Keskiviikko 25.6.2008
Odottelimme koko aamun, että pääsemme lähtemään tutkimusmatkallemme. Me pakkailimme tavaroitamme ja söimme useaan kertaan ennen lähtöä. Meille oltiin sanottu, että olkaa valmiita kymmeneltä, ja loppujenlopuksi lähdimme yhdeltä toista. Me siis vain lorvailimme yhden tunnin tekemättä mitään käytännössä. Aivan outoa. Oli kokoajan tunne, että nyt tekee jotain kiellettyä. Herätin Heikin yhdeksän jälkeen kun hän oli nukkunut vähän pidempään kuin normaalisti nukutaan. Hän lähti myös matkaamme joelle, samoin kuin toinen romanialaisista tytöistä keräämään kasveja. Meitä oli siis neljä lähdössä. Heikki jatkaa uimaopettajani työtä kun uimaopettajani lähtee kotiin kolmen viikon kuluttua. Meitä oli yksi ylimääräinen menossa, autoon, sillä niin kuin varmaan muistatte, niin tässä organisaatiossa on kielletty viiden hengen autossa olo. Minä siis pääsin moottoripyörän kyydissä jokivarrelle. Se oli kivaa. En edes kysynyt halusiko joku muu mennä moottoripyörän kyydissä, kun minä halusin niin kovasti itse mennä.

Olin pakannut evääksi kaksi vihreää omenaa ja muutaman viikon takaiselta retkeltä jotain sipsipussin jämiä. Sain myös nuoremmalta romanialaiselta tytöltä cream crackereita mukaan heidän salakaapistaan, jonne he piilottavat leipää ja omenoita ja muita, ettei me syötäisi kaikkea kerralla. Täällä muuten kaikki tietää, että tykkään kauheasti vihreistä omenoista, ja thick soupista, muistan mainita asiasta vähintään joka päivä.

Meidät jätettiin jokivarteen ja lähdimme tutkimusmatkallemme. Pomo, kenen moottoripyörän kyydissä pääsin, seurasi meitä hetken jokivarrella ja otti kuvia mielenkiintoisista kohteista. Välillä hän kyseli minulta, että mikä tuo on ja mikä tuo, ja minä pääsin pätemään tuntemuksellani. Oli kyllä yksi puu, jonka latinankielistä loppuosaa en tiennyt.

Retkemme oli aika samanlaista, mitä yleensäkin. Nyt vain eri kokoonpanolla. Kumpa Judith olisi vielä kanssamme. Välillä joku molskahti jokeen tai jäi jumiin oksiin, sillä matka oli taas aika viidakkoista ja pisteleviä vattupuskia. Minä myös allekirjoittaneena putosin pitkästä aikaa jokeen, tai en kyllä muista pudonneeni aiemmin. Koitin kivetä yhtä liukasta kiveä ylöspäin, ja jalkani lähtivät vain liukumaan alaspäin. Putosin nilkkojani myöten veteen, vain kengät kastuivat, ei reppu eikä vaatteet. Ja sandaalit kuivuivat hetkessä siinä paahteessa. Jäin myös yhteen puuhun tai pusikkoon kiinni repustani, ja meinasin pudota jokeen, mutta onneksi Heikki pelasti ja irroitti repun kuminauhani pois puusta. Tilanne oli aika koominen, kun menin ensin kyykyssä puu ali kiven päällä, alapuolella joki, ja kun olin päässyt puun ali, nousin pystyyn ja jatkoin muina miehinä kävelyä, eikun naisena. Ja sitten yhtäkkiä joku vetääkin minua takaisin puskaan ja kimposin takaperin selälteni takaisin pusikkoon oksan yli. Kuminauhat on vaarallisia.

