Menimme Jernejn kavereiden kanssa pienelle vaellukselle Mariborin lähistöön Bočin kukkulalle. Olimme varanneet aikaa kolme ja puolituntia ylös ja alas kävelyyn yhteensä. Lähdimme liikkeelle aika myöhään aamusta, mutta niin että joka paikka oli vielä täynnä aamu-usvaa.
Meitä oli kuusi kävelijää neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Aluksi kävelimme metsäosuutta yhtenä ryhmänä, mutta pian saavuimme kohtaan jossa polku jakaantui kahteen osaan. Toisella puolella sanottiin olevan jyrkkä nousu ja toisella loivempi. Tytöt halusivat mennä loivaa ylös ja me pojat sitten sitä jyrkempää. Toimin letkan vetäjänä ylöspäin mentäessä, harpoin jyrkkää mäkeä ylös minkä kintuistani pääsin ja pojat pysyivät nätisti perässäni. Saavuttuamme kukkulan ylätasanteelle, jossa sijaitsi armeijan jokin tukikohta, pidimme pienen huilitauon ja vähensimme vaatetusta. Minua kiiteltiin hyvästä vetovauhdista samalla kun koitin tuulettaa heleän punaisia poskiani ja tasata sydämen rytmiäni.Katselimme ympärillemme odotellessamme jos tytöt tulisivat vaikka pian näkyviin ja huomasimme kuinka armeija oli maastouttanut hyvin sisäänkäynnin johonkin oviaukkoon, joka vei kukkulan sisälle. Se näytti kuin sammaleiselta kiveltä, eikä sitä varmaan bongaa lentokoneesta hyvin. Se oli kuitenkin julkisella alueella niin uskalsin ottaa siitä kuvan.
Jatkoimme siis vielä hetken ylöspäin, sillä aivan kukkulan huipulla oli näköalatorni johon sai kiivetä. Kukkula itse oli melkein kilometrin korkuinen (978m). Torniin kiivettyämme vaikutti kuin olisimme olleet koko tienoon korkeimmalla huipulla. Näin ei kuitenkaan ollut. Näkyvyys oli aivan mahtava. Näimme ainakin sata kilometria joka suuntaan. Toisella suunnassa näkyi kukkula kukkulan perään ja perällä vuoria, ja toisella puolella laaksomaisuus yhdistettynä kukkulamaisemiin. Kaiken kruunasi kukkuloiden alla oleva usva, joka myös kantautui silmienkantamattomiin. Huipulla tuuli.
Kun olimme aikamme ihastelleet maisemia näimme kuinka tytöt kävelivät puurajalta tornille. Kukkulan toinen korkea elementti oli valtavan suuri antenni.
Kuva Jernej Burkeljca
Takaisin tornin alapuolella, jossa ei ollut niin tuulista osa porukasta söi eväitä. Minä päätin kiivetä lähipuuhun, kun sen oksat näyttivät niin kutsuvilta.
Kuva Jernej Burkeljca Kun aloitimme matkamme alas näimme metsässä laiduntavia lampaita. Ihailimme myös kalliomuodostelmia, jotka vaikuttivat todella hyviltä kiipeilykallioilta. Haaveilimme pääsevämme joku kerta kiipeämään kyseiseen paikkaan.
Menimme retken jälkeen juomaan teetä parkkipaikan vieressä olevaan tavernaan lämmittelemään mieltä ja kehoa reippaan ulkoilun päätteeksi.
No comments:
Post a Comment