Maanantai 12.5.08

Tänään tehtävänkuvani muuttui dramaattisesti. En näköjään enää etsikkään saukkoja. Pidimme aamupäivällä kokousta tiimin kanssa ja yhden pomoistamme ja hän kertoi uusista suunnitelmista. Meillä on siis kolmen hengen ryhmä, ja Judith etsii silti saukkoja, ja George tekee kuvausta joesta, ottaen GPS:llä mittauksia, jotta pystyy piirtämään joen mutkat ja paikantamaan vesiputoukset ja lammet. Minä puolestani teen biodiversiteetti tutkimusta. Eli kuvaan kaikkea, mikä kasvaa tai elää joen varrella, tai joessa, tai sen lähistöllä. Eli käytännössä otan kuvia sammakoita, ötököistä, perhosista, hämähäkeistä, liskoista, kukista, puita, puskista jne. Ja samalla räpsin myös kuvia Georgelle. Niin ja autan Judthia epävirallisesti. Lähdimme puolenpäivän aikaan kävelemään joelle. Olin saanut päälleni Archipelagogsen sinisen T-paidan, jotta meidät näkevät tunnistaisimme mille työskentelemme, jos ihmettelisivät miksi pompimme jokivarsilla. Kävelimme siis alas puolisen tuntia ja lähdimme läheiseltä sillalta ensin alajuoksuun. Uusien tehtävän antojen sisäistämiseen ja toteuttamiseen käytännössä vei aikansa. Hankala maasto ei auttanut puolestaan asiaa. Jouduimme taas seikkailemaan kallioisella joelle. Nytei sentään ollut sellaista jyrkänteitä, vaan liukkaita sileitä kalliota. Välillä tuntui kuin olisimme olleet ulkoilma serenassa. Laskin nimittäin yhtä kallionkielekettä pepullani alas. Ylös kiipeäminen olikin hankalampaa, sillä kenkäni oli mennyt rikki ja vesitossut eivät olleet parhaimmat mahdolliset kengät kalliokiipeilyyn likasta kallionseinämää pitkin. Varpaat saivat hoitaa sen asian. Välillä minä olin ainut joka pääsi etenemään helposti jokea pitkin kun uskaltauduin veteen, ja silloin muut joutuivat kiertämään pusikkoisen rantatörmänkautta. Yhteen kauhupaikkaan minäkin törmäsin, josta en uskaltanut mennä. Kiersin sen kaukaa ylempää vuoristosta, mutta paljas varpasilteni piikikkäässä rämeikössä ei ollut kivaa. Loppujenlopuksi päädyin kallionkielekkeelle, josta pystyin jo näkemään muut. Siitä vaan ei ollut mitään inhimillistä alastuloa, joten hyppäsin viereisen puun latvaan ja kiipesin alas. Tämä hirvittävä rotko, jonka yli en raaskinut hypätä on kuvattu tuossa ylempänä työtoverit mukaan luettuna. (Minä muuten tulin tuosta pusikosta alas kun tultiin takasin päin. Ja hyppäsin tuohon, jossa George nyt kuvassa seisoo) Menimme myös tutkimaan ylävirran sillalta. Välillä törmäsimme kallionkoloon muodostuneisiin onkaloihin, jotka olivat pieniä lampia, odottelimme hiljalleen, josko pintaan tulisi sammakoita tai kilpikonnia. Toisaalta taas näimme kokoajan pieniä vesiputouksia. Koko matka oli itse asiassa pelkkiä vesiputouksia ja niiden alla tai yllä olevia pikku lampia. Minä siis otin kokoajan valokuvia mielenkiintoisista kohteista ja otin ylös niiden koordinaatit GPS:llä, sillä kaikkien muidenkin luonnossa liikkujien täytyisi löytää sama kukkanen, jonka minä olen löytänyt vain katsomalla paikan koordinaatteja. Loppujenlopuksi päädyimme ylävirralla yhdelle hylätylle kivitalolle joenvarteen ja päätimme, että siinä saisi olla tämän päivän etsinnät. Teimme uhkarohkean päätöksen etsiä tie metsän läpi, eikä palata takaisin jokea alapäin. Menimme siis taas muutaman aidan yli ja päädyimme todella kapeaan polkuun keskellä ei mitään. Huvittavinta oli, että jouduimme