Viikonloppu 30.5-1.6.2008
Perjantaina töissä teimme esitykset työstämme, ja esitimme ne iltapäivästä työpäivänpäätteeksi. Minä päätin tehdä esityksen, jossa käyttäisin tekstin sijasta kuvia. Aloitimme esittämään neljän jälkeen ja loppujenlopuksi olimme kaikki valmiit seitsemän jälkeen. Kaikilta kyseltiin kovasti kaikkea ja annettiin uusia tehtävänantoja. Minäkin sain omalle työlleni kokonaisen nimen: Preliminary assessment of biodiversity of freshwater habitats in Ikaria. Illalla aika meni taas nopeasti. Saimme iltaruokaa ja katsoimme sukelluselokuvaa. Valvoimme puolille öin kun odotimme uutta Englantilaista tyttöä taloon.

Lauantaina heräsin jo kahdeksalta, ettei päivä menisi lepäilyksi. Oli tarkoitus lähteä rannalle. Loppujenlopuksi jakaannuttiin neljään eri ryhmään ja ¾ päätyi eri rannalle. Meitä oli kolme minun ryhmässäni; uusi tyttö ja uimaopettajani. Oli taas uimakoulun aika. Saimme muutaman erikyydin alas Nasin rannalle. Ensin päästiin pick-up auton lavalle, sitten haisevan koiran viereen takapenkille, ja viimeisenä leipäauton takakonttiin leipien sekaan. Jalkoihini tarttui leivänmurusia lattiasta. Ilma oli taas hiostavan kuuma, jouduimme siis kävelemään ties kuinka pitkiä matkoja aina kyytien välillä. Ja minulla oli flipflopit jalassa. Sain ilkeät rakonalut päkiöihin ja minua jouduttiin odottamaan joka välissä kun kävelin niin hitaasti ja kurjan näköisesti.

Uimakoulussa opin rohkeutta. Uin pärskyviä aaltoja vastaan kauas rannan turvallisuudesta. Minut ohjattiin u-muotoisen rantatörmän toiselle puolelle isompien aaltojen armoille. Nurkalla oli iso kivi, johon jalat ylttyi, Aallot työnsivät suolavettä selkääni ja lensin vähän väliä kumoon. Aina kun sukelsin ihastelemaan merenpohjaa ja palasin takaisin sain myös suuhuni aimo annoksen merivettä. Ikinä ei tiennyt nouseeko pintaan ison aallon aikana vai juuri kun aalto on mennyt ohi. Yhdellä kertaa sain ison määränvettä suuhuni ja alkoi oksettaa. Tuntui samalta kun olisi mennyt klooria nenästä sisään tai hörpännyt uimahallivettä. Koitin myös pää edellä hyppyä, mutta eihän siitä taas mitään tullut. Kiipesin yhden rosoisen kivenpäälle ja koitin uskaltaa hypätä hienonhypyn. Pelkäsin kuitenkin, että kolauttaisin pääni alla oleviin kiviin ja loppujen lopuksi taas pudottauduin veteen pää edellä aivan kuin joku olisi tönäissyt tai tuuli tempaissut. Minun pitäisi oppia ponnistamaan itseni niin, että kääntyisin pää alaspäin, kun pelkään, että kun alan hyppäämään niin viimehetkellä kun olen jo ilmassa perunkin päätöksen hypätä pää edellä ja tömpsähdän mahalteni veteen. Upposin kuitenkin tällä kertaa mielestäni pää edellä syvyyksiin. Päädyin ties kuinka syvälle pinnanalle, siellä oli hienoa.

