Olen jo päässyt osaksi perhettä. Minulla on oma kaappi, sain oman pestävän nenäliinan, ja Hanibal on hyväksynyt minut paijaus- ja leikkikaverikseen. Siinä osa esimerkeistä, miksi olen kotiutunut hyvin.
Aika on mennyt nopeasti. Aivan kuin täällä etelämpänä päivä olisi lyhyempi, ja aika kuluisi tuplasti nopeammin kuin Suomessa. Ehkä minulla on vaan niin paljon tekemistä kokoajan. Jernej on aina illat töissä kymmeneen tai puolilleöin. Olemme aamupäivällä yhdessä, puuhastelemme pihalla tai hän on kirjoittanut lopputyötään sillävälin kun minä jankkaan sloveniaa viereisessä huoneessa. Kirjoitin juuri tänään ylös sanoja, joita olen aina päivän mittaan oppinut. Kirjoitusasussa on vielä hakemista, mutta opettelen nyt ensin, että mikä sana on mikäkin, ja miten se lausutaan. Se on aluksi oleellisinta.
Olen siis päässyt myös mullan makuun täällä. Pihalla riittää paljon puuhaa. Ulkona tosin kannattaa olla päähine, sillä täällä on todella kuuma jo kahdeksan aikaan aamulla. Pihalla on keskeneräisiä hommia, kun talonremontointi on osittain tuhonnut piha-aluetta. Nurmikkoa on tarvinut istuttaa lisää raskaiden ajoineuvojen litistettyä sen. Kylvin ihan ensimmäisinä päivinä äidin ja kumppaneiden antaman siemenpussin sisällön takapihalle. Siellä pitäisi kohta kasvaa kasa ketokukkia. Siellä on jo nyt näkyvillä ties kuinka monta erilaista yksi, kaksi tai kolmisirkkaista nostamassa päätään maasta. Hannibal on käynyt välillä tekemässä tuhojaan, ja tallannut uutta kasvustoa, kun koittaa saada minua leikkimään pallon kanssa kyykkiessäni nurmikolla ja tuo palloa nenäni eteen seisten vastaistutetulla nurmikolla, ja sitten vielä pudottaa painavan pallon maahan läntäten ketokukkastenalut. Höh.
Hannibal piti myös seuraa kun halusin kokeilla vanhanajan sippiä ruohojen niitossa. En halunnut käyttää sähkökäyttöistä vehjettä, vaan kaivoin autotallin perältä vanhan, jo vähän ruosteisen sirpin, joka terotettiin minulle. Varoitettiin vielä, että täytyy olla varovainen sen käytössä, etten satuta itseäni. Sirppi ei satuttanut minua, mutta toista tekivät ruusupuskat. Olin niittämässä istutusten ja puiden juurien vieressä kasvavaa heinikkoa, kun onnistuin sorkkaisemaan käsivartenib ruusupuskaan. Kirpaisi. Myöhemmin saman ruusupuskan luona, kun olin selin ruusupuskaan ja niitin vieressä olevaa heinää, niin noustessani kyykystä ylös sain takapuoleeni toisesta piikistä. Myöhemmin koitin etsiä ja löytää ruusupuskan piikkejä iholtani, mutta Jernej sanoi, ettei piikit olleet jääneet ihoni alle. En uskonut, sillä näin jotain mustaa käsivarressani, ja koitin pinsettien kanssa etsiä, jos tämä musta lähtisi pois kaivamalla, mutta ei sieltä mitään lähtenyt. Eli ruusupuskan piikit ei jää ihon alle.
Pihalla on yksi suuri alue, johon ei ole vielä kylvetty uutta nurmea. Siihen ollaan kärrätty multaa, jota ollaan ensin lapioitu ja sihdattu. Minäkin olen päässyt lempipuuhaani sihtaukseen. Tosin tämän on vähän isompimuotoista kuin mökkirannan rantahiekan sihtaus. Puolimärän mullan sihtuas isolla sihdillä on vöhön eri asia isoine multakökkäreineen kuin hienon rantahiekan sihtaus lastenleluilla. Sihtauksen jälkeen kottikärryillä kärrätty multa levitetään maahan, josta vielä kaivellaan käsin lasinsiruja ja teräviä objekteja ja teräväkulmaisia kiviä, jotta kokemus kävelystä paljasjaloin kesän tultua nurmikolla on mahdollisimman ainutlaatuisen erinomainen.
