alkukesä 2009

Kerroin aiemmin, että olimme Koperin lähistöllä poimimassa kirsikoita kun Jemppu oli täällä. Nyt on myös kotipihan kirsikkapuu tehnyt satoa. Nämä kirsikat ovat tosin eri lajia, ja eivät esimerkiksi ole yhtä makeita, eikä ne kasva punaisiksi kokonaan vaan puoliksi keltaisiksi. Syötäviä kylläkin.


Toinen tähän aikaan vuodesta oleva marja on vattu. Jernejn isoäidin puutarhasta saa hyvän sadon joka päivä. Meillä ei ole varmaan ikinä ollut vattupuskaa, sillä olin totaalisen ymmälläni, että vatut kasvaa päivässä vihreistä punaisiksi. Keräsimme nimittäin joka päivä kaikki punaiset vatut, siis kaikki. Ja seuraavana päivänä puska oli taas täynnä punaisia vattuja. Ihan kuin taikuutta. Kaikkea sitä oppii vielä tämänkin ikäisenä.


Toinen asia mitä en ollut ikinä miettinytkään on teini-ikäisen määritelmä. Jernej rupesi sitä puhumaan, ja olin yhtä ymmälläni kuin vatuissakin. Eli teini-ikäinen on 13-19-vuotias, sillä englannissa thirTEEN fourTEEN, fifTEEN, sixTEEN, sevenTEEN, eighTEEN, nineTEEN, samoin kuulemma sloveeniksi, jossa tosin teini-ikä on vähän pidempi: enajst, dvanajst, trinajst, štirinajst, petnajst, šestnajst, sedemnajst, osemnajst ja devetnajst.

Ainiin, ja kohta täällä kasvaa jo karviaisetkin. Aika lähellä täällä on yksi hylätyn näköinen talo, joka on entinen maalaistalo, joka on osittain uusittu monia monia vuosia sitten, nyt taas ihan rapakunnossa, ja ikkunat rikki, ja pörröisiä kulkukissoja nurkissa. Ja sitten talolla on iso puutarha. Tämä puutarha on tosin hyödynnetty, siellä kasvaa ties mitä herkkuja ja nättejä villikukkia, ja villiintyneitä kasvatettuja kukkia, korkeita sellaisia. Niin mitä olen ymmärtänyt niin talo on siltä osin hylätty, ettei siellä kukaan asu, mutta liikehdintää pihalla kuitenkin on. Paikka on kiehtonut minua siitä asti kun menin siitä ensimmäistä kertaa ohitse koirien kanssa yksi, kun huomasin ison villiintyneen puutarhan, ja mitä vieläkin parempaa aidanpielustalla kasvamassa jättikorkuisia karviaispuskia ja aita jatkui monia monia metrejä. En ollut eläissäni nähnyt niin korkeaa karviaispuskaa, yli kaksimetristä. Siitä päivästä lähtien olen aina ollut kiinnostunut tuosta mystisestä puutarhasta ja sen ympäristöstä.


Välillä ollaan taisteltu pikkuötököitä vastaan, kuten muurahaisia, joiden aika on jo onneksi lopussa, mutta nyt kiusana ovat jättietanat. Ja jättietanalla tarkoitan jättietanaa, vaikka täälläpäin ne ei kuulemma edes ole vielä isoja. Jemppu tietää minun lisäksi, että ne on Suomen mittakaavalla todella isoja, vaikka täällä sanottaisiin mitä! Ne ryntäävät kaikkien kasvimaille aina sateen jälkeen kuin kastemadot Suomessa. Tai siis onhan meilläkin niitä tuholaisetanoita sateen jälkeen, mutta nämä on jättiläisiä. Ollaan ripoteltu tontin ympärille sellaisia turkooseja tabletteja, jotka sisältävät ylinmääräisen annoksen rautaa, jota kyseiset etanat eivät syönnin jälkeen kuulemma kestä. Joskus se tepsii toisinaan ei. Kun sitä on käytetty, niin seuraavana päivänä pitäisi lojua kuolleita etanoita ympäriinsä, jollaista kokemusta en ole kyllä vielä tavannut. Ja mitä niille kuolleille etanoille sitten pitää tehdä?


Tälläisen sateisen päivän jälkeen olin kerran ulkoiluttamassa koiria keltaiset kumisaappaat jalassa. Ne samaiset saappaat, jotka kunnostin joku kuukausi sitten. Sinä päivänä oli salamoinut ekstra paljon, ja esimerkiksi Mariborin seudulla oli viilettänyt tornaadon tapainen hurjimus, joka oli sotkenut ja ruhjonut kaikki paikat, niin että taloja tarvittiin korjata ja sähkölinjoja uusia.