kävelemään suurimman osan matkasta kyykyssä, sillä kasvillisuutta oli niin kovasti. Ja kasvillisuus oli vain todella piikikästä ruusupuskaa ja aivan nilkanjuuri tasossa oli puolestaan piikikkäitä vihreitä kasveja. Olimme ihan naarmuilla, ja pelkäsin kokoajan saavani silmääni ruusupiikin ja sokaistuvani. Päädyimme lopulta oikopolulle, josta olenkin jo kertonut. Yhden kirkon viereen. Siinä vaiheessa oli aika kiitollinen, että sai paikallistettua itsensä. Tai siis olihan meillä GPS, mutta ei siitä tuossa tilanteessa mitään apua ollut. Olimme ihan puhki ja poikki kun pääsimme takaisin tukikohtaan. Meille ei oltu edes jätetty mitään ruuantähteitä, vaan jouduimme vaivautumaan itse kokkaamaan, ennekuin saimme vatsat täyteen. Kävin sitä ennen kuitenkin suihkussa. Uimatossuilla siellä rämeikössä käveleminen oli irroittanut eilen (vai toissapäivänä) laittamani rakkalaastarit ja saaneet jalkapohjani täyteen tikkuja ja moskaa. Hiukseni olivat myös täynnä risunoksia ja varmaan ötököitäkin. Suihkussa taas kauhukseni sain kylmän suihkun niskaani kun George meni viereiseen poikien suihkuun. Täällä jos joku muu käyttää samaan aikaan vettä, niin sen ensimmäisen vesi loppuu ja muuttuu jääkylmäksi. Seisoin siinä ihan silmät pyöreinä saippuoituna miettimässä rupeanko hakkaamaan viereistä seinää ja saada hänet lopettamaan oman suihkunsa. Olin sanonut nimittäin hänelle aikaisemmin tänään, että kukaan ei sitten mene samaan aikaan suihkuun, mutta ei, ei voinut ymmärtää. Loppujenlopuksi odotin kylmissäni ja saippuat jo aivan valahtaneina, että hän lopettaa suihkunsa, jotta minä pääsen jatkamaan omaani. Siinä vaiheessa kun olimme saaneet ruokittua itsemme pääsin vihdoin aloittamaan tämän päivän tulosten käsittelyn. Nimesin kaikki ottamani kuvat koordinaattien mukaan. Mutta koodinaateissa kun on vähän enemmän noita numeroita niin käytin vain kolmea viimeistä numeroa, sillä kaikki aiemmat numerot olivat aina samoja. Ja siis koordinaatti numeroita oli kolme kappaletta. Attitude, longitude ja no joku kolmas kuitenkin. Pituus, leveys ja korkeus varmaan. Niin kuin itäistä pituutta ja pohjoista leveyttä ja miten se nyt menikään, ja sit vika numerosarja oli korkeus merenpinnasta. Nyt ei ees oltu mitenkään korkeella vaan joku 400 metriä. toista ois, jos oltais vaikka tukikohdalla, tai jonkun vuorenhuipulla. Noi lukemat oli siis laaksosta joen pohjalta. Sain nimettyä kaikki kuvat seitsemään mennessä, eli olin istunut tunnin pidempään työajalla, kuin olisi kuulunut. Halusin kuitenkin saada kuvat valmiiksi, koska huomenna en ehkä muistaisi kaikkea. Minä olin siis tehnyt muistiinpanoja kentällä, että mitkä olivat minkäkin kuvan koordinaatit, että ei tarvinut muistaa ulkoa sadan kuvan kymmennumeroisia ja kolminkertaisia lukemia. Me saatiin kahdeksan aikaan ruokaa. Varvara oli kokannut kidneypapu keittoa. Se oli hyvää. Tänään oli muuten maito loppu. Jouduin aamulla juomaan teetä ilman maitoa, se meni alas, mutta hitaasti. Iltaruuan jälkeen kun kaikki muut puolestaan ottivat teetä, niin minä join caputsinoa, koska sitä pystyi juomaan ilmanmaitoa. Olin jo aiemmin päivällä kysynyt Mihailikselta maitoa, mutta hän ei voinut tehdä muuta asialle kuin sanoa, että lisää se ostoslistaan. Kukaan ei uskaltanut kysyä suurimmalta pomolta maitoa, sillä hän vastaisi vain ”go ask the goats ” Eli kysy vuohilta.