Keskiviikko 14.5.2008

Tänään työpäivä oli samanlainen kuin maanantain ja tiistain yhteensä. Eli tehtiin seikkailuretki ja tunnistiniltapäivästä päivän saldon kasvi- ja eläinkunnan kirjoista. Tämän päivän seikkailu erosi kaikista muista sillä, että enää ei katsellut maisemia ja halunnut räpsiä kuvia niin kuin joku turisti. Nyt vaan meni nenä kiinni ruohonjuuri tasossa, ja vaikka pysähtyikin välillä lepäämään, niin ei samanlailla enää katsonut ja ihmetelly ”vau mitkä maisemat, ei ois ikinä uskonut tällästä paikkaa olemassakaan”. Vaan nyt jo osaa ennakoida, että mitä tulee joen mutkasta vastaan, jos kuuluu jyrinää niin osaa päätellä millainen vesiputous siellä on, tai jos kuuluu sammakoiden kurlutusta, niin tietää, että on tulossa lammikko tai lätäkkö kallion raossa. Ja vaikka näkis kuinka hienoja paikkoja hyvänsä, niin ei enää todellakaan katsele niitä henkeäsalpaavasti vaan ne ovat jo osa jokapäiväistä arkea. Tänään saatiin varmaan monipuolisin ruoka ikinä tällä saarella. Oli riisiä, ja perunan palasia yrteissä, ja lihaa, ja sit vielä ihanaa salaattia, johon oli ilmestynyt kurkkua ja tomaattiakin, ja sit viel jälkkäriks omenaa, mandariinia ja TEETÄ!! Joku oli käynyt kaupassa ja täyttänyt meidän kaapit ruuilla. Oli kyllä ilon päivä! Muut siirsivät tänään terassi lattioita lisää keittiön läheisyyteen, kaikki rupesi epäilemään, että saadaankohan me lisää väkeä tänne kohtapuoliin, miksi muuten olisi tuotu kaksi lisä pöytää, kun nyttenkin jo mahdumme meidän porukalla yhden pöydän ääreen. Ruuan jälkeen minä siivosin yksin koko keittiön. Aloitin kaasuliesitasosta. Hinkkasin rautasienellä sitä ja viereistä seinää niin hyvin puhtaaksi kuin voimia riitti. Siivosin myös kaikki tasot, laitoin loput ruuat jääkaappiin, ja tiskasin jättikattilat. Pesin myös pikkukeittiön lattian ja lakaisin isomman keittiön kivilattian. Sen jälkeen kädet olivat hirveässä kunnossa, aivan kuin olisin omia käsiä koittanut puhdistaa rautasienellä. Tänään muuten näin varmaan sata hämähäkkiä ja kymmenen sisiliskoa, niitä rupesi vaan vilisemään silmien alla, en tiedä johtuiko tämä ilmeneminen siitä, että varsinaisesti oikein etsin kaikkea jokivarsilla elävää, vai oliko tänään muuten vain sellainen hämähäkkipäivä. Tänään olisi illalla ollut oikeat Kreikkalaiset juhlat sellaisessa pienessä kaukaisessa kylässä, jossa ei ole edes sähköä. Sinne oltiin taas kutsuttukoko saari, tai ainakin kaikki siitä näyttivät tietävän. Juhlat olivat varmasti tunnelmalliset, kuulemma kynttilän valossa istuskelua/tanssia, ja paljon ruokaa pöydällä. Suomalaiset ja romanialaiset päättivät jäädä lähtemättä, Itse henkilökohtaisesti en halunnut lähetä, kun tiesin, että se olisi sisätiloissa, ja kaikki polttaisivat siellä, ja että ne kestäisivät aamuun asti, ja että sieltä olisi tunnin ajomatka, eli monen monen tunnin kävelymatka kotiin. Tarvitsen kuitenkin kahdeksantunnin yöunet, joten niitä ei saavuteta, jos kotiin tullaan vasta aamu seitsemältä ja pitää herätä kahdeksalta. Tänään muuten huomattiin, kuinka erilainen huumorintaju romanialaisilla on, tai ainakin näillä kolmella tapauksella. He olivat katsomassa jotain epämääräisen näköistä elokuvaa huonolla kuvanlaadulla höystettynä, ja he nauroivat joka kerta räkäisesti kun joku ammuttiin konekiväärillä tohjoksi. Katsottiin ihan ihmeissään Mian kanssa, et jopas on outo huumorintaju. Täällä useesti suurin osa katsoo elokuvaa illalla. Olen tainnut itse