Sunnuntai 29.6.2006
Huomenna tai tänään taitaa olla kuukausi siihen kun lähden tältä saarelta. En ole ihan varma vielä. Meillä taisi olla suunnitelmissa lähteä päivä tai kaksi ennen lentoa takaisin manner Kreikkaan, sillä lentomme Ateenasta Helsinkiin lähtee ennen puoltapäivää. Meillä on muuten sitten suoralento Helsinkiin, ei mitään välilaskuja tiedossa. Ja jos jotain kiinnostaa tietää, niin olen Suomessa ensimmäinen elokuuta kello viisitoista viisitoista. Mulla näyttää olevan liikaa aikaa, kun näytän ajattelevan kotimatkaa. Sitä nää vapaapäivät teettää.

Sain nukkua taas tarpeeksi aamulla, heräsin luonnollisesti jo ennen kahdeksaa, kuten joka arkiaamu, mutta en kuullut kenenkään muun olevan pystyssä, joten jatkoin uniani vähän aikaa. Keittiössä olikin jo Romanialaiset katsomassa uudelleen sitä eilistä tenniselokuvaa alusta. Minä istuin alas seuraamaan elokuvan alkuhetkiä, jotka minulta jäi väliin eilen samalla kun söin aamupalaa. Jäi minulla myös aikaa tyhjentää kuivaustelinekin.

Ne uudet kreikkalaiset, jotka tuli tänne toissailtana vuokrasivat auton, ja me pääsimme uimaopettajani kanssa oppaiksi ja seuraksi sille saaren upeimmalle uimarannalle. Lähdimme puolen päivänjälkeen ajamaan kohti maailmanloppua, jonka lähellä uimaranta sijaitsi, tai siis ei se lähellä ole, mutta sinne ajetaan maailmanlopun vierestä. Pysähdyimme Evdiloksessa jäätelöllä, ja osa kävi automaatilla. Minun ei vielä tarvinnut. Taitaa olla vielä satanen tallessa. Kun pääsimme ulos autosta, huomasi kuinka oli tullut matkapahoinvointiseksi autossa, sillä kuski ajoi hurjalla ajotyylillä ärhäkästi autoa käsitellen.

Toinen puolikas matkasta ei tuntunut vatsanpohjassa yhtä pahalta. Unelmien uimarannalle pääsy kyllä korvasi kaikki automatkalla tuntuneet vatsanväännöt. Rannalla oli joitakin turisteja, hölmöä, että niinkin piilossa oleva uimaranta löydetään. Vaihdoin bikinit päälle ja lähdin uimaan kohti kaukaista kiveä, josta viimekerralla puhuin. Ihmettelin, kuinka meren pinnalla aallot vaihtoivat muotoaan tuulen muuttaessa suuntaa vähän väliä. Pääsin isolle kivelle asti ja aloin kapuamaan teräväreunaista reunaa pitkin istuakseni ja levähtääkseni hetken pitkän uintimatkan jälkeen. Potkaisin kuitenkin samalla kun ponnistin itseäni ylös myös jalkani isovarpaan yläpuolelta jätti kivenreunaan. Verta alkoi valumaan veteen, ja päätin kavuta nopeammin ylös kivelle. Siinä samalla vilisin myös pikkusormeni johonkin. Pääsin ylös kivelle yhdellä ponnistuksella ja pääsin katsomaan vauriot. Varpaani ei lakannut vuotamasta. Vesi jalkojeni ympärillä värjäytyi haalean punaisesta ja huuhtoutui aaltojen mukana lievemmän väriseksi. Minua kehotettiin pitämään jalkaani vedessä, mutta suuresti vuotava haava sai minut ajattelemaan haita. Olin hyvä houkutin nälkäiselle isolle kalalle, ja näinkin kaukana rannasta siellä olisi saattanut uiskennella vaikka mitä. Odottelin aikani, kunnes uimaopettaja oli lopettanut sukellusretkensä, jolla näki merenpohjassa lisää meriankeriaita ja värikkäitä kaloja. En halunnut uida takaisin yksin rantaan, jos joku olisi napannutkin minusta palasen varpaasta pitkällä matkalla rannalle.