Koirien aitausta oltiin myös siirtämässä. Koirille on rakennuettu jo jokin aika sitten hyvin eristetty koirankoppi talon nurkkaan portaiden alle. Kopin ympärille ollaan siirtämässä vanhan koirankopin häkkiä. Olin eilen maalaamassa tämän häkin puupölkkyjä autotallissa. Sain pukea päälleni Jernejn isän työvetimet. Tuli ihan oikean remonttireiskan olo kun sai lapputyöhousut jalkaan. Maalaus suoritukseni hyväksyttiin, ja voin varmaan ensiviikolla päästä maalaamaan Jernejn huonetta.
Sitten ollaan myös imuroitu kovasti monta kertaa viikossa. Koiria on pitänyt pitää sisällä parveketyömisten takia, ja koirilla on juuri karvanlähtöaika, joten joka kerta kun he ravistelevat itseään kasa karvaa lentää ympäri huonetta. Koirien harjaus on myös ihan uusi juttu minulle. Harja on todella kova ja piikikäs. Sanoisiko ihan että jokin metalliharja, eikä mikään vauvanhiusharja.
Olen joskus aiemmin kertonut kuinka hankalaa täällä on pyöräillä. Nyt olen oppinut vähän paremmin pyöräilemään kahdella eri pyörällä. Toinen on miesten maastopöyrä ja toinen on natiseva ja kitisevä melkein jarruton naisten vanha pyörä. Kun sillä jarruttaa kuulostaa ihan kuin sähköbussi tai ratikka jarruttaisi. Näimme naapurin roskapönttöjen vieressä hylätyn naistenpyörän, joka meinattiin ottaa ja kunnostaa minun käyttööni, mutta harkitsimme näköjään liian kauan aikaa, sillä parin päivän päästä roska-auto oli jo vienyt pyörän pois.
Olemme pyöräilleet kaupungilla tai sen ympärillä. Yhtenä päivänä mentiin maastopyörillä läheiselle kukkulalle. Ylämäkeä riitti. Pyöräilimme koirien kanssa kolme-neljä tuntia metsäisellä kukkulalla ja sieltä pois. Metsässä oli paljon pikkupolkuja, joita pitkin menimme maastopöyrillä autotien sijasta. Pikkupolut olivat täynnä maan pinnalle nousseita juuria. Ihan kuin olisi pyöräillyt Sorvasen alamäkeä alas polkupöyrällä. Niin ja siis yhtä jyrkkää, ellei jopa jyrkempääkin mäkeä alas. Onneksi oli kypärät päässä. Viimein kun päätimme lopettaa metsässä pyörälyn otimme yhden alan vievän pikkupolun. Se osoittautui todella jyrkäksi, joten en voinut kauaakaan olla pöyrän selässä tai seisaalteen siinä, vaan oli pakko kävellä loputon mäki alas. Näytti siltä kuin olisimme päätyneet jonkun takapihalle, mutta onneksi se olikin vain naapuruston yhteistä piha aluetta ja metsää. Loppuvaiheessa jouduttiin kantamaan pyöriä kun mäki oli pystysuoraa.
Otimme osaa Ljubljanan vuosittaiseen ympärikävelyyn viime lauantaina. Siinä kävellään kaupungin ympäri menevää enstistä linnoitustietä pitkin, joka on yli 30 kilometriä pitkä. Nöytti kuin koko kaupunki olisi ottanut osaa kävelyyn, sillä koko polku oli täynnä urheilevia ihmisiä. Jotkin olivat pukeutuneet todella urheilullisesti, osa farkkuihin. Sitten oli vielä oma osionsa sotavarusteisiin pukeutuneita kaiken ikäistä porukkaa. Ainiin, ja samaan aikaan pidettiin kaupunkin ympärijouku kilpailu kolmen koplissa. Polun varrella näki usemamminkin kun jouksijat joutuivat tönimään edessä olevia kävelijöitä melkein kumoon päästäkseen ohitse. Kiertueella oli mukana paljon koiria. Useimmat niistä olivat irrallaan. Yksi irrallinen koira näytti seuraavan meitä jatkuvasti. Sillä oli reikä päässä. Tai muuten vaan sen päästä vuosi verta. Se oli isokokoinen kultainennoutaja. Välillä se makoili keskellä polkua, toisinaan se kirmaili kauas edellä. Kun löysimme pienen virtauksen puhdasta vettä pysähdyimme juomaan ja naureskelimme kun kultainen noutaja oli istahtanut mutalammikon pohjalle suu virtaukseen kohti aivan innoissaan vedestä. Koira oli uponnut etutassujaan myöten kuraan. Kun se nousi ylös ojasta se oli todella likainen.
