Lumiretkellä - uphill skiing - Sorica

Kävimme tammikuun lopulla vuoristoisella lumiretkellä Soriška planinalla. Emme halunneet mennä laskettelemaan koko päiväksi, sillä lupasimme olla kotona lounasaikaan. Niimpä päätimme suunnata vuorille tuttuun tapaan, mutta tällä kertaa Jernejllä oli mukanaan ylämäki hiihtoon soveltuvat välineet - karvat suksien alle, ja oikeanlaiset siteet joilla pystyy kävelemään ylämäkeen. Itselläni ei ollut moisia, enkä vielä olisikaan valmis laskemaan niitä mäkiä, joilla niillä suksillä pääse ylös, niimpä itselläni oli lähinnä talvivuoristokengät, sauvat ja lumisuojat nilkoissa.

Ajoimme pikkuteitä pitkin yhden laskettelurinteen lähettelyville, sillä Jernej halusi kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tarkistaa jotakin maastotietoja, joita hän tarvitsee väitöskirjaansa. paikka oli Sorica. Olimme käyneet siellä muutama vuosi sitten laskettelemassa ja kesällä kävelemässä, joten paikka oli tuttu.

Lähdimme kävelemään ylös rinnettä laskettelukeskuksen lähettyvillä harvakasvuisessa metsässä. Näimme kuin vuoristopelastajat valmistautuivat harjoittelemaan lumivyöry operaatiota varten koiriensa ja keppiensä kanssa.
Meitä vastaan tuli muutama jalan, muutoin seurasimme muiden ylämäki hiihtajien jälkiä aina vuorenhuipulle asti.
Sillä molemmilla oli eri kulkuvälineet, sovittiin että tullaan molemmat omaa reittiä alas, Jernej suksineen ja minä kenkineni, sillä mäkeä laskemalla kestää kaksi minuuttia kun taas kävellen puolesta tunnista tuntiin. Haistelimme raikasta vuoristoilmaa hetken huipulla, enenkuin Jernej lähti siitä kiitämään alaspäin. Seisoin itse siiinä vaiheessa toisella pikku huipulla, sillä ylähäälä oli tuulista ja jäistä eli liukasta, en voinut mennä samalle huipun nyppylälle, mihin Jernej pääsi välineineen. Hetken sydän jyskytti kun en nähnyt minnä hän päätyi toiselle puolelle vuorta. Tapasimme kuitenkin vielä kymmeneminuutin päästä alempana jossa Jernej katseli vuoren toiselle puolelle alas laaksoon.
Jernej meni vielä yhden huipun kautta ylös ennenkuin aloitti matkansa alas. Siinä vaiheessa itse seurasin samoja polkuja joita tultiin ylöskin. Kerrottiin molemmat toisillemme tarkasti mitä kautta mennään alaspäin ja milloin oletetaan olevan alhaalla auton luona. Mollemmilla oli autonavaimet. Tämä siksi, että tietää olla huolissaan jos toinen ei palaa odotettuun aikaan. Muistakaa aina kertoa jollekin mihin olette menossa, ja milloin luulette olevanne takaisin! reitti, mitä Jernej meni suksineen oli sama mitä joskus kesällä kävelimme, joten tiesin aika tarkkaan hänen reittinsä, samoin kun hän minun. Sinä päivänä ei ollut lumivyöryn vaaraa. Voit myös katsoa meidän kesäversion samasta paikasta: July 2009 Hidden treasure.
Minä olin itseasiassa viisi minuuuttia ennen Jernejtä autonluona. Kerkesin jo toivoa, että hänellä menisi puoli tuntia enemmän, jotta voisin mennä vuoristokahvilaan lukemaan kokeisiin, mutta samalla kun avasin takakontin hän soitti olevansa alhaalla kahdessa minuutissa.

Söimme päivälliseksi risottoa.