Kun pääsin valkoisille rantakiville tepastelemaan, minun perässäni kulki veripistejono. Mihin ikinä kivelle astuin, siihen jäi punaisen läntti. Sain rannalla vessapaperia, jolla sain pyyhittyä ja painettua haavaani, mutta se oli todella syvä. Se näytti kuin joltain kalan kidukselta, sellaiselta puolikaarelta, ja punaiselta. Jouduin vähän väliä vaihtamaan paperin palasta uuteen, sillä vanhat värjäytyivät nopeasti verestä märäksi. Viritin paperista ja pampulasta jonkinmoisen puristussiteen varpaani ympärille ja päätin ottaa rauhallisemmin loppu rannalla olo aikani. Asettelin pyyhettä paremmin, ja siirtelin alla olevia kiviä mukavemmin vatsani alle. Siinä samalla kun olin valmiina laskemaan pääni alas levätäkseni, löin kuitenkin silmäkulmani pyyhkeen läpi kiviin. Laskin nimittäin pääni, kuin vastassa olisi pehmeä kivi. Huonoa tuuriani ei voitu uskoa, kuinka yhdelle ihmiselle voi tapahtua kaikkea samanaikaisesti. En tiedä itkinkö liiasta naurusta vai kivusta.

Matka tukikohdalle meni leppoisasti, olin torkkunut rannalla varjossa jonkun aikaa, ja automatkalla olin vielä vähän unen pöpperössä, etten onneksi keskittynyt kaikkiin mutkiin, jotka aiheuttivat normaalioloissa pahoinvointia. Takaisin tukikohdalla oli jo syntymäpäivä valmistelut menoillaan. Hirveetä organisointia, kuka hiippailee ekana ja kenen kanssa lähikapakkaan. Meille sanottiin, että täytyy pukeutua huomiota herättämättömästi, mutta minä olin ainut, kuka ei pukeutunut hienosti ja päntännyt kiloa meikkiä naamaansa.

Menin toisessa porukassa kapakkaan. Siellä oltiin jo laitettu pöytä katetuksi ja aseteltu hienosti kakkuviipaleet ryhmitetysti lautasille. Varsinainen syntymäpäiväkakku koristeltiin kynttilällä. Paikalle oli tullut kaikki muut paitsi kaksi poikaa ja itse syntymäpäivä sankari. Kapakan pitäjä soitti hänelle, ja sanoi tarvitsevansa apua yhden ongelman kanssa. Syntymäpäiväsankari tuli vikkelästi moottoripyörällä kyydissään toinen pojista, toinen juoksi perässä. Hän oli jo aavistanut varmasti aiemmin, että on joku juoni menoillaan, mutta näytti kuitenkin aika otetulta, kun kaikki rupesivatkin laulamaan hyvää syntymäpäivää kakun kera.

Saimme kaikki palan kakkua tai kaksi, ja pöydälle hienosti laitettua kakkua myös. Jälkiruuaksi oli sitä vaniljahyytelöä, jota sian maistella jo pari päivää sitten juuri valmistuneena. Joku oli tuonut tullessaan viimekertaisista panakireistä kolme pulloa viiniä, ja suurin osa joi sitä tai tilasi myöhemmin kaljaa. Minä olin onneksi ottanut oman vesipullon mukaan, niin ei tarvinnut maksaa mistään.

