Lauantai 7.6.2008
Nousin sängystä yhdeksältä ja tein itselleni todella hyvää aamupalaa. Söin aivan valtavasti kaikkea, kerta oli kerrankin jotain suuhunpantavaa. Hengailin ympäriinsä ja kirjoitin edellisen päivän tapahtumia sillä aikaa kun odottelin muiden heräämistä ja valmistautumista rannalle lähtöön. Tytöt tulivat hotellistaan tukikohdalle puolenpäivän aikaan, ja söin jo lounasta heidän syödessä aamupalaa. Olimme päättäneet lähteä isolla kahdeksan hengenporukalla pitkää kävelyreittiä Nasiin. Se kahden ja puolen tunnin kalliomaisema reitti Halares joen vartta. Heti alkumatkasta huomasin ruohonkorrella erikoisen näköisen hämähäkin. Pysähdyin äkkiä kaivamaan repustani kameraa ja jäin kyykkimään pusikonvarteen. Muut jatkoivat matkaa pysähtymättä. Kuvasin vähän aikaa jännää hämähäkkiä, joka ei tahtonut tehdä yhteistyötä kanssani, vaan meni aina väärälle puolelle ruohonkortta kun toin kameraani lähemmäs. Välillä nappasin ihmeellisen hämähäkin käteeni ja koitin ottaa kuvaa, mutta sillä oli pakoreitti seittiä pitkin maahan. Viereeni tupsahti pieni kreikkalainen poika ihmettelemään touhuani. Tervehdin häntä : ”Jasas” ja hän vastasi takaisin : ”Ja” Hän kierteli vähän aikaa minua ja kysyi: ”Tikanete” Menin lähemmäs kamerani kanssa ja hän jatkoi: ”Fotogaria?” Näytin hänelle kamerastani juuri ottamiani kuvia, olin saman tien hävittänyt hämähäkin ruohonjuuri tasolle näkyvistäni. Koitin selittää, että se on hämähäkki ja rupesin laulamaan hämähämähäkkiä käsimerkeillä höystettynä. Sitten hän äkkäsi ”arahni” Ja luulin hänen ainakin tarkoittaneen hämähäkkiä. Pakkasin kameran takaisin reppuuni ja vilkutin hänelle vielä mennessäni: ”Ja”. Olin vähän aikaa kävellyt kun näin, että vihdoin minutkin muistettiin. Yksi seitsemästä oli laitettu juoksemaan mäkeä ylös etsimään minua. Hän pyysi tulemaan nopeasti alas. Mitäs ei ollut kukaan jäänyt odottamaan ylös. Minä en olisi ainakaan jättänyt ketään yksin tienvarteen ja jatkanut isolla porukalla eteenpäin, varsinkin kun edessä oli risteys, josta kumpikin johti rannalle. He olivat kävelleet melkein kilometrin alas rinnettä ja seisoivat nyt lähellä risteystä. Seuraavaksi näinkin heinäsirkan ja jäin kyykkimään maahan hetkeksi, huomasin kuitenkin, että toihan on jo tuttu laji Gomphocerippus rufus. Hihittelin mielessäni, kuinka hassusti täällä kävelen kun huomaan kaikki maassa olevat pikku asukit. Miten ihmeessä edes bongasin sen hämähäkin isosta heinäkasasta, se on mysteeri.

Kävelimme pitkän aikaa tietä pitkin ennen kuin päädyimme poluille. Minä johdin joukkoa polkuosuudessa ja kaikki seurasivat nätisti perässä. Pysähdyin vähän väliä odottamaan häntäpäätä, joka ei ollut niin tottunut kävelemään luonnossa, vaan istumaan toimistossa. Minä puolestaan hypin pienillä, kapeilla, jylhillä maisemilla varustetuilla poluilla kun joku gaselli, milloin kaatuneitten puunrunkojen, tai kivimyräköiden tai oksien yli. Polku oli paikka paikoin aivan vuorenrinteen reunalla ilman suojavyöhykettä. Korkeanpaikankammoisille ei mikään kiva polku kävellä. Monessa kohtaa vinoa polkua oli havunneulasia kallionpäällä, ja yhdistelmä oli paikka paikoin liukas. Yhdessä kohtaa minäkin kaatusin. Otin käsillä vastaan kun kaatusin mäessä takaperin. Osuin piikkipusikkoon. Heti sen jälkeen aloin tuntea ilkeää pistelevää kipua vasemmassa kämmenessäni. Olin saanut piikkipuskasta piikkejä sormiini ja kämmeneeni ja ne olivat lävistäneet hennosti ihoa. Tunne oli kuin puudutettu ja samalla kihelmöivä. Pelkäsin, että käteni turpoaa, mutta koko skenaario oli ohi hetkessä, enkä edes enää tuntenut kipua kädessäni kun pääsimme vihdoin alas jokilaaksoon. Levähdimme hetken joen varrella, ennen kuin jatkoimme matkaa eteenpäin. Menimme nyt joenvierustaa pitkin, aivan kun työaikana. Pompimme kiveltä kivelle ja päädyimme kohta paikkaan, jossa olimme aiemmin muutama viikko sitten nähnyt kissanpentuja. Jäimme paijailemaan ja ihastelemaan mokomia söpöläisiä. Jatkoimme vielä vähän aikaa eteenpäin, enen kuin pääsimme ensimmäiseen uimakohteeseemme, yhden vesiputouksen alle. Kaikki muut menivät pulikoimaan likaisen näköiseen veteen paitsi minä. Itse jäin ihastelemaan luontoäidin tekosia. Tällä kertaa neidonkorentoja(tai en tiedä mitä ne suomeksi ovat, mutta englanniksi damselflies) Näin vaikka mitä värejä siivissä, ja koitin parhaani olla kaislikossa piilossa hiljaa paikallani, etteivät nätit korennot lentäisivät kauemmas karkuun.