Kun olimme palaamassa takaisin rannalle jäimme vielä kokeilemaan jotain aivan hirveetä. Minut laitettiin sukeltamaan luolaan. Ensimmäinen vaihe meni ihan hyvin, ei tarvinut sukeltaa kuin joku kasi metriä eteenpäin ja sitten sai taas ilmaa, mutta seuraava vaihe oli aivan kamala. Piti sukeltaa todella pitkä matkailman, että saisi laitettua päätään pinnalle. Minua käskettiin kääntymään selälteni ja pitämään katosta kiinni käsilläni, etten kolauttaisi päätäni, ja jotta tietäisin milloin nousisin pintaan. En saanut harjoitella missään, enkä tiennyt mihin olin ryhtymässä, kuinka pitkä matka minun pitäisi sukeltaa. Käännyin siis selälteni ja haukkasin happea. Koitin parhaani mennä kuten neuvottiin, mutta olin todella hidas kulkuinen ja valoa tulviva aukko ei olut lähelläkään. Rupesin panikoimaan ja hätäännyin, että happi loppuu kesken. Nenästäni tulikuplia iso määrä ja alkoi jo tuntua oudolta. Onneksi sain apua ja loppumatkasta minut työnnettiin varpaista takaisin veden pinnalle. En enää ikinä sukella minnekkään aukkoon!!!! Sitten tulikin kylmä. En tiedä johtuiko se siitä että olimme olleet ainakin tunnin vedessä vai menikö selkärangassani vielä jotain kauhunväreitä. Nousin läheisellä kivelle lämmittelemään itseäni auringossa. Uusi tyttö huomasi, että olin raapaissut pakarani jonnekkin ja siitä tuli verta. Olin myös saanut jonkun todella laajan ihottuman jalkoihini, niitä polttti. Seli varmaan joku merilevä tai kivillä kasvava merikasvi.

Takaisin rannalla, joka siis oli epävirallinen nakuranta, olin taas turvassa minulle sopivammalla elämänmuodolla, eli maaperällä. Kuivattelin itseäni auringossa ja aloin laittamaan itselleni aurinkorasvaa. Jalat, kädet, niska, selkä.. Sitten huomasinkin ottaneeni vahingossa yläosani pois. Heh, olin aivan ajatuksissani ottanut ne pois, että saisin rasvattua selkäni, niin kuin olen joka päivä tehnyt vessassa peilin edessä kun hoidin selkäänikin asti ulottuvia ihottumanäppylöitä. Kauhistuin aluksi että miten saatoin olla niin ajatuksissani, mutta päätin loppujen lopuksi olla sitten yläosattomissa, kerta ranta oli nakuranta muutenkin, ja siellä oli ties kuinka moni kokonaan alasti. Vain yksi pariskunta oli pukeissa. Koin oloni mukavaksi, sellaiseksi luonnolliseksi. Ketään ei näyttänyt häiritsevän vahinkoni eikä kukaan tuijotellut oudosti. Niinpä sain levitettyä aurinkorasvan kunnolla iholleni ja päätin levätä loppu rannalla oloaikani niissä pukeissa Puolentunninpäästä kaikille tuli nälkä ja päätimme lähteä syömään. Puimme päälle ja kapusimme pitkät kivirappuset ylös kylälle.

Syötyämme lähdimme kävelemään takaisin päin. Saimme jonkun ajanpäästä kyydin surffari pojilta. He puhuivat hyvin englantia ja he kuuntelivat Bob Marleytä autossa. He kutsuivat meidät huomenna surffaamaan kanssaan läheiselle rannalle. Kaikki olivat aivan innoissaan ajatuksesta. He jättivät meidät niin pitkälle kuin he pystyivät yhteen risteykseen ja kävelimme taas jonkun aikaa ylämäkeä. Saimme vielä toisen kyydin yhdeltä hiljaiselta paikalliselta mieheltä. Loppumatkan kävelimme todella jyrkkää hiekkatietä ylös. Minua jouduttiin taas odottamaan, kävely sattui kovasti jalkapohjiin, joihin oli tullut flipflopeilla kävelystä rakot. Välillä minua autettiin työntämällä toisinaan vetämällä mäkeä. Siitä kun ei autoja kulkenut. Loppujenlopuksi katsottiin parhaaksi, etten kanna ainakaan omaa painavaa reppuani. Siitä lähtien matka sujui normaaliin vauhtiin minultakin.

