Lauantai 10.5.2008

Meidät tultiin herättämään puoli kymmeneltä ja sanottiin, että nyt lähdetään tytöt rannalle. Halusin kuitenkin syödä ensin aamupalaa. Vesimuroja ja muutamapalaleipää. Taisin muistaakseni jopa saada teetäkin valmiiksi keitettynä. Lähdimme pienellä porukalla kohti Nasin rantaa. Sinne oli 2,5 tunnin kävely matka. Romanialaiset halusivat jäädä tukikohdalle. Kävelimme aluksi tutumpia reittejä Agios Dimitriokseen josta jatkoimme minulle vielä tuntematonta reittiä pitkin kohti Nasia. Reitti oli todella mahtava. Näimme vaikka minkälaisia erilaisia maisemia. Välillä oli niittyä, jossa laidunsi muutama vuohi, toisaalla taas kuljimme mäntymetsiä rinteikössä. Kaikista poikkeavin maisema oli kuitenkin karu, mutta todella mahtava. Jyrkkärinteisessä mäntymetsässä kävellessämme näimme vasemmalla puolella kohoavan todella kivikkoisen ja korkean vuoriston. Ei sellainen normaalin näköinen vuoristo, vaan noh, miten sen nyt sanois, harmaa ja teräväkivinen. Pitkä kävelymatka päättyi joenvarrella levähdykseen. Tämä oli eri joki kuin mitä olimme tutkineet, ja se näytti vieläkin kauniimmalta. Siinä oli paljon kirkkaita lampia muodostunut ja puhtaan kirkas vesi valui välillä massiivisesti ja jymisten pienistä, mutta leveistä vesiputouksista. Jokivarrella oli myös paljon erikoisen näköisiä puita. Ydessäkin oli ihmisen kokoinen reikä ja pieni ikkuna. Väillä seisahduimme paikoilleen kun kuului epämääräisiä ääniä pusikoista, joskus sieltä ilmesty lintu, toisinaan ei ikinä ratkennut mikä siellä lymysi. Näimme myös todella suuria liskoja verrattuna normaaleihin sisiliskoihin. Loppumatkan kuljimme isoa tietä pitkin. Päädyimme Nasin kylään ja näimmekin jo meitä odottavan yksityisrannan. Se näytti mahtavan houkuttelevalta. Oikein kirkasta vettä ja kaarella oleva uimaranta korkeidenkallioiden reunustamana. Kylä vaikutti viihtyisältä. Siellä tosin näytti olevan jo turisteja. Päästyämme todella pitkät ja kiemurtelevat kiviportaat alas pääsimme nauttimaan rannan antimista. Ranta ei ollutkaan mikään tavallinen biitsi. Se ei ollut mitään hienoa hiekkaa, vaan karkeaa kiveä kokoluokka vaihdellen nyrkistä sormenpäähän. Mukaan tosin mahtui myös hienoa hiekkaa. Heti pyyhkeen levitettyäni rupesin siirtelemään ympärilläni olevia pikku kiviä syrjemmäksi. Kohta huomasimme, että rannalla oli muitakin erityispiirteitä. Se osoittautui epäviralliseksi nudistirannaksi! Uskaltauduin veteen viimeisenä. tiesin jo valmiiksi sen olevan kylmää ja rannan olevan äkkisyvä ja täynnä kivenlohkareita. Veden väri ja maisemat olivat tosin houkuttelevia. Pulikoin varmaan vain puoli minuuttia vedessä ja tulin takaisin rannalle levittämään aurinkorasvaa. Sain luettua kirjan loppuun ja loppurannalla olo aikanani ajattelin vain nälkääni, taas. Meidän oli tarkoitus mennä hetken päästä syömään Nasiin. Rannalle tuli kuitenkin vielä Abby, tyttö, joka oli ollut täällä jo muutaman vuoden, mahtava piirtäjä/maalaaja. Hän vei muut kiipeilemään kalliolle, minä jäin rannalle potemaan rakkojani. Olin kulkenut koko 2,5 tuntia ilman sukkia, ja sandaalit olivat raadelleet jalkani aika huonoon kuntoon. Muutamasta kohdasta oli lähtenyt ihoa ja kaksi rakkoani olivat pahentuneet. Lähdimme ennemmin tai myöhemmin loppujen lopuksi rannalta ja päädyimme syömään paikalliseen tavernaan. Saimme siellä mahtavia herkkuja. Meille tuotiin varmaan 3 alkuruokaa yhteiseksi naposteltavaksi. Aluksi saimme juustovuoan. Siinä oli juustoa juustolla ja seassa tomaattia ja paprikaa ja mausteita. Aivan herkkua. Seuraavaksi saimme ihania pyöryköitä, jotka oli