Sunnuntai 6.7.2008
Nousin ennen kahdeksaa. Farosissakin oli jossain kaukana kukko, sillä taisin herätä sen kiekumiseen. Menimme aamupalalle samaiseen paikkaan, jossa olimme illalla hetken. Aamupalaksi saimme teetä, kaakaota, muutaman leivänpalasen hillon ja voin kera ja kananmunaa pekonilla. Se oli yllättävän kallista. Sillä aikaa kun aamupala valmistui, vahdimme paikan pitäjän vauvaa. Tämä viikonloppu on kyllä ollut täynnä vauvoja!

Kymmenen aikaan monet alkoivat lähteä snorklaamaan lentokentän viereiselle kuumalle lähteelle. Farosissa oli menossa yksi kenttäkurssi, jossa opeteltiin muun muassa vedenalaista valokuvausta. Minulle tarjottiin kyytiä skootterin kyydissä, mutta olin juuri puhunut pomoni kanssa ja järjestänyt asiani niin, että kävelisin samaiseen paikkaan ja keräisin matkan varrelta uusia kukkasia, joita minä en ole nähnyt jokivarsilla, eli jotka voisivat olla sen osan saarta erikoisuus. Otin mukaani sanomalehteä, muistiinpanovälineet ja kansion, ja tietenkin kameran ym. Menin muiden kävelijöiden kanssa alkumatkasta ja ihmettelin heidän painavia kantamuksiaan. Heillä oli vyötäisillään sellaiset painovyöt sukeltamista varten ja ties mitä oheismateriaalia kannettavanaan. Alue oli uutta seutua minulle kävellä, ja kuljimme alkumatkasta joitain oikoreittejä pitkin Minä jäin aika nopeasti kyykkimään tien varteen löydettyäni minulle uusia kasveja, muiden sillä aikaa jatkaen matkaansa.

Ensimmäinen keräämäni kasvi oli todella piikikäs ja sain sormeni verille koittaessani epätoivoisesti katkaista sitä paljain sormin. En saanut sitä millään poikki kokonaan yksin, joten otin apuvälineiksi luolamiehen työvälineen maasta. Kun jatkoin matkaa ylämäkeä tajusin, ettei minulla ollut harmainta aavistustakaan minne olin menossa. Tai siis tiesin ilmansuunnan ja linnuntien, mutta edessäni oli useita pikkuteitä, joista oli hankala päättää mikä valita.

Valitsin luultavimmin sen minkä muutkin, sillä päädyin aika nopeasti lentokentälle vievälle tielle. Sitä ennen ohitin yhden kyltin, jossa kiellettiin valokuvaaminen. Olin juuri alkanut näkemään massiivisen suuria heinäsirkkoja, joita oli aivan tuhottomasti, mutta en voinut ottaa niistä kuvaa, varsinkin kun olin juuri ohittanut kieltokyltin. Sitten kun ajattelin, että kyltin voima ei enää ollut voimassa, niin ei myöskään ollut enää jättiheinäsirkkoja. Löysin tienvarrelta monia minulle uusia puskia, joista napsasin kukkaosuuksia lehtineen ja varsineen ja prässäsin ne sanomalehtien väliin kirjaten ylös tarvittavat tiedot paikasta ja kasvuympäristöstä.

Keräsin myös lentokentän edestä muutaman, ja koitin vähän niin kuin salaa ottaa keräämistäni kasveista kuvat, sillä en ollut varma kuuluiko se alue kiellettyyn kuvausalueeseen. Menin piiloon yhden muurin taa ja kyykin sieltä käsin ottamassa kuvia, voitte kuvitella tilanteen kun minä koitan pysyä hyvänä kuuliaisena ihmisenä ja samalla hoitaa työni huolellisesti. Yhdistelmä oli vähän uutta.

Pääsin alas kuumille lähteille ehkä tunnin kävelymatkan jälkeen. Normaalisti sinne ei kestäisi kun ehkä kaksikymmentä minuuttia, mutta minun koittaessani tehdä omaperäisesti ja salaisesti kasvienkeräilytyötä, niin aikaa kului vähintään tuplasti. Ainiin, yhdessä kohtaa kun otin ensimmäisen salaisen kuvani, olin juuri kyykkimässä jonkun vanhan talonrämän vieressä ja koittamassa ottaa kuvaa vähän niinkuin reppuni sisältä, niin juuri kun olin napsaissut kuvan kuulin sellaisen klik äänen, ihan kuin joku olis ottanut minusta kuvan, ja rupesin jo ajattelemaan minkä ihmeenlainen salainen systeemi armeija alueella on, että se voi ottaa kuvan salakuvaajasta joidenkin kameran lähettämien signaalien merkinannosta. No kuitenkin, koko matka oli aika seikkailua kun vainoharhaisesti luulin, että minua vakoiltiin ja tarkkailtiin.

