Torstai 8.5.2008 jatko-osa

Minulle tuli jo neljältä hirveä nälkä. Jouduin taas hakemaan naposteltavaa keittiöstä. Ei ollut ketään siellä, joten en saanut teetä. Löysin paprika sipsipussin 100g. En usko että minusta tule mitään satakiloista täällä vaikka söisinkin joka päivä sipsipussin tai leivoksia. Joka kerta kun joutuu avaamaan jonkun kyseisistä pusseista tulee hölmö olo kun ei saa vastineeksi mitään terveellistä. Täällä meille annetaan vaan tiettyjä ruoka-aineita. Meillä on sellainen puolikas A4 lista, josta saadaan valkata, että mitä halutaan kaupasta, eikä siinä ole mitenkään monipuolisesti eri ruokalajeja. Tyyliin, pakastekana, pasta, peruna, sipuli, valkosipuli, suklaapatukat, lehtitaikinaleivokset, säilykemaito, linssit, pavut, kananmuna ja suklaalevite. Tai jotain vastaavaa. Niitä täällä ainakin näyttä vain näkyvän. Tein kahden sivun tiivistelmän 19 sivun artikkelista koskien hammaskarppia. Sen tehtyäni sain kuitenkin kuulla, ettemme edes pakosti etsi juuri tuota kyseistä lajia. Eli saatoin tehdä aivan turhaan parin tunnin työn. Romanialainen tyttö oli saanut kutisevia paukamia käsivarsiinsa ja alaselkäänsä. Hän syytti vanhentumassa olevia ruokia. Hän osoitti sipsipussia, joka meni vanhaksi vasta 16.5.2008. Hain hänelle allergialääkkeitä ja rasvaa. Toivottavasti auttoivat. Romanialainen poika väsäsi jotain kuulokkeiden johtojen kanssa. Hän koitti liittää niitä johonkin toiseen johtoon ja näin vain kun hän poltteli erivärisiä piuhoja sytkärillä. Myöhemmin viiden aikaan siirryin takaisin saukkojen pariin. Luin tutkimusta: ”Ecology and conservation of otters in Loch Lomond” Lopetin työt vähän kuuden jälkeen. Oli taas nälkä. Vähän ennen kuutta Romanialainen poika oli keittänyt minulle teetä. Odotin taas ties kuinka monta tuntia, että saisin kunnon ruokaa masuuni, mutta loppupelissä illallista syötiin taas vasta yhdeksän aikaan. Sitä odotellessa kirjoittelin Matille sähköpostiviestiä. Hän oli lähettänyt minulle viestin vähän ennen töiden loppumista, olin ihan haltioissani, kiitos Matti rakas! Iltaruuaksi oli kanaa ja perunaa vuoassa. Menin siitä suoraan sänkyyn lukemaan kirjaa. Mia ja Jeirnei katsoivat vielä ranskalaista elokuvaa samassa huoneessa, mutta uni tuli oikein hyvin, vaikka valot olivat päällä, ja ranskankielistä laulua kuului vähän väliä.

Perjantai 9.5.2008

Heräsin vähän ennen kelloa, silti oli hankaluuksia nousta kylmään huoneeseen. Aamupala oli taas sama kuin aina ennenkin. Lähdimme melkein heti kävelemään joelle. Otimme parempivointisen Georgen mukaamme. Meillä oli enää muutama kohta joesta tutkimatta. Menimme alueelle B3 ja B4. Alue oli aika helppokulkuista. Jätimme Georgen keskelle odottelemaan ja jakaannuimme muuten eri suuntiin. Otin ylävirran puolen B4. Heti mutkan takana vastaani tulikin iso vesiputous ja syvä lammikko sen alapuolella. En mitenkään voinut päästä vesiputouksen päälle, varsinkaan väärältä puolelta. Päätin palata takasin ja seurata Judithia. Hän oli vielä näkyvissä, hän oli löytänyt ravun ja koitti kuvata sitä, vaikka se olikin veden alla. Menin paremmalla kameralla auttamaan, ja hän nosti ravun ilmaan. Se aluksi puri häntä sormesta ja pomppasi takaisin jokeen piiloutumalla samalla pohjamutaan. Judith nappasi myöhemmin toisen ravun samasta kohtaa ja saimme siitä parempia kuvia. Menimme puolisen tuntia jokea alavirtaan. Maisemat olivat kauniit. Vähän väliä jokeen oli muodostunut syvempi lammikko, jossa olisi aivan hyvin voinut asustaa kalojakin. Siellä ei tosin näkynyt muuta kuin vesikirppuja ja kiitäjiä. Vesikirppujen varjot näyttivät kivoilta. Aivan kuin vedessä olisi uiskennellut tummia soluläiskiä. Jouduimme aina välillä kulkemaan yli tai ali kaatuneitten puitten, ja läpi pusikkoisten risukasojen. Jäin vähänväliä repustani kiinni. Judith molskahti kerran veteen, mutta kaatui onneksi reppunsa päälle, ettei häntä sattunut. Mitään tärkeää ei