Perjantai 20.6.2008
Aamulla veri virtasi jaloistani. Pikku ärhäkät kärpäset eivät voineet jättää hyvän makuisia jalkojani rauhaan, niinpä vuodin joka kohdasta, jossa oli vähänkään ihoa näkyvillä. Pilasin myös valkoiset polvihousuni vereen. Kaikki muutkin housujen lahkeet taitaa olla veren tahrimia. Mietimme uskallammeko ehdottaa pomoille virkistysviikonloppua veneellä työmotivaation lisäämiseksi, mutta he luultavasti vain suuttuisivat siitä.

Minulla ei meinannut riittää kahdeksan tunnin työaika millään tekemään kaikkia tämän päivän hommia. Työtäni on aivan valtavasti, en voi käsittää miten kokoajan on hirveä kiire ja paine tehdä minun työtäni kun se ei ikinä näytä saavan päätöstään. Lisäsin nyt eilen biologin tunnistamat kukkaset tiedostoihini takaisin. Siinäkin oli iso homma jo pelkästään etsiä, mitkä kukat hän oli tunnistanut. Minun täytyi vielä siirtää ne kaikkiin muihin tiedostoihini ja excel taulukkoon ja vaikka mihin. Siinä meni puolikas päivä. Toisella puoliskolla käsittelin Myrsonaksen tiedostoja ja tein Halaresta luovutuskuntoon. Viimeistelin nyt excel taulukkoni ja linkitin uudelleen kaikki kuvat, sillä ne meni aivan sekaisin kun lisäsin uusia kuvia tunnistamattomien puolelta latinankielisen puolelle, sillä ei riittänyt, että ne vain siirsi viimeiseksi, sillä halusin niiden olevan aakkosjärjestyksessä.

Löysin myös tiedostoistani kaksi perhoslajia ja yhden kasvin, joka puuttui kokonaan taulukoistani. Muokkasin ne taulukko kuntoon ja tallensin tarvittaviin paikkoihin. Työstin myös ylinmääräisiä tiedostoja pois kansioistani, sellaisia, joilla muut eivät tekisi mitään. Kaikista ajatusta vaativa työ oli, kun halusin käyttää nyt Myrsonas joella käyttämääni taulukko systeemiä kaikkien kuvien hallintaan kirjoitetussa muodossa. Niinpä kirjoitin ylös joka ikisen koordinaattien lukemat exceliin ja ottamani kuvat, kuinka ne nyt olin nimennyt latinaksi tai jollain muulla nimellä.

Pitkin päivää alkuperäinen tiimiläineni, englantilainen tyttö tuli kyselemään minulta koordinaatteja joistakin tietyistä kohdista jokea, josta olimme löytäneet jotain erikoista. Hän ihmetteli kuinka olin niin hyvin organisoinut kaikki tiedostoni, että löysin muutamassa sekunnissa kaikki tarvittavat tiedot. Jopa niistä, joista ei ollut kuvaa, sillä muistini toimi vielä hyvin. Muistan kaikki joen kohdat kuin eilisen ja missä mikäkin valokuva on otettu. Hän oli muuten päättänyt tehdä tänne loppuraportin ja lähteä yhteen toiseen vapaaehtoistyöhön kreikan pääsaarelle. Merikilpikonnien pelastustyöhön. Aivan mahtavaa!

Kuudelta minulla oli vielä työt kesken niin kuin aiemmin vihjasin. Halusin kovasti näyttää viimein raporttini jollekin pomolle, mutta ei ollut ketään isompaa pomoa paikalla jälleen kerran, vain alimman tason. En raaskinut lopettaa, sillä saattaisin mennä sekaisin tiedostoissani, kun työstin aika pitkälle muistin mukaan. Merkkasin kuitenkin johonkin paperin kulmaan minkä päivän retkeen asti pääsin, ennen kuin vihdoin päätin lähteä paremman tarjouksen perään. Olin siis vielä tekemässä viimeistä tarkistusta Halares tiedostoissani, että minulla on varmasti kaikki lajit tunnistettu, jotka voidaan tunnistaa, mutta myös ecxelissä ne lajit, joita ei olla vielä tunnistettu. Lähdimme nelisteen rannalle. Söin ensin muutaman leivän ja siivosin vähän keittiötä. Autoin tiskivuorolaisia tyhjentämään kuivaustelinettä, niin kuin joka päivä teen. Täällä harva tajuaa tyhjentää telineen ennekuin alkaa tiskata, ja sitten kaikki vanhatkin tiskit kastuvat uudelleen kun päälle isketään juuri tiskattuja tiskejä. Ja kuivaustelineet ovat yleensä muutenkin aina täynnä.

