Maanantai 2.6.2008
Tämän päivän työpäivä oli mukava. Alkupäivä meni toimistossa ahertaessa. Väsäsin uutta ideaa, kuinka järjestää ja hahmoittaa kaikki keräämäni aineisto ja kuvat samaan tiedostoon. Minulla on nyt nimittäin yli 800 kuvatiedostoa, onneksi ne kaikki eivät ole eri lajia, vaan tietenkin on useampi kuva samasta lajista. Näytin hienoa ideaani pomolleni ja hän piti siitä. Onneksi, sillä se oli hyvä idea. Se helpottaa minun työtäni ja niitä, ketkä myöhemmin käsittelevät tiedostojani. Saimme kaikki ensiapulaukun sisällön engallinksi, ja meidät laitettiin kääntämään ne omalle kielellemme.

Lähdimme juuri ennen ruokaa ulos. Anelin, että saisimme syödä jotain ennen lähtöä, oli ihan typerää laittaa meidät ulos, juuri kun ruoka olisi valmistunut puolen tunnin sisään. Olimme nimittäin koko loppupäivän ulkona. Saimme haukata mitä kerkesimme viidessä minuutissa, sen enempää ei armoa annettu.

Menimme Halares joen ylimpään sektioon. Siellä oli padottu tekojärvi, josta olen jo aiemmin maininnut. Lähdimme nyt jokea alaspäin- meidän tiimissä oli nyt mukana myös vesianalyysiläiset. He tulivat ottamaan joesta näytteitä, kun sen varrella on jätevedenpuhdistamo, joka ei tosin vielä ole käytössä, ja kaikki valuu jokea pitkin mereen. Ja mehän siis juotiin tästä samasta joesta viimeviikolla janoomme. UPS! Alkumatka oli täynnä isoja kivenlohkareita, suorastaan kallionpalasia Ei ollut kasvillisuutta eikä mitään uutta eläimistöä. Välillä lätäköissä näkyi samoja sammakoita, joita näkyy kaikkialla muuallakin. Rana ridibunda. Näimme kyllä myös sudenkorentoja ja vesikiitäjiä, ja mitä nyt yleensäkkin näkee. Ainiin, ja bongasin taas kolme nymphiä .Siis noita sudenkorennon poikasia, sellaisessa ötökkävaiheessa. Ne oli kiinnittyneenä kivenreunan alle lähellä vesirajaaja yksi polskutteli pohjassa. Niillä on ihmeellinen karvatupsu, tai joku narunpätkä selässä, varmaan siivenalut, ja sit sellaiset lasisilmät. Ihan jänniä. Minusta on kiva kun tiedän jo kaikkea ötököistä ja muista tälläisistä. Ja sitten näin hyppyhämähäkinkin. Tunnistin sen heti ja hihittelin mielissäni kuinka tiesin hämähäkeistäkin vaikka mitä. Esimerkiksi, vaikka kaikki tietää, että jotkut kutoo seittejä ja toiset elää vaikka vedessä, niin ei ollut tullut ajatelleeksikaan aikaisemmin, että ei kaikki kudo ollenkaan seittejä. Jotkut pyydystää hyökkäämällä saaliin kimppuun, niin kuin vaikka hyppyhämähäkit. Ne on muuten tosi kivan näköisiä kun ne pompsahtaa ilmaan, ne menee silleen vähän tuulenkin mukana, erilailla hyppien kun vaikka jotkut heinäsirkat, joita täällä näkee kans paljon.

