Torstai 19.6.2008
Päivä oli pitkä ja kuuma. Varmaan yksi kuumimmista ja hikisimmistä päivistä ikinä tällä saarella. Janottikin vielä kokoajan. Minulla oli paljontoimistotyötä niin kuin aina. En varmaan ikinä saa kaikkea valmiiksi. Kaikilla muilla näyttää kyllä olevan koko päivä aikaa surffailla netissä, facebookata ja käyttää pikaviestimiä, en edes tiedä kuinka he kehtaavat tehdä sitä työajalla. Minä kerran luin yhtä sähköpostia wordi dokumentista juuri ennen kuin meidän virallinen ruokatauko oli lopuillaan. Olin kopioinut sen edellisenä iltana koneelleni kun netti vihdoin toimi, ja nyt luin sitä ensimmäistä kertaa koneellani ja kirjoitin muutaman sanan itselleni ylös, mitä meinasin myöhemmin kirjoittaa töiden jälkeen varsinaisessa sähköpostiviestissä. Juuri silloin kuitenkin minun tuurillani yksi pomoista päätti istahtaa viereeni ja katsoa kuinka työni edistyy. Suljin wordidokumentin ja näytin mitä sillä hetkellä olin työstämässä. Toivottavasti hän ei todellakaan luullut, että normaalisti tekisin muita hommia työajalla, sillä ainut edellinen kerta, kun hän tuli katsomaan minun työni edistymistä, oli kun täytin koulun työharjoittelusuunnitelmaa meidän koulun nettisivuilla joskus kuukausi sitten. Juuri minun tuuriani.

Minä aloin etsimään yhtiä alkuperäisiä kuvia, jotka olin muokannut neliöiksi fotarilla joku aika sitten. Olin totaalisesti unohtanut, että nekin oli varmaan oleellisia. Onneksi minulla oli tarkat muistiinpanot kaikesta, ettei siinä kestänyt liian kauan aikaa löytää kaikki eläinkunnan latinankieliset parhaimmat kuvat yksilöistä, ja tunnistamattomat ja sama kasvikunnassa. Tosin meinaan kyllä palauttaa aivan kaikki alkuperäisetkin valokuvani heille, jos he vaan tekevät niillä mitään, kun aika moni on heilahtanut, mutta heidän työtään varmasti helpottaa nyt, kun minulla on alkuperäiset kappaleet myös parahimmista kuvista, joissa lukee myös löytöpaikan koordinaatit latinankielisen nimen lisäksi.

Lähdimme varmaan kymmenen aikaan ulos Myrsonas joella. Minun alkuperäinen tiimini on nyt aivan revitty riekaleiksi. Aloitin silloin kun aloitin työskentelemään täällä niin sen saukkojen etsijän kanssa työskentelyn, ja sitten saimme tiimiimme romanialaisen pojan, joka potkittiin pihalle jostain syystä ja tilalle tuli uimaopettajani. Nyt tiimissäni on myös jonkun aikaa ainakin joku kasvien kerääjistä ja sitten toinen puolalaisista tytöistä. tänään otimme myös suomalaisen pojan mukaamme näyttääksemme maastoa.

Menimme aivan lähelle tukikohtaamme, reservoiriin. Kaksin puolin tietä joki oli lammikon levyinen ja viereinen kasvillisuus niin kuin jostain järveltä. Jatkoimme myös joke ylöspäin keskellä pusikoita. Kiersimme ensin nämä lammikot ympäri ja minä rustasin kiltisti ylös kaikki eri lajit, joita näin talustaessani maastossa. Jos en muistanut latinankielistä kuvaa, niin muistin miten olin sen nimennyt aiemmilla tutkimusmatkoilla ennen kuin tiesin latinankielistä nimeä. Esim. green spiky. Otin valokuvia vain niistä kasveista, jotka olivat totaalisen uusia minulle. Näin myös ilokseni monia uusia ötököitä.