leivitetty. Myöhemmin saimme vielä kreikkalaista salaattia ennen pääruokiamme. Söimme Mian kanssa puoliksi kaksi annosta. Minun lautasellani oli munakoisoa ja toisessa kanaa ja ranskalasia. Syötyämme ja maksettuamme vain 9,40 /nenä lähdimme kävelemään takaisin kotiin. Matkasimme ensin Armenistikseen ja poikkesimme ostamaan jäätelöä ja mehua paikallisesta kaupasta. Naureskelimme matkalla, kuinka suomessa saadaan rusketus palamisen kautta. Jatkoimme matkaa vielä ties kuinka kauan ennen kuin saimme kyydin tukikohtaan. Meidät nappasi kyytiin Faroksen britti porukka. He olivat juuri ajamassa sieltä meille päin täksi illaksi. Ahtauduimme kuusi ihmistä pieneen valkoiseen autoon. Auton kunto oli muutenkin heikko, ja jyrkissä kiemurtelevissa ylämäissä näytti tekevän tiukkaa takapenkin paino. Jouduimme tankkauksen ajaksi heittämään yhdenmatkustajan pois kyydistä, ja nappaamaan uudelleen kyytiin mäkistartin jälkeen. Autossa on ollut vähän käynnistysongelmia. Takaisin tukikohdalla halusimme käydä pesemässä suolat pois iholta. Suihkun jälkeen tajusimme kauhuksemme, että olimme todella saamassa rusketusta suomalaiseen tapaan. Meidän selät oli palaneet. Sitä ei edes ollut itse huomannut, ei sattunut missään, eikä päivä ollut tuntunut edes kuumalta, varsinkin kun jouduttiin laittamaan lisä vaatteita päälle rannalla tuulen takia. Laitoimme ensin kosteusrasvaa, jonka jälkeen sivelsimme hydrokortisoonia toistemme selkään. minulle oli kuulemma tullut vähän punainen nenänpää. Ainiin, ja hih, sandaaleista oli tullut rusketus rajat jalkapöytään. Sellainen ruskea yksinäinen läntti. Ihmettelimme, mitä romanialasiset nyt olivat oikein siivoamassa, kun he olivat tuoneet patjatulos, He eivät kuulemma osanneet selittää miksi, mutta vähän ajan kuluttua sain vastauksen ” You went to the beach, so we went to the beach also.” Eli siis ne oli ottanut aurinkoa ihan niin kuin mekin, ja saman lailla olivat palaneet. Saimme illalliseksi linssikeittoa. Se oli taas aivan mahtavaa. En siis vieläkään voi ymmärtää miten voin täällä tykätä kaikista eniten juuri linssikeitosta, ja papukeitosta. Ihan herkkuja. Ja ne ovat kuulemma terveellisiäkin. Myöhemmin illemmalla lähdimme Abbyn luo iltaa istumaan. Saimme kaikki kyydin monessa osassa brittiläisiltä. Hän asui aika kaukana, Christos Rahesista vielä eteenpäin. Kauhistuksekseni kaikki polttivat sisällä ja jäin mielenosoitukseksi ovensuuhun roikkumaan. Sain jostain syystä muut luopumaan tupakanpoltosta sisällä ja odotin savun haihtumista ennen kuin uskaltauduin sisään. Loppujen lopuksi he kuitenkin päätyivät loppuillasta sulkeutumaan keittiöön polttamaan tupakkaa. Minua alkoi väsyttää melkein heti kun pääsimme sinne, enkä jaksanut olla siellä kauaa. Turhaan minä siellä olisin nuokkunut kun kotona pääsisi nukkumaan oikeastikin. Lähdin yksin romanialaisten kanssa kävelemään kotiin. Reitistä ei voinut olla sata varma, mutta minun suuntavaistollani ja hyvällä otsalampulla pysyimme edes päätiellä. Oli taas aivan pilkkopimeää, ei edes olisi nenän eteensä nostamaa sormea nähnyt. Meillä kesti ehkä reilu tunti kävellä, välillä hoputin juoksuun, että lämpenisimme, oli nimittäin taas tosi kylmää. He eivät halunneet liftata. Pelkäsivät, mitä joku meille tekisi jos menisimme kyytiin. Vähän niin kuin Suomessa, eihän siellä kukaan oikeestaan uskalla liftata, eikä kannata, mutta täällä se on osa kulttuuria, että otetaan kaduntallaajat kyytiin. Ja nätisti viedään ne lähemmäs päämääräänsä. Olimme yhden aikaan takaisin, ja pääsin rauhassa kirjoittamaan päivän tapahtumia, varmaan jo puolet unohtaen ^^.