Keskiviikko 7.5.2008 jatko-osa

Tänään kokkausvuorossa oli kaksi romanialaista. Ruokana oli linssikeittoa. En voinut uskoa, että se oli oikeasti hyvää. Santsasin jopa muutaman kerran. Saimme myös syödäksemme tuoretta leipää, tänne oli ilmestynyt täälläpäin legendaksi tullut uusi viiden kilon suklaalevitepönttö. Kaikki kävivät vähän väliä leikkaamassa tuoretta leipää ja levittämässä tuota epäterveellisyyden perikuvaa leivälleen. Minäkin koitin. Se maistui samalta kuin joku lidlistä saatu suklaalevite. Meille oli eilen tullut tehtävälistat seinälle, että kuka tekee mitäkin minäkin päivänä. Minä olin eilen kokkausvuorossa, mutta en joutunut kokkaamaan ensinäkin kun olin silloin luonnossa, ja toisekseen meillä oli edellisenpäivän papukeittoa jäljellä ja kolmanneksi, koska romanialaiset kokkasivat meidän kokkausvuorollaan. Tänään vastuullani oli keittiön siivoaminen, johon ei sisälly tiskaamista, huomenna tiskaan. Pyyhin siis pöytiä ja kuskasin tiskejä tiskaajalle. Odotimme iltaruokaa aika myöhään. Se ei tullut edes yhdeksään mennessä, joten epäilyt ruuatta jäämisestä heräsivät. En ymmärrä miksi minulla on täällä kokoajan nälkä. Minut tunnetaan täällä luultavasti siitä, että minulla on aina nälkä, ja kylmä, ja että tykkään siivota ja kirjoittaa. Jouduin taas hakemaan yhden lehtitaikina, suklaa täytteisen leivoksen, ei tuolla kaapeissa muutakaan ollut. Appelsiinitkin olivat aika lopussa, vain ryppyisimmät olivat jäljellä. Maistoin jopa ensimmäistä kertaa kahvia täällä. Se oli sellaisesta yksittäispakkauksesta kaadettava kahvi, josta laitettiin vain tosin puolet kupin pohjalle. Se oli ihan juotavaa, mutta kannatan teetä niin kauan kuin maitoa löytyy talosta. Tai siis eihän täällä tukikohdassa taloja ole, pelkkiä barakkeja vain. Meidän tämä päätukikohta koostuu siis kolmesta eri rakennelmasta. On nämä asumisrakennelmat, sitten on keittiörakennelmat, joihin siis kuljetaan ulkokautta ensin puuportaat alas, sitten kivilattoja pitkin ja viimein toimisto rakennelmasta, joka on yhdet kivirappuset ylempänä asuinrakennelmia. Täällä maastoa on muokattu silleen inkamaisesti, eli on näihin vuoristokyliin rakennettu tonne pihamaalle porrasmaisia tasanteita, ettei maa valuisi alaspäin, ja että siinä voisi kasvattaa kenties jotain, tai edes rakentaa talon, äkkijyrkälle vuorenrinteelle ei niin vain täällä rakennella mitään. Täälläpäin kuulemma ihmiset saattavat rakentaa taloja minne sattuu kyselemättä sen koommin lupia, samoin teittenosalta, mutta kun joku viranomainen sen huomaan, niin ne jätetään keskeneräisinä pystyyn sellaisinaan. Täällä on aika paljon niitä. Ja kuulemma suurin osa tällä saarella olevista teistäkään ei ole kartalla, eli nekin on rakennettuluvatta. teidän pitäisi nähdä millaisessa kunnossa jotkut vuoristohiekkatiet täällä ovat. Niissä ei edes pystyisi järeämmälläkään maastoautolla ajamaan turvallisesti. Ne näyttävät kun jokin joki olisi virrannut niistä kuluttaen syviä uurnia tiehen. Ja hienosta hiekasta koostuvat tiet sortuvat helposti jos niiden reunalle astuu. Meidät tultiin kutsumaan syömään kun olimme tyttöjen huoneessa jakamassa tiedostoja koneelta toiselle vähän yhdeksän jälkeen. Jemppu oli lähettänyt minulle energialaskun ja käytin Mian konetta sen maksaakseni. Täällä toimii huoneissa pitkästä aikaa netti. tosin ei mulla tietenkään, kun ei ole langatonta. Slovenialainen katseli kuinka maksoin laskun netissä ja naureskeli kuinka helppoa olisi hakkeroida jonkun pankkitunnuksiin. Toiset olivat jo syöneet tai lopettelivat. Ruuaksi oli pastaa ja lihaa vuoassa. Aika perus makuista ruokaa, tabasco lisäyksellä se jopa maistui joltain. Halusin päästä hyvissä ajoin petiin, sillä aikainen aamuneljän herätys taisi vähän vielä vaivata, enemmän voimia vei kyllä lihasrasitukset. Oli ilkeän tuntuista liikkua paikasta toiseen, tai varsinkin nousta tai