Maanantai 9.6.2008
Viikon ensimmäisenä työpäivänä oli taas edessä uusi retki luonnossa. Työstin aamusta hetken viimeviikon töitä, ennekuin lähdimme yhdentoista aikaan matkaan. Kävimme paikallisen postinkautta lähettämässä Ranskaan postia, kun täällä oli ollut ennen meidän tulos yksi ranskalaisryhmä muutaman viikon projektitöissä, ja heille nyt lähetettiin editoitu filmi heidän retkistään. Meidät jätettiin teinvarteen en suuren vesiputouksen lähelle, josta viimeisimmäksi olen kertonut. Sillä aikaa kun työparini koitti saada signaalia pilvisen taivaan läpi, minä katselin ympärilleni ja löysin kuolleen martenin tienposkesta. Menin tietenkin kuvaamaan sitä. Sen suusta tuli muurahaisia, ja kun sitä vähän aikaa tökki, niin sen vatsanpohjalta tuli matoja ja vastaavia toukka eläimiä, hajoittajia. Meillä oli pitkä matka alas vesiputouksen yläpäästä alas joen risteymäkohtaan. Pysähdyimme vesiputouksen huipulle ihastelemaan maisemia, ja juuri kun olin saanut takapuoleni iskettyä levähtääkseni maahan, näin jättihämähäkin sivusilmälläni. Kaivoin kiireesti kamerani repusta, mutta hämähäkki kiipesi yhtä nopeaan ylös seittiään. En ole eläissäni nähnyt luonnossa niin isoa hämähäkkiä. Menin linssini kanssa nenä kiinni hämähäkkiin kuvaamaan sen touhuamista ja otin myös videota. Se keritti jotain möykkyä sylissään, saalista varmaan ja näperteli sitä kokoajan. En siis saanut muita kun nypräys kuvia siitä.

Vähän ennen vesiputousta olin bongannut maasta armeijakuvioisen jätti moskiiton. Sen siivet siis olivat maastokuvioiset ja muuten se näytti niiltä semmoisilta jätti hyttysiltä, en vieläkään tiedä, miksi niistä suomeksikaan kutsutaan. Työparini ihmetteli, miten ihmeessä osasin sellaisen löytää maasta kävellessä. Koitin näyttää hyönteistä hänelle osoittamalla sormella siihen suuntaan, mutta ei hän sitä nähnyt, niin hyvin se oli naamioitunut.

Meillä oli koko matka taas hankalaa maastoa, vesiputous toisensa jälkeen. Joka puolella piti nousta ylös, ja aina vain ylös. Oli vain muutama kohta sellaista tasaista joki-lammikko-joki osuutta. Pysähdyin yleensä lammikko osuuksien läheisyyteen etsimään maassa luikertelevia pikkukavereita, mutta silloin kun niitä ei löytynyt, käännyin retkieväideni puoleen. Minulle ei tullut koko matkan aikana jano eikä nälkä, osasin näköjään hyvin suunnitella ja ajoittaa naposteluni. Pidin yhden pidemmän ruokatauon yhden suuren vesiputouksen alla. Työparini meni uimaan alle muodostuneeseen syvään, kalliopohjaiseen lammikkoon. Minä opin viimekerrasta, ettei kannata uida tässä joessa, sillä iso alkaa haista todella pahalta. Sellaiselta ummehtuneelta, mielummin oli omaluonnollinen hajukuin jätevesiveden haju niskassa.

Lähempänä loppumatkaan törmäsimme melkein ylitsepääsemättömään esteeseen. Kalliot muodostivat todella haastavan reitin, jota oli pakko kokeilla. Oli sellainen liukumäen näköinen todella pitkä tasainen alaspäin viettävä kivi, ja sen alla terävää kiveä ja joki. Eli jos siinä liukastuisi, niin ensin osuisi teräviin kiviin, jonka jälkeen molskahtaisi veteen. Emme edes nähneet siinä vaiheessa, oliko reitillä edes jatkomahdollisuuksia. Minä päätin koittaa mennä alas ensimmäisenä tutkimaan reittimahdollisuuksia. Menin rapukävelyä ja pyllymäkeä vuoronperään kallioliukumäkeä alas, välillä jostain kukkasesta tai pusikonalusta tukea ottaen kun liukui liian nopeasti. Loppujenlopuksi kun pääsin alas asti joenvarteen näin, ettei nurkan takana ollut kuin kanjoni, jonka vierustaa ei voinut mennä, vaan täytyi kiivetä takaisin ylös, ja mennä vieläkin hankalampaa reittiä kanjonin takakautta. Työparini oli seurannut minua alas asti, ja jouduimme nyt molemmat kiipeämään takaisin ylös liukasta kalliota pitkin. Minä valitsin oman reittini ja päädyin paljon korkeammalle kanjoniin kuin työparini. Hän oli löytänyt sittenkin reunalta jonkun vuohenpolun, jota pitkin pääsi mukavasti ja turvallisesti takaisin joenvarteen. Minä Ihmettelin vähän aikaa luontoäidin muodostelmia. Alhaalla oli suorakaiteen muotoinen allas, joka oli varmasti mahtava korkean vedenaikaan kun se oli täynnä vettä ja kallioseinät uima-altaan reunoina. Päätin kavuta omin voimin parhaasta katsomastani paikasta alas. Pudotus ei ollut korkea, mutta kallio oli nyt teräväreunaista, ja jouduin alas päästäkseni keipauttamaan itseni ensinnäkin alas kallionseinämälle sen reunalta, jonka jälkeen minun piti kiertää yksi uloke, ennekuin pääsin helpommalle kiipeilyosuudelle.