Kaikista suurin huomiota herättävä asia oli kuolleet neidonkorennot. Niitä ja niiden revittyjä siipiä oli joka puolella. Ajattelin ensin, että mikä ihme niitä voisi syödä, mutta myöhemmin, ehkä puolessa välissä matkaa pysähdyin tutkimaan jokiötököitä, ja huomasin, että pinnalla kellui kuolleena vaikka mitä ötökkää. Siinä vaiheessa ajattelin, että mitä ihmeen kemikaaleja tässä vedessä oikein on, sillä todennäköisyys, että sellainen kasa ötököitä kuolee samalla hetkellä ei ollut mielestäni kovin suuri. En tietenkään ole mikään asiantuntija. Ötökkäkirjo oli myös laaja. Ainakin viittä eri lajia eri ötököitä kuolleena samassa kohtaa. Mielessä kävi myös voisiko kuumuus vaikuttaa asiaan. Minulle selitettiin, että ehkä niiden oli aika kuolla, ja ne olivat tehneet jo tehtävänsä tässä ekosysteemissä ja lisääntyneet.

Matkasimme ehkä neljään asti iltapäivällä. Todella paljonlyhyemmän aikaa, mitä olin kuvitellut sen matkan kestävän. Näimme loppumatkasta vanhan, hylätyn vesimyllyn ja muutaman ison vesiputouksen. Jouduimme, tai siis pääsimme myös kallio kiipeilemään ja kehittämään kiipeilytaitojamme ja käsilihaksiamme. Ainiin, yhdessä kohtaa romanialainen ei halunnut kiivetä, itse asiassa, hän ei tainnut kiivetä ollenkaan samoja reittejä vaan meni aina kiertotietä. No kuitenkin hän päätti mennä joen lävitse. joka oli sillä kohtaa vähän alle vyötärön syvää. Me olimme jo siinä vaiheessa päässeet toiselle puolelle kiipeilemällä, ja häntä pyydettiin heittämään reppunsa joen yli, jotta hänen ylityksensä olisi helpompaa. Reppua ei saatu kuitenkaan kiinni ja se molskahti jokeen. Hänellä oli repussaan kaikki kasvien keräys tarvikkeet, kuten sanomalehteä, ja nyt kaikki olivat kastuneet. Päätimme siis pitää tauon, jonka aikana hänen paperinsa kuivuivat ja me syötäisimme eväämme. Evästauolla löysin kuitenkin paljon ötököitä maan tasosta, kerta istuin maassa, enkä malttanut syödä tarpeeksi.

Kun pääsimme loppuun, yhdelle sillalle, jossa olimme aloittaneet yhden viimeviikkoisen retken, niin muut jäivät loikoilemaan varjoon kiville ja minä menin kuvaamaan perhosia ja muita luontoäidin ihmeitä. Minut komennettiin matkaan kun innostuin kuvailemaan liian kauan aikaa pusikoissa. Olimme soittaneet kyydin, mutta meidät tultaisiin hakemaan ylempää isommalta tieltä. Kävelimme ylös jyrkkää hiekkatietä, jossa minä otin mukavan kuvan kun muut kävelivät mäkeä ylös.

Odottelimme vähän aikaa sorakuopan näköisellä paikalla kyytiä. Sen saavuttua minä pääsin taas moottoripyörän kyytiin. Tajusin tällä kertaa koittaa pitää kiinni itse pyörästä enkä ajajasta. Siinä aluksi tuntui, että saattaa lentää pois kyydistä isoimmissa kuopissa, menimme kuitenkin aika lujaa mutta toisaalta kova pyöränrunko ja hyvä käsituki oli ehkä parempi kuin ajajan pehmeä vatsa. Olimme paljon ennen muita tukikohdalla. Pomo vitsaili minulle, että olin punainen, vaikka oikeasti olen ruskea, hän vain ihaili rusketustani, jota hänellä ei itsellään ollut niin voimakkaanakuin jollain kreikkalaisilla. Minun piti kuitenkin varmistaa asia muutamalta vastaantulijalta myöhemmin, että olenhan ruskea, enkä punainen, ja heidän mukaansa olen ruskea.

