Tiistai 17.6.2008
Opa, kirjoitin vahingossa 2007. Aamulla olin ensimmäisten kanssa ylhäällä yhdeksän jälkeen, eikun vähän lähempänä kymmentä. Heräsin taas automaattisesti kahdeksalta. Sisälläni taitaa olla joku kello. Vaihdoin yöpaitani pois päältä pinkkiin toppiin ja marssin violettien yösortsieni kanssa paljasjaloin keittiöön. Jotain ihmeellistä oli tapahtunut, sillä minulla ei ollut nälkä. Päätin odottaa myöhempää ajankohtaa kun joku muukin tulisi aamupalalle, sillä romanialaiset eivät ikinä syöneet aamupalaa. Mia pyysi herättämään hänet kahdeltatoista, joten minä päätin tulla keittiöön kirjoittelemaan. En ole päässyt lisäämään viikonlopun tekstejä, kun netti ei ole taas toiminut ikuisuuteen. Kaikki ohikävelijät tulivat kysymään oliko minulla nettiä, ihan kun he eivät vieläkään olisi oppineet, ettei minun netti toimi muualla kuin toimistossa, tai aivan sen välittömässä läheisyydessä, niin kuin kivirappusilla, jotka voitte bongata jostain tuolta aiemmista blogiteksteistä kuvana.

Keittiöön tulivat myös puolalaiset tytöt. He käyvät joka päivä suihkussa ja pesevät hiuksensa. Mahtaa olla rankkaa. Eilen minä olin ainut tyttö, jolla ei ollut meikkiä panakireissä. En ole kertaakaan täällä käyttänyt meikkiä, enkä meinaakaan käyttää. Toin aivan turhaan ripsivärin mukaani. Ennen puolalaisia tulleet englantilaiset tytöt, siis ei keittiöön, vaan tänne yleisesti työskentelemään pari viikkoa sitten, ovat kaikki kolme kovia meikkaajia. He meikkaavat joka päivä. En ymmärrä miten joku voi tällaisessa paikassa edes kuvitella tarvitsevansa meikkiä. Viimeaikaiset tulokkaat ovat myös kovia muiden kemikaalien käyttäjiä; hyttyskarkotetta, hiuslakkaa, muotovaahtoa, hajuvettä.. loputon lista turhista tarvikkeista.

Menin puolelta päivin herättämään Mian hänen pyyntönsä mukaan. Kaikki muutkin myöhään nukkujat näyttivät alkavan nousta sängyistään. Monet virnuilivat toisilleen muistellen eilisillan tapahtumia. Päätin itsekin vihdoin syödä kunnon aamupalaa. Olin yhdentoista aikaan syönyt leipäviipaleen ja juonut mukillisen teetä. Nyt keittiössä oli vilskettä ja vilinää, suorastaan tungosta. Puolalainen tyttö alkoi lämmittää eilistä pastaa tomaattikastikkeessa pannulla ja minä menin auttamaan lieden sytyttämisessä ja sain myös syödäkseni. Söin myös leipää ja join lisää teetä. Romanialaiset aloittivat kiukkuilun. He koittivat leikata jäätynyttä juustoa, joka oli juuri otettu pakkasesta. Juustonpalasia lenteli lattialle ja veitset heiluivat ilmassa kun he raivosivat. Toinen huusi vihoissaan tappavansa vielä jonkun tänään. Kaikki touhusivat vähän omiaan kuka milloinkin kävi jääkaapilla hakemassa kylmää eilistä ruokaa lämmittämättä sitä. Romanialainen poika alkoi vuorostaan pilkkomaan raakaa pekoni myöskin suoraan pakkasesta. Mitä ihmettä oli oikein menoillaan, kaikki söivät raakaa tai kylmää ruokaa. Vähän ajan päästä nuorempi romanialainen ilmoitti, että jäätynyt juusto ja pekoni olivat meidän lounas. Olin juuri lopettelemassa viimeistä leipääni, mutta kävin silti nappasemassa yhden pekoniviipaleen ja ohuimman juustonpalasen, jonka löysin.

Tänään meillä olisi kuulunut olla vapaapäivä. En muista selitinkö jo aiemmin, että eilinen oli oikeasti täällä Ikarialla vapaapäivä, mutta normaalisti halutaan, että vapaapäivä vietetään panakirin jälkeisenä päivänä. Meidän pomot olivat kuitenkin tulleet tulokseen, ettei meille mitään vapaapäivää suoda, mutta voidaan aloittaa työskentely myöhemmin, yhdeltä.

Juuri enne yhtä tajusin, että olin nukkunut yksi pampula osassa hiuksistani ja koitin saada harakanpesää selväksi. Ensin pomomme koitti auttaa hiusteni kanssa, mutta ei siitä oikeintullut mitään,joten brittityttö tuli auttamaan. Hän sai suurimman osan selvitettyä ennen kuin jouduttiin turvautumaan saksiin. Sain kovasti kaikilta palautetta eilisestä pitkin päivää, kuinka oli ollut suloinen, iloinen ja huomionkeskipisteenä eilen illalla.

Aloin työstämään jälleen raporttiani. Olin eilen väsännyt uutta jokijakoa Halarekseen, ja minulla oli tänään iso työ muuttaa kaikki tiedostonimeni sen mukaan. Joka paikasta aina löytyi vielä sektion vaihtoa tarvitsevia tiedostoja. Huomasin myös huolimattomuusvirheitä tiedostoissani, joiden korjaamisessa ja uudelleen paikantamisessa kesti aikansa.