Emme kävelleet koko kierrosta Jernejn kanssa, vaan vain neljä tuntia. Koko ympyrä olisi kestänyt seitsemän. Me puolestamme priorisoimme jäätelön metsästämisen mielekkäämmäksi kuin väkijoukossa kaupungin ympäri kävelemisen. Niimpä poikkesimme polulta etsimään jäätelöä, emmekä enään palanneet takaisin polulle.
Olen halunnut täällä jo pitkään uimaan. Kinusin yhtenä kuumana päivänä haluavani mennä lammelle, jonka näytimme Kaille, uimaan. Juuri sinä päivänä emme sinne kuitenkaan kerenneet. Mutta sen sijaan pääsin joitakin päiviä myöhemmin uimaan joessa. Menimme tiistaina 12 päivä tutustumaan Slovenian eteläosossa olevaan yhden Jernejn isän entisen työtoverin nykyiseen työpaikkaan. Firma pullottaa ja myy kuuluista vettä täälläpäin. Costella nimistä pullotettua vettä, tai maustettua vettä. Saimme yksityisen opastetun kiertueen koko tehtaan ympäri. Se oli mielenkiintoista. Näimme kuinka pienistä muovipötköistä tulee kovan lämmön jälkeen muovipulloja, kuinka muovipullot täytetään, korkki kierretään, pullot etiketoidaan, päiväysleimataan ja lopulta pakataan ja varastoidaan. Pääsimme myös näkemään vedenpumppaushuoneen. Tehdas pumppaa vettä seitsemänkymmenenviiden metrin syvyydestä. Vesi on alunperin kaukausilta vuorilta kotosin.
Tämän firman lähettyvillä oli kanootinvuokrauspaikka, josta vuokrasimme minirafting veneen. Eli sellaisen keltaisen kolmenistuttavan komiveneen.Meitä oli tosin vain kaksi. Meille katsottiin sopivat märkäpuvut, takit, kengät ja kypärät. Sitten meidät ajettiin ties kuinka monen kilometrin päähän yläjuoksulle, josta aloitimme jokiseikkailumme. Puimme ensin kaikki tarvittavat varusteet uima-asujen päälle, ja hyppäsimme veneen kyytiin. Meille kummallekin annettiin yhdet airot. Minirafting veneessä ei ollut oikeastaan mitään mistä pitää kiinnni virtauksissa ja vesiputouksissa. Siinä vaan istutaan puupenkeillä ja toivotaan ettei virta vie mukanaan.
Aloitimme reilun kolmen tunnin jokiseikkailumme melomalla ensin hieman ylävirtaan, kun Jernej halusi nähdä nurkan takana olevat maisemat. Siellä oli pienimuotoinen virtaus josta saimme alkuvauhdin taivaleellemme. Suurin osa joesta oli tasaista pienivirtaista jokea, eikä vaarallista villivirtaa. Pääsimme välillä nopeavirtaisiin kohtiin, jossa kumivene pomppi ja hytkyi, ja joissa vettä tuli pärskimällä naamaan ja vauhti oli kova. Meinasimme aina osua johonkin kiveen, ja jäimme usein jumiin tälläisiin nopeavirtaisiin kohtiin, kun pohja otti kiiinni juuri pinnan peiton alla olevaan kiveen. Joki oli Slovenian ja Kroatian rajajokena. Meloimme siis no mans ländillä. Rantauduimme välillä Croatian puolelle, luultavasti laittomasti, en ole ihan varma. Mutta siellä näytti niiin nätiltä niin kävimme välillä kurkkimassa millaiset maisemat naapurissa on. Löysimme yhden hienon kohdan, jossa oli hedelmäpuita, niittyä ja kaukana vuoria taustalla, ja paljon tyhjää siinä välissä. Nättiä.
Kuva Jernej Burkeljca
Kun olimme meloneet jo pari tuntia pääsimme vesiputoukselle. En ollut ihan varma, että olisiko se hyvä juttu vai tosi paha juttu. Vesiputous oli kuitenkin joku metrin tai kaksi. En muista olenko ennen mennyt veneellä vesiputouksesta, joten en tiennyt mitä odottaa. Rantauduimme taas hetkeksi Kroatian puolelle juuri vesiputouksen päälle kurkkimaan mistä kohtaa olisi parhainta mennä alas. Näimme kuinka kaislikossa jättisammakot parittelivat. Päätimme mennä vasemmalta. Meloimme vähän matkaa takaisin ylävirtaan, otimme hyvät vauhdit, ja meloimme täysiä vesiputousta kohden. Vumpsista. Ja olimmekin jo alhaalla. Kaikki saavat itse mennä kokemaan miltä se tuntui, etten paljasta aivan kaikkea. Sen verran voin sanoa, että ennen vesiputousta tuntui hieman perhosia vatsassa mutta ei sen aikana eikä jälkeen.
