Sunnuntai 8.6.2008
Olin taas ensimmäistenjoukossa ylhäällä. Ei ollut mitään kunnollista aamupalaa, joten söin suomalaista näkkileipää kurkulla. Muut tulivat taas puolenpäivän aikaan, ja söin jo lounasta heidän parissaan jälleen kerran. Jakaannuimme taas auto ja kävely tiimiin. Minä menin mielelläni kävellen vaikka koko matkan alas rannalle, nyt kun kerrankin oli hyvät kengät jalassa. Olimme kävelleet nelisteen jo jonkun aikaa, kun huomasimme koirien seuraavan meitä. Ne aina lähtevät perään kun poistuu tukikohdalta, vaikka he eivät saisi poistua, eikä me saataisi viedä heitä pois edes kävelylle. Yksi meistä juoksi koirat sylissään takaisin tukikohtaan kun me muut odottelimme varjossa puun alla. Oli todella kuuma päivä ja oli tarkoitus viettää koko päivä rannalla. Pääsimme polku osuudesta isommalle tielle lähelle Agios Polikarposta ja jouduimme taas jakautumaan kahtia, sillä eihän kukaan ota autoon neljää ihmistä. Me saimme aika nopeasti yhdeltä mieheltä kyyti Polikarpokseen, mutta jouduimme myös kävelemään hetken ennen seuraavaa kyytiä pariskunnalta, jolla oli uusi Audi. Autossa tuoksui vahvasti naisen hajuvesi.

Muut olivat jo rannalla. Emme löytäneet heitä hetkeen, sillä he olivat asettuneet varjoon rannan reunalla kasvavien puiden varjoon. Hiekka oli polttavan kuumaa. Aivan kuin tulisilla hiilillä olisi kävellyt. Aina kun joku nousi pyyhkeeltä mennäkseen johonkin, näimme hassuja kulkutapoja ja pellekävelyitä kun koitti olla polttamatta jalkapohjiaan auringon alla kuumuneisiin hiekanjyväsiin. Muut halusivat mennä vuokraamaan polkuveneet tai kanootit. Minä jäin suosiolla rannalle loikottelemaan, sillä tiesin, ettei täällä Kreikassa kuitenkaan saisi pelastusliivejä kanootin kanssa meloessa. Ja olinkin oikeassa. Vähän ajan päästä olimme jo kaikki nälkäisiä ja menimme rantabaarista hakemaan kuumia täytettyjä patonkeja. Minä otin omani kinkulla, juustolla, tomaatilla ja kananmunalla. Halusin jotain tutun makuista suuhuni. Se maksoi 2,90€.

Syötyämme kysyi halusiko kukaan lähteä seurakseni uimaan, mutta en saanut kanssa olijoita mereen. Muut olivat jo uineet aiemmin tai meinasivat mennä myöhemmin. Lähdin siis yksin valloittamaan Aegean merta. Uin vähän aikaa aivan rannan tuntumassa kunnes päätin kokeilla pitkän matkan uintia. Niin kuin olen aiemmin kertonut, niin ranta oli joku kilometrin mittainen, siltä se ainakin vaikuttaa silmin katsottuna arvioituna. Päätinkin lähteä uimaan rannan suuntaisesti toiseen päähän hiekkarantaa ja takaisin. Merellä ei pitänyt olla aaltoja kun katsoi kauempaa hiekkarannalta, muta uimatasolla sai kuitenkin joka vedolla vettä suuhun, nenään ja korviin. Tällä kertaa olin onneksi muistanut ottaa uimalasit mukaan, joten sukelsin välillä pidempiä matkoja veden alla, etten saisi liikaa suolavettä sisuksiini. Pohjassa ei näkynyt mitään kiinnostavaa, hiekkaa vain. Aallot olivat muodostaneet pohjaan hiekka-aaltoja, se oli ainut ihmettelyn aihe veden alla. Palasin takaisin rantaan uituani tarpeeksi. Minun uimavedoillani se oli tosin kestänyt ikuisuuden, mutta jaksoin hyvin, varsinkin kun uin sellaisella syvyydellä, että jalat ylttyivät pohjaan, ettei tarvinut panikoida, jos ei olisi jaksanut. Takaisin rannalla meidät haudattiin hiekkaan. Se oli mahtavaa. En muista ainakaan, että minulle olisi aiemmin niin tehty. Hiekka ei ollut enää polttavan kuumaa, mutta nyt se oli mukavan lämmin, niin kuin olisi omaan sänkyyn päässyt peiton alle sängyn lämmittimen kera (ja Matin <3). Mitään ötököitä tai skorppioneja ei työntynyt hiekan seasta iholle, eikä se olisi haitannutkaan. Olimme vähän aikaa hiekkapeittojemme alla, kunnes kaikki nousimme samaan aikaan ylös hiekkasängystä. Hiekkaa oli joka paikassa, varsinkin minulla, kun olin juuri tullut uimasta. Muilla ei ollut samaa ongelmaa, kun heillä oli kuivaiho. Jouduin takaisin veteen putsaamaan itseni joka paikkaan tunkeutuvista hiekanjyväsistä.