Kerkesin istahtaa hetkeksi, eli kolmeksi minuutiksi alas teräville kiville seuraamaan kun muut polskivat vedessä, ennen kuin minun piti jatkaa matkaani. Olin luvannut olla takaisin yhdeltä, jotta pääsisimme lähtemään ottamaan vesinäytteitä ajoissa. Kävelin takaisin Farosiin, ja jatkoin kasvien keräilytyötä rannalla. Siellä ei oikeastaan ollut mitään uusia kasveja, joilla olisi ollut kukkasia. Olin päivän aikana kerännyt yhteensä yhdeksän kukkasta. Yhden olin nähnyt jo aamulla, ja menin keräämään sen viimeisenä matkallani takaisin Farosin tukikohtaan. Näin ja keräsin myös yhdeltä niityltä viimeiset kukkaset yhdeksästä kukkasesta. Yhden kaivon näköisen paikan viereltä löysin myös kuolleen kissan.

Söin vähän vesimuroja ja muutaman minikokoisen leivän isoimpaan nälkääni. Pomomme, jonka kyydissä olin tullut pyysi yhtä turkkilaista tyttöä vatimaan vauvaansa sillä aikaa kun hän kävisi suihkussa. Hän kertoi, kuinka äitinä olemisessa hankalinta on päästä suihkuun. Sain myös päivän mittaan kuulla muita tuotuuksia ja tarinoita heidän yhteisistä alkuhetkistään vauvan syntyessä.

Turkkilainen tyttö lähti onneksi mukaamme vahtimaan vauvaa meidän ottaessamme vesinäytteitä. Pysähdyimme ensin pääkaupungissa kaikki juomassa jotain, vauvan juodessa maitoa. Istuimme luultavasti kahvilassa turhan kauan, sillä meille tuli hirveä kiire saada otettua kahdesta eri paikasta vesinäytteet ennen neljää, sillä vesinäytteet laitettaisiin lentokentältä lähtevän taksin matkassa Rahesiin kun päivittäinen kello neljän kone laskeutuisi saarelle.

Menimme yhdeltä pääkaupunkiseutulaisten suosimalta rannalta ottamaan ensimmäisen vesinäytteen. Minä otin ensimmäiset vesinäytteet pomon mitatessa lämpötilaa. Kahlasin vähän matkan päähän rannasta veteen ja täytin tarvittavat pullot. Menin myös takaisin rannalle ottamaan koordinaattilukijat uimaopettajani kämmenmikrolla. Koordinaattien saaminen näytölle oli pitkävaiheisen naputtelun takana. Paljon hankalampikäyttöinen kuin kentällä käyttämämme GPS, mutta ihmettelin, kuinka muistin kaikki napin painallukset niin hyvin yhdellä kertaa oikein. Normaalisti minulla kestää oma aikani sulatella uusien teknisten laitteiden käyttöä.

Ajoimme takaisin Farosiin ottamaan toiset näytteet kahvilabaarin edustalta. Siinä vaiheessa kello oli jo kymmentä vaille neljä, ja koitimme toimia mahdollisimman ripeästi. Aloin näppäillä kämmenmikron polkua jo kun autoa parkkeerattiin, mutta silti sain lukemat vasta kun pomo oli jo ottanut itse vesinäytteet ja mitannut lämpötilan. He kiiruhtivat äkkiä lentokentälle viemään näytteitä ja minä kävelin tukikohdalle. Aloin pakkaamaan kaikki tavarani kasaan lähtöä varten, mutta emme päässeet lähtemään kun juiduimme odottamaan eräitä henkilöitä tulemasta uimasta ja antamasta kameran muistikortista valokuvat kenttäkurssilaisista.

Päätin jättää makuupussini ja pyyhkeeni myöhemmin auton kanssa tuotavaksi, joten minulle jäi vain reppuni. Kaikilla muilla näyttää olevan kolme-neljä kertaa vähemmän tilaa vievät makuupussit kuin minulla. En saisi mitenkään sitä mahtumaan reppuuni tai rinkkaan muiden kamojeni kanssa. Minun reppuni ängettiin skootterin tavaratilaan penkinalleja sain selkääni ison rinkan. Se selässä tasapainoilu skootterin selässä ei ollutkaan hankalaa vaikka luulin niin aluksi. En tosin löytänyt heti sopivaa istuma-asentoa ja ensimmäiset viisitoista minuuttia kannattelin itseäni vatsalihasteni varassa. Koko loppumatka menikin jo sitten oikein sulavasti ja ilman mitään seuraavana päivänä ilmaantuvia lihaskipuja.