Kuva Jernej Burkeljca

Törmäsin yhtenä päivänä koiria ulkoiluttaessa pesästä pudonneeseen linnunpoikaseen. Se oli todella heikko ja haaveroinen. En koskenut siihen kun pienenä opetettiin, ettei lintuihin saa koskea. Seuraavana päivänä kun kävelin samasta paikasta ohi niin se oli jo kuollut ja litistynyt siinä samaisessa paikassa, jossa se oli ollut edellisenä yönä.

Linnuista vielä, että huomasin lähialueen kadulla yhden puun, johon oli laitettu ainakin kolme linnunpönttöä. Viereisessä talossa näytti olevan pihalla iso kokoelma pönttöjä, ihan kuin Suomessa välillä törmää puutarhatontunkeräilijöihin.


Olen myös ihmetellyt täkäläisiä puita, että mitä muurahaiset ovat niille tehneet. Koivut eivät esimerkiksi enää ole musta valkoisia vaan ne ovat musta valko punaruskeita rungoistaan paikkapaikoin, ei mitenkään maanlaajuisesti, vaan yksilöittäin. Jotain kummallista on tapahtunut ja muurahaiset liittyvät jotenkin asiaan.


Sitten vähän ruokakulttuurieroista. Törmäsin yhtenä päivänä mitä kummallisimpaan ruokayhdistelmään. Söimme hyvää ja ravitsevaa papukeittoa ja sen kylkiäiseksi tarjottiin kanankoipea. Siinä sitten oltiin kaikki pienen pöydän ympärillä lusikka oikeassa kädessä ja kanankoipi vasemmassa. Joka toisella hörpyllä otettiin höystöksi palanen kanaa ja luut jätettiin luukuppiin koirille, joka oli keskellä ruokapöytää.

Jälkiruuaksi oli vielä lettuja, sekä kiisseliä, sekä vielä vastapoimittuja vattuja. Täälläpäin syödään vähän kummallisesti lettuja. Letun päälle laitetaan vain sellaista keltaista marmelaadia, joka on luultavasti tehty aprikooseista, mutta se ei missään tapauksessa ole lettuhilloa. Tai kun kerran käytiin ulkona syömässä lettuja, niin koko ravintolan lettutarjoilu oli mitä kummallisin. Kaikki täytteet oli aivan epäsopivia suomalaisen suuhun letun päälle. Oli suklaata, toisenlaista suklaata. Oli pähkinöitä ja toisenlaisia pähkinöitä, sokeritonta kermavaahtoa, ja mitä kummallisempia hilloja. Mutta lettua ei saanut esimerkiksi mansikkahillon, sokerin tai hyvän makuisen kermavaahdon kanssa, enkä ole ikinä törmännyt täällä kuningatarhilloonkaan. Joten joka kerta kun jossain on tarjolla lettuja, niin en hypi ilosta kattoon, niin kuin joskus olisi voinut käydä. Mutta saatan hyppiäkin, jos eteeni tepastelee oikea lettu oikeilla täytteillä!

Meistä tuli kipeäksi kolme. Olin viimeinen joka sairastui, ja tauti näytti kestävän kauemmin kuin muilla. Oli pahaa nuhaa, kurkkukipua, pää oli kovin raskas, posket olivat kipeät, kieli välillä tunnoton ja korvissa pystyi välillä kuulemaan oman sydämenlyöntinsä. Hoidettiin tautia hunajateellä, flunssalääkkeillä, nenäsuihkeilla ja isoilla valkoisilla nenäliinoilla. Nyt ollaan jo parempia. Sanotaan tautia vaikka pingviiniflunssaksi.

Uskon, että oman sairauteni laukaisi homehuoneen hiominen muiden talon bakteereiden lisäksi. Olin pölyävässä huoneessa työskentelemässä homeenparissa hiomalla ja hankaamalla sitä pois seinistä. Siinä samalla sain paljon pölyä niin keuhkoihin kuin muuallekin kehooni. Käytin sitä sellaista valkoista suunaamaria ja suojalaseja, mutta silti samantien kun lopetin hometyöt sain pahoja oireita, joka sitten yltyi yllä mainittuun kuvaukseen.

Nähtiin yhtenä päivänä kadulla pyöräilevä mies, jolla oli tuo valkoinen maski naamassa ja valkoiset hanskat kädessä. Suojautui varmaan possuvirusta vastaan. Täällä on todettu vain kaksi tapausta tähän mennessä.

