Torstai 19.6.2008
Päivä oli pitkä ja kuuma. Varmaan yksi kuumimmista ja hikisimmistä päivistä ikinä tällä saarella. Janottikin vielä kokoajan. Minulla oli paljontoimistotyötä niin kuin aina. En varmaan ikinä saa kaikkea valmiiksi. Kaikilla muilla näyttää kyllä olevan koko päivä aikaa surffailla netissä, facebookata ja käyttää pikaviestimiä, en edes tiedä kuinka he kehtaavat tehdä sitä työajalla. Minä kerran luin yhtä sähköpostia wordi dokumentista juuri ennen kuin meidän virallinen ruokatauko oli lopuillaan. Olin kopioinut sen edellisenä iltana koneelleni kun netti vihdoin toimi, ja nyt luin sitä ensimmäistä kertaa koneellani ja kirjoitin muutaman sanan itselleni ylös, mitä meinasin myöhemmin kirjoittaa töiden jälkeen varsinaisessa sähköpostiviestissä. Juuri silloin kuitenkin minun tuurillani yksi pomoista päätti istahtaa viereeni ja katsoa kuinka työni edistyy. Suljin wordidokumentin ja näytin mitä sillä hetkellä olin työstämässä. Toivottavasti hän ei todellakaan luullut, että normaalisti tekisin muita hommia työajalla, sillä ainut edellinen kerta, kun hän tuli katsomaan minun työni edistymistä, oli kun täytin koulun työharjoittelusuunnitelmaa meidän koulun nettisivuilla joskus kuukausi sitten. Juuri minun tuuriani.

Minä aloin etsimään yhtiä alkuperäisiä kuvia, jotka olin muokannut neliöiksi fotarilla joku aika sitten. Olin totaalisesti unohtanut, että nekin oli varmaan oleellisia. Onneksi minulla oli tarkat muistiinpanot kaikesta, ettei siinä kestänyt liian kauan aikaa löytää kaikki eläinkunnan latinankieliset parhaimmat kuvat yksilöistä, ja tunnistamattomat ja sama kasvikunnassa. Tosin meinaan kyllä palauttaa aivan kaikki alkuperäisetkin valokuvani heille, jos he vaan tekevät niillä mitään, kun aika moni on heilahtanut, mutta heidän työtään varmasti helpottaa nyt, kun minulla on alkuperäiset kappaleet myös parahimmista kuvista, joissa lukee myös löytöpaikan koordinaatit latinankielisen nimen lisäksi.

Lähdimme varmaan kymmenen aikaan ulos Myrsonas joella. Minun alkuperäinen tiimini on nyt aivan revitty riekaleiksi. Aloitin silloin kun aloitin työskentelemään täällä niin sen saukkojen etsijän kanssa työskentelyn, ja sitten saimme tiimiimme romanialaisen pojan, joka potkittiin pihalle jostain syystä ja tilalle tuli uimaopettajani. Nyt tiimissäni on myös jonkun aikaa ainakin joku kasvien kerääjistä ja sitten toinen puolalaisista tytöistä. tänään otimme myös suomalaisen pojan mukaamme näyttääksemme maastoa.

Menimme aivan lähelle tukikohtaamme, reservoiriin. Kaksin puolin tietä joki oli lammikon levyinen ja viereinen kasvillisuus niin kuin jostain järveltä. Jatkoimme myös joke ylöspäin keskellä pusikoita. Kiersimme ensin nämä lammikot ympäri ja minä rustasin kiltisti ylös kaikki eri lajit, joita näin talustaessani maastossa. Jos en muistanut latinankielistä kuvaa, niin muistin miten olin sen nimennyt aiemmilla tutkimusmatkoilla ennen kuin tiesin latinankielistä nimeä. Esim. green spiky. Otin valokuvia vain niistä kasveista, jotka olivat totaalisen uusia minulle. Näin myös ilokseni monia uusia ötököitä.

Välillä minua ärsytti kun puolalainen tyttö näytti tekevän samaa hommaa kuin minä. Hän tuli viereeni kyykkimään ja koittamaan ottamaan kuvaa vaikka heinäsirkasta, mutta säikytti sen vain pois ja jäin ilman kuvaa. Toisaalta hän huuteli minulle, että tule katsomaan, täällä on iso.. eikä suostunut kertomaan mikä iso, ja minä olin juuri yleensä kyykkimässä ottamassa kuvaa jostain tärkeästä ja vikkelästä ötökästä ja kun kiirehdin katsomaan mitä isoa hän oli löytänyt, niin hän oli löytänyt ison sammakon, jota kaikki joet olivat tulvillaan ja jota minun ei todellakaan tarvinnut enää kuvata sadatta tuhannetta kertaa.

Etenimme aika hitaasti kun meillä oli vielä kasvien kerääjäkin mukanamme. Varsinkin paikoissa jossa näin paljon ötököitä niin kaikki muutkin halusivat tulla katsomaan ja kuvaamaan ötököitä ja seisoimme triplasti samassa paikassa missä ajassa normaalisti olisimme seisoneet paikoillamme. Kun pääsimme vihdoin varsinaiselle jokiosuudelle niin tietenkin ensimmäinen molskahtaa nurin jokeen. Ja vähän ajan päästä seuraava. Minä olin kunnossa, sillä osasin jo reilu kuukauden retkeilyn jälkeen hyvin liikkua hankalassa maastossa, niin kuin olen aiemmin sepostanut. En muista edes milloin minulle olisi viimeksi tapahtunut mitään onnettomuutta.

Ainiin, tai en kyllä selvinnyt ilman vahinkoja tälläkään kertaa. Jokimaasto oli nimittäin aivan pusikkoista ja jouduimme sörkkimään puskia pois tieltä kun kävelimme ja hypimme kiveltä kivelle. Puskista levisi taas jotain kutituspulveria, ellei se sitten ollut niistä valkoisista yököistä lähtevää jauhetta, sillä nekin näyttivät viihtyvän viidakkopusikoissa. Minun käsivarteni, ja niskani olivat aivan näppylöidenpeitossa, ja ne kutitti todella paljon. Käteni alkoivat myös kuumottaa ja sain myös huuleeni yhden paukaman. Pelkäsin kuinka se alkaa turpoamaan.

Onneksi jokeen molskahtaneet ja työparini halusivat keskeyttää retken ilomielin, sillä mielle joki ei tuonut mitään uutta enää eteemme. Kasvillisuus pysyi aivan samana, oli alnuksia, hederoita ja fernejä ja joitakin platanuspuita. Työparini muistikin, kun olimme jo poistumassa joelta jonkun viinitarhaan, että edessä oli yksi vesiputous, joka oli myös sektiomme päätepiste. Hän päätti mennä yksin sinne kävellen ja minä johtaisin muut takaisin tukikohdalle.

Join kävellessämme paljon vettä. En voinut käsittää, kuinka pystyi olemaan niin kuuma. Takaisin tukikohdalla otin allergialääkkeen ja sain myöhemmin rohtoja ja aloeveraa kutinaan. Suihkuun oli ruuhkaa. Minun päästessäni tuli vain vähän vettä lorottaen, joka oli tulikuumaa. Ei oikein virkistänyt ainakaan oloa. Olimme juuri ennen ruokailuaikaa perillä, joten saimme paljon hyvää ruokaa masuntäytteeksi. Nyt oli nimittäin kerrankin kaikille tarpeeksi ruokaa, ettei viimeiseksi syömään tulleet jääneet ilman, niin kuin yleensä käy.

Takaisin toimistossa annoin puolalaiselle tytölle joitakin ötökkäkuviani tunnistettavaksi viimekertaisilta retkiltä. Päivän päätteeksi hän ei ollut tunnistanut yhtäkään uutta lajia minulle. Muutaman omalla kameralla ottamaansa kuvaa, mutta ei jokilaaksosta. Hyödytöntä. Luulin saavani paljon apua antaessani vähän työtaakkaa kevyemmäksi. Minä aloin työstämään tämän päivän tiedostoja ennen kuin unohdin mitä mikäkin lyhenne muistiinpanoissani tarkoitti. Kirjoitin samalla jo valmiiksi latinankielisiä nimiä exceliin, jossa nyt työstin kaikkia tiedostoitani. Se oli oiva apukeino ongelmiini, sillä nyt kun tiedän jo niin usean kasvin nimeltä, niin minun on jo helpompi käsitellä niitä niminä, eikä isoina kuvatiedostoina, jotka vain vievät turhaa tilaa minun, ja myöhemmin muiden koneilla. Kirjoitan kaikki tarvittavat tiedot ylös,. koordinaatit, onko kerätty kasvitietokantaan, nimi, kuvan nimi, jos on uusi kuva.

Olen myös tehnyt viimepäivinä listaa kasveista, joista tarvitsen uusia kuvia, vanhojen ollessa huonoja. Täytyy joku päivä mennä ottamaan vaikka tästä aivan lähiympäristöstä samoista kasveista kuvia, jotta saa mahdollisimman hyvälaatuisia palautettua sitten viimein kun saan palautettua jotain. Sain myös biologilta takaisin hänen minulle tunnistamiaan kukkasia. Joudun varmaan kyllä käyttämään vielä ainakin yhden päivän kun vekslaan kaikki nyt tunnistetut kuvat tunnistettujen kuvien puolelle, ja kestää myös aikaa kun nimeän kaikki ottamani kuvat nyt tunnistetuilla kuvilla, sillä minulla on varmasti myös muilta joilta samoja kuvia. Ja biologi oli kirjoittanut vain aina yhteen kuvaan latinankielisen nimen, eikä kaikkiin eri kuvakulmasta otettuihin.

Kerroinkohan siitä kun jouduin yksi päivä muuttamaan Halaresin sektiojakoa. Se sekoitti kaikki aiemmat tiedosto nimeni, joita minulla oli satoja, jopa tuhansia, ja niiden uudelleen nimeäminen kesti ikuisuuden. Annoin eilen uudet sektiot myös työpareilleni, jotta he voisivat vahtaa omiin tiedostoihinsa samat sektiot. Heillä se ei tosin ole yhtä aikaa vievää hommaa, kun heillä on sen verran vähän dataa joista.

Meidät kutsuttiin viideksi kreikan kielen kertaustunnille. Meillä siis kuului olla huomenna koe. Meille kuitenkin kerrottiin, että ei meille mitään koetta pidetä, eikä muuten enää oppituntejakaan. Meihin oltiin kovin pettyneitä, kun edellinen koe meni miten meni, ja kaikki muukin kreikan kielen opiskelussa oli mennyt koko ryhmällä mönkään motivaation puuttuessa. En tosin yhtään ihmettele, miksei kellään ole voimavaroja ollut lukea kreikkaa töiden jälkeen omalla ajalla, sillä oma-aika näyttää olevan tuntematon käsite täällä. Minä olisin ainakin mielelläni jatkanut kreikankielen oppitunteja, nyt kun olin saanut aikaiseksi opetella tähän asti läpikäydyt asiat, ja nyt kun minullekkin oli reilusti ilmoitettu, että oli koe tulossa. Nyt kaikki on kuitenkin menetetty.

Meille harkittiin sellaisten kreikankielen alkeiden sertifikaattia, mutta taidamme jäädä ilman. Meidän opettajamme, alimman tasonpomo kun ei voi mitenkään näyttää edellisen kokeiden tuloksia suurimmalle pomolla todistaakseen kuinka hyviä tai surkeita olemme. Ja toivottavasti ei näytäkkään, sillä kaikille muilla sentään lukee jotain papereissaan paitsi minulla, kun en luntannut. Minun papereissani luki vain ne mitä oikeasti osasin, mutta monella muulla lukee sellaista, jota he eivät edes vieläkään osaa. Joten niiden kokeiden näyttäminen olisi epäreilua kaikkia kohtaan. Meille, ketkä ei olla ansaittu sertifikaatteja, ja niille, kenelle näytettäisiin huijattuja koepapereita.

Meillä alkoi töiden jälkeen suursiivous. Olin koordinoinut kaikki tekemään jotain, niin että toimistossa, keittiössä, ja vessoissa olisi tarpeeksi siivoojia. Jouduin käymään tiukkoja keskusteluita romanialaisen ja puolalaisten kanssa kun ensinnäkin puolalaiset ei tajunneet meidän systeemiä, ja romanialaiset valitti minulle kun kukaan muu ei siivoa. Ja kaikki taas kohdistui minuun. Nyt sanoin kuitenkin vastaan ja kerroin totuuden, jota he eivät olleet halunneet nähdä, eli myös muutkin siivoavat täällä, vaikkeivat he itä näkisikään, kaikki ainakin yrittää parhaansa. Minkä sille voi jos joku ei osaa siivota paikkoja samalla tavalla kuin itse. Sit pitää mennä itse siivoamaan perässä jos se liikaa häiritsee.

Menin itse vessaryhmään. Annoin tehtävän annot pojille mitä siivotaan ja kuka siivoaa. Jouduin väittelyyn ranskalaisen kanssa kun hän halusi käyttää likaista moppia lattioitten pesuun kun minä olisin pessyt lattiat omalla lattiarätilläni. Päätin antaa periksi ja antaa hänen mopata likaa paikoillaan lattialla. Kun olimme valmiit vessojen kanssa, meitä pyydettiinkin jo rannalle. Kävin äkkiä vaihtamassa bikinit päälle ja pakkaamassa tarpeellista mukaani. Jouduin kuuntelemaan kuinka romanialaiset kiljuivat välillä muille ja haukkuivat kun kukaan ei ollut siivoamassa. Mitäs siivosivat itse niin hitaasti. Me kun saatiin vessa valmiiksi niin se oli jo tarpeeksi siivousta meille. He myös väittivät, ettei yksi ollut siivonnut toimistoa tänään, vaikka minä näin hänet ainakin lakaisemassa isojen pomojen toimistoa heti töiden jälkeen. Ehkä romanialaiset eivät olleet tajunneet, että meidän täytyy siivota myös pomojen toimisto eikä vain meidän kälyistä tietokone toimistoa.

Lähdimme rannalle aika isolla porukalla. Meitä oli varmana kahdeksan. Mia oli tänään lähtenyt kauan kaivatulle lomalleen, ja olisi poissa ainakin ensi viikon. Varmaan tuntuu mahtavalta jättää täällä kiristyneet tilanteet vähäksi aikaa taakseen. Jouduimme kävelemään melkein koko matkan alas Armenistikseen. Saimme vain muutaman kilometrin helpottavan kyydin Agios Polikarpoksesta vähän alaspäin lava-auton lavalla jälleen. Jouduimme silti vielä kävelemään pitkän tovin alas rannalle. Muut (kaikki minun jälkeeni tulleet tulokkaat ketkä nyt oli mukana) koittivat yhtä oikopolkua, tai itse asiassa kahtakin. Ensimmäinen oli umpikuja ja johti vain yksityispihaan, ja seuraava johti hankalakulkuista reittiä alas rannalle entisestä jo nyt kuivuneesta joesta pohjasta. Me kokeneemmat kävelimme tietä pitkin ja vastaviimehetkellä otimme varman oikopolun melkein suoraan rannalle. Se oli tuplasti nopeampi reitti kuin toisten oikopolut.

