Tiistai 3.6.08
Oli toimistopäivä. Meille oli tulossa taas koululaisia kylään. Sitä ennen meitä käskettiin siivoamaan keittiö ja keittiön vessa. Minä menin puurtamaan vessaa puhtaaksi lattiasta kattoon, sillä kukaan ei nähtävästi ollut tehnyt sitä pariin vuoteen. Nurkissa oli hämähäkinseittejä, seinät olivat täynnä likaisia roiskeita ja lavuaari ja vessanpönttö jossain aivan selittämättömässä pinttyneessä likakerroksen alla. Vessanpönttö vuosi jostain takaa ja lattia lillui likavedessä ja vessapaperinpalasissa. Ei ihmekkään, ettei kukaan ollut halunnut siivota sitä. Minun jälkeeni paikka oli kuin uusi.

Lapset tulivat ennen yhtätoista sellaisella nelkyt luvun vanhalla haskan näköisellä bussilla. Minulla oli taas tyypillisesti yhdeltätoista nälkä ja menin keittiöön. Tein leipää ja keitin vettä, toinen kollegani kysyi olenko diabeetikko kun minua niin kovasti aina heikottaa. Seuraava keittiön tulija oli yksi pikkupomoista. Hän kysyi virallisesti, että saanko puhutella sinua, ja pelkäsin et nyt saan satikutia työajalla syömisestä. Ei vieläkään. Hän kysyikin vain, että minähän olen kokkaamassa, että voisinko hakea lähikaupasta aivan tarpeelliset ruokatarvikkeet kasvissyöjiä varten. Meillä oli eilisestä pastitsijaa jota aioin lämmittää, mutta siinä on pastaa, ja täällä ei jotkut syö pastaa, niin niille täytyi kokata jotain muuta. Menin siis sulkemaan tietokoneeni ja marssinkauppaan suomalaisen valintatalon kangaskauppakassin kanssa. Matkalla vasta tajusin, että eihän kaupanpitäjä osaa englanti, että mitä ihmettä voi selittää haluavani. En nimittäin muistanut mikä oli kurkku. Tomaatin muistin, ja kananmunat sian itse otettua kylmäkaapista. Olin totaalisesti unohtanut kysyä toimenpidettä kaupassa, että sanonko että nää menee piikkiin, vai otanko omat rahat mukaan ja saan ne myöhemmin takas. No kauppaan päästyä tajusin, ettei siellä ollut mitään. Ruokalasti tulisi kuulemma vasta yhdeltä sen tajusin. Koitin aluksi selittää ja kysyä tamaattas? ja koitin jollain epämääräisillä käsimerkeillä selittää kurkkua. Hän veikkaili ja minä kohauttelin olkapäitäni. Loppujenlopuksi hän kaivoi vihkon johon merkitsi yhden euron kananmunista ja hän pyysi allekirjoitustani puolentoista sentin kokoiseen tilaan.

Tulin siis takaisin melkein tyhjin käsin. Meillä oli kaapit tyhjillään ruuasta ja jotain täytyi keksiä. Löysin epämääräisen salaatti pinon ja vähänaikaa pengottuani jääkaapin alahyllyä myös muutaman naahistuneen porkkanan. Niinpä aloin tekemään salaattia. Löysin vielä punaisia sipuleita ja apurin. Keitin kananmunia ja laitoin apurin leikkaamaan salaattia pestyäni sen. Itse kuorin porkkanat juuresveitsellä, eihän täällä kuorimaveitsiä ollut ja löysin kaapista raastimen. Olin jo raastanut muutaman ensimmäisenporkkanan ennekuin ensimmäinen vahinko sattui. Raastoin vahingossa peukaloani, jonka olin polttanut toissapäivänä, ja jossa oli vesikello, jonka toisin olin rikkonut vahingossa viimeyönä. Nyt se meni rikki ja siniselle leikkuulaudalle tirskui punaista verta. Juoksin ylös hakemaan eilen ostamiani laastareita ja palasin takaisin hommiin. Siinä vaiheessa apurini oli leikkaamassa sipuleita ja minulta valui silmistä kyyneliä vaikka olin kahden metrin päässä. Toivotonta. Jouduin vielä juoksemaan ylös pyytämään apua uunin sytyttämisessä, sillä jos minä sen sytyttäisin, niin koko kylä palaisi poroksi. Pyysin apuriani vielä aloittamaan kuorimaan keietetyt kananmunat ja takaisin tullessa hän oli saanut aikaiseksi vain yhden. Näytin miten kananmunat kuoritaan nopeasti ja hän koitti tehdä perässä. Minä kuorin kuusi, hän kaksi. Viipaloin vielä juustoa valmiiksi viipaleiksi ja asettelin ne nätisti lautaselle viipaloitujen leipäviipaleiden viereen. Salaattiin vielä vähän mausteita ja voilaa, nätisti katettu pöytä ja ruoka näytti kuin hienossa ravintolassa.

