Tiistai 29.4.2008
Matkalla lentokentälle bussi meni hieman hajalle ja jouduimme pysähtymään moottoritien liittymään. Lentokentällä pääsimme Mian kanssa nopeasti check-innistä. Jätimme rinkat erityishihnalle kuljetusta varten. Jouduin irroittamaan makuupussin rinkasta ja laittamaan sen tulemaan erikseen. Lennot menivät nopeasti. Riikassa ei käynyt eurot ja maksoimme kahvilassa Mastercardeilla. Siellä tuli sähkökatkos ja koko paikka hiljeni. Ateenan lentokentältä jatkoimme bussilla 95 keskustaan. Matka oli puuduttava. Rinkat painoivat ilkeästi ja istuminen niiden kanssa oli vaikeaa. Jäimme pois oikealla pysäkillä Sydagma sq:lla, siitä jatkoimme sinisen linjan metrolla monastriakiin, matka maksoi vain 0,80€. Kävelimme Athinas streettiä pitkin ja Sofokleus st. päästyämme kirjauduimme hostelli Zeukseen. Meidän huone oli neljännessä kerroksessa. Rinkkojen kanto rappusia pitkin oli sietämätöntä, joka paikkaan särki ja kolotti. Huone oli mukava, uudet kerrossängyt vanhassa talossa. Huone oli yöltä 11€/hlö. Jätimme tavarat hostellille ja lähdimme ulos ostamaan vettä ja purtavaa. Lennoilla ei saanut ilmaista ruokaa, joten olimme nälkäisiä. Kello oli jo 10 illalla, mutta muutama putiikki oli auki. Söimme toastit ja palasimme hostellille suihkun kautta petiin. Sänky oli mukava, leveä ja Suomesta tuodut lakanat olivat käyttökelpoisia. Saimme nukkua 8 tuntia. Yöllä kuului huutoa, autojen melua ja jotain muita kaupunkiääniä.

Keskiviikko 30.4.2008
Aamulla herättyämme lähdimme suoraan ulos etsimään aamupalaa. Istahdimme mukavaan kahvilaan. Sain teetä maidolla, mutta kuppi olikin täynnä lämmintä maitoa. Hyväähän se oli J. Lähdimme kohti Akropolis kukkulaa. Kävelimme viihtyisiä kujia pitkin ja nousimme vehreää mäkeä ylös viereiselle kukkulalle. Ihastelimme näkyä; valkoiset talot levittäytyivät vuorijonojen laaksoihin joka puolella minne katsoikaan. Näimme myös Pantheonin, se oli keskellä yhden kukkulan puistoa. Alas tultuamme kiersimme kujia ja etsimme minulle aurinkorasvaa. Löysimme apteekista alennuksesta Vichyn 20 uva/uvb aurinkorasvaa vain 10,60€. Edellisessä apteekissa sama tuote maksoi 22€. Ostimme myös omenat lauttamatkaa varten. Palasimme takaisin hostellille hakemaan rinkat. puuduttava kävelymatka metroasemalle ei ollut kivaa, varsinkin kun kannoin rinkkaa väärin. Metrolla pääsi helposti Pireauksen satamaan. Jouduin istumaan surkean näköisenä lattialla ja keräsin säälikatseita, vain almukuppi puuttui. Etsimme Hellenic Seawayssin toimiston ja haimme jo maksetut liput. Pysähdyimme kahvilaan jääkahville ja vedelle tunniksi. Hyvä hetki laittaa aurinkorasvaa. Ilma ei ollut mitenkään ahdistava tai kuuma, mutta aurinko riitti. Hostellissa oli muuten viileä’ nukkua, melkein kylmä. Jatkoimme patikointia portille E9 ja astuimme laivaan. Meille oli kansipaikat muovituoleineen. Linnoittauduimme pienen pyöreän pöydän ympärille ja pääsimme vihdoin rentoutumaan. Laiva oli paikoillaan varmaan tunnin ja saimme hieman rusketusta. Kun laiva lähti liikkeelle, oli kuitenkin laitettava vaatekerrosta päälle. Matka