Eli ajoimme kahdestaan Jernejn kanssa autolla Ljubljanasta Croatian rannikolle Splitiin vuorotellen kuskia vaihdellen, sillä matka oli pitkä. Splitistä jatkoimme eteenpäin autolautalla Šoltan saarelle, joka on Jernejlle kuin toinen koti.
SplitLautta saapui saaren suurimpaan satamakylään Rogačiin, josta jatkoimme matkaamme kiemurtelevia pikkuteitä pitkin Stomorskaan. Stomorska on pieni kalastajakylä jossa kaikki talot ovat rakennettu rinteisiin niin että väliin mahtuu betoniteitä ja pieniä puutarhoja. Jokapuolella on paljon rantaviivaa ja kristallinkirkasta vettä.
Kävimme viiden päivän vierailumme aikana esimerkiksi pyöräilemässä. Maasto oli aika vaihtelevaa ja siis ylämäkistä, mutta pyörällä liikuimme vain Stomorskan alueella päästen paikasta a paikkaan b.
Kuva Jernej BurkeljcaKävimme uimassa milloin missäkin. Saimme mennä majapaikkamme isännän veneellä ajelemaan ja löytämään mukavia meren poukamia, jossa voi uida kaikessa rauhassa ilman turisteja. Sidoimme veneen yhteen teräväreunaiseen kivenmörkäleeseen. Snorklasimme kivikkoisessa niemessä ja näimme paljon erivärisiä ja kokoisia pikkukaloja.
Sitten kiipesimme saaren korkeimpaan kohtaan yhtenä iltana auringon laskun aikaan.
Samana iltana kävimme saaren toisessa päässä Maslinicassa, ja näimme kuinka viereisen saarten väliin oli kasaantunut koko joukko kalastajia iltakalalle.
Saarella kasvoi paljon oliiveja ja manteleita, ja majapaikan isännällä oli omat oliivi ja manteli viljelmät johon kävimme tutustumassa ja saimme mennä poimimaan manteleita omiin tarpeisiimme. Se oli kummallista touhua. Manteli puu oli aivan kuiva, ja sitten siellä täällä roikkui manteleita joita piti tökkiä pitkävartisella kepillä pudottaen ne maahan.
Kuva Jernej Burkeljca
Kuva Jernej BurkeljcaMuutaman aamuna kävimme poimimassa naapurustosta kuivan banaanin näköisiä papuja. Niistä voi tehdä esimerkiksi leivonnaisia tai jotain rommintapaista juotavaa. Kiipeilimme helposti kiipeiltäviin puihin ja roikuimme muovikassiemme kanssa melkein puiden latvoissa keräillen noita aromikkaita papuja.
Kuva Jernej BurkeljcaYleensä Jernej tulee Šoltaan sukeltamaan, ja niin kävi tälläkin kerralla. Sain ajaa sukellusfirman venettä.
Kuva Jernej BurkeljcaTai istua keulassa
Kuva Jernej BurkeljcaTai käydä snorklaamassa kun muut menivät sukeltamaan. Opin muuten vihdoin ja viimein snorklaamaan oikeaoppisesti niin, että voin sukeltaa pinnanalle niin, että snorkkelin tuubi ei täyty vedestä joka päätyisi suuhuni. Tai siis täyttyyhän se joka tapauksessa vedestä, mutta nyt osaan pitää kieleni oikeassa kohtaa ja puhaltaa vedet pois oikeaan aikaan. Alla oleva sukelluspaikka oli kirkasvetisessä niemessä yli puolentunnin venematkan päässä Stomorskasta. Kävimme myös joskus ensimmäisinä päivinä snorklaamassa ja sukelluksissa veden alla paikassa johon oli uponnut alus. Jernej sukelteli alukselle asti, minä katselin muutaman metrin alapuolelta pinnan alla kuinka hän ui ja pidätti hengitystään kuin merenelävät. Kävimme samassa kohtaa myöhemminkin yhden Slovakialaisen sukellusryhmän kanssa. Jernej ei mennyt sukeltamaan silloin happilaitteiteiden kanssa vaan hän vain laittoi uimalasit päähän ja sukelsi samaan syvyyteen kuin Slovakialaiset sukeltajat.
Sitten olikin minun vuoroni sukeltaa. Pääsin vihdoin ja viimein kokeilemaan oikeaa sukellusta kaikkien varusteiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla kävin tutustumissukelluksella mutta toisella kerralla olin jo pinnan alla puolisen tuntia. Olin aina kuvitellut, että en ikinä pystyisi sukeltamana korvaongelmieni takia, mutta korvat eivät onneksi olleetkaan ongelma metrien syvyyksissä kun aikaa oli riittävästi korvien tasapainottamiseen. Snorklauksessa itselläni ei ikinä riitä happi sen vertaa keuhkoissa että pystyisin tarpeeksi kauaa puhaltamaan samalla kun pidän nenästä kiinni, onneksi sukelluksessa ei ole hapensaantiongelmia. Tai siis, tällä toisella sukelluskerralla happipulloni tosin putosi kesken sukellusmatkan, onneksi sukelluskaveri auttoi laittamaan sen takaisin selkään. Pullonputoaminen ei siis katkaissut mitenkään hengitystä, vaan letkut olivat tarpeeksi pitkiä. Alla olevassa kuvassa olen juuri menossa pinnan alle.
Niin, ja meinasin melkein unohtaa hienon kokemuksen vanhan Renault nelosen kanssa. Samaisella majapaikan pitäjällä oli tämä vanha legendaarinen auto, jolla menimme Jernejn kanssa hänen oliivi viljelmilleen. Autossa istuessa tuli ihan hippifiilis. Viiniviljelmät sijaitsivat lähellä saaren osaa, jossa oli ollut pari vuotta sitten iso tulipalo. Monet oliivinviljelijät menettivät psatoaan ja maanomistajat puitaan. Nyt maassa näkyi jo uutta kasvunalkua vihreitä versoja siellä täällä. Alempi kuva on alueelta jossa oli pystyyn palaneita puita.
Sitten viimein koitti aika mennä takaisin kotiin. Pysähdyimme Splitin vanhassa kaupungissa sataman laidalla ostamassa hedelmiä kotimatkaa varten. Kuljimme muinaisten roomalaisten liukkailla marmorikaduilla.
Ajomatkalla kotiin vaihdoimme taas kuskia kuin lennosta aina tunnin välein. Saavuimme todella myöhään takaisin Ljubljanaan
No comments:
Post a Comment