Keskiviikko 21.5.2008

Nälkä päivä. Kokopäivänä ei ole pystynyt muuta ajattelemaan kuin ruokaa. Kaapeissa ei ole muuta kuin muroja. Niitä ei kuitenkaan halua syödä aamupalaksi, lounaaksi, illalliseksi ja iltapalaksi. Kaikki rupesivat tänään ajattelemaan asiaa tarkemmin ja totesivat, että 650 €:lla kuukaudessa per henkilö kuuluisi saada paljon ruokaa. Meille kuitenkin luvattiin täys ylläpito, ja silti täällä on aina keittiön kaapit tyhjinä. Meidät koottiin tänään kasaa, ja pidettiin sellainen kurinpitomainen kokous. Meille kerrottiin täsmälliset ajat milloin aloitetaan työnteko, milloin kaksi ihmistä alkaa kokkaamaan, milloin lopetetaan ruokailu syömisen ajaksi ja milloin jatketaan töitä. Eihän noissa mitään, mutta sitten möläytettiin, että lounaaksi kuuluu tehdä jotain todella kevyttä ruokaa kuten salaattia, jottemme olisi liian väsyneitä työskentelemään täydellä vatsalla. Siis aivan uskomatonta. Menin kokouksen jälkeen melkein itkukurkussa anelemaan, että saataisiin edes jotain ruokaa suuhumme. Sanottiin vain, että kirjoita kauppalistaan, ei annettu mitään ensiapua. Me siis tänään syötiin lounaaksi vihreää salaattia ja muutama pala leipää. Vieläkin vatsa kurisee tyhjyyttään, kun ei ole mitään kunnonruokaa pohjamahassa. Tänään onneksi olikin kauppapäivä. Ja leipäpäivä. saatiin iso säkki punaisia (pahoja) omenoita, ja paljon pieniä appelsiineja. Kumpa saataisiin teetä.

Lähdimme tänään joenvarteen tutkimusmatkalle, vaikka ukkonen jyrisi ja joku heitti pilvenreunoilta ämpäreillä vettä niskaan. Saimme onneksi auton käyttöön, ettei tarvinut kävellä ensin paikanpäälle 2,5 tuntia. Tutkimme jokea,joka johtaa Nasin uimarannalle. Jo heti alkumatkasta havahduimme kuuntelemaan söpöä naukumista. Löysimme pusikoista viisi suloista kissanpentua. Ne olivat kaikki erivärisiä tai värikkäitä. Jäimme ihastelemaan löytöämme ja silittelemään ja paijailemaan pikkuisia. Ne olivat todella honteloisia, mutta juuri sopivankokoisia kissanpennuiksi. Löysin jokivarrelta monta mielenkiintoista asiaa. Paljon heinäsirkkoja ja sudenkorentoja, ja sit sellaisia helikopterikärpäsiä, tiedättekö, sellaisia suurikokoisia mötiköitä ja kun ne menee ohi, niin kuuluu helikopteriääniä ja ilma värisee vieressä. Oli myös monta sammakkoa ja hämähäkkiä ja ties minkä näköisiä kukkasia, ainiin ja rapuperhe; äitirapu, isärapu ja vauvarapu :) Aivan outoja löytöjä kyllä tein. Kun alkoi jyristä oikein vakavan kuuloisesti ja sade muuttui märemmäksi, katsoimme viisaampana lähteä takaisin päin. Olimme kuitenki aika riskialttiissa paikassa, ensinnäkin ukkosella vedenäärellä tai vedessä, ja sitten vielä kun pompittiin todella liukkaita kastuneita kiviä pitkin paikasta toiseen. Ilma oli todella hiostava, siis sellainen niin kuin ukkosella on,mutta täälläpäin ehkä vähän trooppisemmin hiostava kuin Suomessa. Ihan niin kuin olisi ollut 60 asteen saunan kosteassa höyryssä.

Kun palasimme takaisin autolle, meitä seurasi tiellä harhaileva koira, vähän sen näköinen niin kuin Pehkosilla oli aikoinaan, mutta musta. Kun avasimme autonovet se pomppasikin kuskin puolelta sisään ja linnoittautui jalkatilaan. Naureskelimme vähän aikaa, ja minä räpsin innoissani kuvia. En edes tajunnut, että tämä voisi olla vakava tilanne, ajattelin sen olevan ohi hetkessä. Hauskuus kuitenkin loppui kun halusimme lähteä liikkeelle, mutta koira protestoi vastaan. Koitimme houkutella sitä äänillä ja muilla kutsumakeinoilla, mutta se vain pysyi lujana ja läähätti pitkällä kielellään kuulemma pahanhajuista hengitystä. Välillä joku meistä koitti mennä silittelemään sitä, mutta heti kun laittoi käden lähellekään sitä se irvisti terävillä hampaillaan ja uhkasi puraista. Minä jo kauhistuin ja koitin etsiä läheltä puuta, johon voisin kavuta turvaan, ei kuitenkaan ollut joten kiipesin kallionreunaa pitkin ylös. Työparini hoitivat asian loppuun heittämällä paidan koiran naaman eteen ja nostamalla sen niskasta ulos autosta. Koira murisi ja vinkui lopulta kun se heitettiin ulos autosta. Hyppäsimme todella nopeaan auton sisään paiskaten ovet kiinni ja kaahasimme kauemmas. Koira jäi tihkusateeseen ulos. Repesimme nauramaan, ja hihittelimme vähän väliä pitkin kotimatkaan, että kuinka voi tapahtua tollaista.

Takaisin tukikohdalla meillä alkoi juuri kreikan kielen toinen oppitunti. Ensin kerrattiin eilistä ja sen jälkeen opetettiin olla verbi, persoonapronominit ja numerot 1-10. Opeteltiin kyllä myös jotain uusia sanoja. Ego ime technolojia to berivalovis. Selvittäkää siitä.

Illalla saimme kanaa ruuaksi ja kaikki kinusivat minua tekemään omenapiirakkaa jälkiruuaksi. He olivat pyydelleet sitä jo monta päivää, ja olin jo tehnyt esiselvitystä ja kirjoittanut omenapiirakan ohjeen ylös, ja varmistanut, että kaapeista löytyy varmasti kaikki tarvittavat aineet. Niinpä suostuin leipomaan heille omenapiirakan. Leipomisessa täytyi vähän soveltaa mielikuvitusta. Ei ollut taikinakulhoja, desinmittaa, vatkainta, leivinpaperia, eikä paljoa muutakaan tarvittavia välineitä, mutta loppujenlopuksi pakon edestä mielikuvituksella on rajattomat mahdollisuudet selvitä. Niinpä lopputuloksena oli uunivuoallinen omenapiirakkaa. Näiden kauhu kaasu-uunissa ei ollut mitään lämpötiloja, oli vain liekkitäysille tai liekki vähäiselle tulelle. Niinpä laitoimme vähäisen tulen, mutta silti uuni poltti piirakan pohjan mustaksi ja jätti sen keskeltä raa’aksi. Tyhmä uuni.

Jälkiruuan jälkeen pelasimme pingistä nelisteen. Kaikilla oli todella hauskaa kun he vihdoin näkivät Jonna piirteeni käytännössä. Pelaamisesta ei meinannut tulla mitään kun kaikki hihittelivät kippurassa minun pelaustyylille ja sähläykselle. Pelasimme vielä tikkaa ennen nukkumaanmenoa. Meillä ei toiminut taas netti kokopäivänä eilen, niin vietimme yhdessä aikaa enemmän.