Niin kuin varmaan arvaatte, niin kohta sain aikaiseksi katastrofin ympärilleni. Monet polttivat sisällä tupakkaa. Ja minua oli pyydetty silti mukaan ja vakuutettu, että selviä hengissä, vaikka olisin yhden illan tupakansavussa. Sain kuitenkin jo ensioireina heti ensimmäisen tupakan sytyttyä irvistelyä naamaani, kun koitin tukkia nenääni huomaamattomasti. Seuraavana oireena oli hirveäkutina käsissä ja kaulalla. Sain pienen pieniä näppylöitä iholleni, jollaisia en täällä ollut vielä saanut. Vähän ajan päästä, kun oltiin syöty, ja alkoi olemaan liian monta tupakkaa yhtä aikaa sytyksissä, jumituin paikoilleni enkä kuullut tai nähnyt muuta kuin omat oireeni. Sydän löi epävakaasti, käsistä alkoi lähteä tunto, pää tuntui raskaalta, ja vatsassa tuntui kuin alkaisi oksettamaan.

Vähän väliä joku jäi tuijottamaan minua ja ihmettelemään käytöstäni. Vieressä istuja kysyi vointiani, ja minä koitin käsilläni heiluttaa naaman edessä ja sanoa smoke. Myöhemmin hän kertoi kuulleensa, ja luuli minun tarkoittaneen hot. Täytyy siis hioa käsimerkkitaitojani. Vähän ajan päästä useampi kiinnitti huomion minuun ja minut talutettiin ulos itkusilmässä. EN meinannut pysyä pystyssä, jalat eivät kantaneet ja kädet tuntuivat voimattomilta, kihelmöi. Minut istutettiin ulos penkille ja tultiin silittelemään jaloista ja kaikki ihmettelivät vointiani. Seuraavaksi minut talutettiin vessaan ja autettiin pesemään naamaan ja tuotiin vettä. Koitin nojata vähän seinään, tai siis ensin meinasin istua lattialle, mutta minua kiellettiin. Heikki tuli auttamaan, ja sai ympärilläni pyörivän ihmisjoukon hälvenemään pällistelemästä.

Muutaman vesilasin jälkeen olo tuntui paremmalta. Ei enää oksettanut, eikä pää tuntunut pöhköltä. Lihasvoimat olivat tosin vielä kateissa vähäsen. Minulta kysyttiin, halusinko jäädä vai lähteä, ja vastasin vain, etten jää ainakaan sisälle. Niinpä minua lähdettiin saattamaan kotiin. Autoin ensin viemän minulle ulos tuodun penkin terassille, ja sanoin hyvät illanjatkot päivänsankarille. Kotimatkalla minulta kysyttiin syytä kaikkeen ja olin tuohuksissani, kun olin selittänyt jo miljoona kertaa, etten kestä tupakansavua, ja silti minun äkillisiä oireitani ei ymmärretty. Sain kuulla, kuinka minun olisi kuulunut toimia tässä tilanteessa, ja kuinka minun ei pitäisi välittää vaikka joku polttaa. Siinä vaiheessa en kuitenkaan kaivannut mitään saarnaa, kuinka minun pitäisi opetella sietämään muiden tupakanpolttoa, halusin vain päästä turvalliseen kotiympäristöön.

Tukikohdalla jätin vaatteeni ulos tuulettumaan ja menin suihkuun. Halusin kaikki mahdolliset savunrippeet pois itsestäni. Toivottavasti yöllä on kylmä ja tuulista, että housut ja paita tuulettuvat kunnolla. Minut jätettiin yksin tukikohdalle. Ei siis panakirejä minulle tänään. Minulta ei edes kysytty haluanko lähteä sinne, talutettiin vain kotiin kun olin vastannut, etten halua jäädä sinne kuppilan sisälle. Tiesin kyllä, että tukikohta oli siinä vaiheessa ainut vaihtoehto, sillä muut alkaisivat katsoa jalkapalloa, ja minä en olisi viihtynyt yksin ulkona kuitenkaan.

Olin muuten hoitanut aiemmin rannalta tulon jälkeen jalkani kuntoon. Käytin desinfiointi ainetta ja laitoin laastarin. Se vuosi vielä vähän tukikohdalla, mutta ei enää laastarin laitto vaiheessa. Rannalla ollessa näin todella suloisen pojan leikkimässä pitkän kepin kanssa. Se on ikuistettu kameraani.