Välillä minua ärsytti kun puolalainen tyttö näytti tekevän samaa hommaa kuin minä. Hän tuli viereeni kyykkimään ja koittamaan ottamaan kuvaa vaikka heinäsirkasta, mutta säikytti sen vain pois ja jäin ilman kuvaa. Toisaalta hän huuteli minulle, että tule katsomaan, täällä on iso.. eikä suostunut kertomaan mikä iso, ja minä olin juuri yleensä kyykkimässä ottamassa kuvaa jostain tärkeästä ja vikkelästä ötökästä ja kun kiirehdin katsomaan mitä isoa hän oli löytänyt, niin hän oli löytänyt ison sammakon, jota kaikki joet olivat tulvillaan ja jota minun ei todellakaan tarvinnut enää kuvata sadatta tuhannetta kertaa.

Etenimme aika hitaasti kun meillä oli vielä kasvien kerääjäkin mukanamme. Varsinkin paikoissa jossa näin paljon ötököitä niin kaikki muutkin halusivat tulla katsomaan ja kuvaamaan ötököitä ja seisoimme triplasti samassa paikassa missä ajassa normaalisti olisimme seisoneet paikoillamme. Kun pääsimme vihdoin varsinaiselle jokiosuudelle niin tietenkin ensimmäinen molskahtaa nurin jokeen. Ja vähän ajan päästä seuraava. Minä olin kunnossa, sillä osasin jo reilu kuukauden retkeilyn jälkeen hyvin liikkua hankalassa maastossa, niin kuin olen aiemmin sepostanut. En muista edes milloin minulle olisi viimeksi tapahtunut mitään onnettomuutta.

Ainiin, tai en kyllä selvinnyt ilman vahinkoja tälläkään kertaa. Jokimaasto oli nimittäin aivan pusikkoista ja jouduimme sörkkimään puskia pois tieltä kun kävelimme ja hypimme kiveltä kivelle. Puskista levisi taas jotain kutituspulveria, ellei se sitten ollut niistä valkoisista yököistä lähtevää jauhetta, sillä nekin näyttivät viihtyvän viidakkopusikoissa. Minun käsivarteni, ja niskani olivat aivan näppylöidenpeitossa, ja ne kutitti todella paljon. Käteni alkoivat myös kuumottaa ja sain myös huuleeni yhden paukaman. Pelkäsin kuinka se alkaa turpoamaan.

Onneksi jokeen molskahtaneet ja työparini halusivat keskeyttää retken ilomielin, sillä mielle joki ei tuonut mitään uutta enää eteemme. Kasvillisuus pysyi aivan samana, oli alnuksia, hederoita ja fernejä ja joitakin platanuspuita. Työparini muistikin, kun olimme jo poistumassa joelta jonkun viinitarhaan, että edessä oli yksi vesiputous, joka oli myös sektiomme päätepiste. Hän päätti mennä yksin sinne kävellen ja minä johtaisin muut takaisin tukikohdalle.

Join kävellessämme paljon vettä. En voinut käsittää, kuinka pystyi olemaan niin kuuma. Takaisin tukikohdalla otin allergialääkkeen ja sain myöhemmin rohtoja ja aloeveraa kutinaan. Suihkuun oli ruuhkaa. Minun päästessäni tuli vain vähän vettä lorottaen, joka oli tulikuumaa. Ei oikein virkistänyt ainakaan oloa. Olimme juuri ennen ruokailuaikaa perillä, joten saimme paljon hyvää ruokaa masuntäytteeksi. Nyt oli nimittäin kerrankin kaikille tarpeeksi ruokaa, ettei viimeiseksi syömään tulleet jääneet ilman, niin kuin yleensä käy.

