Perjantai 13.6.2008
Aamupalalla huomasin perjantai kolmannentoista päivän vaikutukset. Ensinnäkin teeni loppui kesken kaiken, ja kun keitin lisää vettä itselleni ja muille, jotka heräsivät myöhemmin, pudotin tomaattiviipaleeni uuteen teemukiini ja uusi teeni maistui tomaattiselta. Siirryin sisälle syömään kun teeheni alkoi pudota tuulen vaikutuksesta oliivipuun kukkasiakin maustehöysteeksi. Istahdin pöydän ääreen päätypaikalle ja sain vihdoin syödä rauhassa aamupalani loppuun. Juuri kun olin aloittamassa kolmannen leipäni syömistä, kyynerpääni putosivat syliini laudan kera. Pöydänpään viimeinen lauta oli pudonnut syliini, mutta en onneksi saanut teetä tai mitään muutakaan syliini. Nostin laudanpätkän takaisin paikalleen ja jatkoin syömistä. Myöhemmin minulle tultiin kertomaan, että oli minun vikani, että yksi toinen tyttö satutti itsensä samaiseen laudanpätkään ja sai kuumat ruuat syliinsä. Hänelle kävi paljon pahemmin kuin minulle ja jos käsitin oikein, niin hän satutti myös lantionsa siinä samalla. En kyllä tajua miten se oli mahdollista. Samainen tyttö, joka tuli kertomaan uutisesta, oli aiemmin aamulla nähnyt mitä minulle tapahtui, ja oli sanonut, että oli ihan okei kun laitoin laudan pätkän takaisin paikoilleen, kerta se siinä pysyi.

Tänään emme lähteneet ulos joelle. Työskentelin koko päivän kukkasten parissa. Sain valmiiksi Halaresin kasvitaulukon. Tein myös iltapäivän esityksen, sillä oli taas perjantain esitysaika. Olen auttanut viime päivinä yhden posterin teossa. Sellainen biodiversiteetti posteri Halaresin varteen, annoin ottamiani kuvia. Menin vähän ennen lounasta viemään pyykkini pesuun. Menimme Mian kanssa samaa matkaa, kun hän oli kokkaus vuorossa ja hän meni hakemaan seitsemän leipää lähikaupasta. Ruuaksi oli lämmitetty eilistä iltaruokaa, jota emme koskaan syöneet, sillä emme olleet paikalla.

Ruuan jälkeen kysyin kuka halusi teetä ja menin keittämään vettä. Samalla kun odottelin kiehumista, ajattelin tehdä jotain yleishyödyllistä ja aloin kantaa pöydiltä löytämiäni tiskejä tiskausvuorossa olevalle romanialaiselle. Hän taas suuttui minulle, ja huusi taas päin naamaa, että milloin meinaan lopettaa näitten tiskien lapomisen hänelle, ei hänellä ole aikaa tiskata kahta tuntia. Menin taas ihan hämilleni, koitin kuitenkin auttaa askareiden kanssa, ja pidin vain naaman pokkana. Kaikkihan me koemme saman kun on meidän tiskivuoron, että kokoajan tulee lisää tiskattavaa. Minäkin voisin vaikka sanoa, että ärsyttää, kun aina kun on minun tiskausvuoro, niin kokataan tomaattikastiketta, jota ei ole kaikista siistein tiskata, varsinkin kun useat ihmiset alittavat lautaset päällekkäin syötyään, joten lautasten pohjatkin likaantuu tomaattikastikkeesta. Eli jos noudattaisin romanialaisen tekniikkaa, niin menisin huutamana päin naamaa torstain kokkausvuorolaisille, että lopettaisivat tomaattikastikkeen käytön, ei minulla ole aikaa tiskata kaksinkertaista tiskimäärää. Mutta en aio tehdä moista tyhmyyttä ja loukata jotain.

Minua pyydettiin apuun telttapaikan ja ostosten sisään kantamisessa jälleen. Menin ensin keittiöön auton kautta porkkanoiden ja perunoiden kanssa. Autoin laittamaan kaikkea nätisti paikoilleen, mutta tein nähtävästi ison virheen viemällä tomaattisoseet keittiön alakaappiin, jossa ne on aina ennenkin ollut. Nyt toinen romanialaisista tytöistä rupesi kirkumaan minulle, että mitä ihmettä oikein teen ja mä en kanssa osaa tehdä mitään oikein ja komensi minut pihalle. Aiemmin tiskien yhteydessä suuttunut romanialainen oli puhunut kiivaasti yhdelle pomoistamme keittiössä, kuinka minä en osaa siivota, kokata, enkä oikeen mitään muutakaan. Hän näytti olevan todella raivoissaan minulle, ja näytti tartuttaneen sen muihinkin maamiehiinsä. Tiesin, että siitä eilisestä mehukannusta syntyisi sota.