Ruuan jälkeen menin takaisin töihin. Tunnistin viimeretken kasvit ja eläimet aika helposti ennen kuin aloin työstää uutta ideaani. Sain kyllä puurtaa yhden kärpäsen kanssa pitkän aikaa. En vieläkään tiedä oikein mikä se on. Työskentelin ensin fotarin kanssa hetken, ja keräsin kaikki eri lajit kokoon, ja tein niistä neliönmuotoiset lähikuvat. Näytin niitä pomolleni ja hän ensin ihasteli niitä, mutta palautti takaisin maanpinnalle, ja muistutti, että hän haluaa alkuperäiset kuvat. Niin tietenkin, mutta hän unohti aivan tyystin, ettei nämä tullut mihinkään kuvakokoelmaan, vaan minun loistavaan tiedostooni. Hän halusi varmuuskopiot kaikista töistäni, kuulemma vaikkei ne ollut valmiita. Ensin oli sanottu, että varmuuskopioksi otetaan työt, jotka ovat valmiita, eikä mistään keskeneräisistä tunnistamattomista tiedostoista, joiden nimi voi vaihtua päivittäin.

Meillä oli taas viideltä kreikan oppitunnit. Olin taas nälissäni, mutta kerkesin tehdä vain teetä. Tunnin jälkeen söin pitaleipiä hunajalla. Menin kuvaamaan ötökkää kivirappusille. Tarkoitus oli odotella, että käärme tulis ulos kolostaan, sillä se oltiin taas nähty tänään, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunut, mutta ruohikossa puolestaan myöri kivannäköinen ötökkä. Lähdimme pian sen jälkeen pelaamaan jalkapalloa tyttöjen hotellin viereen. Yksi pomoista tuli mukaan, ja hän lähti pallon kanssa pumppu reissulle. Jäimme leikkikentälle leikkimään siksi aikaa. Siellä oli karuselli, keinuja ja kiikkulauta. Kaikkia piti kokeilla. Olin ainut, joka ei mahtunut yhteen keinuun istumaan, niin leveä lantioinen olen. Mutta olin myös ainut tytöistä, joka pystyi vetämään leukoja jalkapallomaalissa. Muut koittivat hypätä itsensä tangolle ja saada itsensä vedettyä tai huijattua ylös. Minä päätin kokeilla jaksanko vielä omanpainoni verran nostaa ja nousin kevyesti leuka tangon yli omin käsivoimin. Pysyttelin vähän aikaa paikoillani, sillä voimannäytteeni haluttiin ikuistaa kameraan. Saimme vihdoin pallon takaisin ja pääsimme pelaamaan 3 vastaan 3. Yksi jäi ikuistamaan pelin kamerallaan. Hänen piti alun perin olla maalivahtina, mutta kipeä varvas ei sallinut. Hävisimme kirkkaasti, vaikkemme pisteitä laskenutkaan. Voitte kuvitella minut sähläämässä pallon perässä. Milloin ikinä sainkaan pallon jalkoihini, olin niin innoissani tilaisuudesta, että potkaisin sen minne sattuu sen koommin ajattelematta, tai tähtäilemättä vain potkimisen ilosta. En tiedä kuinka monta tuntia juoksentelimme hölmöinä pallon perässä, mutta niin, että oli jo tullut taas pilkkopimeää. Tai niin ainakin muistelisin. Ilma oli viileää, suorastaan kylmää, jos seisoi paikoillaan, niin oli jäätymäisillään, mutta ilman viilenemistä ei huomannut hiki päässä pallonperässä juostessa. Poikkesimme kotimatkalla ostamassa jugurttia ja jäätelöä. Löysin sellaisen buffet jäätelön näköisen, se oli taivaallisen hyvää.

Iltaruoka oli jo jäähtynyttä. Oli erilaista vaaleaa papukeittoa. Kaikki halusivat mennä samaan aikaan suihkuun, niin meistä pelaajista kuin myös tukikohdalle jääneistä ihmisistä. Oli aivan toivotonta yrittää päästä minkäänlaiseen sopuun, niin että kaikki olisivat päässeet silloin suihkuun kun olisivat sen itse mielestään ansainneet. Minä kuivasin taas kaikkien muiden läpimärät lattiat suihkun jäljiltä. Kukaan muu ei näytä sitäkään tekevän, vaikka siitä välillä puhuisi.