Menin heti uimaan. Heitin vain nopeasti vaatteet pois päältä, ja tällä kertaa myös muistin ottaa pampulan pois päästäni. Ainiin, voi harmi. Se minun kilikuvani ei päätynytkään nettiin. Sitä ei hyväksytty sopivana valokuvana, niinpä minut lavastettiin tänään pusikkoon muka tekemään töitä ja muka ottamaan valuvaa. Asentoni oli kuitenkin luonnoton, sillä minut käskettiin katsomaan minua kuvaavaan kameraan, eikä omaan kameraani ,jolla leikisti otin kuvia. Normaalistihan siis valokuvatessa katsotaan mitä kuvataan, eikä kuvata sokkona. Uin taas ties kuinka kauan aikaa. Veteen meno ei tuottanut hankaluuksia, mutta sillä paikalla olo oli kylmää.

Jonkun matkan päästä oli mereen laitettu poijuja, jonne asti uin. Ne olivat siinä varmaan laivojen estoksi. Niissä ei siis ollut mitään verkkoja, mutta poijut olivat naruilla kiinni toisissaan. Ylitsemme lensi myös palolentokoneita. Tällä saarella oli siis luultavasti joku isompikin tulipalo kun lentokoneita tarvittiin sammutusavuksi. Katsoin ensin että taivaalla lentää jotain vesitasoja aikamatalalla, mutta veirusuija kertoi niiden olevan sammutuslentokoneita. Emme olleet kauaa rannalla. Osa jäi odottamaan, että englantilainen tyttö palaisi hotellilta kyselemästä töitä. Hän nimittäin kovasti haluaisi jäädä saarelle vielä kuudeksi viikoksi.

Lähdimme kävelemään kohti Armnistiksen keskustaan tarkoituksena ostaa jäätelöä, mutta saimmekin matkanvarrella kyydin meidän paikalliselta farmaseutilta ylös kristosiin asti. Me päädyimme siis ostamaan jäätelömme kristosista. Ostin myös suolapähkinöitä, jotka ovat varmasti hyvä energianlähde retkillä ja kokista kun teki mieli jotain kuplivaa kuumuuden takia, ja mitään muuta ei ollut valikoimassa. Muistuttakaa etten enää ikinä osta kokista! Se oli pahaa ja se tuli nenästä ulos kuplina.

Takaisin tukikohdalla iltaruoka oli jo valmista. Ainiin, saimme kyydin jonkun rämän auton kyydissä. Sekin oli lava-auto, mutta pääsimme sisään istumaan. Kaikissa kaarteissa kallistuin turvavyöttä joko kuskiin tai vierustoveriini. Ja en pystynyt oikeen kontrolloimaan itseäni muilla kuin vatsalihaksillani, sillä pidin käsiäni pyllyn alla kun minulla oli märät bikinit päällä, enkä halunnut kastella kenenkään autoa.

Muistin, että minähän olin eilen ostanut suklaata, ja löysin sen aika mössönä tavaroistani. Kiiruhdin viemään sitä kylmään, toivottavasti kukaan ei popsi sitä. Söin koko lautasellisen kanaa ja lohkoperunoita vaikka olinkin täynnä kuplista. Söin myös suklaakeksejä teen kera. Ruuan jälkeen keräsin pöydiltä yksinäisiä laseja ja marssin sisään keittiöön tiskaamaan. En ollut halunnut syödä sisällä ensinnäkin kun ulkona oli paljon viileämpi, kello oli kuitenkin jo lähemmäs kymmentä, ja toisekseen kun romanialainen oli katsomassa elokuvaa taas täysillä ja kuitenkin alkaisin jossain vaiheessa valittamaan että häiritsen häntä. Muut rannalta tulijat uskalsivat kyllä syödä sisällä. Sain apua tiskaamisessa entiseltä tiski-, kokkaus- ym. siivouspariltani. Systeemi toimi hyvin; minä tiskasin, hän huuhteli, kaikki oli ohi ja puhdasta hetkessä. Tulin vielä illalla raapustamaan tätä huoneeseeni. Taisin myös käydä auttamassa koirien ruokinnassa ja veden annossa. Monet hävisivät vielä kaljalle illalla, tai siis yöllä, minä kirjoittelin vielä puolen yön jälkeen tapahtumia. Puolalainen ja romanialainen ihmettelivät kun näpytys vain kävi toisessa huoneessa ja ihmettelivät, mikä työhullu oikeen olin, vai mitä ihmettä minä oikeen kirjoittelen, kun nettikään ei toimi. Hah, he eivät ole vielä keksineet kirjoittamisen tuomaa iloa.

Keskiviikko 18.6.2008
Aamulla en taaskaan ollut ensimmäinen ylhäällä. Niin kuin aiemmin sanoin, niin kaiken oli aika muuttua. Heräsin siis samaan aikaan kun aina ennekin, muutkin vain olivat alkaneet herätä aiemmin. Eilisen huonovointinen ystävämme voi jo paremmin. Hän voi syödä ja juoda nyt normaalisti

Toimistossa aloin työstämään Myrsonas joen tiedostoja samanlaiseen excell taulukkoon, jota olin käyttänyt Halares joessa. Nyt työ oli helppoa ja nopeaa kun tekniikka oli jo hallussa. Tein taas fotarilla kuvista neliön muotoisia ja liitin kasvikuviin tarvittaessa kukkaosuudet, jos kuvissa ei näkynyt kaikkea tarvittavaa tietoa, tai vaikka tarkempi kuva lehdestä. Kerkesin käsittelemään myös tunnistamattomat kasvit. Sain apua kasvien lajittelussa, tai siis, että mikä kasvi on kukkanen ja mikä puska, kun joskus olin löytänyt jättikasveja, enkä ollut varma olivatko ne shrubeja vai wild flowereita. Biologin mielestä suurin osa oli puskia. Tai mihin ryhmään esimerkiksi kaktus kuuluu, ei tälläistä voi tavallinen tallaaja tietää, varsinkaan kun meidän koulussa ei opeteta biologiaa, vaan insinööriaineita. Biologi oli myös aloittanut tunnistamattomien kasvieni tunnistamista.

Pyysin yhtä englantilaista tyttöä tarkistamaan kielioppivirheet pois päättöraportista Halareksesta. Hän muutti tarvittavia sanamuotoja ja korjasi kirjoitusvirheitä. En voi tosin vieläkään palauttaa raporttiani, sillä siihen tulee vielä muutoksia, kun biologi saa loputkin kasvit tunnistettua. Kaikkea hänkään ei tosin voi tunnistaa, ja ne jäävätkin sitten ainiaaksi tunnistamatta, tai ainakin minun tiedostoihini.

Tein iltapäivällä taas backuppia tiedostoistani. Jatkuvat vikailmoitukset ja errorit koneessani saavat aikahyvin innostettua tekemään varmuuskopiota. Olen nyt tehnyt viikoittain itselleni muistitikkuun varmuuskopioita, kun en voi antaa vielä organisaatiolle viimeisiä versioita, kun sellaisia ei ole. Aina muuttuu joku tiedosto nimi tai tulee lisää materiaalia. Toivottavasti saan pian kokonaan Halareksen kaikki aineistot käsiteltyä luovuttamista varten.

Meillä oli tänään Mian kanssa kokkausvuoro. Lämmitimme eilistä hyvää keittoa ja leikkasimme vesimeloonia ja viipaloimme kurkkua. Lähdimme hakemaan leipää 20 vaille yksi, sillä leipä tulee yleensä siihen mennessä kauppaan. Jouduimme kuitenkin odottamaan reilu viisitoista minuuttia leipäauton saapumista, ja olimme vasta 20 yli takaisin tukikohdalla. Kauppaan kestää kävellä seitsemän minuuttia. Muut olivat jo syömässä, eikä meille ollut jätetty kun hippeet kattilan pohjalle. Olin siis taas nälkäinen. Sain onneksi leipää syödäkseni, mutta harmikseni juusto oli taas lopussa.

Meistä otettiin tänään kuvat, jotka päätyvät organisaation nettisivuille. Minusta ei otettu kuvaa, sillä minusta oli paljon kuvia tallessa. Annoin sen kuvan, joka minulla on täällä blogissakin, jossa olen kilin kanssa. Matti ainakin tietää <3

Töiden jälkeen kuulimme huonoja uutisia. Yksi miestä potkittiin pihalle. Hänelle annettiin kaksi päivää aikaa todistaa, että hän on tehnyt täällä jotain kahdenkuukauden aikana, ja hän oli kuulemma totaalisen toinen persoona kun silloin kun hän tuli tänne alun perin. Kuulemma asenneongelma. Minä tulin kovin surulliseksi kun kuulin hänen tilanteestaan ja menin hetimmiten rutistamaan lisävoimia häneen. Olen ollut hänen kanssaan jokaisella retkelläni tuolla jokilaaksoissa. Hän on se englantilainen tyttö, joka etsii saukkoja. Jos hän lähtee, kaikki taas muuttuu aivan totaalisesti, monesta tulee kovin surullisia. Hän kirjoittaa nyt loppuraportin organisaatiolle ja koittaa saada tältä saarelta toisia töitä kuudeksi viikoksi. Hän oli jopa suunnitellut loman siskonsa kanssa täällä viimeisenä viikkona kun hän olisi elokuussa lähtenyt kotiin. Nyt hän ei oikein tiedä, että meneekö ensin kotiin kuudeksi viikoksi ja palaa tänne viikoksi siskonsa kanssa vai on tällä saarella sen kuusi viikkoa.

Illallisen, pastan ja lihan, jälkeen lähdimme nelisteen apteekkiin ja kristosiin. Muut seurasivat tunnin päästä perässä. Kuuntelin kun muut kertoivat merirosvotarinoita tältä saarelta. Kuulemma isokin merirosvo yhteisö elänyt aikoinaan joitakin satoja vuosia sitten. Ja täällä on vielä jotain kivitönöjä pystyssä, joissa asui merirosvoja, ja joita on myöhemmin pommitettu.

Kristosissa kävimme kaupassa hakemassa jäätelöä, suklaata ja suklaakeksejä. Tajusin nimittäin tänään, että jäätelössä ja suklaassahan on maitoa, joten siitä saan ainakin kalsiumia, kerta meillä ei ole ollut maitoa taas viikkoon. Tai siis eihän me ikinä saada juotavaa maitoa, vain kahvin taiteen kanssa kelpaavaa alumiinitölkkimaitoa. GPS lukija, uimaopettajani soitti yhdelle kartantekijälle ja lähdimme hänen luonaan käymään. Istuimme hänen takapihallaan ja hän tarjosi meille juotavaa, oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Hän tiesi minut, ja sanoi, että nyt hän näkee vihdoin sen kuuluisan Johannan. Ihmettelin vähänaikaa mitä hän silläkin tarkoitti, mutta hän oli joku päivä laittanut kommentin blogiini ja myöhemmin kävi ilmi muutakin. Hän kertoi monia mielenkiintoisia asioista saaresta, ja siitä kuinka hän oli tekemässä karttaa. Hän myös antoi hyviä vinkkejä meidän viikonlopun patikkaretkelle ja olimme aivan ihmeissämme sellaisten paikkojen olemassaolosta. Sain häneltä ilmaiseksi retkeilykartan, jonka hän oli tehnyt. Hän myös kertoi, että olin löytänyt Halaresista harvinaisen sudenkorennon, jonka kuvan olin laittanut blogiini. Täytyy pitää mielessä, ja mainita se loppuraportissani.

Etsimme muut kylältä katsomasta jalkapalloa. Päätimme lähteä kolmisteen takaisin kotiin, sillä jalkapallo on tylsää. Saimme kyydin yhdeltä paimenelta, hänen lava-autonsa lavalla. Mietin koko illan, että potkitaanko minut pois kun olen sanonut vastaan pomoille esimerkiksi kenkien käytöstä, että katsotaanko se niskuroinniksi. Tai kun en ole palauttanut mitään lopullista työtä heidän tiedostoihinsa, mutta niin kuin aiemmin kerroin, niin se ei ole ollut mahdollista.

Halusin kovasti näyttää tänään työni tulokset pomoille, mutta he eivät tulleet keskustelemaan kanssani, niin kuin olivat sanoneet tulevansa. Yksi tosin seisoi vähän aikaa selkäni takana kun puhui vieressä olijalleni ja seurasi samalla kun tein töitäni.

Takaisintukikohdalla romanialaisilla oli ollut kriisi huoneessa olevan hämähäkin takia. Minulle näytettiin kovasti kuvia hämähäkistä, joka ei edes ollut hämähäkki. Sen sanottiin olevan todella iso ja ilkeän näköinen. Ei se nyt niin iso ollut, pitkä ehkä, ja se oli ilkeännäköinen. Sillä oli sellaiset torahampaat, vai miksi nyt sanoisi shainsaws, leukahampaat ehkä? Mutta silleen niin päin, että ala ja ylähuulessa oli ne eikä silleen sivuttain, niin kuin vaikka rapujen sakset. He olivat napanneet ”hämähäkin” ansaan ja näyttelivät nyt sitä ja pelleilivät peloissaan sen kanssa ja videokuvasivat. Minäkin menin ottamaan muutaman epäonnistuneen valokuvan verkon lävitse, mutta tuumasin vain, että ei se ollut mielenkiintoinen vangittuna. Vapaana luonnossa siitä saisi ehkä kivoja kuvia ja sitä olisi kiva seurata.

He hakivat keittiöstä kaksi valkoista yökköä ja laittoivat ne samaan häkkiin ”hämähäkin” kanssa. Miksi se on muuten hämäHÄKKI? Niin se ”hämähäkki tappoi ne yhdellä iskulla, muttei syönyt niitä. Siinä vaiheessa tajusin luultavasti laskea sen ”hämähäkin jalat, sillä oli kymmenen, ja hämähäkeillä on kahdeksan ja hyönteisillä kuusi, ja se näytti enemmänkin hämähäkin ja skorpionin sekoitukselta kuin miltään muulta. Menin huoneeseeni lukemaan kreikkaa ja muut jäivät pihalle. Meidän tyttöjen barakissa oli toinen puolalaisista tytöistä koittamassa nukkua, mutta hän ei osannut nukahtaa kun romanialaiset kiljuivat, nauroivat ja huusivat ulkona.

Ainiin, ja meillä on niitä valkoisia yökköjä joka puolella. Joka aamu löytyy iso kasakeittiöstä kuolleena, tuhkehtuneena, hukkuneena tai kärähtäneenä liedelle. Ne kerääntyy valon ympärille ja tykkää valkoisista vaatteista. Kartta mies kertoi meille, että ne catepillarit, jotka aiheutti silloin monta viikkoa sitten sitä hirveää kutinaa ympäri kehoa, oli nyt juuri noita valkoisia yökköjä ja myös ne yököt levittävät ilmaan jotain kutituspulveria. Ainut tepsivä keino on kuulemma viinietikka. Ja vesi on kaikista pahin, sillä se vain levittää ihottumaa joka paikkaan.