Kerkesin virkistäytymään ja vaihtamaan vaatteet ja lorvailemaan keittiössä romanialaisen kiltisti kokatessa meille jokitiimiläisille salaa, sillä aikaa kun odottelin muiden saapumista, kuin myös repouni, ja ruuan valmistumista. Nyt viimepäivinä, olen ollut aika hyvää pataa romanialaisten kanssa, enkä enää pahoita mieltäni mistään heidän sanomastaan. Saimme syödäksemme munakasta, jossa oli lihaa ja juustoa, sekä salaattia ja liian paksuiksi leikattuja leipäviipaleita. Miksen itse voinut saada leikata omaa viipalettani! Niin on käynyt jo useamman päivän, että ruualle esimerkiksi on leikattu kaikille leipää, ja ne ovat tuplasti sen kokoisia, mitä normaalisti söisin. Jemppu ainakin ymmärtää.

Syötyämme menin toimistolle kirjoittamana kenttämuistiinpanoni ylös exceliin. Siinä kesti hetki tulkita käsialaani ja epätasaisella polvella kirjoitettuja lyhenteitä. Paperini oli myös muuttanut väriään vähän likaiseksi, sillä olin keräillyt kuolleita ötököitä sen sisään. Se myös vähän kastui kun noukin vedestä siipiä, jotka laitoin paperin väliin puolikuivina.

Kello tuli nopeasti kuusi, mutta jatkoin vielä muutamanminuutin, että sain kirjoitettu kaikki löytämäni ylös. En kerennyt vielä koordinaatteihin, tai muihin yksityiskohtiin, kerkesin vasta kirjoittaa itse löytämäni lajit. Sitten raapustelin vähän aikaa tätä tekstiä, kun en ollut varma lähdemmekö porukalla rannalle vai ei.

Emme lähteneet illalla rannalle, mutta lähdimme kauppaan ja pyykkituvalle. Itse en vieläkään päässyt pesemään omia pyykkejäni, mutta ehkä huomenna. Ostimme kaupasta jäätelöä, maitoa ja jugurttia. Kiitos Matti puhelinseurasta matkalla kylälle! Maitoa ostimme Heikille ja jäätelöä varten, jota menimme tekemän kun pääsimme takaisin tukikohdalle. Meillä oli ainekset valmiina, sekoita itse periaatteella. Täällä ei ole mitään vatkainta, sellainen frappe sekoitin jääkahvia varten, jota nyt käytimme jäätelösörsselin sekoitukseen. Itse jouduin pysymään kauempana, sillä minulla oli valkoiset vaatteet, ja vielä nestemäistä suklaajäätelöä lensi välillä minne sattuu, jos kulhoa ei pidetty tarpeeksi vakaana.

Maidosta jäi vielä 400 millilitraa, ja kaakaojauhetta, sitä sellaista vahvaa, josta Lauri tykkää oli vielä jäljellä, niin päätimme tehdä itsellemme kaakaota jäätelönteko palkkioksi. Sitä tuli kaksi kuppia per nenä. Sekoitimme sitäkin frappe sekoittimessa ja lisäilimme paljon sokeria, sillä kaakaojauhetta tupsahti vähän liikaa, eikä maitoa olut lisää. Ainiin, oltaisiinhan voitu käyttää vettä, tai no, kattila oli jo melkein pintaa myöten täynnä kaakaota, ja sekin vapaa tila mikä kylmässä kaakaokattilassa oli, täyttyi kaakaon lämmetessä ja kuohuessa.

Kaakao oli hyvää verratessa muihin täällä saamiini kaakaoihin, tämä sentään maistui kaakaolta, eikä kemikaaleilta. Mutta ei todellakaan niin hyvää mitä kotona saa, tai Mollyssä! Illalla moni lähti Kristosiin kaljalle tai katsomaan jalkapalloa, jäin itse kirjoittamaan hetkeksi ja seuraamaan sivusilmällä jotain timantti elokuvaa.