osoittautui todella tuuliseksi ja kylmäksi. Vaihdoimme alituiseen paikkaa, jotta pääsimme edes vähän lämpimämpään. Nukuimme välillä ja toisaalta seurasimme kuinka ohitimme pieniä, kallioisia saaria. Pysähdyimme yhdessä isommassa. Emme aluksi tienneet mikä se oli, joten kysyin viereiseltä matkustajalta josko hän tietäisi. Hän vastasikin yllättäen kysymyksellä: ”oletko suomalainen?” No olinhan minä, tosin vähän hämmästynyt, kreikkalaiselta kun hän näytti. Hän istui loppu matkaa meidän seurassa, ja harjoitti suomenkielen taitoaan. Kävimme välillä hakemassa alhaalta kahvia tai pikkupurtavaa kiskurihintaan. Myöhemmin meidät bongasi myös yksi tyttö, joka oli myös menossa Archipelagogselle töihin, hän oli ollut siellä jo kuukauden ja palasi nyt pääsiäislomalta. Saimme kysellä kaikkea tarpeellista, ja loppumatka menikin aika sutjakasti. Yhteensä matka kesti yhdestä 20 yli seitsemään. Ikariaksen näkyessä tajusimme ehkä vihdoin minne olimme menossa. Saari näytti jo kaukaa kauniilta, paljon kauniimmalta kuin muut ohittamamme kivikkoiset saaret. Kaikki muut vaikutti olevan pelkkää kalliota, mutta tämä saari kukoisti vehreydellään. Menimme laivan perältä alhaalta ulos ja seurasimme kovaäänistä maihinnoususillan laskua. Meitä vastassa oli kolme brittiä. He olivat tulleet heidän vuokraamallaan autolla, vanha citroen 80-l. Kaksi heitäs oli tullut tänään New Yorkista. Ahtauduimme viisi ihmistä pieneen autoon rinkkoinemme ja lautalla tutustumme tyttö joutui liftaamaan tiensä Archipelagogselle. Britit olivat Faroksen meri puolelta, he olivat olleet täällä jo lokakuusta, nyt he olivat kuitenkin tulossa muutamaksi päiväksi meidän kanssa Raheksen lähellä sijaitsevaan tukikohtaan. Ahtauduttuamme autoon selvensin kuskille, että jos hän jarruttaa äkkinäisesti taitan niskani takana olevan rinkan takia. Hän ei kuulemma ollut koskaan edes ajatellut, että moista voisi tapahtua. Matka oli aika eksoottinen. Menimme puolituntia pelkkää ylämäkeä, kapeita todella kiemurtelevia pikkuteitä pitkin. Joka kurvissa sai pelätä, että milloin vastaan tulee joku nurkan pimeän takaa. Siihen ei loppujen lopuksi olisi kannattanut kiinnittää matkustajana niin paljon huomiota, sillä maisemat olivat henkeäsalpaavat. Joka puolella oli niin vehreää ja kaunista, ja korkealtahan kun näkyy kokoajan todella kauas. Välillä ajoimme solakoiden purojen ylitse, ja toisaalta kallionkielekkeen ulkoreunaa, HUI! Pääsimme onneksi loppujen lopuksi tukikohtaan. Se oli rakennettu konteista. Aluksi sitä vähän hämmästeli ehkä negatiivisesti, mutta sisältä kontit olivat todella käyttökelpoisia, viihtyisiä, ja asumiskelpoisia. Meidän asunnot muodostivat yhtä konttia vaille neliön. Yksi kontti oli pojille, toinen tytöille, ja kolmas saniteettitiloille. Nukkumakontit oli jaettu kolmeen huoneeseen, jossa oli 1-2 kerrossänkyä. Menimme Mian kanssa 1 kerrossänkyiseen huoneeseen. Pääsimme heti testaamaan suihkut, niissä ei ollut suihkun pidikettä, vaan piti taiteilla käsin. Tukikohdassa näimme kaksi virolaista tyttöä ja yhden slovenialaisen pojan, ei vielä pomoja