Uinninjälkeen kaikki pysähtyivät tekemään omiaan. Milloin kukin istui puuhun rakennetussa riippukeinussa tai jossain kivennokalla kuivattelemassa. Suurin osa lähti jatkamaan jo matkaa, ja minä jäin kolmen muun kanssa vielä aivobreikille. Kyselin kaikilta ketkä haluaisivat lähteä jatkaa matkaa. Yksi halusi jäädä ottamaan aurinko isolle kivelle, toinen halusi lukea kirjansa loppuun ja yksi muuten vain loikoili kivillä. Kirjan lukija lupasi ottaa auringonottajan mukaansa kun on lukenut kirjan ja minä puolestaan sain seurakseni kivellä loikoilijan. En halunnut, että kukaan joutuu yksin kiipeämään vaarallista mäkeä ylös. Olimme siis tulleet jyrkkää ja irtokivistä mäkeä alas vesiputoukselle. Matka Nasin rannalle ei ollut enää pitkä. menimme ihan tietä pitkin. Kun näimme vihdoin muut rannalla kaukana meren rannalla, ihmettelimme, kuinka he näyttivät niin jättiläisiltä. Normaalisti kaikki näyttävät muurahaisten kokoisilta siltä etäisyydeltä. En tiedä johtuiko se sitten siitä, että he olivat ainoat, jotka seisoivat rannalla ja muut loikoilivat alasti. Pääsimme alas pitkiä kivirappusia pitkin rannalle Vähän aikaa rannalla loikoiltuani menin uimaan. Siinä vaiheessa monet olivat jo uineet ja halusivat lähteä läheiseen tavernaan syömään. Minä en ollut oppinut, kuinka pyyhkeen alla vaihdetaan koko setti ilman paljasteluita, joten halusin kuivatella bikinini rauhassa auringossa. Kukaan ei jäänyt seurakseni rannalle, vaan jäin yksin saksalaisten nakuturistien ympäröimäksi. Sanoin tulevani perästä puolentunnin päästä.

Ylhäällä oli kolme tavernaa, johon he olivat saattaneet mennä. Minun siis piti etsiä heitä kaikista niistä. Juuri kun aloitin kapuamaan jyrkkiä kivirappusia takaiin ylös kylälle, näin kuinka vesiputoukselle jäänyt aurinkoa ottanut tyttö tuli nyt minua hengästyneenä vastaan. Hänetkin oli nähtävästi jätetty yksin oman onnensa nojaan. Hän oli harmissaan kun joutui kapuamaan saman tien koko matkan takaisin ylös. Löysimme muut nopeasti tavernasta, jossa olimme useimmin käyneet. He olivat jo tilanneet ruokaa ja juomaa. Otin yhden limonaden. Olisin halunnut syödä puolikkaan annoksen yhtä todella hyvää pastaa, mutta minulle oli aiemmin ennen rannalle lähtöä kerrottu, ettemme menisi tavernaan tänään syömään, joten olin ottanut paljon evästä mukaan, jota napsin vähän väliä matkalla estääkseni nälän yllättämisen. En siis tilannut mitään, kun mahassani ei ollut tarpeeksi tilaa. Rahatkin olivat aika lopussa, ja lähin automaatti ties kuinka monen kylän takana, johon ei niin vain mennä. Olin joku kolme-neljä viikkoa sitten nostanut viisikymppiä pääkaupungista, ja nyt oli enää kaksikymppiä jäljellä. Mummon ja papan ylläri tosin helpotti tilannetta. Täällä menee yleensä viikonloppuisin aina kymppi ruokaillessa ulkona. Ja viikolla rahaa menee, jos ostaa jugurttia itselleen.

Ruokailun jälkeen aloimme kävelemään viiden hengenporukassa kohti Armenistista kyydin toivossa. Muut olivat päässeet yhden Faroksesta tulleen meritiimiläis pojan kyydissä. Hän viettäisi yhden päivän kanssamme. Emme saaneet kyytiä koko matkaan joten kävelimme lähimpään kauppaan parantamaan mieliämme jäätelöllä heti kylän alussa. Olin taas hymy korvasta korvaan kun sain puoli litraa jäätelöä! Meillä oli vielä pitkä matka takaisin tukikohtaan, ja jakaannuimme kahtia. Kaksi jäi Armenistikseen aivan iltaan asti, joten heidän ei ollut syytä alkaa liftata takaisin tukikohtaan vain kääntyäkseen. Saimme kyydin aika alkumatkasta ylämäkeä. Pääsimme Rahesiin asti, jossa kävimme taidegalleriassa katselemassa paikallisia valokuvia. Näimme seinällä yhden hienon, suuren vesiputouksen, ja päätimme myöhemmin joskus etsiä tuon massiivisen vesiputouksen tältä saarelta. Saimme vielä toisen kyydin melkein tukikohdalle asti yhden pick-up auton takalavalla. Kylmä viima oli todella ilkeän tuntuinen, sillä minulla, eikä kyllä muillakaan ollut mitään lämpimämpää päälle pantavaa. Minä suojasin niskaani vaalealla huivillani, mutta pelkäsin sen lentävän tuulen mukana kun kuski ajoi niin nopeaan. Olimme olleet koko päivän ulkona ja takaisin kotonajo pimeän tullen. Hyvä yöuni kyllä maittoi.