Takaisin toimistossa annoin puolalaiselle tytölle joitakin ötökkäkuviani tunnistettavaksi viimekertaisilta retkiltä. Päivän päätteeksi hän ei ollut tunnistanut yhtäkään uutta lajia minulle. Muutaman omalla kameralla ottamaansa kuvaa, mutta ei jokilaaksosta. Hyödytöntä. Luulin saavani paljon apua antaessani vähän työtaakkaa kevyemmäksi. Minä aloin työstämään tämän päivän tiedostoja ennen kuin unohdin mitä mikäkin lyhenne muistiinpanoissani tarkoitti. Kirjoitin samalla jo valmiiksi latinankielisiä nimiä exceliin, jossa nyt työstin kaikkia tiedostoitani. Se oli oiva apukeino ongelmiini, sillä nyt kun tiedän jo niin usean kasvin nimeltä, niin minun on jo helpompi käsitellä niitä niminä, eikä isoina kuvatiedostoina, jotka vain vievät turhaa tilaa minun, ja myöhemmin muiden koneilla. Kirjoitan kaikki tarvittavat tiedot ylös,. koordinaatit, onko kerätty kasvitietokantaan, nimi, kuvan nimi, jos on uusi kuva.

Olen myös tehnyt viimepäivinä listaa kasveista, joista tarvitsen uusia kuvia, vanhojen ollessa huonoja. Täytyy joku päivä mennä ottamaan vaikka tästä aivan lähiympäristöstä samoista kasveista kuvia, jotta saa mahdollisimman hyvälaatuisia palautettua sitten viimein kun saan palautettua jotain. Sain myös biologilta takaisin hänen minulle tunnistamiaan kukkasia. Joudun varmaan kyllä käyttämään vielä ainakin yhden päivän kun vekslaan kaikki nyt tunnistetut kuvat tunnistettujen kuvien puolelle, ja kestää myös aikaa kun nimeän kaikki ottamani kuvat nyt tunnistetuilla kuvilla, sillä minulla on varmasti myös muilta joilta samoja kuvia. Ja biologi oli kirjoittanut vain aina yhteen kuvaan latinankielisen nimen, eikä kaikkiin eri kuvakulmasta otettuihin.

Kerroinkohan siitä kun jouduin yksi päivä muuttamaan Halaresin sektiojakoa. Se sekoitti kaikki aiemmat tiedosto nimeni, joita minulla oli satoja, jopa tuhansia, ja niiden uudelleen nimeäminen kesti ikuisuuden. Annoin eilen uudet sektiot myös työpareilleni, jotta he voisivat vahtaa omiin tiedostoihinsa samat sektiot. Heillä se ei tosin ole yhtä aikaa vievää hommaa, kun heillä on sen verran vähän dataa joista.

Meidät kutsuttiin viideksi kreikan kielen kertaustunnille. Meillä siis kuului olla huomenna koe. Meille kuitenkin kerrottiin, että ei meille mitään koetta pidetä, eikä muuten enää oppituntejakaan. Meihin oltiin kovin pettyneitä, kun edellinen koe meni miten meni, ja kaikki muukin kreikan kielen opiskelussa oli mennyt koko ryhmällä mönkään motivaation puuttuessa. En tosin yhtään ihmettele, miksei kellään ole voimavaroja ollut lukea kreikkaa töiden jälkeen omalla ajalla, sillä oma-aika näyttää olevan tuntematon käsite täällä. Minä olisin ainakin mielelläni jatkanut kreikankielen oppitunteja, nyt kun olin saanut aikaiseksi opetella tähän asti läpikäydyt asiat, ja nyt kun minullekkin oli reilusti ilmoitettu, että oli koe tulossa. Nyt kaikki on kuitenkin menetetty.

Meille harkittiin sellaisten kreikankielen alkeiden sertifikaattia, mutta taidamme jäädä ilman. Meidän opettajamme, alimman tasonpomo kun ei voi mitenkään näyttää edellisen kokeiden tuloksia suurimmalle pomolla todistaakseen kuinka hyviä tai surkeita olemme. Ja toivottavasti ei näytäkkään, sillä kaikille muilla sentään lukee jotain papereissaan paitsi minulla, kun en luntannut. Minun papereissani luki vain ne mitä oikeasti osasin, mutta monella muulla lukee sellaista, jota he eivät edes vieläkään osaa. Joten niiden kokeiden näyttäminen olisi epäreilua kaikkia kohtaan. Meille, ketkä ei olla ansaittu sertifikaatteja, ja niille, kenelle näytettäisiin huijattuja koepapereita.