Tiistai 17.6.2008
Opa, kirjoitin vahingossa 2007. Aamulla olin ensimmäisten kanssa ylhäällä yhdeksän jälkeen, eikun vähän lähempänä kymmentä. Heräsin taas automaattisesti kahdeksalta. Sisälläni taitaa olla joku kello. Vaihdoin yöpaitani pois päältä pinkkiin toppiin ja marssin violettien yösortsieni kanssa paljasjaloin keittiöön. Jotain ihmeellistä oli tapahtunut, sillä minulla ei ollut nälkä. Päätin odottaa myöhempää ajankohtaa kun joku muukin tulisi aamupalalle, sillä romanialaiset eivät ikinä syöneet aamupalaa. Mia pyysi herättämään hänet kahdeltatoista, joten minä päätin tulla keittiöön kirjoittelemaan. En ole päässyt lisäämään viikonlopun tekstejä, kun netti ei ole taas toiminut ikuisuuteen. Kaikki ohikävelijät tulivat kysymään oliko minulla nettiä, ihan kun he eivät vieläkään olisi oppineet, ettei minun netti toimi muualla kuin toimistossa, tai aivan sen välittömässä läheisyydessä, niin kuin kivirappusilla, jotka voitte bongata jostain tuolta aiemmista blogiteksteistä kuvana.

Keittiöön tulivat myös puolalaiset tytöt. He käyvät joka päivä suihkussa ja pesevät hiuksensa. Mahtaa olla rankkaa. Eilen minä olin ainut tyttö, jolla ei ollut meikkiä panakireissä. En ole kertaakaan täällä käyttänyt meikkiä, enkä meinaakaan käyttää. Toin aivan turhaan ripsivärin mukaani. Ennen puolalaisia tulleet englantilaiset tytöt, siis ei keittiöön, vaan tänne yleisesti työskentelemään pari viikkoa sitten, ovat kaikki kolme kovia meikkaajia. He meikkaavat joka päivä. En ymmärrä miten joku voi tällaisessa paikassa edes kuvitella tarvitsevansa meikkiä. Viimeaikaiset tulokkaat ovat myös kovia muiden kemikaalien käyttäjiä; hyttyskarkotetta, hiuslakkaa, muotovaahtoa, hajuvettä.. loputon lista turhista tarvikkeista.

Menin puolelta päivin herättämään Mian hänen pyyntönsä mukaan. Kaikki muutkin myöhään nukkujat näyttivät alkavan nousta sängyistään. Monet virnuilivat toisilleen muistellen eilisillan tapahtumia. Päätin itsekin vihdoin syödä kunnon aamupalaa. Olin yhdentoista aikaan syönyt leipäviipaleen ja juonut mukillisen teetä. Nyt keittiössä oli vilskettä ja vilinää, suorastaan tungosta. Puolalainen tyttö alkoi lämmittää eilistä pastaa tomaattikastikkeessa pannulla ja minä menin auttamaan lieden sytyttämisessä ja sain myös syödäkseni. Söin myös leipää ja join lisää teetä. Romanialaiset aloittivat kiukkuilun. He koittivat leikata jäätynyttä juustoa, joka oli juuri otettu pakkasesta. Juustonpalasia lenteli lattialle ja veitset heiluivat ilmassa kun he raivosivat. Toinen huusi vihoissaan tappavansa vielä jonkun tänään. Kaikki touhusivat vähän omiaan kuka milloinkin kävi jääkaapilla hakemassa kylmää eilistä ruokaa lämmittämättä sitä. Romanialainen poika alkoi vuorostaan pilkkomaan raakaa pekoni myöskin suoraan pakkasesta. Mitä ihmettä oli oikein menoillaan, kaikki söivät raakaa tai kylmää ruokaa. Vähän ajan päästä nuorempi romanialainen ilmoitti, että jäätynyt juusto ja pekoni olivat meidän lounas. Olin juuri lopettelemassa viimeistä leipääni, mutta kävin silti nappasemassa yhden pekoniviipaleen ja ohuimman juustonpalasen, jonka löysin.

Tänään meillä olisi kuulunut olla vapaapäivä. En muista selitinkö jo aiemmin, että eilinen oli oikeasti täällä Ikarialla vapaapäivä, mutta normaalisti halutaan, että vapaapäivä vietetään panakirin jälkeisenä päivänä. Meidän pomot olivat kuitenkin tulleet tulokseen, ettei meille mitään vapaapäivää suoda, mutta voidaan aloittaa työskentely myöhemmin, yhdeltä.

Juuri enne yhtä tajusin, että olin nukkunut yksi pampula osassa hiuksistani ja koitin saada harakanpesää selväksi. Ensin pomomme koitti auttaa hiusteni kanssa, mutta ei siitä oikeintullut mitään,joten brittityttö tuli auttamaan. Hän sai suurimman osan selvitettyä ennen kuin jouduttiin turvautumaan saksiin. Sain kovasti kaikilta palautetta eilisestä pitkin päivää, kuinka oli ollut suloinen, iloinen ja huomionkeskipisteenä eilen illalla.

Aloin työstämään jälleen raporttiani. Olin eilen väsännyt uutta jokijakoa Halarekseen, ja minulla oli tänään iso työ muuttaa kaikki tiedostonimeni sen mukaan. Joka paikasta aina löytyi vielä sektion vaihtoa tarvitsevia tiedostoja. Huomasin myös huolimattomuusvirheitä tiedostoissani, joiden korjaamisessa ja uudelleen paikantamisessa kesti aikansa.

Minulle oli sanottu toiseksi viimeisellä esityskerralla, että sana specie kirjoitetaan toisella tavalla kuin mitä minun esityksessäni luki, ja olin jälleen kerran vaihtamassa kaikkia tiedostonimiäni uudelleen. Viimekertaisessa esityksessä kävi kuitenkin ilmi, että olinkin vaihtanut tiedostonimet juuri päinvastaisella tavalla, jolla piti. Minulla on siis reilusti tiedostonimiä, joissa luki alun perin species, ja vain yhdessä ainoassa kohdassa specie, joka sattumoisin oli päätynyt powerpoint esitykseeni. Niinpä luulin kun minulle ruvettiin puhumaan ässästä sanan lopussa, että sitä ei sitten näköjään kuulukaan olla siellä, vaikka se kuulostaakin tyhmältä kirjoittaa ja lausua ilman ässää. Niinpä vaihdoin ne kaikki monet muut tiedostonimeni uudelleen ottamalla ässän pois kaikista sanan lopuista. Kuinka ollakaan minulle sanottiinkin, että siinä kuuluukinolla ässä lopussa, ja vasta siinä vaiheessa tajusin katsoa vanhan esitykseni, että mistä ne olivat edes keksineet, että minulla olisi muka ollut kirjoitusvirhe. Olin siis alun perin kirjoittanut sana aivan oikein kaikkiin tiedostoihini ja turhaan jälkikäteen vaihtanut kaikki uudelleen.

Vaihtelimme pitkin päivää eilisen valokuvia ja viikonlopun kuvia. Ennen työpäivän loppua annoin viimeinkin kaikki tunnistamattomat kasvitiedostoni Halares joesta biologille, joka tunnistaisi ne jotka pystyisi. Minua pyydettiin tulemaan ottamaan kuva toimistomme katossa elävistä amppareista. Otin tuolini mukaan pihalle ja kapusin ylös katonreunaan kurkkimaan lähempää meidän pieniä, touhuavia kanssaeläjiä. Kun olin kapuamassa ylös tuolilleni, romanialaiset alkoivat huutaa että tule alas sieltä sähän oot allerginen niille, ja sitten vieressä seisova pomo meinasi peruuttaa työkäskynsä ja sanoi ettei halunnut kantaa minua sairaalaan. Siis en tiedä olenko allerginen amppareille, mutta tiedän minkä kokoisia paukamia niistä saan. Päätin kuitenkin ottaa rauhallisesti ja jatkoin kuvaamista omalla tyylilläni. Kukaan amppareista ei ärsyyntynyt lähentelevästä kamerasta eikä tullut pistelemään minua.

Töiden jälkeen moni halusi rannalle ja minua pyydettiin pitämään koiria kiinni. Se oli erityisen hankala homma minulle, jo pelkästään sen takia, että niitä oli kaksi, mutta myös koira allergiani takia. Ne nuolivat jälleen kasvojani ja sain ranteisiini kutisevia näppylöitä. Ja paitani haisee pahalta. Toinen koirapissaa aina päälleen kun se innostuu liikaa, ja minulla on luultavasti koiranpissaa ja kuolaa ja mutaa vaatteet täynnä. Koitin saada apua nuoremmalta romanialaiselta koirien kiinni pitämisessä, mutta hän ei suostunut auttamaan. Rapsuttelin ja paijailin koiria ja koitin saada niiden huomion mahdollisimman paljon keskittymään minuun, etteivät ne äkkäisi muiden lähteneen rannalle. Pidin koiria paikoillaan vielä kymmenen minuuttia heidän poistuttua pihalta ennen kuin katsoin parhaakseni mennä jatkamaan omia juttujani käsien pesun kautta. Kun tulin kädet puhtaina barakeilta koirat olivat hävinneet ja kuulin romanialaisen huutelevan niiden nimiä. Päätin antaa asian olla. En kuitenkaan pystynyt lähtemään juoksemaan pitkää alamäkeä flipflopit jalassa.

Vanhempi romanialainen oli kokkaamassa iltaruokaa ja kävin välillä keittiössä kurkkimassa mitä herkkuja hän on tekemässä. Hän teki aivan mahtavaa kasviskeittoa. Autoin yhtä kanssatoveriani paranemaan eilisen aiheuttamasta alkoholimyrkytyksestä. Hän ei pystynyt syömään eikä juomaan mitään kun oksensi kaikki ulos, ja hän alkoi olemaan todella janoinen illalla. Sekoitin hänelle hänen pyynnöstään vesilasiin suolaa ja sokeria, mutta ei sekään pysynyt sisällä. Hän aikoi mennä huomenna lääkäriin saamaan glugoosia suoneen jos olo ei parantunut aamuun mennessä. Tein myös hänen päivä tehtävänsä, ruokin koirat. Vein koiranpennuille ison kasan eilisistä panakireistä saatua lihaa ja luita. Hiippailin taskulampun kanssa pimeässä heinikossa barakkien takana ja vein myös isommalle koiralle hänen osuutensa. Se aina pomppii vastaan ja se on todella voimakas, mutta ei onneksi aggressiivinen tai mitenkään semmoinen, että mun sitä tarvis pelätä.

Saimme illalla lisävahvistusta Suomesta joukkoomme, vieläpä samasta kaupungista, mutta ekologian laitokselta. Kerroin perusjuttuja täällä olossa ja näytin miten asiat toimii. Minulle tuotti välillä hankaluuksia ilmaista joitakin lauseita englanniksi. Kun ajattelen jo aika paljon englanniksi, niin lauserakenteeni ovat englanniksi, ja kun koitan kääntää ne nopeasti päässäni suomeksi, niin niissä ei ole loppujenlopuksi mitään tolkkua, tai ne kuulostaa vähintään sekavilta. Pääsin myös pitkästä aikaa messengeriin. Kaitsulle terveisiä! :)

Maanantai 16.6.2008
aamu alkoi oudosti. Ensinnäkin uudet puolalaiset tytöt heräsivät seitsemältä ja minun mennessä keittiöön siellä oli jo ruuhkaa. Eli aamurytmit tulevat muuttumaan radikaalisti tästä eteenpäin. Meillä kaikilla oli paljon toimistotyötä tukikohdalla, joten emme aikoneet mennä ulos tänään. Minä aloitin kirjoittamaan Halaresin loppuraporttia ja tuskailin sen kanssa ikuisuuden. Sain aikaiseksi kirjoittaa kaksi sivua pelkkää tekstiä englanniksi ennen kuin iski tyhjyys. Mietin kokoajan kuinka saisin raportista edes jotenkin tieteellisen, mutta se ei näyttänyt olevan mahdollista. Olen niin jumittunut kirjoittamaan omalla tyylilläni kertomalla asiat niin kuin ne oikeasti ovat mitenkään hienoja sanoja tai termejä käyttämättä. Kerroin kyllä raportissa latinaksi kaikista tyypillisimmät lajit, niin florasta kuin faunastakin. Se olikin ainut tieteellinen kohta raportissani. Osasin tosin mielestäni hyvin kuvailla jokea silleen kokonaisuutena, millainen mikäkin joen kohta on maastoltaan ja kasvillisuudeltaan.

Minulle iski taas iso nälkä yhdentoista aikaan. Minulta oli eilen kysytty, että onko vain vitsi,että valitan jatkuvasti nälkääni vai olenko oikeasti kokoajan nälkäinen. Miten ihmeessä ne edes kuvitteli, että sanoisin jotain niin vakavaa leikilläni. Pidättelin nälkääni vesipullolla ja jatkoin työskentelyä. Romanialaiset tekivät siitä tosin paikkapaikoin sietämätöntä. He eivät työskennelleet ollenkaan, juttelivat vain ovaan ääneen keskenään ja välillä taas raivosivat minulle. Menin katsomaan kun yksi tyttö teki meille uutta tehtävä listaa, että kuka siivoaa mitäkin minä päivänä tai tekee ruokaa. Toinen romanialaisista tytöistä tuli selkäni taa ja alkoi minulle raivota, kuinka he kokkasivat viime viikonloppuna, ja että kuinka me kaikki muut saamme luvan kokata tänään kaikille, sillä meidän kokki oli nyt muualla. Ihmettelin jonkun aikaa miksi hän siitä juuri minulle raivosi, mutta päätin olla välittämättä. Alkaa jo tottua noihin raivopuuskiin.

Ruokailun jälkeen menin kysymään ainoalta paikalla olevalta pomolta jotain tärkeää ja hän vastasi minulle kysymyksellä, lähdemmekö tänään ulos tutkimusmatkalle. Hän suorastaan komensi meitä menemän tänään ulos, sillä meillä oli auto käytössä ja hänen mielestään oli turhaa olla käyttämättä sitä nyt vaikka kuinka koitin painottaa, että kukaan meistä ei halunnut todellakaan tänään lähteä ulos kun miellä oli niin paljon toimistotehtävää. Pidimme tiimini kanssa kokousta ja tulimme tulokseen jälleenkerran, että oli turha lähteä ulos tänään, sillä oli vain puolikas päivä jäljellä, eikä siinä ajassa kerkeäsi kävelemään läpi isoimpia jokialueita, joihin tarvittaisiin autoa. Kaikki muut läpikäymättä olevat alueet olivat puolestaan niin lähellä, ettei niihin tarvinnut edes autoa.

Minulta vielä kysyttiin otammeko tämän paljon mainitsemani romanialaisen mukaamme, ja selitin ettei se ole mahdollista, sillä päädyimme lähteä yhdelle kaukaisimmalle lyhyelle osuudelle, mutta joka oli pelkkää kalliokiipeilyä, eikä hän voisi mitenkään selvitä siitä turvallisesti ison kukkien keruu kansionsa ja kokemattomuutensa kanssa. Minulle vähän suututtiin ja vastapainoksi meidän mukaan lähetettiin toinen puolalaisista tytöistä vähän niin kuin taakaksi. Pomo oli aika vihainen loppupelissä kaikille meille, eikä edes tajunnut kun hän lähti viemään meitä joelle, että meitä olikin viisi autossa hänen ohjeidensa vastaisesti.