Takaisin tukikohdalla olin taas aivan uninen, meinasin torkahtaa mihin ikinä istahdinkaan. Suihkussa käyminenkin oli hankalaa. Päädyin ottamaan torkut keittiön sohvalle, kun siellä ei ollut ketään ja oli tarpeeksi viileää. Minut tultiin herättämään ja kysymään haluaisinko lähteä kaljalle Skipaan. Minulle annettiin kolme minuuttia aikaa. Pakkasin reppuun mummon lähettämän poolon, rahat ja vesipullon. Tajusin myös laittaa toiset kengät jalkaani, silti kävely oli tuskallista, mutta esitin, ettei minua sattunut ja pakotin itseni kävelemään samaa tahtia kuin muutkin. Säälipisteiden kerääminen ei kuitenkaan olisi auttanut. Kukaan kun ei voinut vaihtaa jalkoja kanssani. Kävelimme pitkän matkan Rahesiin. Päädyimme keskustaan ja löysimme minulle kenkäkaupan vahingossa. Se oli auki, mutta kukaan ei ollut sisällä. Kauppias asui vastapäisessä talossa ja saimme hänet tulemaan kauppaansa. Minulle esiteltiin muutamia kenkiä, ja sopivat jalkaani olivat siniset sandaalit. En olisi halunnut sinisiä, mutta kukapa kenkieni väriä katselee, tärkeintä on, että saan jalkani takaisin kuntoon.

Skipassa pelasimme poolia ja minä join ensimmäisen kaljani täällä Ikarialla. Amstel se oli, sitä näkyy täällä joka paikassa. Välillä voitin pelin, toisinaan hävisin kirkkaasti. Ei kulunut kauaakaan kun ensimmäinen sytytti tupakansa. Minä ryntäsin samalla sekunnilla ulos mököttämään. Olin lähtenyt mukaan, koska tiesin, että mukana oli vain kaksi tupakoitsijaa ja voisin heitä pyytää polttamaan ulkona. Nyt kuitenkin polttaja oli baarin pitäjä. Minun ollessa ulkona loputkin tupakoitsijat alkoivat tupakoida sisällä. Meidän mukaan oli tullut matkan varrella Evdiloksessa olleita meikäläisiä, tupakoitsijoita hekin. Niinpä kyyhötin yksin pimeässä kylmässä tuulenvireessä harmistuneena kun kukaan ei voinut sinä yhtenä ainoana iltana kunnioittaa toivettani, kun minä tulin kerrankin iltaa viettämään. Kohta sain puolustajan itselleni, joka pyysi kaikkia olemaan polttamatta sisällä. Jopa baarinpitäjä lopetti polttamisen sisällä joksikin aikaa. Jouduin kuitenkin odottamana varmaan puoli tuntia, että savu hälvenisi huoneesta, ennen kuin pystyin tulemaan sisään. Kaikki vähän katselivat touhuani, että mitä toikin pelleilee, ei muka tupakansavua kestä. Kohta seuraan liittyi romanialaiset, jotka olivat jääneet ostoksille Rahesiin. Heistä tytöt polttivat tupakkaa, ja ennen kuin he aloittivat sisällä polttamien, kysyin heiltä tätä pientä palvelusta. Nuorempi siirtyi kauemmas minusta ja luuli, että riittää, että hän on muutaman metrin päässä minusta, vaikka olikin sisällä. Ryntäsin taas ulos. Hän katseli ihmeissään touhuani ja seurasi minua ulos. Olin taas aivan raivoissani kun en voinut olla sisällä enkä ulkona ja rupesin selittämänpitkän kaavan mukaan, että mikä on vinossa. Sanoin, että se oli sama asia kuin että hän sanoisi yhdelle maatoverilleen, minun entiselle tiimiläiselle, että lakkaappas syömästä noita sydänlääkkeitäs, mitä sä sellasia napsit, ethän sä niitä tarvi. Oot muka joku sydänvikanen, älä pelleile, eihän kellään sellasta vikaa voi olla. Sit se tajus ja loppuillan kaikki poltti ulkona. Niin kuin varmaan jo osaatte päätellä niin minä jäin yksin sisään ja loput istuivat ringissä ulkona tupakansavussa. Välilä joku tuli sisälle pelaamaan. Eli ihan turhaan lähdin sinä iltana ulos. Ketään ei näyttänyt kiinnostavan vaikka olisin olut henkihievereissäni jossain.