No joka tapauksessa ulkona kannoimme bingis pöytää kauemmas nurmikkopohjalle. Sen oli aika painava, mutta ei se haitannut. Sitä ennen olimme hakemassa kuutta sänkyä nelisteen pomon äidin luota, sellaisia taitettavia hetekoita telttoja varten. Minä kannoin kahta sänkyä, yhtä kummassakin kädessä. Tytöt olivat alkaneet maalata yhtä sementtiseinää ja olivat aika maalin peitossa. Minä tiesin millaisessa maalinpeitossa itse olisin jos siihen hommaan olisin ryhtynyt., joten menin auttamaan puutarha hommissa. Kolme ihmistä palloili epämääräisten ja epäkäytännöllisten työkalujen kanssa koittamassa kitkeä kuivakasvuista heinikkoa, joka ei edes mielestäni tällaisessa paikassa olisi tarvinut mitään kitkemisenyritystäkään. Minä aloitin lakaisemalla kivilaatoituksia. Romanialainen katsoi minua pahalla silmällä ja pudisteli päätään. Koitin olla välittämättä ja jatkoin touhuamista, joka oli kyllä aika turhaa.

Kivetysvälit olivat täynnä kuivuneita oliivinkukkasia, eikä niitä millään olisi saanut poistettua pehmeällä sisäharjalla. Kivetykset vielä olivat aika luonnonmukaisesti maassa ja jokaista kiveä ympäröi ruohotupsuja. Yksipomoista käski minun hakemaan lisää hyödyttömiä työkaluja vajasta. Kun koitin selittää ettei siellä ole mitään käyttökelpoista, niin kuin vaikka puutarhasaksia tai edes hanskoja piikikkäiden kasvien kitkemiseen, niin hän tuli itse vajaan näyttämään minulle työkaluja. Hän tyrkkäsi minulle kaksi ihmisen kokoista kuokkaa käteen puuvarrella. Varsi ja kuokka eivät oikeen sopineet yhteen ja ne vain heiluivat, eikä niilläkään tehnyt yhtään mitään pihalla. Emme sentään olleet kyntämässä peltoa. Näytimme vähän aikaa tekevämme jotain ja lopetimme aivan turhan pihatyöskentelyn ja menimme takaisin toimistoon, jossa alkoikin jo esitykset. Sitä ennen pysähdyimme keittiössä syömään leipää. Luulin meillä olleen keskeneräinen leipä jossain, mutta en löytänyt sitä mistään, niinpä aloitin uuden ja leikkasin kaikille halukkaille viipaleita. Jäin yksin suurimman leipäkasani kanssa keittiöön ja kappas vain romanialainen astui keittiöön ja meni leipäkaapille. Hän otti sieltä tyhjän leipäpussin, jossa oli paljon murusia ja mulkaisi taas minua vihaisesti, niin kuin minä olisin jättänyt sen sinne tyhjänä ja muruisena. Äh, on mullakin kestämistä. Ainiin ja pyysin pojilta apua keittiön pöydän korjaamisessa ja koitin pahoitella, etten ollut aiemmin kertonut pöydän olevan rikki. Se liimattiin ja jätettiin puristuksiin yön yli.

Meidän esitykset alkoivat viittä vaille kuusi. Se tiesi sitä, että olisimme taas reilusti yliaikaa. Mia oli kerännyt tikulleen suurimman osan esityksistä, sillä näin säästimme enemmän aikaa esitysten vaihtuessa. Minun piti linkittää uudelleen powerpointissani olevat hyperlinkit, kun siirsin tiedostoni hänen tikulleen. Tämän päivän esitykseen olin laittanut etusivulle yhden sinisen kukkasen. Aikaisemmissa minä olin laittanut ötököitä; heinäsirkan ja hämähäkin, sillä niinä viikkoina olin työstänyt enemmän ötökkäpuolta, mutta nyt viimepäivinä olin työskennellyt kasvien parissa.

Sunnuntaina oli viimeinen päivä virolaisilla tytöillä. He pitivät nyt viimeiset esityksensä, jossa he kertoivat kaikki täällä olo aikansa tehneet työnsä. Valokuvaaja tyttö näytti aivan uskomattoman hienoja valokuvia, joita hän oli ottanut kolmen kuukaudenaikanaan. Hän näytti myös kasviprojektiaan, jossa hän oli kuvannut eri kasvien eri vaiheita siemenestä kuolemaan. Ne oli koottu kasaan videoksi pelkällä mustalla taustalla, ja ne saivat keskittymään vain ja ainoastaan projektorin heijastamaan näkyyn. Minä olin ainakin aivan lumottu hänen valokuvistaan. Toinen tyttö oli graafikko ja näytti tekemiään animaatioita ja muita vastaavia töitään. Hänellä oli paljon teknisiä ongelmia, jotka myöhästyttivät entisestään jo pitkittynyttä päivää. Ei löytynyt sopivaa ohjelmaa, joka olisi pöyrittänyt hänen töitään. Hän olisi tarvinut Flashin. Loppujen lopuksi hän käytti Firefoxia esityksessään. En tiennyt että selaimellakin voi katsoa videoita.