Olin sanonut uudelle tytölle, mitä kaikkea täytyy pakata ja mitkä vaatteet olivat sopivat tähän reissuun. Meidät ajettiin alas joen lähistölle niin lähelle kuin mahdollista. Kävelimme tosin aika pitkän matkaa alas joelle asti ennen kuin pääsimme aloituspisteeseemme yhdelle sillalle. Jäin heti yhteen mustaherukka puskaan kuvaamaan perhosia ja amppareita kun niitä näytti lentelevän siinä ympärillä niin kovasti. Menin alas sillalta joen varteen ja otin toiset kiinni. He eivät tosin olleet päässeet pitkälle, sillä uudella tytöllä oli etenemisongelmia hankalassa maastossa. Ohitin hänet ja bongasin kivenkolosta hämähäkin ja muutaman yökön. Hän tuli ihmettelemään mitä oikeen kuvailen pää kiven kolossa.

Matkamme oli tosiaan melkein pelkästään kiipeilyä kalliolla vesiputousten vieressä. Maasto oli kuitenkin erilaista kiipeilyä kuin Halaresilla. Kivet olivat melkeinpä pystysuoria ja ne tuntuivat helpoilta edetä. Tai sitten se johtui kehittyneistä kiipeilytaidoistani. Loppumatkasta uusi tyttö tokaisikin minulle pari kertaa, että liikun täällä vuoristossa kuin joku vuohi tai gaselli ilman vaaroja pelkäämättä ja sukkelasti. Olin aika otettu. Mutta huomasin itsekin kehittyneeni. Menin esimerkiksi yhden hankalimmista kiipeilykohdista alle minuutissa, kun toiset tytöt tuskailivat jalansijojaan yli kuusi minuuttia. Pääsimme koko jokialueen läpi alle kahdessa tunnissa, joka tuntui viimeaikaisten kuuden tuntien seikkailujen jälkeen todelle nopealta suoritukselta. Jäimme vielä mittailemaan yhden korkean kivenvalloittamisesta ennekuin jatkoimme matkaa padolta tukikohdalle. Päädyimme siis kohtaan, josta puhuin joskus ensimmäisinä viikkoina, eli aivan tukikohtamme läheisyydessä oli padottu järvi, jossa näin ensimmäisenä päivinä ensimmäiset kilpikonnani ja kilejä.

Tukikohdalla meillä oli vielä puolitoista tuntia työaikaa. Saimme käydä suihkussa maastoreissumme jälkeen. tai siis annoimme itse itsellemme sellaisen vapautuksen. Menin tietokonetoimistoon kirjoittamaan tämän päivän tutkimusmatkan raporttia koneellani ja päätin jatkaa Halares raporttia sitten huomenna kun olisi oikea toimistopäivä. Raportin kirjoitettua kerkesin aloittaa koordinaattien syöttämisen kuviini. Olin melkein valmis kun toinen romanialainen tyttö tuli toimistoon likaisen mopin kanssa ja käski kaikki pihalle. Huusin hänelle leikillään, että kolme minuuttia, sillä meillä oli vielä sen verran aikaa tehokasta työaikaa. Hän raivostui mitä sanoin, ja huusi takaisin vihaisena, että hänen täytyy alkaa moppaamaan juuri tällä sekunnilla, sillä sitten hän alkaisi kokkaamaan. Menin aivan hämilleni, juurihan hän oli aamupäivällä huutanut minulle pääpunaisena, kuin me kaikki muut kokkaamme tänään, eikä he, ja koitin kysyä häneltä, että mistä moinen muutos. Hän ei ymmärtänyt mitä oikein kysyin ja selitti aina uudelleen ja uudelleen mitä oli juuri selittänyt. Lopetimme turhan keskustelun kun kumpikaan ei saanut haluamaansa vastausta ja suljin koneeni mennäkseni pesemään vessoja, koska tänään oli minun vuoroni tehdä se uuden listan mukaan.

Menin etsimään uuden työparini, ja löysin hänet pystyttämästä telttoja kahden muun tytön kanssa. Vihdoinkin siis saisimme teltat pystytettyä monen päivän esivalmisteluiden jälkeen. Menin auttamaan teltan pystyttämisessä, tai siis kolmen teltan. Ne eivät olleet mitenkään hankalia pystyttää minun teltanpystyttämistaidoilleni. Enemmänkin oli ongelmia narujen kanssa, kun piti saada sormet telttojen alla olevien terassilaattojen väliin. Meille tultiin kertomaan, että romanialiset ja pomo olivat vihoissaan kun kukaan muu ei ollut aloittanut siivousurakkaa, sillä oli taas se suursiivouspäivä. Ihmettelimme hetken, että mihin tämä telttojen pystyttäminen sitten kuuluu, emmehän normaalisti vapaa-ajalla telttoja pystyttele vain huvin vuoksi. Menin sitten uuden työparini puolalaisen tytön kanssa siivoamaan vessoja ja jätimme kaksi tyttöä pystyttämään yksinään telttoja.

Minä ohjasin ja opetin kuinka vessat pestään täällä ja tyttö teki nätisti työtä käskettyä. Hän tosin lopetti yhden lavuaarin jälkeen työnteon ja siirtyi keittiön vessaa pesemään. Minä siis jäin taas yksin pesemään koko kolmen vessan ryhmittymän lattiasta kattoon. Jäin odottelemaan illallista ja tein omiani jonkun aikaa. Minulla oli pitkä keskustelu lapsuudesta ja lapsena pyörällä ajamisesta yhden kanssaeläjäni kanssa.

Saimme syödäksemme kahdeksan jälkeen. Olin aiemmin uskaltautunut keittiöön juttu tuokiolle vihamieheni, tai siis naisen kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkästä aikaa kun hän ei huutanut minulle. Puhuimme linssikeiton salaisuuksista ja muista ruokaan liittyvistä jutuista. Ainiin, ja he olivat ottaneet minun pakastimeen laittamani linssikeiton pois pakkasesta, eikä he kertoneet syytä, miksi he niin olivat tehneet. Harmitti. He olivat kokanneet pastaa tomaattikastikkeessa, niin kuin he aina tekevät. Sitä samaista ruokaa, jossa minä aina sotken valkoiset housuni syödessäni, ja jonka jälkeen minä aina tiskasin vanhan listan mukaan. Nyt uuden työjärjestyslistan mukaan kaikki työskentelee vaihtelevasti joka päivä eri ihmisten kanssa.

Aloimme kymmenen aikaan lähteä panagireihin, sellaisiin paikallisiin kyläjuhliin. Ne olivat lähellä, samaisessa kylässä, jossa mekin olimme, Kastanjeksessa, vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Musiikki kuului meidän tukikohdalle asti. Lähdimme isolla porukalla kävelemään kohti unohtumatonta jalkapallokenttää. Myös ilta oli unohtumaton.

Tapasimme paljon kreikkalaisia ihmisiä, saimme kreikkalaista salaattia ja joimme kreikkalaista viiniä. Kaikilla oli hauskaa, jopa minulla. Ja arvatkaa mitä. En ollut ensimmäinen, joka kinusi kotiinlähtöä. Tapahtuma oli nimittäin ulkona eikä sisällä, joten minulla ei olut ongelmia tupakansavun kanssa. Linnoittauduin yhden englantilaisen tytön kanssa kreikkalaisen pöytään, kun meidän väki alkoi vähenemään. Puhuin kreikkaa, minkä osasin vierustovereilleni, ja he nauttivat seurastani ja kreikan lausumisestani. He onneksi puhuivat hyvin englantia, ettei haitannut, vaikka osasinkin vain sormilla laskettavan määrän kreikkalaisia sanoja, joita toistelin tilaisuuden tullen. He tiesivät suomalaisia sanoja, sillä olivat tutustuneet meidän koulun poikaan, joka oli ollut täällä aiemmin, ja kippistelimme aina kun hörppäsimme juotavaa.

Olin koko illan himoinnut viereisen pöydän hyvän näköistä kyljystä, sillä meillä oli vain salaattia ja fetaa pöydässämme. Niinpä sain kreikkalaisten pöydässä lihaa, leipää ja lisää viiniä. Heidän pöydän liha ei tosin ollut kyljystä, vaan maksaa. Tajusin sen vasta loppuillasta, kun he vihdoin muistivat sen englantilaisen nimen. Sitä ennen he olivat näyttäneet kylkiään, että tämä liha tulee tästä, vähän niin kuin sydän, mutta toiseksi parhaimman makuinen.

Menin jopa tanssimaan ikarikasta, sellainen ryhmätanssi, jossa pidetään toisten olkapäistä kiinni ja mennään sivuttain ringissä. Mia sai minut mukaan tanssimaan, kun hän kertoi tanssin olevan vähän niin kuin letkajenkka askelineen. Laitoin siis jalkaa toisen eteen, hypin, ja kävelin sivuttain, koitin ainakin parhaani, hauskaahan se oli.

Meinasin yhdessä vaiheessa lähteä kotiin, mutta en saanut ketään kanssani lähtemään vielä. Kävelin vähän matkaa, ehkä viisikymmentä metriä, kunnes muutin mieleni nähtyäni siilin. Halusin mennä kertomaan kaikille, että näin siilin, mutta en muistanut, mikä siili oli englanniksi. Vessajonossa näin meidän pomon, ja hän ainakin luuli käsittäneensä mitä eläintä tarkoitin, kun selitin pienestä päästä ja piikikkäästä, rullalla olevasta vartalosta. Menin takaisin kreikkalaisten pöytään ja he olivat innoissaan paluustani. Olin kuulemma elävä, iloinen, ja kaunis heidän mielestään, ja he kaikki tuijottivat minua ja ihmettelivät, miten joku voi hymyillä 24/7 suupielet korvissa asti.

Sain vihdoin tahtoni lävitse kotiin lähdössä ja kysyin viimeisen kerran lähtisikö joku kanssani kotiin. Kukaan ei vieläkään halunnut lähteä, vaikka kello oli jo yli neljä. Sain kyydin yhdeltä ihailijaltani moottoripyörän kyydissä tukikohdalle asti ja olin tyytyväinen, etten joutunut ainakaan yksin kävelemään pimeällä tiellä yöllisen humalakuskiliikenteen seassa. Täälläpäin siis kun ajetaan ja juodaan kovasti, ja nyt varsinkin, kun oli panagiri, niin kuulemma tapahtuu kaikista eniten onnettomuuksia, kallioilta alasajoja ja muita, kun kaikki humalaiset autoilijat ja motoristit ovat kerääntyneet yhteen kohtaan saarta ja heidän lähtiessä myöhään aamuyöstä ajamaan takaisin kotiin muiden humalaisten kuskien myös ollessa liikenteessä. Minun kuskini ajoi onnekseni turvallisen hiljaisesti ja tasaisesti.

Minut jätettiin tukikohdan eteen ja juoksin oikein nukkumaparakeille innoissani nukkumaan pääsystä. Minulla oli olut flipflopit jalassa ja jalkapohjia särki niiden käyttö, saan taas luultavasti kivat rakot jalkaani. Edellisenä iltana olin saanut ison kasan hyttysten puremia käsivarteeni, jalkoihini ja ylävartalooni, eli siis melkein kaikkialle, ja nämä kutittavat vieläkin kovasti. Onneksi eivät ole paisuneet samalla tavalla, niin kuin paarmanpuremat Suomessa. Vertailimme myös yhtenä päivänä mustelmiamme tyttöjen kanssa. Kaikilla näytti olevan aika samoissa paikoissa mustelmia. Tällä hetkellä minulla taitaa olla neljä mustelmaa. Kipein on käsivarressa pingispöydänkantamisesta. Ainiin, ja nilkkani ovat vieläkin turvonneet niistä ilkeistä kärpästen puremista.

Viikonloppu 14-15.6.2008
Heräsin aamulla aikaisin puoli seitsemältä, sillä lähdimme aamulla kuvaamaan ketjukoiria. Siis niitä, jotka on kiinnitetty kadunvarteen vahtikoiriksi keskelle ei mitään. Näimme muutaman koiran tai koiraparin. Välillä ne oli laitettu vahtimaan kaksisteen portin pieltä. Ensimmäinen yksinäinen koira oli todella ujo, se ei edes uskaltanut haukkua, ja kulki häntä koipien välissä ja naama maahan päin katsetta vältellen selkäkyyryssä. Poikkesimme myös yhden vanhan kivikirkonpihassa, samassa paikassa josta näkyi alas ”lilliputtienamahan” Takaisin tukikohdalla menin syömään toista aamupalaani. Romanialainen oli katsomassa jotain musikaalia täysillä keittiössä. Syötyäni aamupalan lähdin viemään astioitani takaisin sisälle tiskatakseni ne. Olin siis istunut ulkona aamupalalla. Kun tulin sisään, niin romanialainen alkoi huutamaan minulle, että nyt on iso ongelma. Sinä olet iso ongelma. Minulla oli kymmeneen minuuttia jäljellä elokuvaa, ja en edes sitä saa rauhassa katsoa, kun möykkäätte niin kovasti. Olin siis vaihtanut keittiön sisällä muutaman sanan aamuisen retkikaverin kanssa tämän päivän suunnitelmista, ja nyt se näköjään laskettiin möykkäämisestä. Hän vielä jatkoi solvaamistani ja toisteli monta kertaa: ”Suuri ongelma” Myöhemmin tämä ja kaikki muut edellistenpäivien välikohtaukset saivat minut pois tolaltani ja menin rauhoittamaan mieltäni ulos kivirappusille.

Hotellilla asuvat tytöt käytiin hakemassa autoilla, sillä heillä oli paljonmatkatavaraa, heidän kun oli aika jättää Ikaria taakseen. Heidän tullessa kello oli jo niin paljon, että vatsani sanoi olevan päivällisaika. Olimme kaikki koko sakki keittiössä touhuamassa ja syömässä mitä kukin halusi. Minulla oli monipuolisesti kaikkea tarjolla olevaa lautasellani ja leivänpäällä. Menimme ulos syömään. Kun olin itse tyhjentänyt lautaseni, keräsin muutaman muun lautaset ja juomakupit ja lähdin niitä pestäkseni keittiöön. Jouduin tekemään kuitenkin äkkikäännöksen takaisin ulos kun näin romanialaisen olevan tiskaamassa heidän tiskejään. Tiesin, että jos olisin nyt vienyt tiskini hänen ollessa tiskaamassa, hän olisi taas raivonnut minulle jostain. Niinpä koitin vältellä koko tilannetta, ja menin pesemään astiat vasta kun hän oli poissa näköpiiristäni ja alhaalta keittiöalueesta.