istuutua. Eilinen kalliokiipeillyhaava sattui joka kerta kun laitoin jalat koukkuun, kun pitkät housut raastoivat vielä herkkää ihoa. Jalkaan oli myös ilmestynyt iso mustelma, ja sänkyyn kavutessani huomasin ties kuinka monta ilkeän näköistä verestävää naarmua jaloissa ja käsivarsissa. En edes ollut huomannut niiden syntyä, muutakuin sen tämän aamuisen jokipusikossa tapahtuneen. Huomenna menemmekin jo tuntemattomaan kohtaan jokea tutkimaan. Saamme minun käsittääkseni romanialaisen Georgen meidän avuksemme tavallaan. Hän ehkä piirtää karttoja. Niistä olisi paljonapua, varsinkin jos aiomme tehdä tästä projektista jotain vähääkään tieteellisen omaista. Tästä saaresta kun ei ole kunnollisia karttoja missään. Mittasuhteet ovat ties kuinka väärässä, eikä mihinkään karttaan ole merkittykunnolla luotettavia maamerkkejä. Mietin tänään tosissaan tekisinkö sittenkin täällä opinnäytetyötä. Otin sen huomioon, kun tein muistiinpanoja saukkodokumentteja lukiessani. Yliopettajani mielestä voisin ehkä tehdä, jos liittäisin tähän saukkotutkimukseen sellaisia kemiallisia ja ekologisia näkökohtia. Eli jos aiheenani olisi vaikka kuinka Ikarian jokivesien laatuun vaikuttaa paikalliseen jokiekosysteemiin /saukkokantaan. Tai jotenkin, että saisin lisättyä siihen jotenkin koulussa oppimiani asioita ammattimaisesti. Mutta jätän tämän vielä harkintaan ja kehittelen sitä pikkuhiljaa.

Torstai 8.5.2008

Aamulla sai sentään nukkua pidempään kuin eilen. Silti ylösnouseminen hyytävään huoneilmaan ei ollut houkutteleva. Vähän enne kellonsoittoa kuulin kun satoi kaatamalla ja pelteihin osuvat sadepisarat pitivät meteliä. Romanialaiset tytöt olivat ulkona jo tupakalla, Toinen heistä oli kääriytynyt viltin sisään. Lähdin kävelemään alas puuportaita keittiöön ja Slovenialainen lauloi matkalla ”raindrops keep falling on my head..” Sain taas puolijäähtynyttä vettä teeheni. Söin vesimuroja ja yhden kurttuisen appelsiinin, se ei maistunut onneksi kurttuiselta sisältä. Tänään oli minun tiskausvuoroni, joten menin jo järjestelemään kuivuneita tiskejä paikoilleen. Aamupalan jälkeen hain kannettavan huoneesta ja kävelin tietokone barakkiin. Aloitin lukemaan tietoa makean veden hammaskarpista Aphanius almiriensis . En ollut kuullukkaan, että on olemassa jotain hammaskarppia. Ja että se olisi vielä niin pieni, korkeintaan joku 7 cm. Päätimme lähteä tänään melkein heti uudelle retkelle joenvarteen vaikka olikin synkkä ilma. Enää ei tosin satanut. Minulla oli jo nyt päälläni pitkä toppi, kaksi pitkähihaista ja takki, takkia ei tosin toimistossa, mutta kuitenkin, että ymmärrätte, että täällä on tosissaan kylmä toisinaan. Halusimme toisin ensin saada lisää näytepurkkeja. meidän nykyinen oli sellainen samanlainen niin kuin suolakala purkit suomessa, Matti tietää ”Matin murot” purkin. Eli siinä oli kaikki löytämämme kakat yhdessä, käärittyinä vessapaperiin, tai nenäliinaan, ja merkitty kuulakärkikynällä mistä ne on löydetty. Se ei haissut hyvältä. Saukon jätösten kuluisi oikeasti tuoksua hyvältä, olikohan jopa jasminteeltä. Meinasimme ottaa Georgen mukaan, mutta kun menin herättämään häntä niin hän olikin sängynpohjalla kurjana ja kipeänä. Päätä särki ja oli flunssa. Hän ei sanonut tulevansa tänään mukaan, mutta ehkä huomenna. Slovenialainen poika lähti hänen sijasta. Nyt hän sai luvan pomoilta jopa. Hän on valokuvaaja. Lähdimme kymmeneltä, koirat meinasivat seurata meitä. Se ei ole luvallista. Ne piti hätyytellä pois. Ei mennyt kauaakaan kun pääsimme jo oikopolulle. Olimme halunneet tänään tehdä jonkun helpon osuuden joesta. Betonimöhkäleestä tehdyllä sillalla jakaannuimme eri suuntiin jokea. Minä otin ylävirran. Slovenialainen seurasi aluksi minua ja räpsi paljon kuvia. Tämän päiväinen maasto oli helppo. Oli vain jättikiviä, josta piti pomppia yhdeltä toiselle. Joki virtasi aika vuolaasti, ja se oli