Meillä alkoi töiden jälkeen suursiivous. Olin koordinoinut kaikki tekemään jotain, niin että toimistossa, keittiössä, ja vessoissa olisi tarpeeksi siivoojia. Jouduin käymään tiukkoja keskusteluita romanialaisen ja puolalaisten kanssa kun ensinnäkin puolalaiset ei tajunneet meidän systeemiä, ja romanialaiset valitti minulle kun kukaan muu ei siivoa. Ja kaikki taas kohdistui minuun. Nyt sanoin kuitenkin vastaan ja kerroin totuuden, jota he eivät olleet halunneet nähdä, eli myös muutkin siivoavat täällä, vaikkeivat he itä näkisikään, kaikki ainakin yrittää parhaansa. Minkä sille voi jos joku ei osaa siivota paikkoja samalla tavalla kuin itse. Sit pitää mennä itse siivoamaan perässä jos se liikaa häiritsee.

Menin itse vessaryhmään. Annoin tehtävän annot pojille mitä siivotaan ja kuka siivoaa. Jouduin väittelyyn ranskalaisen kanssa kun hän halusi käyttää likaista moppia lattioitten pesuun kun minä olisin pessyt lattiat omalla lattiarätilläni. Päätin antaa periksi ja antaa hänen mopata likaa paikoillaan lattialla. Kun olimme valmiit vessojen kanssa, meitä pyydettiinkin jo rannalle. Kävin äkkiä vaihtamassa bikinit päälle ja pakkaamassa tarpeellista mukaani. Jouduin kuuntelemaan kuinka romanialaiset kiljuivat välillä muille ja haukkuivat kun kukaan ei ollut siivoamassa. Mitäs siivosivat itse niin hitaasti. Me kun saatiin vessa valmiiksi niin se oli jo tarpeeksi siivousta meille. He myös väittivät, ettei yksi ollut siivonnut toimistoa tänään, vaikka minä näin hänet ainakin lakaisemassa isojen pomojen toimistoa heti töiden jälkeen. Ehkä romanialaiset eivät olleet tajunneet, että meidän täytyy siivota myös pomojen toimisto eikä vain meidän kälyistä tietokone toimistoa.

Lähdimme rannalle aika isolla porukalla. Meitä oli varmana kahdeksan. Mia oli tänään lähtenyt kauan kaivatulle lomalleen, ja olisi poissa ainakin ensi viikon. Varmaan tuntuu mahtavalta jättää täällä kiristyneet tilanteet vähäksi aikaa taakseen. Jouduimme kävelemään melkein koko matkan alas Armenistikseen. Saimme vain muutaman kilometrin helpottavan kyydin Agios Polikarpoksesta vähän alaspäin lava-auton lavalla jälleen. Jouduimme silti vielä kävelemään pitkän tovin alas rannalle. Muut (kaikki minun jälkeeni tulleet tulokkaat ketkä nyt oli mukana) koittivat yhtä oikopolkua, tai itse asiassa kahtakin. Ensimmäinen oli umpikuja ja johti vain yksityispihaan, ja seuraava johti hankalakulkuista reittiä alas rannalle entisestä jo nyt kuivuneesta joesta pohjasta. Me kokeneemmat kävelimme tietä pitkin ja vastaviimehetkellä otimme varman oikopolun melkein suoraan rannalle. Se oli tuplasti nopeampi reitti kuin toisten oikopolut.

Menin heti uimaan. Heitin vain nopeasti vaatteet pois päältä, ja tällä kertaa myös muistin ottaa pampulan pois päästäni. Ainiin, voi harmi. Se minun kilikuvani ei päätynytkään nettiin. Sitä ei hyväksytty sopivana valokuvana, niinpä minut lavastettiin tänään pusikkoon muka tekemään töitä ja muka ottamaan valuvaa. Asentoni oli kuitenkin luonnoton, sillä minut käskettiin katsomaan minua kuvaavaan kameraan, eikä omaan kameraani ,jolla leikisti otin kuvia. Normaalistihan siis valokuvatessa katsotaan mitä kuvataan, eikä kuvata sokkona. Uin taas ties kuinka kauan aikaa. Veteen meno ei tuottanut hankaluuksia, mutta sillä paikalla olo oli kylmää.