Pääsimme puolen päivän aikaan lähtemään kohti Farosta. Meillä oli kaksi vuokra-autoa, ja yhdeksän matkustajaa, ja paljonmatkatavaroita. Meinasimme siis olla yötä meritukikohdassa. Pysähdyimme satamakylä Evdilokseen. Se oli nätti kylä rinteisiin rakennettuine taloineen ja kukkaistutetun sataman kera. Pysähdyimme nostamaan rahaa, sillä se oli melkein ainut paikka, jossa oli automaatti, lähin ainakin. On pääkaupungissakin automaatti, ja siinä ne sitten olikin. Olimme aiemmin pysähtyneet tankkaamaan autoa, ja minä halusin rikkoa viisikymppiseni, joten maksoin 20 euron tankkauksen. Evdiloksessa sumplimme kaikki raha-asiat kuntoon, kuka maksaa kenellekin ja minkä verran auton vuokrauksesta ja bensoista.

Vähän Evdiloksen jälkeen pysähdyimme aivan mahtavalle rannalle. Matka tieltä alas rannalle oli vähän väliä mahdoton edetä. Heti alussa meitä vastaan tuli kapealla jyrkällä hiekkateillä vastaan toinen henkilöauto. Jouduimme peruuttamaan minkä pystyimme, niin kuin takana tulevat tytötkin. Heillä oli suurempia ongelmia peruuttamisesta, sillä olimme juuri ajaneet yhdeltä korkealta terävältä asfaltti reunalta hiekkatielle. Vastaantuleva autoilija oli kuitenkin kaikista rauhallisin, ja hoiti itsensä meidän kaikkien ohi, vaikkei tilaa ollutkaan. Alempana meidän eteen ilmestyi todella hitaasti ajava kuski. Meidän ajaja hermostui kovasti kun emme päässeet normaalivauhtia etenemään. Ranta oli toiseksi mahtavin ranta täällä Ikarialla. Sitä ympäröi teräväkiviset kalliot. Menimme aluksi kiipeilemään kaikki kalliolle muodostuneeseen tasanteelle. Vesi oli aivan mahtavaa, sinne meno ei tuottanut ongelmia ja sain taas uida sydämeni kyllyydestä. Tutkin vähän aikaa mitä pohjasta löytyy ja mitä kaikkea rannan läheisyydessä vedenrajalla oli. Yhdellä uudella tytöllä oli mukanaan vedenalainen kamera ja otimme monia kivoja kuvia veden alla. Ne olivat täynnä nenästä tulevia kuplia, ja hassusti sijoittuneita jalkoja.

Uin yhdelle kivelle, jossa Mia istui jo auringonpaisteessa. Nousin itsekin lämmittelemään aurinkoon ennen kuin päätin harjoittaa uimahyppyjäni. Uskalsin ihmeen hyvin hyppiä monta kertaa pää edellä kiven takana olevaan syvään lammikkomuodostelmaan, varmaan viisi metriä syvään. Lopetin hetkeksi, kun kivelle tuli ruuhkaa. Meitä oli monta tyttöä nyt loikoilemassa kivellä ja meistä otettiin kivoja Venus kuvia ötökän syömien sääriemme kera. Näimme, kuinka ranta täyttyi turisteista ja vedessä polskutteli lapsia ja lapsenmielisiä kumiveneineen. Jatkoin vielä hyppyharjoituksia hetken uuden ohjaajan kanssa. Englantilainen tyttö antoi hyviä vinkkejä, kuinka hypätä pää edellä, ja hyppäsin kaksi kertaa oikein hienosti. Häntä huvitti, kun ensimmäiset hyppyni olivat kohtisuoraan veteen osuneita, olin heilauttanut takajalkani niin taakse, että sujahdin yhtenä tikkuna alas veteen, kun pitäisi mennä silleen loivasti eteenpäin, eikä jyrkästi alaspäin. Uimaopettajani oli katsonut rannalta käsin epätoivoisia hyppy yrityksiäni ja pudisteli päätään, mutta uusi opettajani ja hänen tekniikkansa oli paljon rohkaisevampi kuin pakolla pakottava uimaopettajan tyyli opettaa hyppäämistä. Itse olin todella tyytyväinen suorituksiini, sillä ainakin uskalsin nyt hyppiä pää edellä, vaikkei tekniikka ollutkaan vielä hallussa.

Pääsimme taas jatkamaan matkaamme kohti Farosta. Autossa olevat kaksi uusinta tulokasta ihastelivat kovasti maisemia ja kaukaisuudesta nousevia viereisiä saaria. Farokseen päästyämme olimme jo todella nälkäisiä. Menimme suoraan paikalliseen tavernaan syömään illallista. Palvelu oli todella nopeaa ja saimme nopeasti pöytään dzazikia ja kreikkalaista salaattia. Tilasimme kaikki pitasulakit ja yhteensä kilon viiniä. Muutaman pöydän päässä laulettiin kreikkalaisia lauluja ja tanssittiin tahdissa. Näimme, kuinka rannalla vedenrajassa tepasteli pikkutyttö kengät jalassa nilkkoihin asti jalat veden alla. Hän näytti todella nauttivan hetkestään ja minä kuvittelin, kuinka itse olisin yhtä onneissani jos olisin ollut samassa tilanteessa.

Kävimme lähikaupan kautta ostamassa kaikkea tarpeellista illan ranta juhlia varten. Monet ostivat juomista tai lantrinkia, minä puolestaan löysin ilokseni kaksi tikkaria. Kävimme hakemassa tukikohdalta vilttejä ja muuta rantajuhliin tarvitsemia tarvikkeita. Teimme nuotion rannalle kuivista risuista ja isoimmista pölkyistä. Hämärä ja pimeä tuli äkkiä, samoin kuin kylmyys. Siirsin vilttiäni lähemmäs nuotiota lämmittääkseni ja tökin välillä hiipuva hiillosta tai kaivoin kuoppia tai kekoja hiekkaan. Nautin hiljaisista hetkistäni ja ympärillä kuuluvasta taustahälinästä. Välillä joku otti kitaran syliinsä ja soitti tunnistettavissa olevia kappaleita. Tuli aivan juhannus mieleen. Tajusimme Mian kanssa, että Suomesahan on juhannus aivan kohta, joten tämä oli meidän juhannus täällä, kun oli nuotio ja kaikkea. Meillä oli myös hauskaa yhden virolaisen tytön kanssa, joka puhui kanssamme suomea. Olin hakenut yhdessä vaiheessa meritukikohdalta lämpimämpää päälle pantavaa ja vettä sitä tarvitseville. Olin ottanut yhden ylinmääräisen lakanan mukaani, jota nyt tarvitsin ensimmäistä kertaa täällä ollessani. Kiedoin sen hartioilleni ja minulle tuli aivan mieleen hattivatti <3

Sammutimme yhden aikaan nuotion vedellä ja hiekalla ja lähdimme tukikohdalle. Osa lähti vielä cocktail baariin tai rannalle takaisin. Löysin itselleni nukkumapaikan pihalle pystytetyistä teltasta. Sain onneksi nukkua sängyssä, sillä telttaan oli tuotu samanlaisia hetekoita, joita olin kantanut edellisenä päivänä meidän tukikohdalla. Olin muuten saanut mustelman käsivarteeni joko hetekoista tai sitten bingispöydän kantamisesta. Yöllä kuului heinäsirkkojen siritystä ja kuorsausta.

Aamulla heräsin automaattisesti kahdeksalta, mutta päätin vielä jatkaa unia kymmeneen asti, jolloin muutkin kuuluivat heränneet. Sain esiaamupalaksi vesimuroja, joihin kukaan muu ei ollut tottunut, ja ihmetteli miten voin syödä moista kauhuutta. Silloin ensimmäisenä viikkona täällä oppi elämään pakon alla ilman maitoa. Silloin opin myös juomaan teetä ilman maitoa, ja nykyään juon joka toisen kupin ilman ja joka toisen maidon kanssa.

Me menimme yhdeltätoista viereiseen rantabaariin aamupalalle. Omistaja tunsi suurimman osan porukasta ja hän tarjoili meille hyviä herkkuja. Pöytään kannettiin mehua, hilloja ja leipää aina kun edelliset loppuivat. Sitten tuli teet, kahvit ja kaakaot ja viimeisenä pekonimunakkaat. Istuimme syömässä puolitoista tuntia aamupalaa, joka kustansi kuusi euroa nenä. Meidän oli käsittääkseni tarkoitus käydä uimassakin rannalla, mutta emme käyneetkään. Muutama kävi uimassa ennen aamupalaa. Viimeisiä ruokia odotellessa kuvasin, kuinka koiranpentu hautasi hänelle annettua kuivaa leivän palasta rantahiekkaan. Saimme myös nauraaksemme, kun baarinpitäjän kanadalainen vai olikohan australialainen mies leikki lasten kanssa, ja puhui heille englantia, vaikkeivat he ymmärtäneetkään sanaakaan. Hän haistatteli vanhemmalle, ehkä seitsemänvuotiaalle pohjalle englanniksi, ja poika oli oppinut samat kirosanat, joita huuteli takaisin. Välillä heidän komiikka kerhonsa purskahti raikeaan nauruun, josta ei meinannut tulla loppua, ja se sain myös meidän koko pöydän nauramaan. Miehellä oli niin erikoinen naurutapa ja hän vain nauroi nauramistaan pikkupojan nauraessa perässä.

Kävelimme takaisin tukikohdalle ja pakkasimme tavaramme. Siirsimme tiedostoja muistitikulleni viime viikonlopusta, kun meistä otettiin videopätkiä rannalla. Puolet porukasta lähti Evdilokseen satamaan saattamaan toista virolaista tyttöä lautalle hyvästien jälkeen ja me veimme puolestaan toisen tytön saaren ainoalle lentokentälle Faroksen tukikohdan vieressä. Menimme hänen jätettyään matkatavaransa check-inniin ulos katsomaan lentokoneen laskeutumista. Se oli pieni Olympia lentoyhtiön kone, joka lentää vissiin kerran päivässä Ateenasta Ikarialle. Samassa koneessa laskeutui kolme puolalaista tyttöä, joita vastaan menimme arrival halliin. Heitä kuului tulla vain kaksi, mutta jostain oli tullut kolmaskin mukaan. He tulivat meritiimiin, ja olisivat täällä vain kuusi viikkoa. Me olimme myös saaneet puolalaista vahvistusta tukikohtaamme eilen illalla, ja romanialaiset olivat ainoana heitä ottamassa vastaan.

Uudet tytöt vietiin autolla Faroksen tukikohdalle, ja muut autossa normaalisti olijat jäimme lentokentälle odottelemaan kyytiämme. Lentokenttä oli todella viileä sisältä, se oli todella tervetullut tunne, sillä ulkona oli ties kuinka monta astetta ja paahtava aurinko. Kyytimme tultua jatkoimme matkaamme. Meillä oli vielä joitakin tunteja aikaa käyttää autoja ennen kuin ne pitäisi palauttaa. Minä kokeilin välillä taas auton ajamista täällä hurjien mutkien saarella. Auto oli uusi, mutta ei niin hankala ajaa kuin olisin kuvitellut, siis että jarrut ja kaasu olisivat minun tottumukselleni herkkiä.

Päädyimme saaren kauneimmalle rannalle, se, jossa olimme käyneet jo muutaman kerran aiemmin viikonloppuisin. Nyt siellä oli taas harmiksemme turisteja, mutta ei liikaa. Vesi ei näyttänyt tällä kertaa yhtä houkuttelevan kirkkaan puhtaalta kuin yleensä. Näytti kuin joku olisi tyhjentänyt aurinkorasvapurkin veteen. Se oli epäselvän näköistä, ja jotain öljyistä tai rasvaista siinä vedessä oli vikana. Uimme silti. Sain taas tänään pitkästä aikaa uimaopetusta. Se ei tosin ollut aivan sitä mitä kuvittelin sen olevan. Minut laitettiin yksin uimaan kaukaiselle kivelle. Matka tuntui ikuisuudelta, sillä koitin oikein kovasti potkia minulle opetetulla tavalla aina kun uimaopettajani katsoi suoritustani, muulloin vedin omalla tyylilläni. Vaikka matka oli pitkä, se ei tuntunut siis raskaalta uida. Suomessa en kuitenkaan lähtisi niin kauas uimaan missään järvellä, saati sitten meressä.

Pääsin kivelle asti ja huilasin vähän aikaa käsillä tukea pitäen kivestä, tai siis oikeasti se oli kyllä kalliolohkare eikä mikään kivi. Kun pojat näyttivät sukeltelevan kauankin aikaa, minä päätin kiivetä kivenreunalle lämpimään aurinkoon viileästä vedestä. Aallot löivät nimittäin aika voimakkaasti kiveä vasten ja ne tuntui välillä kivuliaalta kun ne hakkasivat minua teräväkivistä kiveä vasten. näin muuten söpön ravunpoikasen kivenraosta. Se tuli välillä kurkkimaan uskaltaisiko se tulla ulos kolostaan vai ei. Pojat olivat löytäneet veden alta monia kaloja ja tulitoukkia, jotain karvaisia ja polttavia toukkia. Ihmettelin takaisin päin uidessani, kuinka jotkut voivat pidättää niin kauan aikaa hengitystään. Minä sukelsin vain pää vedenpinnanalle nähdäkseni mitä alhaalla tapahtuu ja jouduin ottamaan neljä kertaa happea samassa ajassa kun he sukelsivat alas pohjaan ja kauas eteenpäin. Aivan uskomattomia suorituksia. Minä en ainakaan ikinä kokeile enää mitään pitkiä keuhkosukelluksia sen joku viikko sitten tapahtuneen kallioluola sukelluksen jälkeen. Rannantuntumassa leikin aallokossa, ja annoin niiden viedä minua itsekseen aivan rantakivikoille asti. Se oli kivaa kun pääsi vaikka puolimetriä eteenpäin niin takaisin tulevat aallot vetivät kolmekymmentä senttiä taaksepäin. Onneksi kuitenkin aaltojen menosuunta on aina rantaan päin

Istuimme kaikki jonkun aikaa kalliolla auringon paisteessa, ennekuin se meni lopulta vuoren taa ja tuli kylmä. Päätimme lähteä takaisin kotiin. Matka oli tuskainen minulle, sillä suostuin menemän takapenkille etupenkin sijasta, ja täälläpäin mutkikkaat teit tekevät minut helposti matkapahoinvointiseksi takapenkillä. Takaisin tukikohdalla kättelimme uudet puolalaiset tytöt. He olivat jo hyvää pataa romanialaisten kanssa, joka koitui minulle kohtaloksi. He olivat juuri aloittamassa syömään kun tulimme, joten päätin pysyä vähän aikaa syrjässä heistä saatuani mulkaisun ilkeältä romanialaiselta. Päätin ottaa ensin suihkun näiden viimepäivien meriuintien jälkeen. Jouduin odottamaan ensin hetken ennen kuin edellinen lopettaisi suihkunsa ennen kuin pääsin aloittamaan omaani.