tänään. Ainiin, ja tukikohdassa oli kolme suloista koiranpentua ja yksi kissa, ja yhdellä pomolla on kuulemma 4 kk vauva JJ Saimme suihkun jälkeen syödäksemme kanaa ja lohkoperunoita ennen kuin menimme brittien ehdottamalle tavernakierrokselle. Virolaiset oli jostain syystä käsketty muuttamaan tukikohdasta pois hotelliin, joten rastapäinen brittipoika ajoi hänet sinne. Kaksi New Yorkissa ollutta poikaa halusivat jäädä lepäämään. Me lähdimme slovenialaisen pojan kanssa tallustamaan alamäkeä läheiseen kylään. Kukaan ei ollut kertonut että täällä olisi näin kylmä, olisi pitänyt ottaa oma ruskea lempi puuvilla pusero mukaan. Onneksi edes oli ohut takki ja pitkät pellava housut. Täällä ei ole katuvaloja, joten kymmenen aikaan illalla oli pilkkopimeää, emme olisi nähneet edes omia nenänpäitämme ilman päälamppuani, Slovenialaisen mielestä olisi jännempää mennä pimeässä ja koitimmekin sitä välillä, mutta aina kun sammutin lampun niin juuri silloin nurkan takaa kurvasi auto, Thank God otin heijastimen mukaan. Siitäkin täällä sanottiin, että ihan turhaan tollasta kannat mukanas, ei täällä autoja kulje. Ei vai??!! Ja nää viel kävelee keskellä katua pilkkopimeässä! Britti poika ajoi meitä vastaan ja napasi kyytiin. Menimme paikalliseen tavernaan, jäimme ulos, miksiköhän, oli aika kylmä. Tilasimme 2 kiloa paikallista viiniä, ne tulivat kannuista. Meitä oli 7. Britti tilasi itselleen leipää, jonka kanssa tuli kastike, jossa oli jugurttia ja kurkkua. Myöhemmin maistoimme paikallista wrappia, jossa oli ainakin possua. Täällä oli kuulemma hirveästi vuohia, en nyt muista, mutta monikertaisesti yli ihmisten, ja ihmisiä taisi olla 8000. Minua väsytti kovasti ja muut sanoivat, että voisin mennä kotiin nukkumaan. Slovenialainen sanoi lähtevän kuskaamaan minua. Hän kuitenkin heitti kysymyksen, että haluaisinko minä ajaa kotiin. Hulluna suostuin, vaikka tiesin jo millaista se olisi. Oli aivan pilkkopimeää, en meinannut edes löytää virtalukkoa. Tällä ei muuten lukita ovia, talojen eikä autojen. Minun täytyi aluksi peruttaa ahtaasta paikasta pois ylämäkeen, edessä oli kuitenkin pieni punaisen auto takasivuovi sepposen selällään, joten jouduin vänksläämään auton kanssa että sain sen kääntymään ahtaalla kadulla osumatta siihen. Tie oli tietenkin pimeä, kapea, ja huonossa kunnossa, ja tuulilasikin oli aivan likainen. Vieressä istuva Slovenialainen naureskeli kun ajoin niin hiljaa ja varovasti. Ajoin luultavasti 10-15kh/h sillä nopeusmittari tuskin liikahti lainkaan. Ajoin melkein nenä kiinni lasissa, että näin edes muutaman metrin eteenpäin osumatta mihinkään. Koko matka täytyi ajaa ykkösellä tai kakkosella, niin hidasta ja mäkistä oli se matka. Löysin perille tukikohtaan ja Slovenialainen kehotti jättämään auton paikoilleen, hän hyppäsi ulos autosta ja kiersi kuskin puolelle sanomaan, että jätä se auto sittenkin tuohon, mutta auto sammui, ja jätin sen siihen mihin olin pysähtynytkin, Slovenialainen kun palasi takaisin vielä tavernaan sillä autolla. Menin laittamaan pedin kuntoon ja pääsin nukkumaan ennen 12.