Jonkun matkan päästä oli mereen laitettu poijuja, jonne asti uin. Ne olivat siinä varmaan laivojen estoksi. Niissä ei siis ollut mitään verkkoja, mutta poijut olivat naruilla kiinni toisissaan. Ylitsemme lensi myös palolentokoneita. Tällä saarella oli siis luultavasti joku isompikin tulipalo kun lentokoneita tarvittiin sammutusavuksi. Katsoin ensin että taivaalla lentää jotain vesitasoja aikamatalalla, mutta veirusuija kertoi niiden olevan sammutuslentokoneita. Emme olleet kauaa rannalla. Osa jäi odottamaan, että englantilainen tyttö palaisi hotellilta kyselemästä töitä. Hän nimittäin kovasti haluaisi jäädä saarelle vielä kuudeksi viikoksi.

Lähdimme kävelemään kohti Armnistiksen keskustaan tarkoituksena ostaa jäätelöä, mutta saimmekin matkanvarrella kyydin meidän paikalliselta farmaseutilta ylös kristosiin asti. Me päädyimme siis ostamaan jäätelömme kristosista. Ostin myös suolapähkinöitä, jotka ovat varmasti hyvä energianlähde retkillä ja kokista kun teki mieli jotain kuplivaa kuumuuden takia, ja mitään muuta ei ollut valikoimassa. Muistuttakaa etten enää ikinä osta kokista! Se oli pahaa ja se tuli nenästä ulos kuplina.

Takaisin tukikohdalla iltaruoka oli jo valmista. Ainiin, saimme kyydin jonkun rämän auton kyydissä. Sekin oli lava-auto, mutta pääsimme sisään istumaan. Kaikissa kaarteissa kallistuin turvavyöttä joko kuskiin tai vierustoveriini. Ja en pystynyt oikeen kontrolloimaan itseäni muilla kuin vatsalihaksillani, sillä pidin käsiäni pyllyn alla kun minulla oli märät bikinit päällä, enkä halunnut kastella kenenkään autoa.

Muistin, että minähän olin eilen ostanut suklaata, ja löysin sen aika mössönä tavaroistani. Kiiruhdin viemään sitä kylmään, toivottavasti kukaan ei popsi sitä. Söin koko lautasellisen kanaa ja lohkoperunoita vaikka olinkin täynnä kuplista. Söin myös suklaakeksejä teen kera. Ruuan jälkeen keräsin pöydiltä yksinäisiä laseja ja marssin sisään keittiöön tiskaamaan. En ollut halunnut syödä sisällä ensinnäkin kun ulkona oli paljon viileämpi, kello oli kuitenkin jo lähemmäs kymmentä, ja toisekseen kun romanialainen oli katsomassa elokuvaa taas täysillä ja kuitenkin alkaisin jossain vaiheessa valittamaan että häiritsen häntä. Muut rannalta tulijat uskalsivat kyllä syödä sisällä. Sain apua tiskaamisessa entiseltä tiski-, kokkaus- ym. siivouspariltani. Systeemi toimi hyvin; minä tiskasin, hän huuhteli, kaikki oli ohi ja puhdasta hetkessä. Tulin vielä illalla raapustamaan tätä huoneeseeni. Taisin myös käydä auttamassa koirien ruokinnassa ja veden annossa. Monet hävisivät vielä kaljalle illalla, tai siis yöllä, minä kirjoittelin vielä puolen yön jälkeen tapahtumia. Puolalainen ja romanialainen ihmettelivät kun näpytys vain kävi toisessa huoneessa ja ihmettelivät, mikä työhullu oikeen olin, vai mitä ihmettä minä oikeen kirjoittelen, kun nettikään ei toimi. Hah, he eivät ole vielä keksineet kirjoittamisen tuomaa iloa.