Menin virkistäydyttyäni takaisin keittiöön ottamaan ruokaa, ja koitin jutella uusille tytöille. He olivat kuitenkin jo valinneet puolensa ja alkoivat vain vitsailla minusta romanialaisten kanssa. Sain taas koko sakin raivostumaan ja vihastumana minulle kun sanoin ääneen, etten tajunnut yhtä heidän vitseistään. Kun romanialainen poika huusi jatkuvasti ranskalaisen pojan nimeä oudosti kutsuen ja kaikki nauroivat perään, ja koitin pähkäillä mikä inside juttu nyt oli menoillaan. He kuitenkin loukkaantuivat kun sanoin etten tajunnut heitä, ja rupesivat puhumaan keskenään, tosin englanniksi, että kuulitteko, Johanna ei tajua meidän huumoria ja yllytti oikein maakansalaisiaan vihaamaan minua. Koitin selventää, etten tajunnut tätä kyseenomaista vitsiä, jos se edes oli vitsi, mutta turhaan. Menin tiskaamaan astioita ja kuulin, kuinka minusta jatkettiin juttua.

Myöhemmin illalla Miakin kertoi, että hänellekään ei oikein oltupuhuttu mitään takaisin. Romanialaiset olivat siis näköjään viimeisen 24 tunnin aikana käännyttäneet heidät totaalisesti puolelleen ja haukkuneet meidät muut pystyyn

Tämän blogitekstin merenneitokuvan on ottanut Jernej Burkeljca

Perjantai 13.6.2008
Aamupalalla huomasin perjantai kolmannentoista päivän vaikutukset. Ensinnäkin teeni loppui kesken kaiken, ja kun keitin lisää vettä itselleni ja muille, jotka heräsivät myöhemmin, pudotin tomaattiviipaleeni uuteen teemukiini ja uusi teeni maistui tomaattiselta. Siirryin sisälle syömään kun teeheni alkoi pudota tuulen vaikutuksesta oliivipuun kukkasiakin maustehöysteeksi. Istahdin pöydän ääreen päätypaikalle ja sain vihdoin syödä rauhassa aamupalani loppuun. Juuri kun olin aloittamassa kolmannen leipäni syömistä, kyynerpääni putosivat syliini laudan kera. Pöydänpään viimeinen lauta oli pudonnut syliini, mutta en onneksi saanut teetä tai mitään muutakaan syliini. Nostin laudanpätkän takaisin paikalleen ja jatkoin syömistä. Myöhemmin minulle tultiin kertomaan, että oli minun vikani, että yksi toinen tyttö satutti itsensä samaiseen laudanpätkään ja sai kuumat ruuat syliinsä. Hänelle kävi paljon pahemmin kuin minulle ja jos käsitin oikein, niin hän satutti myös lantionsa siinä samalla. En kyllä tajua miten se oli mahdollista. Samainen tyttö, joka tuli kertomaan uutisesta, oli aiemmin aamulla nähnyt mitä minulle tapahtui, ja oli sanonut, että oli ihan okei kun laitoin laudan pätkän takaisin paikoilleen, kerta se siinä pysyi.

Tänään emme lähteneet ulos joelle. Työskentelin koko päivän kukkasten parissa. Sain valmiiksi Halaresin kasvitaulukon. Tein myös iltapäivän esityksen, sillä oli taas perjantain esitysaika. Olen auttanut viime päivinä yhden posterin teossa. Sellainen biodiversiteetti posteri Halaresin varteen, annoin ottamiani kuvia. Menin vähän ennen lounasta viemään pyykkini pesuun. Menimme Mian kanssa samaa matkaa, kun hän oli kokkaus vuorossa ja hän meni hakemaan seitsemän leipää lähikaupasta. Ruuaksi oli lämmitetty eilistä iltaruokaa, jota emme koskaan syöneet, sillä emme olleet paikalla.

Ruuan jälkeen kysyin kuka halusi teetä ja menin keittämään vettä. Samalla kun odottelin kiehumista, ajattelin tehdä jotain yleishyödyllistä ja aloin kantaa pöydiltä löytämiäni tiskejä tiskausvuorossa olevalle romanialaiselle. Hän taas suuttui minulle, ja huusi taas päin naamaa, että milloin meinaan lopettaa näitten tiskien lapomisen hänelle, ei hänellä ole aikaa tiskata kahta tuntia. Menin taas ihan hämilleni, koitin kuitenkin auttaa askareiden kanssa, ja pidin vain naaman pokkana. Kaikkihan me koemme saman kun on meidän tiskivuoron, että kokoajan tulee lisää tiskattavaa. Minäkin voisin vaikka sanoa, että ärsyttää, kun aina kun on minun tiskausvuoro, niin kokataan tomaattikastiketta, jota ei ole kaikista siistein tiskata, varsinkin kun useat ihmiset alittavat lautaset päällekkäin syötyään, joten lautasten pohjatkin likaantuu tomaattikastikkeesta. Eli jos noudattaisin romanialaisen tekniikkaa, niin menisin huutamana päin naamaa torstain kokkausvuorolaisille, että lopettaisivat tomaattikastikkeen käytön, ei minulla ole aikaa tiskata kaksinkertaista tiskimäärää. Mutta en aio tehdä moista tyhmyyttä ja loukata jotain.

Minua pyydettiin apuun telttapaikan ja ostosten sisään kantamisessa jälleen. Menin ensin keittiöön auton kautta porkkanoiden ja perunoiden kanssa. Autoin laittamaan kaikkea nätisti paikoilleen, mutta tein nähtävästi ison virheen viemällä tomaattisoseet keittiön alakaappiin, jossa ne on aina ennenkin ollut. Nyt toinen romanialaisista tytöistä rupesi kirkumaan minulle, että mitä ihmettä oikein teen ja mä en kanssa osaa tehdä mitään oikein ja komensi minut pihalle. Aiemmin tiskien yhteydessä suuttunut romanialainen oli puhunut kiivaasti yhdelle pomoistamme keittiössä, kuinka minä en osaa siivota, kokata, enkä oikeen mitään muutakaan. Hän näytti olevan todella raivoissaan minulle, ja näytti tartuttaneen sen muihinkin maamiehiinsä. Tiesin, että siitä eilisestä mehukannusta syntyisi sota.

No joka tapauksessa ulkona kannoimme bingis pöytää kauemmas nurmikkopohjalle. Sen oli aika painava, mutta ei se haitannut. Sitä ennen olimme hakemassa kuutta sänkyä nelisteen pomon äidin luota, sellaisia taitettavia hetekoita telttoja varten. Minä kannoin kahta sänkyä, yhtä kummassakin kädessä. Tytöt olivat alkaneet maalata yhtä sementtiseinää ja olivat aika maalin peitossa. Minä tiesin millaisessa maalinpeitossa itse olisin jos siihen hommaan olisin ryhtynyt., joten menin auttamaan puutarha hommissa. Kolme ihmistä palloili epämääräisten ja epäkäytännöllisten työkalujen kanssa koittamassa kitkeä kuivakasvuista heinikkoa, joka ei edes mielestäni tällaisessa paikassa olisi tarvinut mitään kitkemisenyritystäkään. Minä aloitin lakaisemalla kivilaatoituksia. Romanialainen katsoi minua pahalla silmällä ja pudisteli päätään. Koitin olla välittämättä ja jatkoin touhuamista, joka oli kyllä aika turhaa.

Kivetysvälit olivat täynnä kuivuneita oliivinkukkasia, eikä niitä millään olisi saanut poistettua pehmeällä sisäharjalla. Kivetykset vielä olivat aika luonnonmukaisesti maassa ja jokaista kiveä ympäröi ruohotupsuja. Yksipomoista käski minun hakemaan lisää hyödyttömiä työkaluja vajasta. Kun koitin selittää ettei siellä ole mitään käyttökelpoista, niin kuin vaikka puutarhasaksia tai edes hanskoja piikikkäiden kasvien kitkemiseen, niin hän tuli itse vajaan näyttämään minulle työkaluja. Hän tyrkkäsi minulle kaksi ihmisen kokoista kuokkaa käteen puuvarrella. Varsi ja kuokka eivät oikeen sopineet yhteen ja ne vain heiluivat, eikä niilläkään tehnyt yhtään mitään pihalla. Emme sentään olleet kyntämässä peltoa. Näytimme vähän aikaa tekevämme jotain ja lopetimme aivan turhan pihatyöskentelyn ja menimme takaisin toimistoon, jossa alkoikin jo esitykset. Sitä ennen pysähdyimme keittiössä syömään leipää. Luulin meillä olleen keskeneräinen leipä jossain, mutta en löytänyt sitä mistään, niinpä aloitin uuden ja leikkasin kaikille halukkaille viipaleita. Jäin yksin suurimman leipäkasani kanssa keittiöön ja kappas vain romanialainen astui keittiöön ja meni leipäkaapille. Hän otti sieltä tyhjän leipäpussin, jossa oli paljon murusia ja mulkaisi taas minua vihaisesti, niin kuin minä olisin jättänyt sen sinne tyhjänä ja muruisena. Äh, on mullakin kestämistä. Ainiin ja pyysin pojilta apua keittiön pöydän korjaamisessa ja koitin pahoitella, etten ollut aiemmin kertonut pöydän olevan rikki. Se liimattiin ja jätettiin puristuksiin yön yli.

Meidän esitykset alkoivat viittä vaille kuusi. Se tiesi sitä, että olisimme taas reilusti yliaikaa. Mia oli kerännyt tikulleen suurimman osan esityksistä, sillä näin säästimme enemmän aikaa esitysten vaihtuessa. Minun piti linkittää uudelleen powerpointissani olevat hyperlinkit, kun siirsin tiedostoni hänen tikulleen. Tämän päivän esitykseen olin laittanut etusivulle yhden sinisen kukkasen. Aikaisemmissa minä olin laittanut ötököitä; heinäsirkan ja hämähäkin, sillä niinä viikkoina olin työstänyt enemmän ötökkäpuolta, mutta nyt viimepäivinä olin työskennellyt kasvien parissa.

Sunnuntaina oli viimeinen päivä virolaisilla tytöillä. He pitivät nyt viimeiset esityksensä, jossa he kertoivat kaikki täällä olo aikansa tehneet työnsä. Valokuvaaja tyttö näytti aivan uskomattoman hienoja valokuvia, joita hän oli ottanut kolmen kuukaudenaikanaan. Hän näytti myös kasviprojektiaan, jossa hän oli kuvannut eri kasvien eri vaiheita siemenestä kuolemaan. Ne oli koottu kasaan videoksi pelkällä mustalla taustalla, ja ne saivat keskittymään vain ja ainoastaan projektorin heijastamaan näkyyn. Minä olin ainakin aivan lumottu hänen valokuvistaan. Toinen tyttö oli graafikko ja näytti tekemiään animaatioita ja muita vastaavia töitään. Hänellä oli paljon teknisiä ongelmia, jotka myöhästyttivät entisestään jo pitkittynyttä päivää. Ei löytynyt sopivaa ohjelmaa, joka olisi pöyrittänyt hänen töitään. Hän olisi tarvinut Flashin. Loppujen lopuksi hän käytti Firefoxia esityksessään. En tiennyt että selaimellakin voi katsoa videoita.

Meillä kuului olla ensiviikolla vapaapäivä maanantaina tai tiistaina. Mutta meille kerrottiinkin, että saamme vain tiistai aamupäivän vapaaksi ja aloittaisimme työskentelemään yhdeltä. Maanantaina on siis panakirit kylällä, ja ne yleensä kestää aamuun asti. Meille myös ilmoitettiin, että kaikki halukkaan voi mennä telttaan asumaan, kun ne pystytetään.

Töiden jälkeen paljon seitsemän jälkeen hain pyykkini tytön kanssa jonka kanssa oli pessytkin vaatteeni. Osa lähti hakemaan vuokra-autoja Armenistiksesta. Jotkut menivät auttamaan vieläkin lakaisu puuhissa teltta alueella, mutta telttoja ei olla vieläkään pystytetty. En edes tiedä missä ne ovat. Tulin keittiöön kirjoittamaan, kun kuvittelin pystyväni olemaan siellä rauhassa, mutta siellä katsottiinkin jalkapalloa rätisevästä telkkarista täysillä. Koitin olla välittämästä taustahälystä, mutta se sain kyllä turhan usein minun ajatukseni pois kirjoittamisesta, ja välillä teksti tuli katkonaiseksi ajatuksesta.

Kun muut tulivat hakemasta autoa, odottelimme jo iltaruuan saapumista. Loppujenlopuksi jouduimme kuitenkin itse hakemaan sen Rahesista autolla. Oli kasvisruokaa, perunaa, porkkanaa, papuja, herneitä, maissia… Samana iltana kirjoitimme omatekoisiin kortteihin virolaisille tytöille viimeiset terveiset. Monella näytti olevan suunnitelmissa lähteä illalla baariin. Iltaruuan myöhästyminen kymmenen jälkeen vaikutti kuitenkin osan mieleen, eikä he näyttänyt saavan aikaiseksi lähetä minnekkään. Iltaruokaa lopetellessamme viimeinenkin romanialainen menetti malttinsa. Hän pyysi kaikkien huomiota ja kailotti suurella äänellä, kuinka hän joutuu pesemään iltaruuan jälkeen tiskit. Kukaan ei oikein tajunnut hänen pointtiaan, sillä niinhän me kaikki teemme tiskivuorollamme. Tiskaamme aina kokopäivän tiskit kun on tiskausvuoro.

Ainiin, eikun olihan hän tänään jo aiemmin suuttunut kovasti ja raivonnut yhdelle meistä. Hänen tietokoneellaan oli virus, jota oltiin poistettueilisestä lähtien. Tiedostojen talteen ottaminen kesti aikansa, ennekuin koko kone saatiin tyhjennettyä kaikesta. He puurtivat kovasti emolevyjen kanssa ja purkivat konetta osiin. Niin hän suuttui, kun hänelle ei annettu netin kaikista ylintä salasanaa, siis sellaista, jonka vain suurimat pomot tietävät, ja jonka tietävä voi asettaa alemman tason salasanan tai jotain. Hän raivostui tästä salasana jutusta ja raivosi henkilölle, joka oli siivoamassa hänen käyttämäänsä konettaan, että jossei hän saa salasanaa, niin sitten tämän henkilön, kuka oli auttamassa, täytyy tulla työskentelemään hänen koneelleen. Tiesin, niin kuin muutkin, että hän oli raivoissaan kun ei ollut päässyt surffaamaan netissä melkein vuorokauteen. Ja varsinkaan käyttämään Yahoo messengeriä, joka poistettiin koneelta. Hän surffaa seitsemän tuntia työpäivästä netissä ja tekee töitä korkeintaan yhden tunnin verran. Hän ei ollut työskennellyt tiistain jälkeen pätkääkään.

Illalla suurin osa lähti sittenkin baariin. Heidät heitettiin autolla Rahesiin yhdentoista maissa. Minä jäin mielelläni kotiin rauhoittumaan ja välttelemään lisäharmin syntymistä, varsinkin kun ajattelee mitä kaikkea tänäänkin sattui ja tapahtui, vaikka piti olla aivan normaali toimistopäivä. Taidan siis uskoa kolmannentoista päivän huonoon onneen.