Joku oli tuonut rannalle kookospähkinännäköisiä palluroita. Innoitsimme, että nyt saamme kookosta, mutta myöhemmin kävi ilmi, että pallurat olivatkin levää. Minusta ne kyllä näyttivät aivan kookoksilta. Kun niitä kosketti, huomasi kuitenkin että sormi upposi leväkasaan ja painauma palasi takaisin hetken päästä. Pitkä hiekkaranta oli täynnä turisti varjoja. Joku teki bisnestä sellaisilla hawaji varjoilla ja aurinkotuoleilla. Niitä oli varmaan sata yhteensä rannalla järjestelmällisesti aseteltu 33 varjon joukkoihin. Osa lähti Faroksesta tulleen pojan mukana Evdilokseen hakemaan rahaa. Minäkin tarvitsin kipeästi rahaa, mutta korttini oli tukikohdalla, ja Mia oli menossa muutenkin alkuviikosta sinne, niin hänen kauttaan olisi helpompi järjestää rahaa jos ei itse pääse mukaan. Myöhemmin seuraavana iltana löysin passipussistani sadan euron kätkön ja kaksi vitosta. Luulin jo käyttäneeni kaikki rahani, mutta näin ison summan löytyminen oli kuin olisi löytänyt sateenkaaren päässä olevan aarrearkun. Juuri kun olisimme kaikki halunneet lähteä takaisin kotiinpäin, yksi tyttö oli hävinnyt kävelylle. Hänestä oltiin todella huolissaan. Minua vähän ärsytti, kun kukaan ei ollut ilmaissut huoltaan siitä kun minä olin kauan aikaa yksin uimassa, mutta myöhemmin kävi ilmi, että heillä oli ollut etsintäpartio minua varten ja se oli filmattu. Uimaopettajani tosin sanoi myös myöhemmin, että minusta oltiin huolissaan ja melkein suuttui kun en ollut uinut muiden näkyvillä. Hän itse oli ollut syömässä silloin kun minä menin yksin uimaan.

Minä piirtelin hiekkaan kuvioita ja toinen tyttö kuvasi kaikkea mielenkiintoista rannalla nähtävää kamerallaan. Myöhemmin vielä ennen lähtöä kopittelimme rikkinäistä palloa, jonka sisällä oli aina hiekkaa. Kuulimme, että jossain päin Kreikkaa oli ollut maanjäristyksiä. Mietin, ettei minulle edes ollut tullut mieleen, että täällä voisi olla vaarallista maanjäristysten takia. Muut kertoivat, että he kokivat täällä kerran pienen maanjäristyksen, mutta se tuntui kuulemma vain siltä kuin iso rekka olisi ajanut ikkunan alta.

Lähdimme liftaamaan taas takaisin tukikohdalle. Kolmen hengen ryhmä oli lähtenyt jo vähän aiemmin. Jakaannuimme taas loputkin kahtia jotta saisimme paremmin kyydin. Saimme heti alkumatkasta kyydin yhdeltä paikalliselta mieheltä, jolla oli kolme tytärtä kyydissään. Auto oli vanha ja rämä. Se käynnistettiin ylämäessä takaperin mäkistartilla ja aina kun tuli alamäki, niin mies käänsi virrat pois päältä. Minä leikin pikkutyttöjen kanssa takapenkillä omiani. Pienin, joku kolmevuotias tyttö koitti kysyä ja jutella minulle kovasti jotain kreikaksi. Jos ymmärsin jotain, niin vastasin oman taitojeni mukaan, mutta muuten höpöttelin heille suomeksi ja he hihittelivät takaisin. Ihan kiva leikki. Vilkuttelimme kovasti kun poistuimme autosta. Saimme kyydin melkein perille asti. Takaisin tukikohdalla söin linssikeittoa jälleen kerran. Laitoin niin ison satsin pakkaseen parempaan talteen, kuin vain kykenin. Ruuan jälkeen olisin halunnut mennä suihkuun, mutta yksi pojista kasteli ulkona ruusupuskia. Se vaikutti suihkun vedenpaineeseen heikentävästi, ja jouduin pyytämään kahden jo suihkussa yrittävän olijan toimesta häntä lopettamaan kastelun hetkeksi. Hän meni lenkille. Sain taas pitkästä aikaa suihkun, jossa kukaan ei häirinnyt veden saantiani. Myöhemmin illalla katsoimme kaikki yhdessä Pulpfiction. Olin nähnyt sen jo aiemmin, joten nousin vähänväliä pöydästä tekemään kotiaskareita, milloin tiskaamaan, milloin taas pyyhkimään pöytiä.

Ennen nukkumaan menoa minulla oli pitkä juttutuokio uimaopettajani kanssa keittiössä. Minä aloin puhumaan siitä, kuinka täällä ei aina osata huomioida muita ihmisiä. Ja kuinka minä ainakin jään usein yksikseni, viimeiseksi, tai minua ei kuunnella jos yritän alkaa puhua jotain. Hän puolestaan kertoi siinä vaiheessa kuinka minusta oltiin oltu huolissaan rannalla ja sanoi että minussa se vika oli. Koitin selittää parhaani mukaan, että tiesin minussakin olevan vikaa, mutta myös muut voisivat parantaa tapojaan, tai siis muiden ihmisten huomioimista. Puhuimme myös muistakin täällä kohtaamistani hankaluuksista, mutta loppujen lopuksi päädyimme melkein riitelemään kuinka minä olin väärässä ja hän oikeassa.