jälleen kylmää. Kävelin hankalimmista paikoista mielummin vedessä kuin koitin tasapainoilla liukkailla kivenmöhkäleillä. Tänään itse asiassa jokeen mentyäni huomasin avantouintiefektin. Eli kun oli hetken aikaa kävellyt hyytävän kylmässä jokivedessä nilkkoja tai polviani myöten ja tulin takaisin maastoon, niin jalkoihin tuli kuumat aallot aivan kuin avannosta noustessa. Se tuntui aika mukavalta. Enää ei silleen kauhistellut kylmää vettä, niin kuin alkupäivinä. Välillä jokeen oli muodostunut syvempi lammikko, ja siinä oli laguunin värejä. Se ei tosin ollut kuin muutaman neliön kokoinen, mutta silti mystinen. Kuljin loppumatkan yksin, sillä olimme sopineet tapaavamme takaisin sillalla tunninkuluttua, ja puolituntia oli jokulunut. Päätin jatkaa vielä kymmenisen minuuttia eteenpäin ja slovenialainen kääntyi takaisin ja seurasi Judithia. Löysin itse asiassa yhden mielenkiintoisen näköisen kökäreen. Se tosin muistutti enemmänkin pöllön oksennusta, kuin saukon jätöstä, siis sellaista kun pöllö on syönyt hiiren ja sitten se oksentaa hiirenkarvat ulos. Valokuvasin ja keräsin sen silti talteen. Meillä ei ollut enää paljoa tutkimatta tästä joesta. Enää kaksi tai yksi pala. Olimme nimittäin jakaneet joen seitsemään osaan. Tulin sillalle ennen muita. Menin huuhtomaan jalkapohjani hiekanmurusista sillan alle ja odottelin siinä muiden palaamista. Tuli aivan sellainen peikko olo, tiedättehän, mikä asustaa sillan alla :) Heidän tultuaan lähdimme saman tien takaisin tukikohtaan. Matkan jaksoi hyvin, ei enää jaksanut ajatella kipeitä lihaksia. Tänään oli muuten mustelmaton ja naarmuton päivä, satutin tosin sinne meno matkalla isovarpaani aika pahasti yhdessä mäenmutkassa, jossa virtasi pikkupuro ja liukkaita kiviä. Liukastuin vähän, ja meinasin horjahtaa, mutta onneksi ei sattunut muualle kuin yhteen varpaaseen. Mutta silleen, että tuntui kuin siitä olisi alkanut tulemaan verta. Jos siitä tulikin, niin unohdin tarkistaa asian ennen jokeen astumista. Olimme takaisin tulikohdassa ja puoli 12. Oli jo nälkä. Menin vaihtamaan ylinmääräisiä vaatteita pois. Kävellessä oli tullut kuuma, ja kaksi pitkähihaista ja takki olivat aivan liikaa. Niitä en ollut käyttänyt sen jälkeen kun saavuimme saukkojen bongaussillalle. Keittiöön mennessäni haistoin taas kaasua, siellä aina haisee kaasulta, tai vähintään jotain bensalta. George oli noussut jo ylös ja oli juuri keittänyt teevettä. Sain kerrankin kuumaa vettä teeheni. Romanialainen Ankha oli pilkkomassa vedessä sulatettuja kanankoipia. Hän luultavasti kokkaa meille kaikille tänään, vaikka ei edes olisi hänen vuoronsa. Kiva. Kivipolulla asuinbarakista toimistolle oli pitkä jono muurahaisia. Ne on tepastellut siinä jo muutaman päivää. Varmaan kun viereinen nurmikko, tai siis villiltä niityltä se kyllä näyttää, oli niitetty silloin, ja luultavasti oli tuhottu samalla muurahaisyhdyskunnan koti. Nyt ne rakentaa uutta kotia tai muuttaa jonnekkin. Suloisia. Tietokone barakissa siirsin tänään ottamia kuvia koneella ja kirjoitin lyhyesti tämän päivän bongauksesta saukkopäiväkirjaan. Tulin juomaan myös teeni tietokoneen ääreen, olin napannut yhden sellaisen lehtitaikina leivoksen. Kauhistuin viimeistä suupalaa. Se oli jotain todella hirveää, maistui aivan pippurilta, tai joltain miltä sen ei todellakaan olisi kuulunut maistua. Tarkistin voimassaolopäivän, mutta siinä oli vielä peliaikaa. Löysin myös koneelta Laurin musiikit. Kävin hakemassa kuulokkeet ja kuuntelin vähän Coldplaytä, sitten jatkoin hammaskarppitutkimusta. Saimme ruokaa kahden aikaan. Romanialainen tyttö ei ollutkaan kokannut, kananpalaset olivat vieläkin lillumassa vedessä, outoa. Sen sijaan Avra, kreikkalainen tyttö oli kokannut pastaa, tomaattikastikkeessa. Koko keitiö tuoksuui hyvältä. Ruuan jälkeen tiskasin.

Tämän blogitekstin alimman kuvan on ottanut Jernej Burkeljca