Kotimatkalla Italian laskettelu reissulta, pysähdyimme Slovenian luode kolkassa harvoin ihmisten vierailemassa jokilaaksossa ja pääsimme ihailemaan joen muodostamia rotkoja. Paikka sijaitsi lähellä Knežan kylää ja Tolminin kaupunkia.
Pikku hiekkatie oli täynnä reilun nyrkin kokoisia kiven murikoita, joskus isompiakin, joita piti väistellä kokoajan autolla ajaessa. Nämä kivenmurikat olivat päätyneet tielle jokilaaksoa ympäröivistä vuorista, jotka kuluivat todella nopeaan. Vuoret olivat muodostuneet sivuttaisista kivikerroksista, jotka altistuvat eroosiolle helpommin kuin yhtenäisemmät kivilajit. Uskon, että kyläläiset välillä poistavat näitä kiviä tieltä, mutta uusia kiviä putoilee jatkuvasti alas. Kaikilla ei kuitenkaan varmaan ole maastureita, vaikka asuvatkin niin kaukana kaikesta muusta.
Joki on kuluttanut vuosieen mittaan kaksi rotkoa; Velike Luti ja Male Luti. Näimme aluksi pienemmän rotkon, sillä saavuimme jokilaaksoon Kneža virran ja Bača joen liittymäkohdassa. Rotko ei ollut paljon muuta kuin isoja kiven murikoita joessa, mutta isompi rotko, melkein kanjoni oli ylempänä virtaa ja se oli kolmekymmentä metriä syvä ja erittäin kapea. Vinot kivet olivat esillä kaikkialla mihin menimmekin.
No comments:
Post a Comment