Torstai 12.6.2008
Heräsin taas kymmentä vaille kahdeksan niin kuin olen herännyt jo useamman viikon ajan. Olin yksin aamupalalla, kaikkia muita näytti väsyttävän en verran paljon. Sainpahan syödä ainakin sen verran paljon mitä kerkesin suuhuni laittamaan :) Siinä vaiheessa kun muut alkoivat lipumaan aamupalle minä olin jo touhuamassa omiani. Menin siivoamaan vessan lattiaa yltäkylläisestä ja ainaisesta tulvimisesta edellisen illan jalkapallopeli suihkujen jäljiltä.

Aloimme yhdessä biologin kanssa tunnistamaan eilisen retkemme kasveja. Siinä meni koko päivä Ainiin, mutta aamupäivän olin kirjoittanut yli kolmeen sataan valokuvaan koordinaatit ja sain ne valmiiksi juuri ennen lounasta. Se oli iso homma se! Me kävimme läpi joka ikisen kasvin, josta olin ottanut kuvan, ja tunnistimme niistä suurimmanosan. Edes hän ei löytänyt kaikkia kasveja kirjoista, sillä täällä on puutteellisia kirjoja.

Lounaaksi söimme eilisiä lihapullia tomaattikastikkeessa, ja salaattia leivän kera. Söimme jälkiruuaksi suklaalevitettä leipien päällä ja joulupiparin makuisia keksejä. Menin auttamaan limonadin tekemisessä ja minua pyydettiin hakemaan toinen kannu ulkoa. Se oli romanialaisten ruokailupöydässä, ja kävin nappaamassa sen kun näytti, etteivät he enää sitä tarvitse, sillä olivat jo lopettaneet ruokailun. Siitä syntyi kuitenkin pitkä viha. He alkoivat huutamana minulle vihaisena, kuinka olin varastanut heidän käyttämän kannunsa kesken kaiken. koitin pysyä rauhallisena ja menin kannun kanssa keittiöön sisään viemään kannun sitä tarvitsevalle. Tiesin jo siinä vaiheessa, että on ikävyyksiä tiedossa, sillä he olivat pitkävihaisia persoonia. He olivat riidelleet keskenään yhtenä päivänä, eikä puhuneet toisilleen melkein kahteen viikkoon. Olin siis tulevan saada samaa. Tajusin kuitenkin toisen heistä tullessa keittiöön pahoitella äkkipikaista tekoani ja vein puolet limonadista heidän pöytäänsä. Saa nähdä kuinka he vielä vihoittelevat.

Töiden jälkeen meillä alkoi suursiivous. Edellisessä kokouksessa kun oli päätetty, että joka maanantai ja torstai olisi suursiivous tukikohdassa. Jaoimme itsemme ryhmiin; toimisto- keittiö- ja vessaryhmä. Minä menin mielelläni putsaamaan vessoja jälleen kerran. Sain parikseni saukkobongarin, ja meillä oli pitkät keskustelut poikaystävistä. Saimme todella puhdasta jälkeä. Takaisin koneen ääressä toimistoon palattuani siellä oli vielä siivous kesken. Yksi moppasi likaista lattiaa vieläkin likaisemmalla mopilla.

Ennen työpäivän loppua aloimme siirtämään pingis pöytää ja sellaisia terassi laudoituksia telttojen takia. Meille pystytettäisiin kolme telttaa, johon mahtuu nukkumaan kuusi ihmistä. Lakaisimme ensin laudoituksia. Menin lakaisemaan uudelleen laadoituksia samaisen romanialaisen, joka oli aiemmin suuttunut minulle jälkeen, sillä laudoille jäi vielä paljon roskia. Hän huusi minulle, että mitä ihmettä sinä kuvittelet tekeväsi ja suuttui taas kovasti. Siirryimme lakaisemaan sementtilattiaa. Ilmassa pöllysi suuri sementtipilvi, joka kävi keuhkoiin, En pystynyt kauaakaan olemaan sementtipölyssä kun minun piti juosta karkuun parempaan ilmaan kun rupesi yskittämään niin kovasti. Siinä vaiheessa työhön käskenyt pomo vihastui minulle kun en voinut tehdä työtäni loppuun ja tarttui itse harjan varteen. Jatkoimme kantamalla painavia terassi laudoituksia ympäriinsä paikasta toiseen ja emmekä saaneet työtä oikeinpäätökseen, sillä meidän piti kiiruhtaa yhtä näytelmää katsomaan. Yksi entinen työntekijä näytteli seitsemän hengen näytelmässä Polikarpoksessa. Menimme koko matkan alas kylään kävellen. Sitä ennen koitimme napata suuhumme purtavaa niin paljon kuin kerkesimme, sillä olimme todella nälkäisiä kun kello lähestyi jo kahdeksaa.

Pääsimme päämääräämme varmaan kymmentä yli kahdeksan, eikä näytelmän alkamisesta ollut tietoakaan. Ostimme ulos pystytetystä lipunmyyntipöydästä viiden euron liput näytelmään ja jäimme ulos lukemaan englannin kielistä käännöstä näytelmästä. Kerkesin lukea vain ensimmäisen sivun, kun tajusin, ettei nyt ollut hyvä hetki lukea sitä. Katsoo mitä ymmärtää näytelmästä ja lukee jälkikäteen. Näytelmä alkoi varmaan tunnin myöhempään kuin sen olisi pitänyt alkaa. Se on tämä Ikarian aika, eli ei aikaa ollenkaan. Täällä ollaan ihan leppoisia tollaisten aikakäsitysten kanssa. Ennen näytelmää kaikki asettuvat istumaan isoon huoneeseen aseteltuihin tuoliryhmiin. Taustalla soi jotain tuttuja klassisia kappaleita. Lavalla oli kolme sermiä seinänä ja keskelle lattiaa oli asetettu nuottiteline.

Ensimmäinen kohtaus oli todella pitkä. Vanha mies näytteli yksin monologiaan kauan aikaa. Se oli vähän niin kuin joku epilogi, en kyllä mitään ymmärtänyt, sieltä täältä muutaman tutun sanan. Myöhemmin kuvaan astui kaksi pariskuntaa, joiden suhteet olivat huonossa jamassa, loppujen lopuksi tämä meidän tuntema entinen työntekijä astui peliin palomiehenä ja toi tulta parien suhteisiin pelastamalla ne kurjuudesta.

Kesken näytelmää yksi nainen juoksi eturiviltä minun taakseni. Ensin katsoin sivusilmällä, että hän oli joku vanha rouva, jota alkoi heikottaa, sillä takana olijat ryhtyivät hieromaan hänen ylös nostettuja jalkojaan. Vähän aikaa keskityin taas näytelmää, mutta sitten nainen alkoi päästellä ääniä ja hänet talutettiin ulos. Vähän väliä porukkaa häipyi ulos seuraamaan tilannetta ja muutama palasi takaisin. Kuulin kuinka tämä nainen ja hänen seurueensa lähtivät autolla pois. Hän oli raskaana ja hänet kiirehditettiin sairaalaan.

Näytelmän jälkeen menimme ulos syömään siihen samaiseen paikkaan Polikarpoksessa, josta aiemmin kerroin tuossa joku päivä. Tilasimme pitsaa toisessa päässä pöytää, ja toinen pää tilasi kreikkalaisensalaatin ja täytettyjä pitaleipiä. Joku oli tilannut kaikille yhteiseksi suuren määrän punaviiniä. Sitä vain kannettiin lisää ja lisää puolen kilon kannuissa. Istuimme aika myöhään ulkona, näytelmäkin oli loppunut ties kuinka myöhään. Takaisin kotiin meillä oli edessä pitkän pitkä ja pimeä ylämäki. Saimme jostain päähämme mennä spurtti vauhtia sen ylös ja päädyimme ennätys ajassa kotiin. Juoksimme loppumatkasta kilpaa ylös. Ranskalainen selosti pistetilannetta: ”Ja nyt Englanti kiilaa Slovenian eteen…”Oli mukavaa kunnon treeni keskellä yötä pimeässä ylämäessä. Sen kävelemiseen kestää normaalisti sen puolisen tuntia. En tiedä kuinka nopeasti nyt sen kävelimme ylös. Päädyimme levähtämään keittiössä tankkaamaan itsemme vedellä ennen nukkumaan menoa.

Keskiviikko 11.6.2008
Harjoittelin eilen illalla kreikkaa yksikseni muiden ollessa läheisessä tavernassa katsomassa jalkapallopeliä uimareissunsa jälkeen. Nyt osaan oikeasti numerot 1-10 ja verbitaivutuksia, ja sanojen sukulaisuuksia, sekä viikonpäivät ja tarvittavia sanontoja. Saa nähdä kuinka monta päivää ne muistan, ennen kuin ne siirtyvät parempaan talteen tonne aivokopan perukoille keskusmuistiin. Olin nukahtanut yläpetiini ja joku oli sammuttanut valot kun heräsin keskellä yötä. Tai sitten täällä oli taas semmoinen ihmeellinen sähkökatkos.

Aamulla maailman kirjat olivat sekaisin. Ensinnäkin oli aivan väärä heräämisjärjestys. Minä olin toisena keittiössä, vaikka yleensä olen kolmantena tai neljäntenä aamuvirkkujen seassa. Ensimmäinen keittiössä oli käynyt laittamassa aamuyöllä tiskit keittiön lattialle levälleen esimerkkinä siitä, ettei kukaan tee täällä ikinä mitään. Häntä näytti ärsyttäneen enemmän kuin minua, ettei suurin osa porukasta tee omia siivoushommiaan tarpeeksi hyvin tai ollenkaan. Kolmas keittiöön tullut raivostui ensimmäisen keittiöön tulleen tekosia ja meni tiskaamaan äkkiä kaikki tiskit puhtaiksi. Viesti ei oikein mennyt perille, sillä me kolme keittiössä olevaa olimme ne ainoat, jotka siivosimme täällä vapaaehtoisesti vapaa-ajallamme muutenkin. Kukaan sellainen, kenen olisi kuulunut nähdä tiskivuorilattialla ei siis nähnyt sitä.

Myöhemmin samana päivänä saimme huudot siitä kuinka emme pidä keittiötä ja muita paikkoja tarpeeksi puhtaina, ja kuinka edellisen illan keittiön suursiivouksessa oli ollut vain kaksi auttajaa. Minä olin omalta osaltani ajatellut, että saisin hyviä kommentteja työtovereiltani, etten ollut ensimmäisenä kerrankin siivoamassa, mutta ylimmän tahon ihmiset eivät tietenkään tienneet, että minä olen se kuka täällä yleensä siivoaa, joten myös minä sain kaikki haukut niskaani. Meille myös kerrottiin, että naapurin mummo oli lähtenyt pois. Minä tyhmänä avasin suuni ja kysyin selvennykseksi, että siis onko hän kuollut vai muuttanut pois. Kaikki kauhistuivat mitä päästin suustani ja koputtivat pöytään. En taas osannut valita suusta ulos tulleita sanoja oikein ja nyt olin päästänyt suustani, että pomon äiti olisi kuollut. Minulle selvennettiin, että hän oli vain muutaman viikon poissa Ateenassa, ja että kaksi meistä pitäisi huolta hänen eläimistään niiden viikkojen aikana. Eli kanoista, vuohista, ynnä muista hyödyke eläimistä.

Tämä yllä mainittu kokous pidettiin taas töiden jälkeen puoli seitsemän aikoihin. Olimme olleet koko päivän taas ulkona pitkällä tutkimusretkellä. Meitä ei saanut lähteä viiden hengen autoon kun vain neljä ihmistä, sillä nämä jostain syystä kieltävät viiden ihmisen läsnäolon samassa autossa. Kukaan miestä ei oikein ymmärrä sitä logiikkaa. Olin aamulla pyytänyt yhtä tiimiläistäni hakemaan auton pomon pihalta, ja hän lähti saman tien hakemaan sitä. Ajattelin kerrankin olla oma-aloitteinen näissä organisointijutuissa, niin kuin edellisessä kokouksessa oli kehotettu meitä. Loppujen lopuksi tyttö, joka lähti hakemaan autoa, sai huudot niskaansa siitä kun ei ollut kertonut lähtevänsä hakemaan autoa, ja siitä kuinka me muutenkin käytämme organisaation vuokraamaa autoa, ja se tekee meille kuulemma palveluksen, että lainaa työtekijöille autoa, että pääsemme tekemään heille töitä. Taas yksi logiikka, joka ei oikein sisäisty. Asianhan pitäisi olla toisinpäin, eli me teemme heille palveluksen, kun työskentelemme heille ilmaiseksi ja vielä maksamme siitä. Ja yhden auton käyttäminen neljän hengen saman suunnan retkelle on hyödyllisempää, kuin jos jokainen meistä tuhlaisi kuusi tuntia kävelymatkoihin kuuden tunnin tutkimusretken lisäksi.
Joka tapauksessa, päädyimme lähtemään uudelle joelle vihdoinkin saatuamme käsitellyksi pitkän Halares joen. Meillä oli hyvä suunnitelma, kuinka menisimme kaikki yhdessä jokea pitkin alas, ja yksi meistä menisi takaisin liftaamalla. Kun möläytimme sen suustamme yhdelle pomoista, hän ehdotti ideaa, joka kuulosti oikein hyvältä ja käyttökelpoiselta minun korvaani ja logiikalleni. Eli ensin minun tiimini GPS koordinaattien lukijan kanssa jätettäisiin joen yläpäähän, jonka jälkeen kaksi muuta, eli saukko bongari ja biologi, joka keräsi kukkia herbariumiin ajaisi itsensä alajoelle ja kävelisi ylös. Ja kun me olisimme kävelleet alas, ottaisimme auton ja hakisimme toiset ylhäältä. Käytännössä kuitenkin, saukko bongari vastusti ideaa jakautumista kahdeksi tiimiksi ja aloitettuamme työt yhdessä huomasimme, että pomon idea ei olisi toiminut. Loppujen lopuksi kävi niin, että minä ja biologi jäimme yhdeksi tiimiksi ja saukko bongari meni GPS koordinaatin lukijan kanssa. Huomasimme sen olevan kaikista käyttökelpoisin ratkaisu, sillä minä ja biologi teimme yhtä hitaasti töitämme, ja saukko bongari ja GPS koordinaatinlukija olisivat turhaan joutuneet odottelemana meitä joka hetki kun kyykistyimme kuvaamaan tai keräämään kasveja tai ötököitä. He lupasivat rakentaa kivimöykyn joka paikkaan, jossa ottivat kuvan, jotta minä saisin tietoihini samat koordinaatit myöhemmin. Minun siis myös piti ottaa samasta kohtaa kuva, jotta näkisin kamerasta missä välissä milloinkin oli koordinaatteja eri kasvilajien välissä. Jos ette tajunnut niin ei se mitään, mutta toimiva systeemi. Minun siis piti aloittaa aivan alusta koko kuvien ottaminen joka ikisestä kasvista jonka löytäisin, sillä en ikinä voisi muistaa enää tässä vaiheessa niin monta sataa kasvilajia. Ja muutenkin oli jo aika ottaa parempia kuvia samoista kasveista, joita olin aiemmin löytänyt, nyt kun kuvaustekniikkani on kehittynyt.

