Emme mennet laskettelemaan tai kelkkailemaan vaan suuntasimme merenrannalle aurinkoisempaan säähän. Viikonlopuksi oli luvattu vain sadetta ja räntää joten päiväkävely aurinkoisella rannikolla ei kuulostanut hassummalta idealta.
Ajoimme ensin kohti Triesteä, tarkoituksena mennä helpolle päiväkävelylle mäntymetsään koko perheen kanssa koirat mukaan lukien. Parkkeerasimme auton männikön alle ja avattuamme auton ovet saimme aimo tuulahduksen meri-ilmastoa. Lämpöäkin oli yli kymmenen astetta tosin kuin Ljubljanan kurja nollakeli.
Kävelimme pikkupolkua pitkin avarassa, matalassa männikössä sähköaidan vierustaa pitkin. Kesällä aitauksen sisällä olisi ollut vuohia laiduntamassa mutta näin talviaikaan sähköt eivät olleet päällä ja. Seurasimme polun opasviitteitä, pieniä punaisia maalattuja renkuloita puun rungoissa tai kivissä maassa ja huomasimme kuinka ne jatkuivatkin sähköaidan toisella puolella. Kesti vähän aikaa enennen kuin päätimme mennä aidan ylitse, itselläni ainakin oli jännityksen tunnetta siinä että oliko sähköaita varmasti käännetty pois päältä näin talvi aikaan. Olin vielä lainannut Jernejn metsähousuja, joissa haarat roikkuivat alempana kuin normaalisti joten jouduin nostamaan housuja reippaasti ylöspäin ennen kuin uskalsin harpata sähköaidan ylitse. Viime syksynä nimittäin kun olimme keräämässä kastanjoita yhden vuohiaitauksen vierestä koirat saivat pienet sähköshokit aidasta kun innostuivat vuohista toisella puolella aitaa. Mutta siitä aidasta kuuli jo että sähköt olivat päällä. Sellaista pientä sirinää kuin niistä sähköisistä kärpäslätkistä. Vaarallisia kapistuksia.
Päädyimme avarammalle paikalle kallionreunamalle, josta avartui näkymä rannikkoseudun kaupunkeihin. Jatkoimme vielä matkaa eteenpäin hiekkatietä pitkin entisellä Jugoslavian armeijan mailla kävellen päätyen vanhan linnan raunioiden luokse. Raunio sijaitsi kalliojyrkänteen päällä ulokkeessa ja se oli rakennettu kuin jatkuvaksi kallionseinämää. Vähän matkan päässä oli sota-ajan bunkkeri tähystystilanteita varten. Näimme myös metsässä vanhoja kivisiä rauniota entisistä armeijan barrakseista. Hederat olivat jo vallanneet oman elintilansa taloista ja lattioistakin kasvoi jo mäntyjä.
Palasimme takaisin autolle ja suuntasimme syömään lounasta. Menimme Koperin lähistölle, Jernejn perhetutun naapurin kotiravintolaan. Kutsuimme myös perhetutun lounastamaan kanssamme. Lounaan jälkeen kävelytimme koiria Rižana joen varrella. Joki tulvi, samoin kuin kaikki muutkin joet Sloveniassa sillä viime päivien sade ja korkeampi lämpötila sulatti nyt kaikkia niitä lumikinoksia joita oli kertynyt viime viikkojen kuluessa. Puunrungot olivat veden vallassa ja joki virtasi voimakkaammalla nopeudella kuin suurimman osan vuotta.
Päätimme vielä lounaan jälkeen mennä kävelylle läheisille viinitiloille meren rannalle. Paikka sijaitsi Koperin ja Triesten välissä Slovenian puolella. Oli keväinen sää, plus 12 astetta ja mutaista. Takkeja ei enää tarvinut. Viinit eivät vielä vihertäneet, vaikka läheisten peltojen maissit oli jo kylvetty ja ne kasvoivat vihertävinä pienoiskoossaan. Löysimme merenrannalle vievät kivirappuset ja koirat ryntäsivät uimaan kylmään meriveteen. Itse ihastelin simpukoita rannalla. 
Ajoimme takaisin Ljubljanaan Nanoksen ohitse, josta olen kertonut aiemmin juttua, että se on Slovenian tuulisinta seutua. Muutama viikko sitten pakkasten aikaan kun moottoritielläkin oli mustaa jäätä ja tuuli valtavan kovaa, autot jotka ajoivat yli kolmeakymppiä moottoriteillä suistuivat läheiselle pellolle sivuttain. Lähiaikoina lisää tarinaa tuulisesta paikasta.
No comments:
Post a Comment