Myöhemmin joen ympäristö muuttui radikaalisti. Metsä muuttui aivan toiselle vuosimiljoonalle,takaisin dinosaurusten aikaan. Oli paljon saniaisia,ja jopa naavaa vanhoissa puissa. Ne olivat taas vanhoja viisaista puita, Plane treitä, platanus orientaliksia, mitä nyt sitten ikinä suomeksi onkaan. Niitä tekovaahteroita. Mulla oli kivaa kun näin jonkun kasvin niin sanoin heti sen latinankielisen nimen. Alan jo tietää vaikka mitä latinaksi. Vähän ajan päästä vesi muuttui aivan kamalaksi. Se oli kellertävän punaruskeaa, ja haisi pahalta. Ajattelimme, että tässä kohtaa sen vedenpuhdistamo on pakosti laskenut viemärivetensä jokeen, mutta myöhemmin selvisi, että putsari oli vasta edessä päin, eikä minun järjen mukaan vesi virtaa ylöspäin luonnonmukaisissa joissa. Vedessä oli sellaista mömmöä, oranssia kuplivan näköistä kasvillisuutta. En oikeen tiedä mitä se oli, ties vaikka olisi ollut joku levätyyppikin.

Pääsimme meidän matkamme päätepisteeseen. vanhalle hienolle, kiviselle kaarisillalle. Siitä jatkoin matkaa vielä alaspäin vesitiimiläisten kanssa sillä aikaa kun odotimme, että työparini hakee auton edelliseltä padolta. Otin valokuvia kun Mia otti näytteitä joesta ja annoin heille GPS koordinaatteja. He ottivat kolmesta kohtaa näytteet, sellaisista paikoista, joihin vesi kerääntyi pidemmäksi ajaksi. Teinmyös tiimiparini työtä sillä aikaa. Koitin mitoittaa ohittamiamme lammikoita, arvioida niiden kokoa ja kirjoitin ylös koordinaatteja. Omaa työtäni tien vain hetken. Ei taas ollut mitään kuvattavaa. Takaisin päin tullessa näin yhden napaan asti ylettyvänpiikkikasvin jota jäin kuvaamaan. En edes tajunnut, että muut menivät jo ohitseni autolle. Jäin kuvaamaan kasvia omassa rauhassa eri puolilta ja koitin asetella kameraa itselaukaisulle, jotta saisin kokosuhteet mukaan minä kasvin vieressä. Vieressä oli kuitenkin vain liian matalia kiviä ja jouduin luopumaan kokoskaalasta. Tajusin jääneeni yksin joen varrelle rotkonpohjalle ja juoksin äkkiä lähemmäs siltaa. Koitin kiivetä juosten todella jyrkkää hiekka/kivi mäkeä ylös, mutta kivet vain varisivat alaspäin. Mistään ei saanut tukea, ja jouduin menemään juoksuryömintää mäen ylös. Se oli ainut tapa päästä eteenpäin. Vaatteeni oli hiekkaiset ja muut katselivat autosta epätoivoista yritystäni kiivetä omalla tyylillä hiekkamäki ylös. Minut laitettiin vielä juoksemaan auton perässä vähän aikaa takakontti auki. Sain heitettyä reppuni sisään ja he pysähtyivät, jotta pääsin itsekin. Pelleilyä vain.

Olin taas nälkäinen. Olin syönyt yhden, eikun siis kaksi chokolatebar ia joella ja yhden tomaatin. Tomaattiani pidettiin hauskana eväänä, kukaan muu ei olisi tajunnut ottaa ravitsevaa tomaattia evääksi. Minusta taitaa olla jopa yksi tomaatin syömis kuva arkistossa kun tarvittiin joku seisomaan ison vanhan puun juureen mittasuhteeksi. Meille oli jätetty vain yksi annos tonnikala salaattia kun tulimme takaisin. Inhottavaa kun täällä ei osata ajatella muita ihmisiä. Minä ainakin aamulla pidän aina huolta, että Mialla on teevettä ja jotain syötävää kun hän tulee jälkeeni aamupalalle. Onneksi oli kuitenkin leipää. Oli nimittäin maanantai, leivänhakupäivä. Toimistolla oli vielä työaikaa ehkä puolisen tuntia. Minulla kesti aikani kun kirjoitin raporttia englanniksi ja latasin kamerasta kuvat koneelle ja käänsin ne oikeinpäin. En kerennyt vielä nimetä niitä koordinaattien mukaan. Laitoin myös Excel taulukkoon kentällä kirjoittamani muistiinpanot. Jos emme mene huomenna fieldtripille niin teen luultavasti aiemmin mainitsemaani oivallista tiedostoa. Siinä luultavasti kestää pari päivää, mutta se on sellaista pientä niperrystä, järjestelyä ja isojen tiedostojen ja suurien kuvamäärin hallinnoimista muistin perusteella, juuri minulle mielenkiintoista puuhaa.