olla vain kaksi kertaa katsomassa. Olen mielummin tullut rustaamaan päivän kuulumiset blogiin. Eli siis mielummin kirjoitan elokuvia kun katson niitä, sellainen sääntö pätee mulla tällä saarella jotenkin. Ja vielä mielummin luen kun katson elokuvaa. Eli minusta ei ole ollut paljon seuraa iltaisin muille. Välillä iltaisin täytyy hoitaa asioita, niin kuin eilen vaikka se pyykinpesu. Unohtui varmaan kertoa, että kun käveltiin hakemaan pyykit, niin meille tarjottiin kirsikoita suoraan puusta poimittuna kun kävelimme yhden viihtyisän näköisen pihamaan ohi. Täälläpäin ollaan niin kovin ystävällisiä. Aivan kuin meille tarjottiin silloin yksi päivä pikkukaupassa keksejä kun tultiin ostamaan Georgelle partahöyliä. Käytiin muuten tänään Agios Polikarpoksessa ennekuin mentiin tutkimusmatkalle, Sinne käveltiin vähän meidän tutkimusalueesta eteenpäin. Oltaisiin ostettu mulle sandaalit siellä sijaitsevassa kenkäkaupassa, mutta se olikin kiinni. Täällä ei siis ikinä tiedä milloin kaupat ovat auki, pienet kyläkauppiaat kun pitävät putiikkejaan auki milloin heille sopii ja sitten he vielä viettävät sitä siestaa, vai mikä se nyt olikaan. Nyt muuten sataa kaatamalla. Täällä näihin peltikattoihin ropisee todella kovaäänisesti vesipisaroita. Ei edes kuule tämän vanhan romun tietokoneen hurinaa. Siellä tuntuu satavan kaatamalla. Hyvä kun yöllä jos sataa, tai vaikka koirat haukkuu, niin uneen tulee sellaisia vivahteita, että koiran haukkumisesta tulee koira uneen jne. Ja noi linnut. Ne linnunpoikaset on kasvanut varmaan tässä parin viikon aikana huimasti, ne ainakin pitää lakkaamatta ääntä ja tömistelee mun pään vieressä katonrajassa. Yks päivä näin unta keltaisesta talosta. Se oli taas niitä unia, että joku on jotain, mutta ei olekaan. Me oltiin muuttamassa sinne koko poppoolla, ja jokainen sai valkata huoneen itselleen. Ulkona meillä oli paljon lampaita ja lammaskoiria. Keittiössä oli kaksi astianpesukonetta, ja yksi oli hurjan iso, siinä oli kuusi kerrosta. Ja äiti sanoi, että makuuhuoneessa oli vielä kolmas astianpesukone. Lähemmin taloa kierrettyäni tajusin, että en muistanutkaan sen olevan niin iso kartano. Huoneet olivat ainakin 4 metrin korkuisia, ja niissä oli hienot ikkunan puitteet. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että Aulikki ja kumppanit olivat asuneet siinä ja jättäneet sinne miljoonien arvoisia huonekaluja, koko talo oli valmiiksi sisustettu vanhan ajan tyyliin. Minä löysin jopa keltaisen huoneen keltaisesta talosta. Se ei tietenkään näyttänyt siltä, niin kuin se oikeasti oli. Nyt se oli todella pitkulainen huone, melkein loputtomiin jatkuva. Johanna valkkasi ensimmäisenä huoneen. Se oli sisustukseltaan vähän samantapainen, niin kuin olisi kuvitellut seiska luokalla olevan. Se oli kuitenkin kaikkien suosikki huone. Loppujenlopuksi koko talo, ja sen suuruus menivät jo aivan liian pitkälle; sisällä oli jopa keilahalli pehmopalloilla, ja niillä pelasi kolmen lapsen konkkaronkka, en oikein tajunnut kenen lapsia ne olivat. Sitten heräsinkin jo kukonkieuntaan tai sateeseen. Me saatiin tänään vielä yhdeksänaikaan peruna-porkkana-hernekeittoa. Sitä oli massiivinen kattilallinen, ja vain 7 syöjää. Kaksi oli palannut takaisin juhlareissulta. He eivät olleet saaneet kyytiä, ja päättivät tulla takaisin tukikohtaan. Sitä ennen viihdytin itseäni Matin seurassa messengerissä. Keksin Laurin innoittamana jekun Matille ja Matti tietääkin loput :)