Saimme myös Amerikkalaisia vieraita (jos jollekin jäi epäselväksi, niin ne tulivat ylläkuvatun taudin saannin jälkeen, ei ennen). Jernejn sukulaisia tuli käymään Euroopassa. Vietimme heidän kanssaan joitakin tunteja kotona ja ulkona, mutta heidän päämääränään oli mennä lomalle Kroatiaan, jonne myös Jernejn loppuperhe suuntasi samalla viikolla. Olimme siis suurimman osan viikosta kahdestaan Jernejn kanssa talonvahtina kotona. Vaikka olimme kipeitä teimme silti kotihommia, siivousta ja kevyttä remontoimista. Aloitin esimerkiksi maalaamaan vihdoin Jernejn huoneen. Homeenpoiston jälkeen huoneessa oleskelu ei tuottanut ongelmia, sillä siivosimme huoneen pölystä hyvin ennen maalausta.


Kipeenä huomasi kuinka on kivempi imuroida. Ääni on niin paljon hiljaisempi verrattuna tilaan, jossa korvat eivät ole tukossa. Pari päivää myöhemmin kun olin ihastellut kuinka hiljaiselta imuri kuulosti imuri päätti hönkäistä sisältönsä pihalle ilmoittaen olevansa täynnä. Eli hiljainen imurinääni ei johtunut pelkästään tukkoisesta olostani, vaan myös imurin pölypussin täytenä olemisesta. Se kävi mielessä aikaisemminkin syyksi, mutta suljin sen pois kun muistin, että pölypussi oli vaihdettu juuri viikkoa ennen, enkä ole ikinä kuullut, että pölypussi täyttyisi viikossa. Näin kuitenkin kävi, remontti kuin oli kyseessä.

Huoneessa tehtiin myös sähkötöitä. Jernej teki polkua seinään kivityökaluilla uutta johdonpaikkaa varten. Polun päähän tehtiin isompi reikä pistorasiaa varten. Sitten sähköjohdot pujotettiin reikään ja naulattiin edestä, jottei ne putoisi paikaltaan. Myöhemmin raot vielä kipsattiin.


Pääsin tutustumaan Jernejn työpaikkaan. Hän siis työskentelee paikallisessa tv-yhtiössä joka näyttää uutisia koko päivän. En ollut ikinä ennen käynyt uutisstudiossa, joten näky oli uusi. Ihmettelin kaikkea robotiikkaa jota huoneesta löytyi. Nykyään ei esimerkiksi kameroiden takana ole ihmisiä, vaan niitä ohjataan toisesta huoneesta joystickillä. Kameroitakin uutistenlukijan edessä oli ainakin neljä. Sain kävellä ja istua paikassa jossa uutiset luetaan, ja jossa sää kerrotaan. Jos joku ei vielä tiennyt niin säämiehen takana oleva kangas on tyhjä, ja itse kartat sun muut lisätään kuvaan tv-lähetystä varten myöhemmin.


Työpaikka on puolentunnin pyöräilyn päässä. Olen myrskyisinä päivinä käynyt hakemassa Jernen pois töistä, tai myös kerran kun hänen polkupyöränsä hajosi, mutta muutoin matka häneltä sujuu nopeasti. Ainiin tai siis tuo puolituntia on minun pyöräilyvaihti, ja hän pystyy pyöräilemään sen viidessätoista minuutissa. Kun palasin kotiin työpaikkatutustumiselta halusin kokeilla itselleni uutta pyöräilyreittiä. Se kulki osittain POT:in kautta, sen polun, joka kulkee kaupungin ympäri. Minulta kesti pöyräillä sinä päivänä kotiin tunti. Joko matka oli huomattavasti pidempi, tai minä menin matelevasti, tai sitten vain pysähdyin ihastelemaan ketokukkasia liian monta kertaa.


Maisemia tuli taas ihailtua kun kävimme lentokentällä hakemassa Jernejn koulututtua. Hän oli jättänyt autonsa meille jemmaan siksi aikaa kun itse oli Kreikassa, joten ajoimme Toyota yariksen lentokentälle häntä vastaan. Minä ajoin alkumatkasta kentälle ja Jernej loppumatkasta. Juuri ennen laskeutumisradan alkua jäimme ihastelemaan vuoristomaisemia ja odottelemaan koneen laskeutumista. Näimme kuinka koneet lensivät vuoronperää ylitsemme hitaasti.


Ainiin, aloitin myös kielikurssin. Nyt osaan jo esitellä itseni sloveeniksi.
Ime mi je Johanna. Stara sem dvaindvajset let. Rojstni dan imam petega Avgusta. Živim v Ljubljani ampak sem iz Finske. Po poklicu sem okoljski inženir vendar trenutno ne delam nikjer. Govorim Finsko, Angleško, Švedsko pa tudi malo Rusko, Slovensko in Grško.