Saimme kyydin aika pitkän kävelymatkan päästä. Meidät kyyditsi yksivanha paikallinen mies. Hän ei puhunut mitään, ajoi vain hiljaa alas mäkeä Armenistikseen melkein jarrut pohjassa koko matkan. Ja hän käsitteli rattia samalla tavalla kun olen vain Ellenin nähnyt käsittelevän, silleen et siitä kuuluu kahinaa.

Olimme jakaantuneet kahtia, jotta saisimme paremmin kyydin, ja kun tytöt unohtivat maksaa paikalla olevalle pomolle rahaa lauttamatkasta, kun he lähtisivät maanantaina, vai olikohan keskiviikkona ja he joutuivat kävelemään takaisin tukikohdalle. Menimme sillä aikaa hakemaan valkoisen jeepin vuokrausfirmasta auton uimaopettajani vanhemmille, jotka tulisivat huomenna saarelle. Tytöillä näytti kestävän ikuisuuden tulla alas rannikolle, joten päätimme käydä ostamassa jäätelöt. Minä ostin kaksi. Tai toinen piti olla mehujää, mutta ei se ollutkaan. Kävimme ostamassa ne jo meille tutusta tulleesta kaupasta Armenistiksesta, ja siellä on työntekijänä yksi punaposkinen kreikkalainen joka muistaa minut hyvin ja jää aina rupattelemaan kanssani.

Menimme tyttöjen tultua autolla Nasiin. Poikkesimme tavernassa, johon kuvittelin jättäneeni jenkkihuivini, täälläpäin kutsun sitä merirosvohuivikseni. Se ei kuitenkaan enää ollut tavernan vessassa, joku oli ottanut sen. Höh. tai heittänyt pois. Lupasimme jo tutulle tarjoilijalle uinnin jälkeen tulla vielä juomaan jotain. Kävelimme alas jyrkkiä ja pitkiä kivirappusia Nasin rannalle. Hippiystävämme olivat muuttaneet rannalta pois. Yleensä siellä oli paljon alastomia ihmisiä ja jotkut heistä asuivat kallionkielekkeiden suojaan rakennetuissa huivikattoisissa villimajapaikoissa.

Rannalla tyrskysi. En ollut ikinä vielä nähnyt näin isoja aaltoja, mitä nyt näin. Ne olivat jopa isommat kuin silloin yksi päivä Armenistiksessa. Nyt rantaan tyrskyi suurella voimalla valkoisia vaahtopäitä ja vesiroiskeet kastelivat liian lähellä olijat. Aallot olivat voimakkaat. Lähdin uimaan, vaikka sää ja kokonaisuus näytti uhkaavalta, oli jotenkin mahtavan villi ja vapaa tunne. Olin unohtanut uimalasini kotiin, joten täytyi selvitä ilman. Olin uinut jo varmaan kymmenen minuuttia, kun tajusin katsoa, etten ollut päässyt rannasta kauaskaan. Aallot työnsivät minua niin voimalla takaisin rantaan päin, että jouduin tekemään nelinkertaisen työn päästäkseni edes hitusen eteenpäin. Keräsin voimia ja uin kauas puolikaaren taa. Kaikilla meillä oli todella hauskaa kun keinuimme ja olimme aivan aaltojen vietävänä.

Kaikki oli siihen asti hauskaa ennekuin sain ensimmäiset aallot suuhuni. Iso aalto yllätti takaa ja puski minut vähän pinnan alle, olin aivan kunnossa, mutta ylös pinnalle päästyäni vielä suurempi aalto päätti sihdata suoraan suuhuni. En nähnyt mitään, ja nenäni ja korvani ja suuni oli täynnä suolavettä. Oksetti vähäsen ja kakoin ja syljin minkä pystyin. Uimaopettajani tuli välillä kroolaten katsomaan oliko kaikki kunnossa ja näytin kuinka hauskaa minulla oli. Aalloissa polskiminen ei ollut mitenkään vaarallista, vaikka se näyttikin hurjalta, ja varmaan kuulostaakin. Merivesi vaan kannattelee niin hyvin, ettei edes väsynyt, vaikka en päässyt levähtämään missään.

