Run from the rain

Nyt kun on virallisesti kevät ollut jo jonkun aikaa, niin olemme taas alkaneet ulkoilemaan muissa kuin laskettelun ja kelkkailunkin merkeissä. Niinpä tässä kuvaus yhdestä keväisestä päivästä, jolloin kävimme heittelemässä frisbiitä Dinan kanssa yhdellä pellonreunalla Ljubjanan laitamilla.
Ajoimme kohti Krimin kukkulaa ja pyshdyimme pieneelle peltotielle, josta oli hyvät ja näkymät niin Krimin suuntaan kuin sen lähikukkuloihinkin, ja tietenkin pohjoiseen katsessamme näimme kaukaiset vuoret. Jätimme auton pellonreunaan ja lähdimme kohti vihertävää avaraa maalaismaisemaa. Ei tarvinut olla edes takkeja päällä ja aurinkolasit olivat suotavat siinä valon kyllyydessä. Toisaalta ilmassa oli raskaan kostean ukkosen tunnetta, mutta silti puolet taivaasta oli sininen ja siellä täällä oli nättejä cumuluspilvejä, kun taas edempänä puolet taivaasta peitti harmaat sadepilvet,joista näki kuinka kustakin pilvestä vuoronperään roikkui sadeparvi kaukaisiin peltoihin.
Ihmettelin peltotien toisella puolella olevaa ojaa. Siinä oli aikoinaan virrannut joki, joka oli nyttemmin siirtynyt melkien puoli kilometriä vasemmalle. Nyt jäljellä oli vain kosteikko. Tämä kosteikko oli lähiaikoina poltettu, vai sittenkin kulotettu, ja jäljellä oli vain mättäitä ruohotupsuineen. Tarkempi tarkastelu vielä osoitti kuinka kostean pohjamättään päältä löytyi myös lehmänkallo, sekä lukuisia puolipoltettuja lastenvaatteita.
Jatkoimme matkaamme eteenpäin ja huomasimme kuinka maastoautollinen naisia astui ulos autosta ja suuntasi pellolle muovikasseineen. Kauempaa näytti kuin he olisivat tekemässä jonkin näköistä biologista tutkimusta, mutta lähempänä näimme, kuinka he keräsivätkin voikukkia salaatiksi.

Pian olimme kävelleet jo suoraa peltotietä niin kauas, että saavutimme Ljubjanaan suuntaavat raiteet. Menimme pienen rautatietunnelin alitse ja ihmettelin kuinka tunnelin sivustoille oli rakennettu vallit. Oli ensin se normaali tie, jossa me kävelimme, ja sitten tunnelin oikeassa reunassa ensin syvempi valli, jonka jälkeen oli vielä koroke. Jernej selitti, että tulva aikaan, tai aikoinaan kun joki vielä virtasi siitä kohtaa, niin tämä rautatietunneli oli veden vallassa, jolloin ali pääsi vain kävelemällä tuota koroketta pitkin.
Pian tunnelin jälkeen alkoi sataa. Sadepisarat olivat kevyitä ja lämpimiä. Päällemme oli ajelehtinut pienen pieni sadepilvi, joka näytti matkaavan samaa tahtia mitä mekin. Nimittäin kun aloimme kävelemään takaisin päin, pilvi vain seurasi meitä. Ehdotin Jernejlle että joko odotetaan muutama minuutti, tai sitten hölkätään nopeammin kuin pilvi meitä seurasi. Niinpä tihensimme askeltemme väliä ja saimme pilven pois kannoiltamme. Oli hauska idea mennä pilveä karkuun, vaikka todellisuudessa pilvi taisi kuitenkin kurvata loppujen lopuksi oikealle Ljubljanan kaupungin suuntaan.