Meidän matka oli todella pitkä. Tämä joki oli paljon helpompi kävellä kuin kanjonireunainen Halares. Ei mitään vaarallisia kalliokiipeilyitä. Tosin päädyimme taas sukeltelemaan pusikoiden läpi, ja välillä jopa ryömimän hankalimpien pusikoiden ali josta ei mahtunut konttaamallakaan alitse. Välillä liu’uimme taas liukkaita kalliota alas pyllymäkeä ja päädyimme vattupusikoihin naarmujen kera. Reidet olivat taas pikkupintanaarmuilla retken jälkeen. Tänään en itse asiassa saanut ainuttakaan pikkukärpäsen puremaa. Vanhat jäljet tosin vielä kutitti nilkoissa ja ne olivat turvonneet. Sain puolestaan heinänuhan tapaisia allergiareaktioita pusikoisessa maastossa. Joka kerta kun joutui työntämään itsensä pusikon läpi, niin sai suuhunsa ja vaatteisiinsa pölyä ja kaikkea siitepölyä ja muuta moskaa mitä ilmassa leijaili. Yskitti kovasti suurimpien pölykerrosten aikana, mutta muuten oli vain aivastelua ja nenänniistoa. Myös kreikkalaisella työparillani oli samoja oireita.

Näin paljon hienoja hämähäkkejä, ja jopa muutaman uuden hämähäkkilajin. Yksi puu oli täynnä kauniita yökköjä, niitä oli melkein joka lehdellä, eikä ne edes säikkynyt vaikka meni kuinka lähelle kameran kanssa. Sain myös kuvattua kahta pastillin kirjavaa perhosta parittelemassa. Työparini ihmetteli kuinka bongasin näitä otuksia joka paikasta, ja hän jopa kyseli minulta muutamia kasvin nimiä, joita hän ei tiennyt, mutta minä tiesin. Sain myös jakaa viisauttani ötökkä ja neidonkorento viisaudessani hänelle. Hän oli aivan pääpyörällään kuinka tiesin niin paljon kaikkea. Oli kiva tunne, kun sain oikein biologille päteä tietämykselläni asioista, joita olen täällä oppinut.

Näimme todella hienoja maisemia syvine lätäköineen, mutta kaikista hienoimmat olivat ne ,joiden takaa näkyi meri, ja näytti kuin altaat ja meri olisivat jotenkin yhteydessä. Jotkut altaat oli nimittäin padottu, tai ne vain loppuivat äkkijyrkästi ja niiden alla oli vesiputous. No joka tapauksessa, hienoa oli. Näin yhden syvän lammikon reunalla kasan amppareita ja menin kyykkimään kamerani kanssa soluttautuneena sekaan. Kukaan ei tullut nipistelemään tai nuuskimaan liian lähelle minua, päinvastoin. Minä vein kameran linssini niin lähelle yksittäisiä amppareita kun pystyin. Myöhemmin päädyimme yhteen kohtaan vähän yli puolivälin, kun olimme jo kävelleet viisi tuntia joenvartta, se oli yksi hankala kohta, josta emme löytäneet minkäänlaista keinoa palata kallionkielekkeeltä alas takaisin joenvarteen. Samaisessa kohdassa olin juuri päästänyt suustani, että olin iloinen, kun muistin ainakin yhdeneroavaisuuden biodiversiteetissä tämän Mirsonas joen ja edellisen Halares joen välillä. Se oli iso lisko, Agaman stellio gaani, ja juuri kun olin sanonut sen ääneen näin kun suuri, möykkyinen häntä vilahti kallionlohkareen väliin piiloon. Minulle on käynyt ties kuinka monta kertaa niin aiemmin, että kun ajattelin edes tuota liskoa Halaresilla, niin se ilmestyi näkyville. Mystistä. No kaivoin siis kameraani repusta, mutta se lakkasi toimimasta. Minulla oli jo aiemmin loppunut yhdet patterit tunnin kuvaamisen jälkeen ja epäilin kameran temppuilun syyksi, että patterit olisivat olleet lopussa. Kamera meni päälle, mutta zuumi ei liikkunut minnekään, eikä kameraa saanut kuvaustilaan. Se vain näytti vanhoja kuvia näytöllä. Minulla kesti ikuisuus selvittää kameran vika, ja siinä vaiheessa liskon häntääkään ei enää näkynyt kiven lohkareiden välistä. Syynä siis oli, että kamerani oli jostain syystä päätynyt kuvien katselu tilaan siitä pallurasta, josta voi vaihtaa kuvaustiloja. Minä katson aina kuvia yhdestä toisesta nappulasta käsin, enkä tästä tyhmästä väärinkäsitysnappulasta. Luulin jo että olin linssiä putsatessani saanut kameran zuumin jotenkin jumiin, ja koitin kynsillä vääntäen saada zuumia turhaan liikkumaan. Aina ei taajuu katsoa sitä helpointa vaihtoehtoa.

Menimme siis loppumatkan aika kaukana joesta yhtä polkua pitkin. Koitimme vähän väliä päästä takaisin joen varteen, mutta turhaan, maasto oli muuttunut sen verran kallioiseksi ja korkeaksi, että se teki mahdottomaksi tehtävämme. Päädyimme kulkemaan yhtä vedenjohto polkua pitkin harhailemaan jonkun oliivi tarhaan. Näimme alapuolellamme seuraavalla tasanteella vanhan kreikkalaisen rouvan syöttämässä kanoja. Hän oli todella vanha ja oli pukeutunut vanhanaikaisesti huiviin ja tummiin vaatteisiin, niin kuin täällä näkee vanhimpien ihmisten tekevän. Minun teki kovasti mieli ottaa hänestä, ja hänen kivistä rakennetusta ikivanhasta talostaan kuva, mutta en kehdannut. Koko paikka ja kokonaisuus oli vain niin idyllinen. Vanha rouva viittoi meitä menemään samaan suuntaan josta olimme tulleet, mutta tiesimme, ettemme pääsisi sitä kautta takaisin joelle. Päädyimme harhailemaan toisten sitruunapuu, aprikoosi, ja ties mihin herkkutarhoihin, ja muutamalle takapihallekin. Kun löysimme vihdoin tiemme takaisin oikealle tielle, olimme kävelleet jo seitsemän tuntia. Toinen tiimi oli liftannut takaisin ylös autolle ja ajoi meitä vastaan Meschtin hiekkarannankohdalla. Matkalla alas meren rantaan olin löytänyt tieltä tepastelevan hämähäkin. Se oli nopeajalkainen ja jouduin kiirehtimään takaperin kyykkiessäni peruuttamista sen menevään suuntaan. Sain vain muutaman tärähtämättömän kuvan. Normaalisti olisin ottanut hämähäkin kädelleni, jossei se suostuisi yhteistyöhön kanssani, mutta tämä näytti ilkeältä, ja sellaiselta, että se voisi puraista minua. Se näytti tarantellalta pienoiskoossa, niin kuin aika moni löytämäni hämähäkki.

Kun he olivat poimineet meidät kyytiinsä hurjan u-käännöksen jälkeen, he kertoivat suunnitelmistaan mennä jäätelölle ja autovuokraamon kautta limonadille. He olivat poimineet omalla matkallaan kasan sitruunoita, ja oli nyt tarkoitus viedä ne Nasissa olevaan tavernaan limonadin tekoa varten. Sitä ennen kävimme Armenistiksessa ostamassa jäätelöt, tai mehujäät, mitä nyt kukin söi ja viereisessä autovuokraamossa varaamassa auton ensiviikonlopulle. Tällä kertaa emme aikoneet ottaa Jeeppiä. Autovuokraamon seinällä oli suuri Ikarian kartta, ja suunnittelimme samalla johtajaa odotellessa meidän suurta seikkailua Ikarian halki leveyssuunnassa. Meinaamme siis kävellä Ikarian lävitse kahden viikon kuluttua jos suunnitelmat pitävät.

Ajoimme Nasiin sitruunoiden kanssa ja annoimme ne jo tutulle tavernan pitäjälle. Hän teki mielellään meille limonadea. Söimme myös kaikki neljä aimot annokset koko saaren herkullisinta ruokaa, kotitekoista pastaa kasviksilla. Tai siis eihän se linssikeittoa voita! Kello oli lähestyi jo kuutta kun ajoimme takaisin tukikohtaan. Siitä suoraan meillä olikin se kokous, josta mainitsin aiemmin. Kokouksen jälkeen minut ja toinen tyttö kutsuttiin toimiston perähuoneeseen, jossa saimme puhuttelun kreikan kokeen repuuttamisesta. Meille pidettiin saarnaa siitä, kuinka jos emme panosta läksyjen lukuun, niin koko kreikan oppitunnit lakkautetaan. Ja uusi koe on kuulemma ensi viikon loppupuolella. Nyt oli hyvä, kun siitä oikeasti kerrottiin myös minulle, jotta voin nyt panostaa tunneilla käytyjen asioiden läpikäyntiin omalla ajallani. Muut olivat saaneet saman puhuttelun aiemmin päivällä.

Illalla muut menivät pelaamaan jalkapalloa, ja minä juttelin pitkästä aikaa Matin kanssa. Kiitos Matti ajastasi! <3 Minun oli tarkoitus mennä mukaan pelaamaan, mutta kaikki näkivät kuinka onneissani olin, kun sain jutella Matin kanssa, etteivät tulleet useampaan otteeseen kyselemään, miksen ole jo tulossa kentälle.

Saimme iltaruuaksi lihapullia riisitäytteellä. Nyt pomon vaimon äiti oli kokkaamassa. Olimme keittäneet lisukkeeksi pastaa. Meille oli vihdoin annettu sellaiset perus hygienia ohjeet pari viikkoa sitten, niin kuin vaikka, että lämmin ruoka laitetaan jääkaappiin ruokailunjälkeen, ja että keittiön ulko-ovi suljetaan yöksi, ettei eläimet pääse sisään. Ja niinkin yksinkertainen asia, että pese kätes vessassa käynnin jälkeen. Uskon, että joillekkin ihmisille kolahti vasta tässä vaiheessa, että noihin asioihin myös täytyy kiinnittää huomiota.

Tiistai 10.6.2008
Koko päivä oli toimistotyötä. Sitä riitti minulla vaikka muille jakaa. Meillä kuului eilen olla esitykset, ne viikoittaiset, mitkä yleensä kuului pitää perjantaisin, mutta se oli siirtynyt ja siirtynyt aina vain eteenpäin. Pidimme ne loppujen lopuksi tämän päivän päätteeksi ja olimme taas yliaikaa töissä. Minulla oli iso homma käsitellä ja nimetä taas viimekerran retken tulokset koordinaatteineen. Aloitin myös kasvikunnan lajittelun, se sama homma, jota tein ötököille. Luulen, että tämä tulee olemaan hankalaa. Onneksi voin aina piirtää muistiavukseni latinankielisen nimen viereen kuvankukkasesta, jotta muistan mistä oli kyse. Työstin myös vähän aikaa uutta powerpoint esitystäni uusilla kuvilla ja muuta. Lisäsin kevennykseksi tekniset ja lääketieteelliset ongelmat. Olin ottanut print screenin aiemmin päivällä kun koneeni meni totaalisen jumiin ja asetti itsensä taas superjättikokoiseksi kuvakkeeksi ja muutti koko koneen värit totaalisesti. Print screeni ei tosin näyttänyt samalta kuin mitä se oli kun painoin nappulaa, siinä ei näy kaikki tuplakokoisena.

Täällä ollessa olen joutunut useaan otteeseen käyttämään resettiä tai muita keinoja äärimmäisiin katastrofaalisiin koneenjumituksiin. Sitä tapahtuu välillä liiankin usein. Normaalein vika on, että kone sulkee itsekseen kaikki auki olevat tiedostot ja kansiot ja kysyy lähetetäänkö vikaraportti. Toisinaan se taas päätyy virransäätötilaan, jossa edes virtanappula ei palauta sitä takaisin normaaliin tilaan. Mitään tuhoavaa ei ole onneksi tapahtunut, kaikkea tollaista pientä, jota itse osaa käsitellä ja hoitaa. Tämä kone on kuitenkin ollut käytössäni niin monta vuotta, että tunnen jo sen kepposet läpikotaisin.

Meillä oli tänään kokkausvuoro. Ei ollut taas mitään kokattavaa ja kaasu oli loppunut edellisenä iltana. Eli emme saaneet kokattua mitään lämmintä ateriaa, tai edes lämmitettyä eilisiä tähteitä. Teimme siis salaattia kuihtuneen näköisistä tomaateista, joita kukaan ei ollut halunnut syödä, ja yhdestä porkkanasta, 1,5 kurkusta ja naantuneista salaatinlehdistä höystettynä oliiviöljyllä, vinegarella, suolalla ja pippurilla. Tajusimme onneksi lämmittää kaikille pitaleivät ja minä viipaloin juustoa veitsellä kaikille ja todella valkosipulista makkarapötköä. Ei ollut taaskaan leipää. Täällä loppuu turhankin usein kaikki sellaiset välttämättömät tarvikkeet. Ja jos vaikka leipä on loppu, niin silloin on kyllä yllin kyllin leivän päällistä, ja oikein juustoakin, mutta sitten kun leipäävihdoin saadaan, niin on kaikki voita myöten lopussa. Siis on meillä monia hyviäkin ruokapäiviä, mutta juuri silloin kun kaikista eniten tekisi mieli oikein hyviä herkkuleipiä, niin puolet aineksista puuttuu. Näytölläni tepastelee pieni keltainen hämähäkki.

Töiden jälkeen, tai siis esitysten jälkeen jatkoin vähän aikaa töitä näyttäen yhdelle uteliaalle työtoverille, kuinka olin tehnyt hienon excell taulukkoni. Hän halusi tehdä kaiken saman lailla, ja opetin hänet alusta asti kuinka olen tehnyt minkäkin vaiheen. Hän kirjasi huolella ylös mitä nappulaa milloinkin pitää painaa, ja mistä kohtaa valikoista mitäkin voi säätää. Sitten hän vielä halusi tietää, miten olin tehnyt powerpoint esitykseni kannen, kun olin fotarilla leikellyt jättikokoisen heinäsirkan edelliseen esitykseen kanteen, ja tämänkertaiseen hämähäkin. Näytin hänelle senkin vaihe vaiheelta mutta sen tajuamiseen hänellä ei enää riittänyt uuden tiedon hamuamiskapasiteettia.

Muut menivät taas illalla uimaan, Itse en olisi jälleen kerran millään hinnalla mennyt vapisemaan kylmyydestä rannalle. Illalla oli nimittäin taas kylmä. Kävin hakemassa lisää vaatetta päälle ja vetäydyin toimistoomme kirjoittamaan. Keittiössä oli menossa suursiivous, johon minä en osallistunut tällä kertaa. He putsasivat kattojen hämähäkin seiteistä lattiatason kuolleisiin hiiriin pakastimen takana asti kaiken. Olisin tietenkin halunnut olla mukana siivoamassa, mutta annoin muiden siivota kerrankin, varsinkin kun minulla oli parempaakin tekemistä. Iillalla puoli yhdeksältä toimiston ikkunasta näkyi tummanpunaisena laskeva aurinko mäntyjen takaa. Se laski kauas merenrannan taa, jossa muut olivat uimassa.