Lähdimme aika aikaisin pois. Ulkona oli taas pimeää, välillä siellä täällä yksinäinen katulamppu tai talonvalaisin, muuten näkyi vain tummia hahmoja. Paloaseman kohdalla osa meistä lähti kokeilemaan onneaan oikopolkua pitkin. Suurin osa pysytteli päätiellä. Emme päässeet pitkällekään kun kadotimme jo polkuun merkatut punaiset läiskät. Koitimme kännykän valossa etsiä punaisia jalkakuvioita tai palluroista, mutta ei mitään. Näkyi vain useampi haara polussa, eikä missään mitään viittaa. Päätimme palata takaisin pimeästä metsästä takaisin päätielle. Emme siis voittaneet aikaa, puolestaan hävisimme varmaan 20 minuuttia. Menin haukkaamaan iltapalaa. Siellä oli elokuvan katsominen kesken. Aloin tekemän itselleni herkkuleipiä ja juuri kun olin valmis, minulta kysyttiin haluanko teetä. Tietenkin halusin, herkkuleipien kanssa kuuluu aina juoda hyvää teetä. Niinpä jouduin odottamaan ikuisuuden teeveden kiehumista vesi kiellellä katsellen herkkuleipiä. En siis halunnut aloittaa niiden syömistä ennen kuin sain teeni, jonka piti vielä jäähtyä hetken. Kun vihdoin sain syötyä ja juotua parhaimman makuisen iltapalan täällä ikinä tajusin että minut oli jätetty yksin keittiöön ja telkkarissa pyöri jumissa oleva elokuva. Kesti hetken ennekuin tajusin mistä DVD meni pois päältä. Stoppi ei toiminut, leffa oli niin jumissa. Sammutin valot ja telkkarin ja koitin haahuilla pimeällä kivikäytävällä takaisin nukkuma barakeille.

Sunnuntaina en herännyt kahdeksalta. Alkupäivä meni tekemättä mitään erityistä. Odottelimme pitkään, että alkaisi tuulemaan, jotta päästäisiin surffaamaan. Uimaopettajani ei halunnut lähteä kuumimpaan aikaan ,joten jouduin odottamaan hänen päätöstään lähetä rannalle. Kaksi lähti jo ennen meitä rannalle puolenpäivän aikaa. Halusivat vissiin saada rusketusta. Eilisestä opin, ettei kannata lähteä kävelemään kuumimpaan päiväsaikaan. He vielä sanoivat ehkä menevänsä maisemanreittiä, eli polkuja pitkin. Minä päätin rakkojeni kanssa mennä mielummin isoja teitä liftaten. Koitan nyt vältellä suuria kävelymatkoja, etten saa jalkojani pahempaan kuntoon. Toinen romanialaisista tytöistä auttoi minua rakkojeni kanssa tänään. Hän auttoi minua viimeksikin kun sain tikkuja jalkapohjiini. Hän sanoi, että hänellä on paljon kokemusta tälläisistä kun lasten kanssa sattuu ja tapahtuu.

Soitin tänään Matille sillä aikaa kun kannettavani akku latautui. En tiedä kuinka paljon melkein kahdenkymmenen minuutin puhelu kustansi, mutta oli se sen arvoinen <3 Pääsin kirjoittamaan rauhassa kun kaikki rauhoittuivat päivällä tekemään omiaan. Aika moni luki jossain viileässä paikassa. Itse en ole nyt vähään aikaan innostunut lukemaan suuria sivuja. Silloin tällöin ennen nukkumaanmenoa olen muutaman sivun lukenut. Viimeiltoina olen pelannut Kaitsun antamaa älykköpeliä. Sitä Mastermindia. Voitan joka kerta! Siinä aivot sulkee kaiken muun pois mielestä vähän sama kun lukis kirjaa. Keskittyy vaan erilaiseen juttuun. Eli hyvä peli ilta aikaan. Sitä ei vois ikinä pelata päivällä kun kaikki hölöttää vieressä.