Joki oli täynnä isoja kaloja. Näimme aina vilaukselta kun ne pärskyttelivät äkkiä meitä karkuun. Jernej ei aluksi uskonut että joessa on isoja kaloja, kun hän ei ikinä kerennyt näkemään niitä siinä vaiheessa kun minä huusin ”kala” mutta myöhemmin alajuoksulla näimme molemmat paljon paljon isoja kaloja. Ja niinpä kävikin, että minä sain yhden näistä isoista kaloista kiinni paljain käsin! Se ui hitaammin kuin kaikki muut kalat, eikä viilettänyt pimeisiin syvyyksiin, joten seurasimme kalaa hetken, vaanimme veneessä, ja Jernej poistui kumiveneestä työntämään meitä ja ohjaamaan vedestä käsin suuntaamme. Niinpä kun olimme vihdoin kalan kohdalla nappasin sen käteeni, tosin se oli hieman liukas, joten en saanut sitä ensimmäisellä kerralla kiinni, vaan vaanimme lisää. Mutta tosella kerralla sain hyvän otteen ja nostin kalan joesta. Ensimmäinen käsin pyydystetty kala!
Kuva Jernej Burkeljca
Se oli hyvä päivä. Niin ja lopuksi monen tunnin melonnan jälkeen pääsin veilä uimaan kolmetoista asteisessa joessa. Kun pääsimme veneen luovutuspaikkaan, jota tosin saimme etsiä aikamme, kannnoimme veneen kuivalle maalle ja minä riisuin märkäpuvun pois, sillä mielestäni märkäpuvulla uiminen kylmässä vedessä on huijaamista. Niinpä menin bikinit päällä polskimaan hetkeksi hyiseen veteen naama hangonkeksillä.
Kun pääsimme veneen luovutuspaikkaan, jota tosin saimme etsiä aikamme, kannnoimme veneen kuivalle maalle ja minä riisuin märkäpuvun pois, sillä mielestäni märkäpuvulla uiminen kylmässä vedessä on huijaamista. Niinpä menin bikinit päällä polskimaan hetkeksi hyiseen veteen naama hangonkeksillä.
Yhtenä päivänä leivoin täällä marjapiirakkaa. Siinä oli mansikoita ja raparperiä. Leipominen oli hieman vaativaa, sillä puolet välineistä puuttuivat huushollista kokonaan. Täällä ei näköjään leivota. Niinpä sovelsin erilaisia välineitä, ja sain kuin sainkin piirakan aikaiseksi. Paistoin sen juuri valmiiksi kun Jernejn tuli illalla kotiin töistä. Oli mielissään. Täytyy vielä joskus kokeilla juustosarvien leipomista täällä. Jos löydän oikeaa kermaviiliä. Sen pitäisi olla kisla smetana. Täällä oli hankaluuksia löytää maitorahkaa kaupasta, ja kävimme pitkän keskustelun Jernejn kanssa kun koitin selittää mikä maitorahaka on. Loppujen lopuksi sain piirakkaani kyllä jotain muuta kuin maitorahkaa, mutta jotain sinnepäin se oli.
Olen leikannut hiukseni täällä. Ensin leikkasin Jernejn hiukset, ja kysyin jos hän voisi leikata minun hiukset, mutta sanoi, että on parempi jos itse leikkaan ne. Niinpä leikkasin hiukseni. En ymmärrä miksen aiemmin ole leikannut itse hiuksiani kerta se ei saksien heiluttamisat kummempi juttu ole. Siis puhun nyt latvojen leikkaamisesta enkä mistään hiustyylimuutoksesta. Eli suosittelen omatoimista hiustenleikkuuta jos omistatte sakset!
Kävimme eilen Jernejn veljen kanssa ostamassa kengät. Hän tiesi, että yhdessä urheilukaupassa on ota kolme maksa kaksi alennus. Niinpä menin hänen mukaansa ostamaan yhdne parin kengät kun hän osti kaksi. Ostin ensimmäistä kertaa Merel merkkiset kengät. Ne tuntuvat hyvältä jalassa. Ne ovat vähän niinkuin vaelluskengät, mutta ei niin jykevät. Ne ei myöskään ole jäykät niinkuin vaelluskenkäni ovat, vaan niissä varpaat ja kenkä taittuu kun kävelee.
Lähdemme perjantaina viikonlopuksi Sveitsiin koiranäyttelyyn. Yövymme tosin Saksassa kun se on halvempaa. Kirjoitan siitä myöhemmin.
No comments:
Post a Comment