Pysähdyimme sen viidentoista minuutin ajon jälkeen pääkaupungissa ottamassa yhdet koordinaatit aiemmin otettuja vesinäytteitä varten satamasta. Siinä samassa huomattiin, että olin saanut reiän lempi pellavahousujeni takapuoleen. Ne olivat täällä eniten käyttämäni housut, jotka on kyllä aina ihan likaiset kun istun milloin missäkin maassa tai kivennokalla, mutta en kyllä tiedä mistä juuri tuo kyseinen reikä oli ilmestynyt. Harmitti kovasti. Toisaalta olin jo pilannut muutenkin housuni. Ne olivat sieltä täältä täynnä veritahroja lähellä lahkeita, kun vuodan joka päivä verta haavoistani ja ötökänpuremista.

Menimme takaisinkotiin saaren eteläpuolta pitkin alkumatkasta, ennen kuin kaarsimme sisäsaareen päin. Poikkesimme tutkimassa yhtä piilossa olevaa pientä kylää ja sen yläpuolella olevaa kanjonin reunamaa. Kanjonin reunamalla tuuli kovasti, ja huomasin, että vasen ranskanlettini, jonka olin saanut päähäni ennen matkaan lähtöä, oli alkanut purkautumaan. Oli tuullut niin kovasti jo varmaan skootterin kyydissä, että pampulani oli lähtenyt tuulen mukana. Vasemmassa kädessäni ollut sideharso oli myös lähtenyt purkautumaan. Tai siis se nelipiikkijuttu, joka pitää toisen pään kiinni sideharsossa oli myös lentänyt tuulen mukana pois, ja jouduin operoimaan pyörän kyydissä tuulessa leihuvan sideharsonpään ilman piikkejä kiinni.

Matka oli mutkikasta niin kuin aina, kaartelimme aina milloin vasemmalle ja sitten heti oikealle, kaartelin mukana aina siihen suuntaan mihin kuuluikin kaartaa. Jollain on kuulemma hankaluuksia kaartaa pöyrän mukana, ja minullakin varmaan olisi, ellei minusta olisi tullut paljon rohkeampi täällä paratiisisaarella. Uskallan tehdä vaikka mitä, mitä en normaalitilassa tekisi. Tosin, olisin nyt saanut mahdollisuuden ajaa skootteria, mutta päätin jättää kokeilun toiseen kertaan, sillä olin jo liikaa kartannut lakia yhden päivän aikana. Enkä olisi halunnut ajaa toinen henkilö kyydissä painava rinkka selässä. Tasapainoilu olisi kyllä siinä vaiheessa ollut minulle aivan mahdottomuus. Voin hyvin kuvitella kuinka vapisisin ja tutisisin pelosta jo pyörän ollessa paikoillaan kun ihmettelisin miten voin pysyä pystyssä sellaisella vehkeellä. Kaikki kyllä sanoo että se on yhtä helppoa kuin pyörällä ajo, mutta ei ehkä mun kohdalla kuitenkaan. Katsotaan kuinka nopeasti mielipiteeni kerkee muuttumaan. Taidan mielummin pysytellä kyytiläisenä, sillä se on jotain, josta todella nautin.

Skootterin palautuksen jälkeen kävimme hakemassajäätelöt ja aloimme tepastelemaan ylös pitkää matkaa Rahesia kohti. Saimme onneksi alkumatkasta kyydin lava-auton takana. Lava oli likainen, ja minun housuni entistäkin likaisemmat, nyt myös sisäpuolelta hiekanmurusten ja muiden änkiessä kankaaseen ilmestyneestä reiästä sisään. Matkamme päättyi nopeaan silla autolla, mutta saimme toisen kyydin henkilöauton sisällä. Ajaja jopa siirsi kaikki tavaransa pois takapenkiltä takakonttiin meitä varten. Heidän kyydissään pääsimme Rahesiin, josta saimme vielä yhden pick-up kyydin puhtaammalla lavalla Kastanjesin kaupalle, jossa kävimme ostamassa maitoa ja mehua.

Tukikohdalle oli ilmestynyt kolme pallolla leikkivää lasta ja keittiöön arvatkaa mitä!? Herkkulinssikeittoa!! En taas voinut uskoa, kuinka onnelliseksi niinkin yksinkertainen keitto minut teki. Söin hyvällä ruokahalulla keittoa jo siksi kun en ollut saanut oikeaa ateriaa pariin päivään. En edes tajunnut, että emme olleet syöneet eilen, emmekä tänään mitään lämmintä ruokaa.