kastunut. Katsoimme yhdeltä isolta kivenjärkäleeltä alas ja löysimme yhdenpienen hiekkarannan läiskäleen joka oli täynnä jälkiä. Innostuimme jo, että nyt osuttiin saukkojen kultasuoneen, mutta kun pääsimme lähemmäs katsomaan, ne olivatkin kaksisorkkaisten lampaitten jälkiä. Petyimme aika suuresti. Oli jo aika palata takaisin Georgen luo. Menimme eri puolille jokea. Yhdenrisuisen pusikon kohdalla kuulinkin yhtäkkiä pakenemisen ja piiloutumisen ääniä. Jäin hetkeksi paikalleen, mutta mikään ei enää liikkunut. Osasin äänestä päätellä, että se oli ainakin kanaa pienempi mikä ikinä siellä liikkuikaan. Kun se ei jatkanut liikkumista, eikä pieni sörkkäisy tikunpätkällä auttanut niin jatkoin takaisinmatkaa. Vesi näytti todella laadukkaan puhtaalta, vaikka siihen astuessa pintaan nousikin epämääräistä mömmöä. Yhdessä kohtaa oli hienosti kasvamassa todella vihreitä leviä. Niiden kanssa vesi näytti aivan laguunin väriseltä. Palattuamme keskikohtaan näimmekin Georgen pomppivan kivillä. Hän halusi näyttää meille jotain. Hän vei meidät polkua pitkin ylös ja näytti karvamatojen muodostelman puunoksassa, niitä oli varmaan 50 samassa pötkössä, niin kuin grillimakkara olisi tungettu väärinpäin tikkuun. Myöhemmin kun jäimme vähäksi aikaa tutkimaan ylämaastosta mahtaisimmekohan päästä kiertämään vesiputouksen sieltä kautta ja palauttiam me takaisin huomasimme Georgen jo kiivenneen vesiputouksen päälle etupuolelta. Emme oikeen tienneet miten hän sen oli tehnyt ja koitimme seurata perässä. Hänellä kun ei olut kuin lenkkarit jalassa, ja me ainakin jouduimme vähän väliä astumaan jokiveteen päästäksemme kiveltä toiselle. Hän mahtoi olla hyvä tasapainoilija ja pomppija kiveltä toiselle pitkissä matkoissa. Hän auttoi meitä kiipeämään loppumetrit vesiputouksen päälle vetämällä käsistä meidät ylös. Loppujenlopuksi tajusimme, ettei ylittämämme vesiputous ollut edes iso, sillä vielä edempänä oli ainakin 3 kertaan isompi. Se oli todella hienon paikan perällä. Hieno paikka oli kaksi kallionseinää, jonka välissä joki virtasi hienonhienon hiekkamaton päällä. Oli ihana kävellä ja taas pysähtyä nauttimaan paikan lumoavasta kauneudesta. Menimme Judithin kanssa kahdestaan vesiputouksen juurelle, George ei päässyt, sillä sinne piti mennä vettä pitkin. Tämän vesiputouksen juurella oli vieläkin syvempi lammikko, siinä olisi tosissaan pystynyt uimaankin. Lähistöllä kasvoi hyväntuoksuisia yrttejä. Poimin muutaman, jos voisimme käyttää niitä myöhemmin keittiössä. Koitin tänään joka puolella jokea saada hyvää kuvaa todella kauniista tummanturkoosista hennosta sudenkorennosta. Yksi yksilö laskeutui viimein Judithin kämmenelle vesiputouksen juurella, ja sain aika terävän kuvan räpsäistyä juuri kun sudenkorento oli avannut siipensä lähteäkseen uudelleen lentoon. Lähdimme takaisin alas. Päätin ehdottaa menemistä yläkautta jos sieltä sittenkin pääsisi pois, ettemme joutuneet kalliokiipeilemään enempää tänään. Se olikin fiksu veto, ja näimmekin paljon oliivi puita ja appelsiinipuita. niittymäisellä mäenreunalla kasvoi myös täälläpäin ei mitenkään harvinaisia kukkasia. Ne ovat todella kauniita, ja ne kasvaa ihan missä vain, vaikka kivenpäällä. Niitä kukkasia mitkä olivat ensimmäisen maailmansodan symboleja, en tiedä nimeä, mutta niitä kuulemma kasvoi ainoana kasvina taistelutantereella taistelun jälkeen. Levähdimme hetken meidän ”tukikohdassa” syömällä eväitä ja pesemällä jaloista hiekanmurut pois. Meillä alkoi hurjan raskas kotimatka kahdeltatoista. En ikinä kuvitellut olevani taas niin poikki. Meidän kun täytyi taas kavuta joenpohjalta ylös korkealle vuoristoon, jossa kaikki kylät sijaitsivat. Olimme kaikki jo aivan uuvuksissa ensimmäisen jyrkän polunpätkän jälkeen, vaikka se kestikin varmaan vain 3 minuuttia. Niin jyrkkiä nämä mäet ovat. Hörppäsimme vähän vettä ja jatkoimme ylämäkeä. Päädyimme yhdelle tielle, ja päätimme koittaa jos se jostain syystä