Meidän kurssilla on monesta maasta porukkaa. On Amerikasta, Perusta, Meksikosta, Espanjasta, Italiasta, Ranskasta, Unkarista ja Iranista. Kurssilla ovat menestyneet hyvin Slovenian naapurit unkarilaiset. He lausuvat minun korvaani sloveenia todella hyvin. Ja muutenkin olin kovin yllättynyt heidän omasta kielestään, kun se ei muistuttanutkaan suomea. Aiemmin kun olen kuullut unkarilaisten puhuvan, puheen rytmi on kuulostanut suomelta, mutta nyt en kuullut mitään sellaisia piirteitä. Ehkä se ei päde kaikissa aihealueissa.

Teimme perjantaina yhdessä Jernejn kanssa makaronilaatikkoa. Emme saaneet mennä mummolle kun olimme kipeinä, joten kokkasimme itsellemme lounasta tarpeeksi kahdeksi päiväksi. Niinpä ehdotin makaronilaatikkoa ruuaksi. Mainostin sitä samantapaisena ruokana kuin mitä Kreikassa pastitsijo oli. Tykkäsimme siitä molemmat kovin paljon. Koitimme miettiä päämme puhki mitä juustoa kreikkalaiset käyttävät kyseisessä ruuassa, mutta emme tulleet mihinkään tulokseen ja käytimme normaalia juustoa, jota leivän päällekkin laitetaan. Makaronilaatikosta tuli hyvää ja sain kerrankin suomi makua ruuasta.

Aaw. Ja ainiin, meidän portin pielessä tuoksuu ihan salmiakki. Joku kasvi siis, joka luonnollisesti kasvaa villinä tuoksuu ihan salmiakilta. En ole vielä paikantanut mikä kasvi kyseessä, mutta tuoksun löydettyäni portinpielellä on tullut hengailtua aiempaa enemmän. Aloitin myös herbaariumini. Mutta kun olin sen aloittanut tajusin, etten tee sillä mitään. Miksi keräisin kasveja kirjan väliin kun en kuitenkaan niitä sieltä ikinä katselisi. Joten päätin, että on parempi ottaa vaikka valokuvia.




Ja sitten vielä yksi luonnonkummallisuus. Oletteko ikinä kuulleet myrkyllisistä metsämansikoista? Täällä niitä on. Ne tunnistaa siitä, että ne näyttää paljon herkullisemmilta, ne on siis isompia, ja että’ ne kasvaa ylöspäin kun tavalliset roikkuu alaspäin. Perinteiset metsämansikat tuoksuu jo kauas, mutta nämä myrkylliset eivät tuoksu edes nenän edessä. Myöskin marjan koostumus on erilainen. Oikea mansikka on muistaakseni punaisen sisältä, mutta tämä väärä mansikka on väritön. Älkää siis erehtykö syömään näitä houkuttelevan näköisiä mansikoita! En tiedä miksi niitä oikeasti kutsutaan, mutta metsämansikoilta ne hämäävästi näyttävät.

Myrkyllinen mansikka (vas) ja oikea metsämansikka (oik)

Täällä on muutenkin kovin ihmeellistä, kuinka joka nurkassa kasvaa jotain syötävää tai syötävän näköistä. Ensinnäkin se, että täällä kaikki valmistuu jo alkukesästä kun Suomessa samat marjat tai hedelmät kypsyy vasta syksymmällä. Mutta joka tapauksessa täältä löytyy ties millaista luumupuuta, kirsikkaa, viinirypälettä ja jopa pähkinäpuita. Saan taas lisää kummasteltavaa kun pähkinäpuun pähkinät ovat kypsiä.

Luin uutisista, että Suomessakin on tänä kesänä paljon punkkeja. Oma punkinpurema ei ole aiheuttanut mitään oireita, pyöreitä läiskiä tai muutakaan. Mutta löysin taas koirapunkin. Nyt sain ihan itse ottaa Dinasta irti punkkipinseteillä punkin ja sain sen kokonaisena punkkina irti. Punkit kun kannattaa koittaa saada mahdollisimman ehjänä irti ihosta, sillä muuten niitten imukärsä voi jäädä ihonsisään, tai sitten kun punkki säikähtää toimenpidettä se saattaa oksentaa ihonsisälle, ja levittää samalla tauteja. Minäkin vältyin tartunnalta, vaikka jouduin kärsää kaivelemaan omasta polvestani jonkun aikaa. Mutta tiedettävästi tartuntariskiä pienentää se, että punkki oli kiinnittyneenä vain muutamia tunteja. Onneksi näin.