Ei pyöräilty kauaakaan kun saavutimme jo kukkulan juuren. Pysähdyimme juomaan lehtimetsässä puronvarrella paikassa, josta pitkä ylämäkemme alkaisi, vaihdoimme myös säähän sopivampaa vaatetusta. Sitten alkoi raskas ja pitkä ylämäki. Pyöräilimme, pyöräilimme ja pyöräilimme, ja silti emme olleet lähelläkään huippua. Kun käännyimme katsomaan alaspäin, näimme Mariborin kaupungin kaukana alhaalla taloryöppäänä. Oli jo kulunut ainakin tunti kun aloimme kuulla ampuma-ase ääniä. Aluksi se kuulosti kaukaiselta halonhakkuulta tai talotyömaa läheiseltä ääneltä, sillä aamulla näimme myös muutaman talotyömaan, jossa työskenneltiin kattojen parissa. Kun pääsimme lähemmäs huippua totesimme äänten olevan peräisin ampumisesta. Jernej kertoi, että metsässä oli metsästysseuran ampuma-alue ja mökkejä, ja ainoat autot, jotka meidät ohittivat olivat itse asiassa metsästäjiä. Pääsimme lopulta paikkaan johon kaikki metsästäjät olivat kerääntyneet. Kävimme kurkkaamassa pienen hiekkatienpätkän loppuosuutta, joka johti niitylle ja sen reunamalla olevaan tähystystorniin. Siitä eteenpäin näimme monia metsästykseen liittyviä rakennelmia, oli tähystystorneja sekä kauriille tarkoitettuja ruokailupaikkoja. Ne aluksi vähän ihmetyttivät; miksi ruokkia kauriita metsessä ja sitten ampua aterian päätteeksi. Nimittäin aina tälläisten viljaruokintapaikkojen vieressä oli myös tähystystorni. Aika epäreilua.
Kolmen tunnin ylämäki pyöräilyn päätteeksi päädyimme lopulta viimein huipulle. Juurin kun olimme saavuttaneet paikan, josta alkaisi alamäki, alkoi sataa rakeita. Paikalla oli myös juuri tälläinen metsästysyhdistelmä; ruokinta paikka ja ampumatorni (anteeksi väärät sanavalintani). Koitimme päästä sateensuojaan tähystystorniin, mutta se oli lukittu. Söimme sitten eväitämme torniin vievillä rappusilla. Tämä torni oli rakennettu erikoisesti. Yleensä nimittäin rappuset ovat mökin sivulla, niin kuin ovikin, mutta tähän tähystysmökkiin mentiin sisään lattiasta, joten myös rappuset olivat sateensuojassa lattian alla. Raekuuro ei kestänyt kauaakaan, joten pääsimme jatkamaan matkaamme. Tosin nyt hiekkatie oli kurainen ja ei kestänyt kauaakaan että pyörämme ja vaatteemme olivat aivan kurassa siitä roiskemäärästä mikä takarenkaista lensi. 
Alamäkimatkallamme näimme monta kaunista paikkaa. Tietynlaiset metsäosuudet lämmittivät mieltä, tai metsissä olevat aukot, joista näki alas muille kukkuloille ja niiden lomassa oleviin pikkukyliin. Mutta kaikkein mieleisin maisema löytyi aina kurvista. Monessa kohtaa tien alitti pieni puro, joka oli muokannut oman pienen kivikkoisen tien itselleen. Nämä metsäpurot ovat jotenkin mystisiä, sammalisia, ja valo pääsi puiden lomasta niihin todella kauniisti tuoden näiden purojen parhaat puolet esiin. 
Kun pääsimme vihdoin ihmistenilmoille, aloimme häpeämään ironisesti housujen takaosaan kertynyttä kuraa. Päätimme mennä pesemään pyörämme kurasta autonpesupaikkaan. Olimme viime kerralle pesseet pyörämme itsepalvelu kylmäasemalla, mutta nyt suuntasimme huoltoasemalle. Koitimme löytää autopesun hintaluokasta meidän tarpeisiin olevaa hinnoittelua, mutta missään ei oikein mainittu mitä polkupyörän pesu maksaisi. Jernej kävi kysymässä josko voisimme pestä pyörämme autopesun painepesurilla, ja myyjä oli sen verran mukava, että sanoi, että voidaan pestä pyörämme ihan ilmaisiksi pesurilla. Niimpä polkaisimme putipuhtailla pyörillä kotia kohti kuraisine housuinemme. Kokonaisuudessaan pyörälenkkimme oli 37 km, joista kolme tuntia oli ylämäkeä ja reilu tunti alamäkeä.
No comments:
Post a Comment