Minulle oli sanottu toiseksi viimeisellä esityskerralla, että sana specie kirjoitetaan toisella tavalla kuin mitä minun esityksessäni luki, ja olin jälleen kerran vaihtamassa kaikkia tiedostonimiäni uudelleen. Viimekertaisessa esityksessä kävi kuitenkin ilmi, että olinkin vaihtanut tiedostonimet juuri päinvastaisella tavalla, jolla piti. Minulla on siis reilusti tiedostonimiä, joissa luki alun perin species, ja vain yhdessä ainoassa kohdassa specie, joka sattumoisin oli päätynyt powerpoint esitykseeni. Niinpä luulin kun minulle ruvettiin puhumaan ässästä sanan lopussa, että sitä ei sitten näköjään kuulukaan olla siellä, vaikka se kuulostaakin tyhmältä kirjoittaa ja lausua ilman ässää. Niinpä vaihdoin ne kaikki monet muut tiedostonimeni uudelleen ottamalla ässän pois kaikista sanan lopuista. Kuinka ollakaan minulle sanottiinkin, että siinä kuuluukinolla ässä lopussa, ja vasta siinä vaiheessa tajusin katsoa vanhan esitykseni, että mistä ne olivat edes keksineet, että minulla olisi muka ollut kirjoitusvirhe. Olin siis alun perin kirjoittanut sana aivan oikein kaikkiin tiedostoihini ja turhaan jälkikäteen vaihtanut kaikki uudelleen.

Vaihtelimme pitkin päivää eilisen valokuvia ja viikonlopun kuvia. Ennen työpäivän loppua annoin viimeinkin kaikki tunnistamattomat kasvitiedostoni Halares joesta biologille, joka tunnistaisi ne jotka pystyisi. Minua pyydettiin tulemaan ottamaan kuva toimistomme katossa elävistä amppareista. Otin tuolini mukaan pihalle ja kapusin ylös katonreunaan kurkkimaan lähempää meidän pieniä, touhuavia kanssaeläjiä. Kun olin kapuamassa ylös tuolilleni, romanialaiset alkoivat huutaa että tule alas sieltä sähän oot allerginen niille, ja sitten vieressä seisova pomo meinasi peruuttaa työkäskynsä ja sanoi ettei halunnut kantaa minua sairaalaan. Siis en tiedä olenko allerginen amppareille, mutta tiedän minkä kokoisia paukamia niistä saan. Päätin kuitenkin ottaa rauhallisesti ja jatkoin kuvaamista omalla tyylilläni. Kukaan amppareista ei ärsyyntynyt lähentelevästä kamerasta eikä tullut pistelemään minua.

Töiden jälkeen moni halusi rannalle ja minua pyydettiin pitämään koiria kiinni. Se oli erityisen hankala homma minulle, jo pelkästään sen takia, että niitä oli kaksi, mutta myös koira allergiani takia. Ne nuolivat jälleen kasvojani ja sain ranteisiini kutisevia näppylöitä. Ja paitani haisee pahalta. Toinen koirapissaa aina päälleen kun se innostuu liikaa, ja minulla on luultavasti koiranpissaa ja kuolaa ja mutaa vaatteet täynnä. Koitin saada apua nuoremmalta romanialaiselta koirien kiinni pitämisessä, mutta hän ei suostunut auttamaan. Rapsuttelin ja paijailin koiria ja koitin saada niiden huomion mahdollisimman paljon keskittymään minuun, etteivät ne äkkäisi muiden lähteneen rannalle. Pidin koiria paikoillaan vielä kymmenen minuuttia heidän poistuttua pihalta ennen kuin katsoin parhaakseni mennä jatkamaan omia juttujani käsien pesun kautta. Kun tulin kädet puhtaina barakeilta koirat olivat hävinneet ja kuulin romanialaisen huutelevan niiden nimiä. Päätin antaa asian olla. En kuitenkaan pystynyt lähtemään juoksemaan pitkää alamäkeä flipflopit jalassa.

Vanhempi romanialainen oli kokkaamassa iltaruokaa ja kävin välillä keittiössä kurkkimassa mitä herkkuja hän on tekemässä. Hän teki aivan mahtavaa kasviskeittoa. Autoin yhtä kanssatoveriani paranemaan eilisen aiheuttamasta alkoholimyrkytyksestä. Hän ei pystynyt syömään eikä juomaan mitään kun oksensi kaikki ulos, ja hän alkoi olemaan todella janoinen illalla. Sekoitin hänelle hänen pyynnöstään vesilasiin suolaa ja sokeria, mutta ei sekään pysynyt sisällä. Hän aikoi mennä huomenna lääkäriin saamaan glugoosia suoneen jos olo ei parantunut aamuun mennessä. Tein myös hänen päivä tehtävänsä, ruokin koirat. Vein koiranpennuille ison kasan eilisistä panakireistä saatua lihaa ja luita. Hiippailin taskulampun kanssa pimeässä heinikossa barakkien takana ja vein myös isommalle koiralle hänen osuutensa. Se aina pomppii vastaan ja se on todella voimakas, mutta ei onneksi aggressiivinen tai mitenkään semmoinen, että mun sitä tarvis pelätä.

Saimme illalla lisävahvistusta Suomesta joukkoomme, vieläpä samasta kaupungista, mutta ekologian laitokselta. Kerroin perusjuttuja täällä olossa ja näytin miten asiat toimii. Minulle tuotti välillä hankaluuksia ilmaista joitakin lauseita englanniksi. Kun ajattelen jo aika paljon englanniksi, niin lauserakenteeni ovat englanniksi, ja kun koitan kääntää ne nopeasti päässäni suomeksi, niin niissä ei ole loppujenlopuksi mitään tolkkua, tai ne kuulostaa vähintään sekavilta. Pääsin myös pitkästä aikaa messengeriin. Kaitsulle terveisiä! :)