Pääsimme vihdoin lähtemään rannalle neljän maissa varmaan. Sitä enne olin tehnyt ruokaa. Tai no salaattia. Sellaista kreikkalaista salaattia. Ja sitten kuorin ja asettelin nätisti rinkiin kaksi appelsiinia ja keskelle rinkiä omenan palasia. Saimme kyydin aika alkumatkasta yhdeltä arkkitehdiltä. Menimme samalle rannalle, jossa olimme olleet aivan ensimmäisinä päivinä, sellainen kilometrin hiekkaranta. Siellä oli paljon turisteja ja varmaan paikallisiakin. Koitimme etsiä muita rannalta, mutta emme löytäneet heitä mistään. Jäimme keskipaikkeille rantaa ja minä lähdin uudestaan etsimään heitä rantaviivaa pitkin molemmat päät uimarantaa tarkastaen. Minulla ei ole ikinä ollut yhtä hauskaa kävellä rantaviivaa pitkin. Kävelin siinä kohtaa, jossa aallot lyövät viimeiset pärskeensä rantaan, niin että nilkkoihin asti tulee valkoista vaahtoa. Se oli aivan mahtava tunne. Jalanjälkeni huuhtoutuivat nopeasti piiloon. Näin kun uimaan mennyt bodari jätti jälkeensä raskaat, syvät urat jalkapohjistaan. Minun jälkeni olivat vain pieni painallus niihin verrattuna. Näin myös suloisia pikkulasten varpaanjälkiä hiekassa. Välillä rannan tuntumassa tepasteli muutaman vuoden ikäisiä suloisia kiharahiuksisia lapsia. En löytänyt ketään kummastakaan päästä rantaa joten päätin huuhtoutua mereen. Oli aivan mahtavat aallot. Jo heti ensimmäinen vei minua mukanaan ja upotti vedenpinnan alle. Ne nousivat korkealle pääni yläpuolelle, ja niitä vastaan oli kiva hyppiä tai uida. Tänään opinkin uimakoukuissa leikkimään aalloissa. En varsinaisesti uinut tänään. Hypin taas naaman hangonkeksillä aallon pärskeitä odotellen. Jos koitti uida rannasta poispäin, niin kohta uomasi olevansa samassa paikassa, jossa aloitti uimisen. Niin vahvasti aallot työnsivät rantaa kohden. Oli kiva kun näki oikeen ison aallon tulevan ja päätti hyppääkö ylöspäin ja sukeltaisiko ali vai antaisiko aallon vain viedä mukanaan. Silloin päätyi aallon harjalle ja tuntui kun ajaisi jossain mökkiteillä mäenharjalla. Jäin kohta yksin vielä leikkimään aallokossa ja kun koitti päästä takaisin kuivalle maalle, niin rantaan työntyvät aallot kaatoivat minua kumoon aina uudelleen ja uudelleen. Se oli vähän aikaa mukavaa, ennekuin tajusin, että pöksyni oli täynnä hienoa hiekkaa. Päätin jäädä vähäksi aikaa meren huuhdottavaksi valkoiseen vaahtoon istumaan jalat suorina varpaat mereen päin. Välillä oli niin isoja aaltoja, että ne tulivat napaan asti. toisinaan vain nilkkoihin. Loikoilin vähän aikaa hiekkarannalla kuivattelemassa bikineitäni ennekuin lähdimme liftaamaan takaisin tukikohdalle. Saimme kyydin naiselta lapsineen läheiseen kylään ja siitä vielä seuraavaan kylään todella ison pakettiauton kyydillä.

Ruoka oli valmiina kun saavuimme vihdoin perille. Saimme myös kakkua ja teetä. Meille oli annettu kakkuainekset ja jäätelöntekoainekset valmispusseissa. Minusta olisi järkevämpää antaa valmiina joku kuivakakku tai jäätelö, kuin antaa kuiva-aineet niiden valmistamiseen. Ensinnäkin kun meidän uuni polttaa kaikki leivonnaiset, ja toisekseen jäätelöntekoon tarvitaan maito, jota meillä ei koskaan ole. Nää ei vaan osaa ajatella täällä. Pyysin meille lisää tiskiainetta. Ette voi uskoa kuinka nopeasti se kului. Heti seuraavana päivänä kun olimme saaneet uuden tiskiaineen, niin joku oli kuluttanut siitä viidenneksen. En ymmärrä miten se oli mahdollista.