Meillä kuului olla ensiviikolla vapaapäivä maanantaina tai tiistaina. Mutta meille kerrottiinkin, että saamme vain tiistai aamupäivän vapaaksi ja aloittaisimme työskentelemään yhdeltä. Maanantaina on siis panakirit kylällä, ja ne yleensä kestää aamuun asti. Meille myös ilmoitettiin, että kaikki halukkaan voi mennä telttaan asumaan, kun ne pystytetään.

Töiden jälkeen paljon seitsemän jälkeen hain pyykkini tytön kanssa jonka kanssa oli pessytkin vaatteeni. Osa lähti hakemaan vuokra-autoja Armenistiksesta. Jotkut menivät auttamaan vieläkin lakaisu puuhissa teltta alueella, mutta telttoja ei olla vieläkään pystytetty. En edes tiedä missä ne ovat. Tulin keittiöön kirjoittamaan, kun kuvittelin pystyväni olemaan siellä rauhassa, mutta siellä katsottiinkin jalkapalloa rätisevästä telkkarista täysillä. Koitin olla välittämästä taustahälystä, mutta se sain kyllä turhan usein minun ajatukseni pois kirjoittamisesta, ja välillä teksti tuli katkonaiseksi ajatuksesta.

Kun muut tulivat hakemasta autoa, odottelimme jo iltaruuan saapumista. Loppujenlopuksi jouduimme kuitenkin itse hakemaan sen Rahesista autolla. Oli kasvisruokaa, perunaa, porkkanaa, papuja, herneitä, maissia… Samana iltana kirjoitimme omatekoisiin kortteihin virolaisille tytöille viimeiset terveiset. Monella näytti olevan suunnitelmissa lähteä illalla baariin. Iltaruuan myöhästyminen kymmenen jälkeen vaikutti kuitenkin osan mieleen, eikä he näyttänyt saavan aikaiseksi lähetä minnekkään. Iltaruokaa lopetellessamme viimeinenkin romanialainen menetti malttinsa. Hän pyysi kaikkien huomiota ja kailotti suurella äänellä, kuinka hän joutuu pesemään iltaruuan jälkeen tiskit. Kukaan ei oikein tajunnut hänen pointtiaan, sillä niinhän me kaikki teemme tiskivuorollamme. Tiskaamme aina kokopäivän tiskit kun on tiskausvuoro.

Ainiin, eikun olihan hän tänään jo aiemmin suuttunut kovasti ja raivonnut yhdelle meistä. Hänen tietokoneellaan oli virus, jota oltiin poistettueilisestä lähtien. Tiedostojen talteen ottaminen kesti aikansa, ennekuin koko kone saatiin tyhjennettyä kaikesta. He puurtivat kovasti emolevyjen kanssa ja purkivat konetta osiin. Niin hän suuttui, kun hänelle ei annettu netin kaikista ylintä salasanaa, siis sellaista, jonka vain suurimat pomot tietävät, ja jonka tietävä voi asettaa alemman tason salasanan tai jotain. Hän raivostui tästä salasana jutusta ja raivosi henkilölle, joka oli siivoamassa hänen käyttämäänsä konettaan, että jossei hän saa salasanaa, niin sitten tämän henkilön, kuka oli auttamassa, täytyy tulla työskentelemään hänen koneelleen. Tiesin, niin kuin muutkin, että hän oli raivoissaan kun ei ollut päässyt surffaamaan netissä melkein vuorokauteen. Ja varsinkaan käyttämään Yahoo messengeriä, joka poistettiin koneelta. Hän surffaa seitsemän tuntia työpäivästä netissä ja tekee töitä korkeintaan yhden tunnin verran. Hän ei ollut työskennellyt tiistain jälkeen pätkääkään.

Illalla suurin osa lähti sittenkin baariin. Heidät heitettiin autolla Rahesiin yhdentoista maissa. Minä jäin mielelläni kotiin rauhoittumaan ja välttelemään lisäharmin syntymistä, varsinkin kun ajattelee mitä kaikkea tänäänkin sattui ja tapahtui, vaikka piti olla aivan normaali toimistopäivä. Taidan siis uskoa kolmannentoista päivän huonoon onneen.