Tänään illalla lähdin iltaruuan jälkeen apteekkiin. Sain kyydin yhdeltä pomolta moottoripyörän takapenkillä. Minut laitettiin kantamaan yhtä painavaa laatikkoa toisessa kädessä, joten pidin vain toisella kädellä kiinni. Ei edes pelottanut! ”päätieltä” ajoimme yhtä hurjaa kuoppaista ylämäkeä ylös kohti hänen asuinpaikkaansa. Hän käski pitää tiukemmin kiinni ja kyseli josko edes vähän pelkäisin. En, se oli kivaa :) Pääsimme hänen talolle, tai siis ei se talo ollut, vaan hän asui teltassa yhden toisen työntekijän talon takapihalla. Talo oli vanha kivitalo, sellainen, jota voisi Suomessa luulla ikivanhaksi navetaksi. Olin kantanut mukanani näköjään yökameraa, sitä infrapuna kameraa, jolla kuvataan yöllä liikkuvia eläimiä. Se oli naamioitu vihreän boksin sisään. Hän kysyi onko minulla kiire vai voisinko auttaa häntä pystyttämään kameranpaikoilleen. Niinpä hiivimme takapihan niitylle ja asettelimme ja piilotimme kameran näätää varten. Hän käski minua heiluttelemaan kättäni maan tasalla, jotta hän löytäisi kameran terävän kohdan. Kamera siis kuvaa vain kun on liikettä. Sopiva paikka löytyi joten asetimme syötiksi kananmunan pikaliimalla kivenpäälle. Siihen tehtiin vielä reikä, että näätä haistaisi sen. Olikohan se edes näätä. No stone martin kuitenki. Kattokaa sanakirjasta. Naamioinniksi revimme puista ja pusikoista lehteviä oksia. Jatkoimme matkaa apteekkiin, nyt ajoimme lujempaa kun pystyin pitämään molemmilla käsillä kiinni. Apteeki oli onneksi auki. Menin siis hakemaan rakkolaastareita. Hänestä oli aina hauskaa kun sanoin sanan blister plaster. No kuulostaahan se vähän hauskalta. Minulle oli tyrkätty kasa vanhoja lääkkeitä mukaan palautettavaksi apteekkiin. Odottelin vähän aikaa, että apteekkari lopettaisi puhelun, mutta se näytti kestävän ikuisuuden. Päätin siis itse etsiä rakkolaastareita hyllyistä. En aluksi meinannut löytää, sillä etsin niitä vihreä pakkauksellisia rakkolaastareita, joita Suomessakin on. Löysin jotain, mitkä näytti rakkolaastareilta, ainakin paketti ulkoapäin. Se oli kreikaksi ja osoittautui raskaustestiksi. Miten voi erehtyä niin paljon paketin kyljestä! Sillä hetkellä kun olin pitelemässä pakettia kädessäni ja koittamassa selvittää mitä se mahtoi olla ja mitä maksaa, niin kyydin antanut pomo käveli sisään ja sanoi, etten minä varmaan noita tarvitse ja antoi rakkolaastaripaketin käteeni. Ostin loppujenlopuksi muutamaa erilaista rakkolaastaria ja tavallisia laastareita. Apteekkari selitti kovaan tahtiin hänelle jalkojen hoito-ohjeita ja hän tulkkasi ne minulle. Sain vielä kyydintakaisin tulikohtaan. Minulle jäi vahingossa hänen reppu selkääni, mutta onneksi hän ei ollut kerennyt lähteä vielä minnekään. Hän tuli pyytämään porukkaa juomaan viiniä kanssaan. Minä menin hoitamaan jalkojani apteekkarinohjeen mukaan ja koitin pyytää seuraa itselleni, mutta viininlitkiminen näytti kiinnostavan enemmän.