johtaisi vaikka takaisin alas joelle rauhallisempaan kohtaan. Meidän olisi kuulunut tänään tehdä yksi toinenkin osa joesta, mutta emme loppujenlopuksi tehneetkään. Meidän tuurilla tie johtikin takasin paikkaan, jossa olimme tankanneet vettä. Kilometrin harhareitti ei tehnyt hyvää muutenkin uupuneelle joukkueellemme. Pakko oli kuitenkin jaksaa, ei kukaan meitä sieltä olisi helikopterillakaan tullut pelastamaan. Sandaaleihin tunkeutuneet pikkukivetkään eivät tehneet mieltä järin iloiseksi. Ne Joonaksen sandaalit ovat muuten aika kuluneet, pohjat irtoavat, ja olen saanut vasempaan pikkuvarpaaseen varmaan varpaankokoisen rakon. Judith lupasi lainata pikaliimaa tukikohdalle päästyämme. Kävelimme välillä lammasaitausten vierestä, ja koitimme stempata toisiamme ”we can do it”. Täkäläiset lampaat pitävät todella erityistä määkimisääntä, aivan kuin keski-ikäinen kaljamahainen tupakoitsija koittaisi matkia lampaan määkimistä, siis oikeesti. Nää ei täällä kuulosta ihan normaalilta, repeilimme aina kun joku lammas päätti avata suunsa määkiäkseen. Näimme myös yhden aasin. Loppujenlopuksi päädyimme kylään Agios Dimitrios. Pysähdyimme varjoon; koko ylämäki, mitä tähän asti oli tullut oli ollut aivan tuskaa jo pelkän auringonkin takia. Täällä ei näytä olevan sellaista sopivan lämpöistä hetkeä lainkaan, joko liian kylmä tai todella kuuma. George poikkesi ostamaan paikallisesta leipomosta tuoreen leivän, jota mursimme. Se oli vielä ihanan pehmeä sisältä. Hän kävi täyttämässä vesipullomme kadulla olevassa vesipisteessä. Jatkoimme seuraavaan kylään isoa tietä pitkin, vaikka kuljimmekin kokoajan ylämäkeä, se ei tuntunut enää niin jyrkältä tai raskaalta, kuin alku ylämäet joenpohjalta. Kukaan ei edes poiminut meitä kyytiin. Joku ötökkä puri minua yhdessä ylämäessä, josta pystyimme jo paikallistamaan missä olimme, näimme nimittäin kaukaisuudessa kohoavan palotornin, jossa olin käynyt ensimmäisinä päivinä täällä ollessa. Huomasin vasemman takasääreni vuotavan verta ja kutisevan kovasti. Päätin jättää sen sellaisenaan rauhaan raapimatta tai pyyhkimättä veriä pois. Seuraavassa kylässä Christos Rahesissa pysähdyimme paikallisessa kaupassa, Judith osti hyvää mehua. Meiltä meni vielä varmaan 45 minuuttia saavuttaa tutummat kylänkulmat. Pääsimme vihdoin Kastaniekseen ja poikkesimme Judithin asumassa hotellissa jättämässä hänen ylinmääräiset tavaransa. Pääsimme loppujenlopuksi kahdelta tukikohtaan. Kuvitelkaa itse kävelevänne 2 tuntia todella jyrkkä ylämäkeä pysähtyen vain 4 kertaa. Olimme todella poikki, nälkäisiä ja suihkun tarpeessa. Itse päätin ensin syödä. Oli pastaa tomaatti, papu, sipulikastikkeessa. Myöhemmin pääsin suihkuun. Hirvityksekseni sieltä tulikin vain purojääkylmäävettä. Ei pisaran pisaraa lämmintä vettä. Oli kiemurtelevan kauheaa koittaa pestä itseään niin hyisessä vedessä. Onneksi ulkona paistoi kuuma aurinko, joten kerrankin ei ollut suihkun jälkeen jäässä. Puettuani valkoisen asukokonaisuuden päälleni menin kannettavani kanssa tietokone barakkiin kirjoittamaan saukkopäiväkirjaan tämän päivän löydöistä. Kerkesin tänään lukea ja tehdä muistiinpanoja kolmesta tutkimuksesta. Toivoin kokoajan, että joku menisi keittämään teetä että minäkin saisin. Kukaan ei kuitenkaan mennyt. Kaikki olivat innoissaan kun kello löi kuusi. Minulla taas nälkä kurni vatsassa. Iltaruoka olisi kuitenkin vasta taas 9 aikaan, niin oli keksittävä jotain täyttävää syötävää sitä ennen. Puremapatti jalassani oli paisunut isoksi ja kovaksi, niin kuin paarmanpuremat kesällä. Ensimmäinen työviikko oli nyt takana. Olin aivan puhki fyysisesti, kokoajan kolotti johonkin kohtaan jalkaan tai alaselkään. Olikin jo sanonut kaikille, että makaan vain sängynpohjalla lukemassa kirjaa ja venyttelen kunnolla. Mainitsin kyllä myös haluavani mennä viikonloppuna ulos syömään jotain kreikkalaista. Jospa kerrankin olisin edes yhden päivän tuntematta nälkää.