Loppumatkasta ei ollut enää pahoja kiipeilyitä eikä muutakaan vaarallista tai liian haasteellista. Tänään muuten huomasin, ettei mikään kohtaus ottanut kunnonpäälle. Aiemminhan olen aina valittanut niitä ikuisuuden kestäviä ylämäkiä, jotka saavat aina koko kropan nuutuneeksi, mutta tällä kertaa ei tapahtunut niin, vaikka olikin koko kuuden tunnin matka ylämäkeä. Löysin vielä yhden heinäsirkan kuihtuneen ruohotupon seasta. Se oli aivan ruohon väristä, ja taas kerran työparini ihmetteli bongaustaitojani. Saatte itse koittaa löytää heinäsirkan kuvasta. Päätepisteemme lähestyessä kuulimme kovaäänistä katujyrän ääntä. Joku oli tekemässä tietä. Kiipesimme taas ylös joenpohjalta tiellä irtokivi mäkeä, jota nousin viikko sitten maanantaina. Emme saaneet meitä tienvarteen jättänyttä tyttöä kiinni puhelimitse, sillä jostain syystä kaikki puhelinyhteydet ja nettiyhteydet olivat poikki. Joku taivasjuttu, sitä sattuu täällä yhtä mittaa. Lähdimme siis kävelemään tietä pitkin Rahesta kohti. Näimme matkalla yhden tiellä jätetyn vahtikoiran. Se oli todella kiltti, eikä aggressiivinen, niin kuin voisi kuvitella. Se tosin haisi todella pahalle jo pitkän matkantuntumaan. En siis mennyt silittelemään. Saimme vihdoin yhteyden autoon, ja lupasimme odottaa kyytiä yhdessä läheisessä risteyksessä.

Takaisin tukikohdalla työpäivä jatkui kreikan oppituntien parissa. Ihmettelin ensin missä kaikki olivat, mutta löysin heidät toimistosta ahertamassa kokeen parissa. Kauhistuin, että miellä oli oikeasti koe kreikankielestä. Siitä oli puhuttu aiemmin mutta luulin se olevan vain joku vitsi. Niinpä menin pienen kainostelun jälkeen pöydän ääreen tuskailemaan verbitaivutuksia ja kellonaikoja. Osasin kokeessa vain kertoa nimeni ja kun pyydettiin kertomaan kymmenen kreikkalaista sanaa, niin siinäkin vielä jotain osasin, kaikki muu löi tyhjää päässäni. Minua ärsytti suunnattomasti kun kaikki muut lunttasivat muistiinpanoistaan ja supisivat keskenään, ja vielä opettajamme läsnä ollessa hänen puuttumatta asiaan. Itse en alistunut niin alas. Onneksi käyttämästäni kynästä loppui lyijy, ja sain lopettaa kokeen kesken. Paperissa ei lue edes nimeäni. Menin koko koetilanteesta vähäntuohtuneena tekemään töitä, vaikka työpäivä oli ohitse. Myöhemmin illalla kun mainitsin lunttaamisasiasta ja koko kokeesta samaiselle uimaopettajalleni viedessämme keittiöpyyhkeitä pesuun, sain taas kuulla kuinka typerä olin ollut kun minua oli ärsyttänyt muiden luntaaminen. Koitin selittää, että se on vain itseään huijaamista, mutta mielipiteeni lyötiin taas lyttyyn.

Iltaruuaksi saimme taas kanaa lohkoperunoilla. Meille oli tullut jälleen uusi tyttö Englannista ja keräännyimme kaikki yhdessä sisälle keittiönpöydän ääreen juttelemaan ja syömään illallista. Nyt myös minäkin puhelin paljon, sai jotenkin paremmin puheenvuoroja ilman päälle puhumista kun oli katsekontaktissa kaikkien kanssa. Paikan pomo tuli paikalle kastelemaan ruusupuskia ja laattakiviä. Menimme kysymään, josko saisimme vihreästä ulkoruokavarastosta saippuaa ja suklaalevitettä. Virolaiset tytöt lähtevät täältä sunnuntaina, ja he halusivat välttämättä saada uuden viidenkilon paketin suklaata ennen lähtöään. Menin auttamaan tavaroiden ottamisesta ulkovarastosta, jonka jälkeen piilotimme suklaalevitteen seuraavaa päivää odotellessa.