aiemmin. Monet lähtivät käymään kaupassa, pyykkilässä, tai kuppilassa, ja pyysin, että joku toisi minullekin matkaltaan maitoa.

Portugalilainen tyttö jäi työskentelemään kanssani keittiön pöydän ääreen, ja lupasi laittaa tiedostoni histogrammeja piirtämistä varten valmiiksi. Minä aloin myöhemmin työstämään loppuesitystäni, sillä sen tekeminen oli tärkeämpää tässä vaiheessa kuin kirjoittaminen ilman tutkimustuloksia. Tajusin, että jos on pakko, niin voin myös kirjoittaa raporttini loppuun, mutta en voi esittää viimeistä lähtöesitystäni suomesta käsin. Niinpä aloin kaivella kuvia koneeltani, joita halusin näyttää kanssaeläjilleni, ja ilmaista, mitä olen tällä saarella touhunnut. Mieleeni juolahti ties mitä seikkailuja, ja tekemistä, joista halusin kertoa.

Ainiin, ja minua oli pyydetty kirjoittamaan viimeinen blogiteksti organisaation nettisivuille. Aloitin ensin sillä. Kirjoitin omalla tyylilläni, liikaa henkilökohtaisuuksia kuitenkaan ilmaisematta, mutta kertomalla kaiken oleellisen, mitä olen tehnyt täällä työn puitteissa, ja mitä saari on minulle opettanut. Annoin portugalilaisen tytön lukea sen, ja hän jo pyyhki silmäkulmiaan, kun sanoi tekstini olevan liikuttavaa, ja hän ymmärsi ja osasi kuvitella mitä kaikkea olen oikeinkokenut täällä. Itse en huomannut, että tekstini olisi ollut liikuttava, mutta siinä oli varmasti haikeasävy, kun siitä tuli ilmi, että olen lähdössä, vaikken sitä sanonutkaan.

Myöhään illalla keitin teetä ja kutsuin paikalla olijat näkkileivälle. Romanialainen muisteli hänen kohokohtiaan täällä tukikohdalla, muualla saarta hän ei olekaan pahemmin ollut yhtä rantaa lukuun ottamatta. Hän myös ihasteli kuviani maisemista ympäri saarta.

Jäin yksikseni keittiöön, kun loputkin lähtivät kuppilaan tai nukkumaan puolenyön aikaan. Löysin koneeltani reilu 10 000 kuvaa, joista valitsin kolmisensataa esitykseeni. Samalla keräsin tavallaan minulle tärkeimmät kuvat, joiden en halua häviävän missään nimessä, samat kuvat, jotka näytän esityksessäni.

Työskentelin loppuesitykseni kanssa kahteen asti yöllä, saatuani vasta käytyä läpi kaikki kuvani, mutta tehden paljon ajatustyötä, mitä haluan kertoa, ja samalla kävin lävitse viimeiset kolme kuukautta elämästäni kuvien tuomalla inspiraatiota mielikuvitukselleni ja virkistäen muistiani. Näin palon kuvia ensimmäisiltä viikoilta, kun olin vielä saukkoja pongaamassa, ja jokivarret olivat tulvillaan vettä verrattuna, mitä niissä nyt on. Hienoja kuvia, ja hyviä muistoja.