Normaalistien todellakaan olisi uskaltautunut näihin aallokoihin polskimaan, mutta täällä on saanut jotain supervoimia, välillä jotain yliluonnollisiakin voimia ja rohkeutta. Pidän kuitenkin järjen päässä, ja nytkin esimerkiksi uimme kokoajan näköetäisyydellä toisistamme. Puolikaaren takana aallot olivat todella hurjia, kun ne osuivat kulmakiviin tai kallioseinämään. Näki, kuinka kallion seinämä oli märkä ties kuinka monen metrin korkeudelta. Oli aivan mahtavan näköistä kun vain valkoista vaahtoa tyrskysi joka puolella. Ihan niin kuin jossain talvimyrsky kuvissa tältä saarelta. Toivon, että nään tällä vielä suurempia aaltoja tulevaisuudessa.
Käännyin takaisin uidakseni rantaan. sain taas vettä korviin, nenään ja suuhun. ei se enää haitannut, tiesi, ettei pahaolo kauaan kestänyt. Rannantuntumassa annoin aaltojen työntää minut aivan rantaan. Yksi iso aalto paiskasi minut ja kasankiviä aivan matalikkoon, niin, että kun nousi seisomaan, niin oli vain enää varpaat vedessä kun aalto vetäytyi jo taaksepäin. Seuraava aalto kaatoi kuitenkin minut kumoon. Hassua. Rannalla oli kylmä. Oli jo aika myöhä, muut rannalla olijat häipyivät pikkuhiljaa. He olivat seuranneet katseet lujasti meihin kaikkiin päin, että varmasti kaikki selvitään hengissä tuosta myrskysäästä.

Rannalla opettelin vaihtamaan kuivat päälle pyyhkeen alle. Se oli aika suoritus, mutta onnistuin silti vilauttelematta mitään. Menimme takaisin ylös tavernaan ja tilasimme juotavaa, yksi appelsiinimehu, yksi lemonade, yksi suklaa maito ja yksi Heineken. Kaikkien juomat maksoivat kaksi euroa kipale. Lähtiessämme takaisin oli jo kovin pimeää, oli viittä oli kymmenen. Menimme kiemura tietä ylös jeepillä, tavallaan yksi oikopolku, jota olimme käyttäneet kerran aiemmin minuna ajaessani muutama viikko sitten lauantai aamuna. Tie haarautui ties mihin suuntaan, eikä ikinä tiennyt minne piti kääntyä, täällä mennään vain tuntuman mukaan, mutta yleissääntönä voi pitää, että valitsee leveimmän tien. Tunnistin hyvin missä olimme, ja takapenkin tytöt ihmettelivät miten voi pilkkopimeässä nähdä ja muistaa paikkoja jonkun puskan tai puun, mutkan tai minkä tahansa mukaan. Päädyimme lähelle Agios Dimitriosta, josta ei ollut enää pitkä matka Rahesin kautta Kastanjekseen.

Olimme ennen yhtätoista perillä, keittiössä oli jonkun tylsän mustavalkoisen, kovaäänisen filmin katsominen kesken. En edes ollut nälkäinen, joten tulin suoraan huoneeseen kirjoittamaan. Suihkuista ei kuulemma tullut tippaakaan vettä, ei siis kannattanut edes haaveilla meriveden pesemisestä pois iholta. Olisin rannalla kaivannut nenäliinaa, kun suolavesi sai nenäontelot hassun tuntuiseksi, sain myös hetkeksi päänsäryn uinnin jälkeen ja minulle oli tullut myös korvasärky. Se alkoi jo kyllä päivällä kun tuuletin puhalsi päin naamaani toimistossa tänään ja eilen, ja vaikka siirsin sen monta kertaa pois vierestäni niin aina joku kävi siirtämässä sen takaisin kun nousin paikaltani käydäkseni jossain. Ei ole hankala arvata kuka. Vieläkin tuntuu ilkeältä vasemmassa korvassa.

Ainiin, ja se eilen, olikohan se edes eilen, vai toissapäivän kun olimme Myrsonaksella viimeksi, noi kuitenkin, se ihottuma. Se on aivan kamala. Pikkunäppylät kutisevat kauheasti käsivarsissa ja varsinkin ranteessa ja kyynärtaipeessa. Olen myös raapinut ohutta ihoani rikki hauiksen kohdalla. Huoh, olisinkohan mikään päivä mahtavassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa.

Lähdemme huomenaamulla kuudelta etsimään saaren suurinta vesiputousta. Täytyy olla takaisin tukikohdalla yhdeksään mennessä kun auto viedään Evdilokseen uimaopettajani vanhempien käyttöön. Päästään varmaan puolenpäivän aikaan lähtemään saaren halki kävelemään.

Hei, ja oikeen hyvää juhannusta kaikille, ja äitille hyvää syntymäpäivää!