Torstai 1.5.2008
Muut tulivat takasin tukikohtaan vähän ennen seitsemää aamulla, miten ihmeessä he jaksoivat!? Itse heräsin kahdeksalta. Aamuyöllä kuului kukonkiekaisuja, koiran haukuntaa, vuorien määkimistä ja linnun siritystä. Kontin ylänurkkaan oli luultavasti pesinyt joku pikkulintu pesueineen, siltä se ainakin kuulosti. Pakkasin laukkuun tarpeelliset tavarat, jotten häiritsisi Mian unia ja menin ulos. Tervehdin koirapesuetta, joka seurasi minua alas keittiöön. Koitin etsiä keittiökontista jotain aamupalaa, en löytänyt hedelmiä enkä maitoa, pelkkiä muroja ja paljon teetä, kuivaa leipää, ja eilinen kanaruoka pöydällä. Päätin odottaa, että joku heräisi lähiaikoina ja hörppäsin vain vettä. Hain tietokoneen huoneesta ja kirjoitin eilistä blogia. Vieläkään ei ole päässyt käyttämään internettiä, ehkä maanantaina. Meillä on nämä muutama päivä vapaata. Slovenialainen heräsi kymmenen jälkeen, ja menimme yhdessä aamupalalla, hänkehotti syömään muroja veden kanssa. Ihan ok se oli. Ei olisi kyllä itselle tullut sellainen ratkaisu mieleen. Laitoin vettä vain sen verran, että muroihin imeytyy. Hän teki munakasta ja keitti meille teetä. Lupasin maistaa, vaikkei maitoa ollutkaan. Laitoin paljon erikoisen näköistä sokeria, ja hunajaa. Ei edes ollut pahaa. Sitten pääsinkin pätemään. Menin auttamaan tiskaamisessa. Järjestelin kaiken nätisti tiskausjärjestykseen ja sorkin ruuantähteet biojäteastiaan. Kaikkialla oli likaista ja vallitsi epäjärjestys, kai siihenkin tottuu. Hanasta ei kuitenkaan tullut kuumaa vettä, joten tiskaamisessa joutui soveltamaan. Laitoin paljon pesuainetta ja hinkkasin kahta kauemmin astioita. Mukana oli myös pohjaan palaneita kattiloita ym, jota hinkkasin rautasienellä. Tiskauksen lopputulos oli onneksi hyvä. Täytin vesipullon paikallisella vedellä, laitoin aurinkorasvaa ja lähdimme koirien kanssa kävelylle. Mukaan tuli myös isokoira, pentujen isä luultavasti, äiti oli karannut. Kävelimme todella hienossa ympäristössä, joka puolella oli puita ja ääninä vain eläimiä ja hellää tuulenvirettä. Menimme ensin Suurelle joelle, jota oli paottu. Todella kaunis paikka, siellä uiskenteli kultakaloja ja makeanvedenkilpikonnia J Pysähdyimme rantaan ja annoimme koirien juoda. Ranta oli täynnä hämähäkkejä ja amppareita. Luulin ensin niitä kärpäsiksi, kun ne sillä tavalla parveili, muta kun tajusin mitä ne oli niin peitin äkkiä kaulani, mutta en panikoinut. Täällä jotenkin suhtautuu erilailla ötököihin, pakostikkin. Jatkoimme matkaa ylöspäin palonvahtimispaikalle. Näimme matkalla lampaita ja arvatkaa mitä, KARITSAN J Aivan huippu oli kivikkoinen, ja siellä oli sisiliskoja. Näkymät olivat jälleen kerran henkeäsalpaavat. Sieltä näkyi ties kuinka kauas, ties kuinka monta kylää ja kukkulaa. Slovenialainen selitti mitä missäkin suunnassa oli, mutta paikannimet jäivät unholaan vielä tässä vaiheessa. Lähdimme takaisin tukikohtaan, pikkukoirat juoksentelivat kokoajan nuuskimaan ympäristöä ja he vainusivat välillä lampaita, välillä vuohia. Iso koira veti kovasti. Ne olivat jotain sekarotua. Kaksi pennuista on aika samannäköisiä keskenään, valkoista, ruskeaa ja mustaa, mutta suloisin kaikkien mielestä on mustavalkoinen, pienikokoisin pentu. Koiriin oli tarttunut jotain ötököitä, Slovenialainen sanoi niiden olevan jotain t:llä alkavia. Käsitin, että ne on vähän niin kuin iilimatoja, mutta maaversio niistä. Ne levittää jotain malarian tapaista tautia mukanaan, mutta ei kaikki yksilöt. Koko loppupäivä menikin siinä, että vaan pyöri ympäri tukikohtaa ja vaihto istumapaikkaa. Välillä söi jotain tai meni nukkumaan. Tukikohtaan palasi myös briteistä muutama tyttö lomaltaan, hekin olivat meripuolelta. Söimme todella myöhään, sellaista makaronilaatikon tapaista. Näimme myös vihdoin toisen pomoista, Anastasian vauvansa kanssa. Myöhemmin illalla moni lähti ulos, kansanjuhlat jatkuivat vieläkin ties kuinka monetta päivää peräkkäin lakkaamatta. En halunnut lähteä, olisin kuitenkin väsähtänyt ja halunnut nukkumaan. En kuitenkaan tullut tänne istumaan baareissa vaan tekemään töitä. Tytöt koittivat saada nettiä toimimaan, mutta turhaan. Illalla oli taas todella kylmä, jouduin pitämään sisälläkin takkia päällä. Huomenna tänne tulee uusi poika, Kreikkalainen. Huomenna pidetään myös jokin kokous, siellä meille ehkä jo annetaan jonkin näköiset tehtävänannot.